Uusi työministeri johti kansaa harhaan tahallaan tai painostuksen alaisena?

Anonyymi

Haatainen sanoi, ettei hän ole vakuuttunut sosiaaliturvan heikennyksen vaikutuksista työllisyyteen. Asiayhteys oli ansiosidonnaismalli. Haatainen antoi porrasmallista tahallaan väärän kuvan. Oliko se SAK:n painostuksesta?

Porrasmallissa ei olla heikentämässä ansiosidonnaisten määrää, Päinvastoin ajatuksena on suurentaa ansiosidonnaisten maksua alkuvaiheessa, maksaa enemmän. Maksu pienenisi asteittain ajan myötä. Jos työtön hakeutuu työhön, niin hän saisi myös bonuksen.

Uusi malli ei ole heikennys, mitä Haatainen väittää. Se on parannus. Se antaa työttömäksi joutuneelle alussa aikaa sopeutua pienempään ansioon. Lopussa vielä kiitos seisoo, kun on hakeuduttu töihin. Ei tule keppiä, tulee porkkanaa.

Toinen asia on se, että ansiosidonnaisen saaminen edellyttää työttömyyskassan jäsenyyttä. Siis ei liiton jäsenyyttä, mutta työttömyyskassan jäsenyyttä. Sitä on pidetty sorsivana vaatimuksena ja perustuslain vastaisena.

5

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Fjäder paljasti eilen televisiossa, että Rinteen "työllisyystyöryhmien" tulos on vaatimatonta. Kolmikanta ei kykene. Sen takia hallituksen pitää tehdä päätöksiä, joilla ensi syksynä on 30.000 työpaikkaa lisää. SDP- vetoinen hallitus ei siihen kykene tärkeimmässä tetävässään. Haatainen on jo osoittanut kumartavansa SAK:n suuntaan. Hallitus tulee sen takia vaihtumaan ainakin kerran tällä vaalikaudella.

      • Anonyymi

        On se kumma, että oikeasti ei haluta ratkaista Afrikan ongelmaa; ehkäisyvalistusta ja rahaa siihen, että saadaan hankittua naisille ilmainen ehkäisy.
        Auringosta saa energiaa ja merivedestä voi tehdä juomavettä.
        Afrikkalaiset itse rakentamaan omaa maataan.
        Eihän mekään lähdetä muiden hyysättäväksi lämpimään, kun tulee talvi. Jos mennään lämpimään, niin omilla rahoilla pitää mennä.
        Kuka tästä hyötyy, että oikeasti ei ole halua saada afrikkalaisten asioita kuntoon. Vihreät vain vaativat ja valittavat mutta eivät oikeasti tee mitään konkreettista, kun on jo olemassa konstit ja keinot!!!


    • Anonyymi

      Paljonko se EK maksaa sulle per kirjoitus jota copy pastaat ympäri ämpäri?

    • Anonyymi

      Halla aho ja Tavio ne varsinaisia totuuden torvia on.

    • Anonyymi

      Puhetta riittää, mutta teot puuttuvat.

      Demarit ja vasemmistoliitto kaatoivat valmiin soten tekaistuilla syillä. Paasaajilla oli kiima päästä ministereiksi. Siellä ne Li Andersson, Paatero, Marin ja Kiuru nyt kyyköttävät ministerinaitossa, mutta sotesta ei ole tietoakaan.

      Väkeä seisotetaan terkkarijonoissa ja julkisen vanhustenhoidon tila on surkea. Populistisesti päätettiin 0,7 hoitajamitoituksesta, vaikka sitä ei voida toteuttaa, ellei oteta 200 miljoonaa esimerkiski perustuslain vastaisesta ay-jäsenmaksujen verovähennyksistä.

      Yksityinen hoiva korjaa puutteensa, koska yritysten on pakko niin tehdä. Se on yrityksen jatkuvuuden kannalta välttämätöntä. Julkisella puolella heilutellaan vain käsiä. Puutteet tulevat esiin vasta, kun tapahtuu kuolemantapauksia. Silloinkin asia vain todetaan. Korjaavat toimenpiteet ovat p i t k ä n poliitisen päätöksenteon ja seuraavan vuoden budjetoinnin takana, mutta silloinkin pitäisi säästää. Kukaan ei ole vastuussa. Se on sitä politiikkaa... puhetta riittää, mutta teot ovat lähinnä käsien heiluttelua.

      Tulevina joulunpyhinä julkisen puolen jättivapaat vaarantavat hoidon.

      kopio svenska yle tv:n sivulta:
      Hemvården i Raseborg har stor brist på vikarier under de närmaste tre veckorna. Orsaken är jul-, nyårs- och trettondagshelgen som medför många extra lediga dagar för den ordinarie personalen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3421
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2216
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1915
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1871
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1818
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1440
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1397
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1394
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1324
    Aihe