Innoittava saarna Yli-Vainolta ihmeparantumisesta 1977

Anonyymi

Kuuntelinpa pitkästä aikaa Yli-Vainion puheen . Siinä Niilo, on vuosi 1977, mainitsee neljä parantumista Jumalan voimasta. Tulin oikein hyvälle mielelle, kun tiesi että mm. alikersanttina Syvärillä taistellut mies ei puhu lööperiä Tunsinhan minä hänet myös henkilökohtisesti:

- Alajärvellä 1955 Niilo oli saanut ankaran angina pectoris-kohtuksen. Diagnoosi 100- kyvytön tekemään työtä. ei mitään voimaponnistuksia hiljakseen vaan. Alajärven saarnaaja joutui syvään epätoivoon. Viikot kuluvat. Eräänä yönä ikäänkuin viimeista kertaa anoo parantumista. Aamuyöstä herää, kun vahvat käsivvaret häneen rinnan kohdalla. Sinä hetkenä hän tuli täysin terveeksi.
-ERäs opettaja joutui armottomaan autokolariin, auto pyörii 8 kertaa ympäri ja katolleen. Onnistutaan pitämään elossa , mutta valtavat kivut jäävät. Tulee Lapuan urheiluhalliin epäuskoisena , mutta toivo elää. Voiko tapahtua ihme?Ihme Penkissä istuessaan tulee terveeksi. Lääkärin on vaikea uskoa että miehestä ei löydy vikaa. mutta toteaa sitten "Taidatte olla niitä Lapuan potilaita"
-Japanissa parantuu monisairas tyttö, kun läh.saarnaaja Risto Ropo lukee Aamulehden (Tampere) artikkelia/kuvausta
Filadelfian kokouksesta. Oli kääntänyt jutun japaniksi. Niilo hänet myöhemmin Japanissa käydessään.

Niilohan sanoi aina ettei hän paranna ketään, vaan Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki koskettaa. Hän ei ottanut mitään parantajan viittaa, vaan julisti Sanaa. Parantuneita on satoja, ehkä tuhansia pelkästään Yli-Vainion kautta.

Parantumisilmiöitähän tutkittu. Mm. Matti A. Miettinen "uskonnolliset parantumiset lääketieen ja psykologian näkökulmasta" Ei löytänyt yhtään. Voi raukkaa.

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        153
        2875
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        281
        2566
      3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        39
        1584
      4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        38
        1510
      5. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        121
        1222
      6. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        108
        1163
      7. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        15
        1085
      8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1053
      9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        37
        1009
      10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        322
        957
      Aihe