Jää

Yskivä mies tuli kahdeksalta vastaan merijäällä aurinko takanaan. Kääriydyin sisään vaatteisiini ja yritin sulkea jääräpäiseltä tuulelta tien takkini alle. Se puhalsi minua selkään Sompasaaren edustalla, taasen yskivää miestä se solvasi punehtuneille kasvoille.
Tuuli runteli korrektiuden ja lyhyet sanarakennelmat itseensä ja pöllytteli niitä kuin kakaroita lettipäästä, lujaa muttei liian lujaa.
Osaan solmia omat nauhani, osaan kävellä suoraan vinoon tuuleen ohitse yskivän miehen jäätyneiden silmien.
En enää muista mikä oli se lause, jonka tuuli sotki itseensä, aurinko häikäisi sokeaksi. Unohdan kaiken niin kovin mieluusti - ja painan kuin tuuli tonnia jäätä vedessä.
Minä voin vain arvuutella: kuinka paksua on allani keväinen merijää, kantajani. Minä voin vain arvuutella: miten, ja milloin, lohkeaa kylmyyden kansi lautoiksi ja keinuviksi lautasiksi laineiden päälle. Arvuutella, odotella.

Jää, jää vielä hetkeksi.

Venelaiturilla, sen uloimmaisessa päässä, viimeisellä, harmaalla lankulla seisoo kylmä varis höyhenet pöllyten pinnallisissa puhureissa. Raakkuu minulle kuin hammaslääkäri tuolinsa takaa. Aa! Tuo viiltävä inho minussa ja minun muistavissa soluissani. Ja tuo supersuunnattu valo paistaa minun silmiini kuumasti, vaikka palelen horkassa elämänsähkötuolin nahkasidoksissa.

Rahtiväylä on jo avovedessä. Liplattaa harmaana aamussa kuin hylkeen selkä kimmeltävä. Kaivautuu syvässä uiva troolari, tai hinaaja, veden sisään kuin upottavaan lumeen puskien suurimpia kinoksia tieltään sivummalle. Se tulee kaukaa ulapalta ja ajaa puksuttaa papattaen ja voimissaan ohitse korkeasaaren kalloiden. Se on kuin tyhjä kone, lapsellinen jolla liikkumattomalla pinnallla. Survoo tiensä lävitse kauhean vastuksen.

Joutsenet juoksevat taivaalta eteeni vetten päälle. Kerivät itsensä kasaan ja istuutuvat parikelluntaan silmieni eteen - aivan jään reunan viereen, minun viereeni.

En usko tätä todeksi. Tällaista ei ole. Ne olisivat voineet laskeutua jonnekin muualle, sillä näin ei saa käydä. Ne pilaavat minun käsitykseni aidosta aamuelämyksestä omalla läsnäolollaan, tuolla kansallisromanttisella ja puhtaalla viattomuudellaan. Minä en pitänyt niistä. Aallot tulivat ja nostivat ne korkealle ylös, laskivat ne alas, ja löivät jään alle ja ylle rikkoen jääkannnen kumisten palasiksi.
Maa allani vavahtelee, ja sisälläni ryskyy kumisevan jylyn suhteettoman raskaat heilahdukset.
Rahtisataman jyminä, onttojen laivojen parkaisut ja kirskuna, huutavien laskusiltojen ammottavat kidat.

Jää, jää vielä hetkeksi.

Kevätjää kevätjää, kanna minut ohitse yskivän miehen ahavoituneiden kasvojen vielä kerran. Repeä allani sitten vasta, kun en railojasi pelkää, enkä viimaasi toisaalle väistä. Silloin minäkin kai osaisin jo uida, kellua, sukeltaa. Määta talven kevyenä kantena sinun pohjattomuutesi päällä.

Katso nyt tuotakin! Joutsen nousee lautalle ja kurkottelee kaulaansa tulevaisuuteen. Oi tuota uimataitoa ja elämänsiipienhallintaa, käärmekaulaa - ja toinen perässä sanoi saman, vain kai ensimmäisen vahventaaskeen.

Jää, murrun.

Vai jäätkö vain kantavat kaikki nämä sanat?

Jäätkö?

(Tämä oli vain tällainen sisäinen tutkielma, en tiedä mitä se täällä tekee)
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ikkuna luoteeseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu