Oletteko työnarkomaaneja tai urasuuntautuneita vai keskityttekö enemmän vapaa-aikaan? Tämä on parisuhteessa tärkeä asia. Riidanaihekin monesti.
Suuntaudutteko työhön vai vapaa-aikaan?
Anonyymi
861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskityn vain vapaa-aikaan,työ on pakollinen paha.
Pidän työstäni ja olen jossakin määrin urasuuntautunut, mutta työ ei ole koko elämäni eikä itselleni tärkeintä. Mielestäni työn ja vapaa-ajan pitäisi olla balanssissa. Parisuhteessa on käytännöllisintä, jos molemmilla on samanlainen ajatus työelämään käytettävästä ajasta.
Parisuhteessahan aikaa pitäisi olla sille PARISUHTEELLE, eli kyllä se liika harrastelukin voi aiheuttaa kitkaa.... :)
Itse olen tarkka työ/vapaa-aikajaosta. En katso maileja toimistoajan ulkopuolella ja pyrin olemaan ajattelematta töitä kotona. Olen pätkätyökulttuurissa oppinut kovemman kautta, että duuniin ei voi luottaa vaikka kuinka ylisuorittaisi, ja elämässä pitää olla muutakin sisältöä.
Minun työni on rutiininomaista puurtamista, ihan perus duunarityötä, enkä suhtaudu siihen ollenkaan intohimoisesti. En ole kutsumukseni mukaisessa työssä enkä edes toiveammatissani. Työt jää työpaikalle sillä samalla hetkellä kun ovi menee takanani kiinni. Minulla ei ole työsähköpostia eikä -puhelinta. Vapaa-aika on vapaa-aikaa. Joskus näin "tylsä" työ turhauttaa, mutta ainakaan työ ei seuraa kotiin.
Minä olen kiinnostunut enemmän vapaa-ajasta kuin työstä. Koen olevani enemmän "omassa elementissäni" vapaa-aikana, kun voin tehdä mitä haluan, eikä ole mitään struktuureja ja aikatauluja, tykkään semmoisesta vapaasta olemisesta, en oikein innostu virallisista tilanteista ja muusta semmoisesta kaavamaisuudesta. Käyn töissä toimeentulon vuoksi.
Olisi kyllä vaikea kuvitella kumppania jolla ei olisi minkäänlaista ammatillista kunnianhimoa. Työssä vietetään kuitenkin niin suuri osa ajasta että jokin muukin kimmoke pitää olla kuin palkka. Työnarkomania on asia erikseen. Arvostan myös vapaa-aikaa.
Kaikilla ei ole ammattia jossa olisi mahdollisuuksia kunnianhimon toteuttamiseen. Väittäisin jopa että suurimmalla osalla ei ole.
Näkisin asian niin, että vaikka ei tahkoisikaan mitään suurta uraa niin työpaikalla voi loistaa hoitamalla hommansa, nauttimalla pienistä hyvistä hetkistä ja olemalla ystävällinen ihmisille (asiakkaille, työkavereille). Kaikki eivät tosiaan siihen kykene, eteenkään jos kyseessä on hohdoton työ. Helpompaa on valittaa, alisuoriutua ja vihata aamulla heräämistä. Työssä vietetty aika ei tosiaankaan myös mene hukkaan jos tekee jotain tärkeää, kuten vaikka hoitaa vanhuksia tai sairaita.