Mitä ottaisitte mukaan, jos joutuisitte autiolle saarella, vaikka sieltä M/S salmonellalta, vain kolme tavaraa saa ottaa?
kysellen,
kysellen,
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ruokaa, ruokaa ja ruokaa.
Miten pitkään siellä pitäisi olla?
Sen mukaan sitten se ruoka, säilykkeinä tai kalastusvälineinä.
Yksi vuosi lienee sopiva aika, ei kai sitä en vähempää aikaa voi ajatella?
Hammasharja ja televiision, koska katson aina Kymmenen Uutiset.
Ottaisin vaimon,hänellä kun on se yksi tavara, joka minulle riittää.
Ne kaksi muuta tavaraa jäisi kotiin.
Minäpä otan kitaran ja raamatun, ja yhden lauluvihon. Pitää siellä palmun alla vähä soitella
Hyvän ystävänpä ottaisin mukaani, vaikken häntä ehkä "tavaraksi" kutsuisikaan. Hänellä varmaan olisivat mukanaan onget, puukot sun muut, autiolla saarella tarvittavat härvelit. No, ehkä oman keittokirjanikin vielä nappaisin ja oma luhverotyynyni voisi sitten olla kolmantena.
Ruokareppu ois ensimmäinen tavara, toinen ois kannettava tietsikka, että saisin haastella teille ja tietysti metlaluutain (varrellinen luuta), että voisin lentee kottiin.
Muskelivene, kuumailmapallo ja tulitikut.
Muu pitäis kai sitten kehitellä kepulikonsteilla. :)
Tupakit ja tulitikut, syömättä voip olla muttei tupakatta, eli leivästä viis kunhan sauhut saa. Ehkä jonkinmoisen sadon kerkiää vuodessa kasvattaa?