Miten käy Kainuun Sellun hankkeelle nyt, kun KHO päätti pysäyttää Kuopion hankkeen?
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ei tarvii ihan heti outtaa. Valuskierre joka tapauksessa kymmenen vuotta
Paltamon tuuri, että rahat kankkulan kaivoon. Mutta kunnalla on rahapussin nyörit löysällä. - Anonyymi
No on onneksi joku järkevä taho näitä pelkän rahan palvojien touhuja jarruttamassa.
Kaikki valitukset vaan Oulujärvenkin saastuttajia vastaan ja ihmisarvoista elämää ja luontoa puolustamaan. - Anonyymi
Kuopion tehtaan sulfaattimäärät olisi olleet puolta pienemmät kuin Paltamoon suunniteltavan. Katsotaanpa mitä luonto Kainuulaisten kohdalla merkitsee?
- Anonyymi
Korkeimmanoikeuden päätös pysäyttää sellutehtaan rakennustyöt kuopiossa. Kalavesi on pahoin saastunut järvi ja ei halura enää vedenlaadun heikentyvän ja huvila asutuksen häiriintyvän. Kalaa ja muuta halutaan suojella.
Mitä tulee muihin hankkeisiin, tilanne on samankaltainen metsiä halutaan puistoiksi ja matkailukäyttöön. Teollisuus saastuttaa ja lisääntyvä liikenne. Hiilnieluja.
Puu ja metsät yleensäkin saastuttaa järviä. Ravinteita virtaa järveen. Ennen, kun metsät kaskettiin, eli poltettiin niin järvien vesi oli puhdasta ja juomakelpoista, kristallin kirkasta. Nykyäänkin paljon kasketaan hakkuualueita. Ennenhän keskimäärin kaikki suomen metsät paloivat aina muutaman sadan vuoden välein itsestäänkin. Kesäisin salaman sytyttäminä.
- Anonyymi
Hannu Heikkiselle ja Suutarille tiedoksi. Me Oulujärven puolustat emme jätä päätöksiä Avin varaan. Niin pitkälle mennään valituksissa kuin se on tarpeellista ja mahdollista. Sen laitoksen päätökset voi tietää jo etukäteenkin kun vähän taakseen päätöksiä katselee. Mistä ihmeestä näitä rahanahneita luontoa raiskaavia idiootteja oikein sikiää ?
- Anonyymi
Ja nyt alkoi sitten propakanda tonttien myynnistä ja lastenhoidon, koulujen ym. hienoudesta. Ei kai kukaan mene enää halpaan ja usko. Muutama vuosi sitten myydyt tontit ja rakennetut talot jo tehdas luvannut lunastaa sen haitta-alueelta.
Tässä myrkkytynnyrissäkö meinaatte ihmisten lapsensa haluavan kasvattaa ja lisää onnettomia lupauksinenne houkuttelette. - Anonyymi
Jos olis ollut UPM STORA TAI JOKU MUU BOTNIA OLIS LUVAT TULLUT
- Anonyymi
Lukekaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ja siitä mikä johti Kuopion tehtaan hyllyttämiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531323Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1201069Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33842Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216819En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64752
- 141734
- 47686
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss62590