Nyt jotkut ryntää sairaalaan laulamaan

Joululaulukuoron johtaja on järkyttynyt, kun sairaala on kieltänyt joululaulukierroksen syystä että jotkut potilaat ahdistuvat. Olisi mielenkiintoista tietää laulujen lista, mistä lauluista on kyse. Jos uskonnollisia lauluja, niin ymmärrän kiellon hyvin, mutta onhan muutama sellainenkin jossa ei uskontoa mainita. Esim. Kilisee Kilisee kulkunen, Joulupukki suukon sai, Petteri Punakuono...
Jotenkin vaan luulen että kieltäjiä on ollut yksi tai kaksi tai ehkä vaan sairaalan johdosta joku. Tuntu pikkumaiselta eli nyt kun on kerran kieltämään alettu niin kielletään mekin,
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja Kangasalan kunnan rehtorinkokouksessa on tehty linjaus: Enkeli taivaan lauletaan istuen koko virsi, mutta ketään ei kielletä nousemasta ylös viimeisen säkeistön aikana. Voi pyhä yksinkertaisuus, millaisia asioita kokouksessa.

Äänestä

Kehoittaisin laulamaan seisaaltaan varmuuden vuoksi, ettei tule omantunnon tuskia jälkeenpäin.

Äänestä

Pitäisikö kaikille eri ryhmille olla omat tilansa kaikkialla uskonnottomille, kristityille ja muun uskonnon harjoittajille ettei ketään loukata? ja julkisilla paikoilla kaikki uskonnon harjoittaminen kielletään. Tv- ja radio (omat kanavat) sekä internettiin kaikille omat "safe space"alueensa.Kaikille etnisille suomalaisille ja muille omat tilansa erikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joululaulukuoron johtaja on järkyttynyt, kun sairaala on kieltänyt joululaulukierroksen syystä että jotkut potilaat ahdistuvat. Olisi mielenkiintoista tietää laulujen lista, mistä lauluista on kyse. Jos uskonnollisia lauluja, niin ymmärrän kiellon hyvin, mutta onhan muutama sellainenkin jossa ei uskontoa mainita. Esim. Kilisee Kilisee kulkunen, Joulupukki suukon sai, Petteri Punakuono...
Jotenkin vaan luulen että kieltäjiä on ollut yksi tai kaksi tai ehkä vaan sairaalan johdosta joku. Tuntu pikkumaiselta eli nyt kun on kerran kieltämään alettu niin kielletään mekin,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu