Marikan murikat

Anonyymi

Kun Marika tuli meille töihin, hän oli kovin nuori - juuri 18 täyttänyt. Kasvoiltaan hän tosin näytti pari vuotta nuoremmalta, mutta vartaloltaan... Uh huh... hän oli täydellisen muodokas - myös lihastensa puolesta. Hänen veistoksellinen vartalonsa oli yhtä treenattujen lihasten leikkiä. Jokainen lihas pullistui kiihottavasti ja liikkui täsmällisesti kuin koneen osa. Ei jäänyt epäselväksi, että hän oli suorittanut vuosien ajan kurinalaista kuntosaliharjoittelua.

Eräänä iltana minä ja Marika teimme yhdessä iltavuoroa. Katselin, kuinka kevyesti hän T-paidassaan nosteli työhömme kuuluvia painavia, 50-80 - kiloisia esineitä. Marikan hauislihakset paisuivat mahtavan kokoisiksi aina kun hän siirteli esineitä, ja tuntui, että työ oli hänelle kevyttä lastenleikkiä. Itse sain keskittyä kunnolla ja käyttää kaikki voimani, että pysyin hänen perässään.

Sitten koitti kahvitauon aika. Joimme kahvia ja juttelimme niitä näitä. Kuin vaivihkaa Marika asetti kätensä niin, että siirteli hiuksiaan otsalta kireiden lihastensa pullistellessa, tai nojasi käteensä niin, että näyttävän kokoinen hauis veti huomion puoleensa - ja kyllä Marikan murikat olivatkin näyttäviä. Oli kokoa ja näköä, ja sen lisäksi myös hänen huolella treenattu muu vartalonsa antoi tiukkojen, ihonmyötäisten vaatteiden alta eroottisen lupauksen siitä, että tätä tyttöä voi mies yrittää kesyttää, mutta tyttö on aina miestä väkevämpi.

(Tarina jatkunee.)

7

5226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      (Jatkuu) Tauon jälkeen jatkoimme töitä, kunnes eteen tuli tilanne, että minun piti siirtää 90 kg. painava esine. En pystynyt siihen. Heikkojen lihasteni voima ei riittänyt. Marika huomasi sen ja tuli avuksi. Hän tarttui kaksin käsin esineeseen ja siirsi sen kevyesti paikoilleen. Hänen koko vartalonsa uhkui päättäväisyyttä ja raakaa lihasvoimaa.

      Sen jälkeen hän kääri T-paitansa hihan rullalle ja otti hauisposeerauksen kasvojeni edessä. "Tässä on jotain, mitä sulla ei oo!", hän sanoi. Tuntui kuin lihaksikas Marika olisi yht'äkkiä joutunut jonkinlaisen dominointikiihkon valtaan. Hänen silmiinsä syttyi alistajan katse. Valtiattaren katse. Hän oli hädintuskin 18 täyttänyt tyttönen ja minä keski-ikäinen mies, mutta hänen psyykkinen ja fyysinen ylivoimansa oli murskaava.

      "Nuole hauista!", hän komensi äänessään syvää, tummaa ja uhkaavaa päättäväisyyttä.

      (Tarina jatkunee)

    • Anonyymi

      (Jatkuu) Häkellyin tilanteesta, ja sanoin Marikalle, että nyt piti nostaa sellainen esine, jonka paino ylittää 10 kilolla sen, mikä normaalisti on yläraja, ja ettei tällaisia poikkeustapauksia pitäisi olla. Siksi en ollut jaksanut, ja ettei asiaan nyt kuulu millään tavalla sinun hauistesi esittely. Hänen ilmeensä synkistyi ja hän sanoi: "Älä selittele, vaan tee niin kuin mä käsken! Koskettele hauistani, puristele sitä ja huomaa, miten kivikova se on eikä jousta milliäkään. Ja... nuole hauistani!"

      (Jatkunee)

      • Anonyymi

        (Jatkuu) Huomasin, että hän oli tosissaan. En halunnut suututtaa häntä, sillä tappelussa minusta ei olisi mitään vastusta nuorelle lihasamatsonille. Niinpä koskettelin hänen hauistaan ja puristelin sitä. Huh huh... Kuin olisin yrittänyt puristaa teräspalkkia kasaan! Hauis ei antanut milliäkään periksi. Mikä valtava kiinteys, mikä valtava voima! Lopulta nuolin ja suutelin polvillani täydellistä tytönhauista, jonka voima oli monikertaisesti se, mikä aikuisella miehellä.

        Sen jälkeen Marika tarttui kaksin käsin T-paitansa kaulukseen ja repäisi paidan kahtia kuin se olisi ollut paperia! Lienee kai sanomattakin selvää, että tämä ei onnistu edes miehen voimilla. Revennyt paita paljasti hänen suuret ja ryhdikkäät, pystyt rintansa. Ne tuijottivat uhmakkaina kuin kaksi ydinohjusta. Hänen nänninsä olivat suuret ja punaiset kuin kirsikat, ja kaikesta huomasi, että nyt Marika oli äärimmäisessä seksuaalisessa kiihotustilassa. Hän halusi tyydytyksen, ja hän halusi sen nyt. Hän oli valmis ottamaan minut väkisin - koko mahdillaan, kaikella sillä lihasvoimalla, joka hänen teräsvartalossaan asui.
        (Jatkunee)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        (Jatkuu) Työskentelimme tilassa, jossa ei illalla ollut muita. Siitä ehkä kumpusi Marikan rohkeus. Seinän vieressä oli pitkä ja leveä penkki, jota kohti hän työnsi minua. Penkin edessä hän alkoi suorastaan repiä vaatteita pois päältäni, ja tajusin: Hyvä Jumala - Marikahan aikoo raiskata minut koko valtavalla voimallaan, enkä minä voi sille mitään! Olin hänen käsittelyssään avuton kuin räsynukke!

        Kun teiniamatsoni oli saanut minut riisuttua kokonaan, hän kumosi minut selälleni penkin päälle. Sitten hän riisuutui itse. Mikä näky! Mikä ylväs jumalatar suurine, kiinteine rintoineen, lihaksikkaine vatsoineen, leveine hartioineen ja massiivisine hauiksineen! Marika asettui kahareisin päälleni, suoristautui ja otti kaksoishauisposeerauksen. Tiesin, että nyt tulee kyytiä. Ja rajua sellaista! (Jatkunee)

        (Jatkuu) Kiihkon vallassa hän alkoi riisua loppuja vaatteitaan ja tarttui sitten kiinni isoon ja suonikkaaseen elimeeni, joka sojotti kuin rautakanki. Hän ujutti sen vähin erin sisäänsä ja huomasin, että hänen oli vaikea saada sitä mahtumaan itseensä, mutta lopulta kankeni oli uponnut pohjaan saakka. Marika aloitti hitaasti ratsastamisen kiihdyttäen sitä vähitellen. Hän nojasi ylleni ylväänä ja mahtavana, pitäen käsillään kiinni metallisen penkin reunoista, ja huojutti kehoaan edestakaisin.

        Hänen ilmeensä oli euforinen, hän sulki silmänsä ja voihki nauttien täysillä ja kiihdyttäen itseään yhä suurempaan vimmaan. Hän rakasteli minua suvereenisti minun voimatta tehdä mitään, ja tajusin silloin, että tältä täytyy jokaisen pienen ja hennon naisen olotilan tuntua, kun hän on ison ja voimakkaan miehen alla.

        Marika pumppasi elintäni alapäänsä lihaksilla niin että tuntui taivaalliselta, kun hän lypsi minua. Loputtoman pitkän ja nautinnollisen aktin jälkeen huomasin, että pian Marika laukeaa, ja olin itsekin jo lähellä hekumanhuippua. Mitä lähemmäs orgasmia hän hän itseään kiihdytti, sitä rajumpi hänestä tuli. Vauhti kiihtyi ja tuntui kuin hän olisi halunnut repiä kyrpäni juurineen irti pelkästään vaginansa voimalla - ja jos hän olisi sen halunnut tehdä, en yhtään epäile, etteikö hän olisi siihen pystynyt.

        Kun hetki oli koittanut, Marika jäykistyi ylleni. Hänen silmämunansa kääntyivät ympäri ja hänen päänsä alkoi nykiä rajusti ja hallitsemattomasti. Hänen suustaan purkautui kovaääninen ja syvä karjunta, kuin leijonakuningattaren ääni. Hänen täydelliseksi treenatun vartalonsa joka ainoa lihas kiristyi ja paisui niin että jokaisen lihaksen rajat saattoi erottaa ja hänen kehonsa tärisi kuin horkassa. Hänen uskomattomat rintansa sojottivat uhkeina ja kiinteinä silmieni edessä.

        Aloin laueta samanaikaisesti ja otin käsilläni kiinni Marikan valtavista hauiksista. Hänen vatsalihastensa six-pack liikkui rajusti edestakaisin ja hänen selkälihaksensa paisuivat kuin purjeet. Mikä näky! Marika piti yhä käsillään kiinni penkin reunoista, kun tunsin äkkiä penkin liikahtavan. Hänen käsivarsiensa lihasvoima oli niin valtava, että kun hän puristi penkkiä, sen metalliset reunat painuivat natisten kasaan ja taipuivat otteen kohdalta aivan litteiksi. Marikan riuhtoessa penkkiä käsillään maanjäristysorgasmin kourissa, metallipenkki vielä taittui ylöspäin litistyneestä kohdastaan kuin hän olisi viikannut pyyheliinaa.

        Laukesin itse aivan hurmiossa samaan aikaan kuin Marika, joka äärimmäisen orgasmin kokeneena lyyhistyi päälleni lepäämään kaikkensa antaneena ja saaneena. Olin kokenut ainutlaatuisen elämyksen, ja varmasti myös hän.

        Uuh! Olispa oikeesti tollanen mimmi kaveripiirissä! Nngghh!

        Sitten päästin kissan ulos.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe