Onko kukaan muu koskaan miettinyt, että olisi kiva jos 1-2vuotiaan kanssa työtön ihminen voisi elää normaalin kotipäivän lapsen kanssa rauhassa, mutta olisi oikeus laittaa lapsi illasta hoitoon esim. klo 15-18. Lapsi on tällöin herännyt päiväunilta, syönyt välipalan ja palaisi hoidon jälkeen kotiin päivälliselle.
Hyvät puolet siinä olisi ne, että pieni lapsi saa elää äitin kanssa kotona huolettomasti yksilölliset tarpeet huomioiden, syödä, nukkua päikyt ja ulkoilla. Mutta sitten kun on lapsen virkein aika päivästä, jolloin mieluusti lapsi haluaa leikkiä, niin se voitaisiin viedä pariksi tunniksi hoitoon muiden lasten kanssa. Lapsi saa irrallisuutta äidistään ja voi aktivoitua muiden lasten kanssa, oppia toisilta, oppia että muutkin on yksilöitä ja miten niitä kohdellaan. Ja äiti voisi viettää omaa aikaa esim. harrastusten parissa/ tehdä pitkä vaellusretki / käyttää aikaa luovuuteen / käyä rauhas kaupas tai laittaa ruokaa, tms. omaa hengähtämistä, jotta olisi täysissä voimissa taas lasta varten. Päivänkin jaksaa paremmin keskittyä kun tietää että on tulossa hengähdystauko. Lapsen päiväuniaika ei ole riittävä, siinä ehtii just siivota ja jännittää et lapsi herää pian. Taas kun lapsi on nukahtanut yöunille niin siinä miettii asioita hetken ja on parempi itsekin nukkua.
Olen siis yksinhuoltaja.
Kunta ei tarjoa tällaista palvelua ellei käy iltatöissä. Yksinhuoltajat saavat kyllä kotipalvelua, mutta en tiedä saako sitä päivittäin ilman kunnon syytä, saatika ilta-aikaan. Ja siinä yksi olellisimmista pointeista jää huomioimatta: että lapsi saa olla muiden lasten kanssa.
Mihin pitää tehdä aloite että iltahoitoa saisi lapsen kanssa kotona oleva?
Lapsen iltahoito
9
93
Vastaukset
- Anonyymi
Miten elätät lapsesi, jollet käy töissä? :O
Itse olen kolmen lapsen äiti ja käynyt aina kodin ulkopuolella töissä. Olisi hirveä häpeä aikuisen ihmisen olla tekemättä työtä.- Anonyymi
Kela elättää nyt. Oon kattomas kevääksi/maaliskuusta puolipäivätöitä. Nyt just jääny kahdestaan tän diabeetikkolapsen kanssa niin sopeudun sen hoitoon talven yli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela elättää nyt. Oon kattomas kevääksi/maaliskuusta puolipäivätöitä. Nyt just jääny kahdestaan tän diabeetikkolapsen kanssa niin sopeudun sen hoitoon talven yli.
Kela ketään elätä. Me veronmaksajat elätämme lapsesi. Sopeudut diabeetikkolapsen hoitoon koko talven? No olet sitten hidas oppimaan, tuskin onnistuu tuo työnhakukaan. Taidat olla vaan todella laiska naisihminen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja aloita työn haku nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela ketään elätä. Me veronmaksajat elätämme lapsesi. Sopeudut diabeetikkolapsen hoitoon koko talven? No olet sitten hidas oppimaan, tuskin onnistuu tuo työnhakukaan. Taidat olla vaan todella laiska naisihminen. Ota itseäsi niskasta kiinni ja aloita työn haku nyt.
Miksi tuollainen ilkeys? On todella ymmärrys nolla tuollaista kirjoittaessa.
Pienen lapsen hoito on ensimmäisen 3 vuotta työtä 24/7 katkeamatta. Siihen pitää äidin saada katkoja itsensä hoitoon , ellei niitä lapsi rauhallisuudessaan salli. Lapsen rauhallisuus on a ja o ja lapsi palkitsee hyvän nukkumisensa virkeydellään hoitajalleen.
Nimenomaan siitä virkeysajastahan äidin onkin hyvä nauttia ja itsekin rentoutuu ilossaan. Näin on päiväunienkin jälkeen. Lähtökohtana lapsen kasvatukseen ja samalla tämän tulevaan elämän tasapainoisuuteen on ensimmäinen lapsen 3 vuotta, jonka hän elää TÄYDELLISESSÄ symbioosissa äitiinsä. Jos vielä isäkin puuttuu on ehdoton vaatimus, ettei äitiä saa rasittaa yhtään millään muulla ylimääräisellä velvoitteella kuin ainoastaan keskittyä lapseensa. Nyt on jo kaikenlaista kivaa yhdessäoloa mahdollisuus toisten äitien kanssa erilaisissa vauvojen kerhoissa juurikin tuohon ilta-aikaan. Liikuntaahan äidit saavat jo lasta ulkoiluttaessaan.
- Anonyymi
Yhteiskunnan velvollisuus ei ole tehdä äitien elämää hauskaksi, ilonpidon voi jokainen kustantaa itse. Tarjoa töitä naapuruston teineille, he varmasti mielellään asiallista korvausta vastaan huolehtisivat tyttärestäsi iltapäivisin.
- Anonyymi
Ompas täällä kiukkuusia kansalaisia. :o
Olisiko mun pitänyt kertoa tarkemmin mun tilasta.
Näin pienen lapsen diabeteksen hoito on vaativaa. Se on niinkuin olisi 24/7 omaishoitaja. Verensokereita joutuu seuraamaan myös öisin ja miettiä mikä on sopiva annos, katsoa että annos pysyy ylipäänsä sisällä ja jos ei, pitää jäädä seuraamaan, että riittikö se laskemaan verensokeria. Päivisin se mitataan ennen ruokaa ja 2 tuntia jälkeen. Sairaan lapsen sokereita valvotaan myös yöt tiheästi, syömättömän kanssa pitää mennä tiputushoitoon. Normipäivä sujuu hyvin mutta päiväunilta joutuu joskus heräämään piikille tai syömään, ruuanlaitossa pitää ehkä antaa jo välipala etukäteen. Verensokerit harvoin menee kaavan mukaan että mitä pistetään milloinkin, koska siihen vaikuttaa moni muukin fyysinen tekijä kuin hiilihydraatit ja insuliini, siksi ne voivat vaihdella paljonkin näin pienellä, jolle ei voi aina edes pistää sopivaa annosmäärää. 😅
Oma tilanteeni on sellainen että on tapahtunut nimeltä mainitsemattomia asioita lapsuusiästä teini-ikään saakka, jotka on vaikuttanut psyykkiseen terveyteen niin paljon, jotta mun täytyy saada ensin kuntoutustoimintaa ja lisätä työtunteja siitä, varsinaiseen työntekoon. Etten haukkaa heti liian isoa palaa ettei tarvi palata lähtöruutuun vaan voi tulla ainavain tehokkaammaksi. Mun täytyy tällä hetkellä odottaa sosiaalityöntekijän siirtopalaveria koska etenemme heidän kanssa ja diabeteslääkärin kanssa yhteistyössä, mutta siirtopalaveri uudelle paikkakunnalle onnistuu vasta jossain vaiheessa tammikuuta. Kyllä mä aivan innolla odotan että pääsen tekemään omaa työtäni. Teidän suusta se kuulostaa hieman pakkopullalta. Oletteko tiukkapipoja vai ettekö pidä työstänne :o - Anonyymi
Ainiin mua myös lohdutti saada teidän teksteistä ymmärtää että pidätte diabeetikkoa suht normaalina tapauksena, jonka kanssa voi elää normaalia elämää. Kun passititte mua noin töihin. Musta kun aluksi tuntui sille että joudun pitämään tätä keinotekoisesti elossa ja seuraamaan tiheästi aivan jatkuvasti, jopa öisinkin, ja aluksi se oli hirvittävää kun pelkäsi että herääkö lapsi enää aamulla jos matala sokeri yllättää kun olen nukkumassa? Onneksi sellaisiin tilanteisiin ei ole törmätty. Aluksi tuntui myös sille kun yöt piti ainavain mitata sokereita eikä saanut nukuttua, että ei tässä työelämään pääse ellei joku muu välillä valvo sen kanssa. Mutta luojan kiitos, normaalit yöt nukutaan lähes kokonaan <3 Odotan tulevaa innolla.
- Anonyymi
Vittu mitä paskaa, seliseli. :D
Suomi on selvästi liian hyvä maa. Täällä 1/3 yli 16-vuotiaista on eläkkeellä.
Pitää varmaan itsenkin irtisanoutua ja alkaa lusmuilemaan erilaisten verukkeiden turvin. Ikääkin on jo sen verran ja työvuosia takana, että antaa näiden nuorien yrittää vetää veronmaksajien kivirekeä vuorostaan. Eivätpä sitten ehdi niin montaa sairasta lasta tähän maahan pykistämään, kun tekevät 8 tuntista työpäivää 40 vuotta putkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu mitä paskaa, seliseli. :D
Suomi on selvästi liian hyvä maa. Täällä 1/3 yli 16-vuotiaista on eläkkeellä.
Pitää varmaan itsenkin irtisanoutua ja alkaa lusmuilemaan erilaisten verukkeiden turvin. Ikääkin on jo sen verran ja työvuosia takana, että antaa näiden nuorien yrittää vetää veronmaksajien kivirekeä vuorostaan. Eivätpä sitten ehdi niin montaa sairasta lasta tähän maahan pykistämään, kun tekevät 8 tuntista työpäivää 40 vuotta putkeen.Oletko ulkomaalainen, kun noin vihaat suomalaisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171065124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103319Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2282230Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232043Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin21442Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491154- 721140
- 1761034
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959