... joten apu olisi tervetullut! Eli meillä on kotona 2 russelia (uros ja narttu), joista nuoremmalla ikää nyt 4 kuukautta. Poika on todella ihana persoona, iloinen, reipas, tottelevainen (ainakin välillä halutessaan), ei pure käsiä ym. mutta nyt ongelmaksi on tullut haukkuminen. Pentu haukkuu AINA vastaantulijoille, oli sitten ihminen, koira, tai mikä tahansa. Mitkään kiellot, huomion kiinnittäminen muualle ym. ei auta. Vanhempi russeli, narttu 3v., yltyy tietysti mukaan ja sen jälkeen meteli on kamala. Sitten innostuvat vetämään myös hullun lailla, ja tuntuu että kädet ei kestä enää. Onko teillä kokemusta vedonestovaljaista, jos kokeilisin vanhemmalle russelille niitä. Toinen ongelma on ovikello. Täytyy sanoa, että joukossa tyhmyys tiivistyy, kun ovikello soi. Toinen koirista voi "vahingossa" alussa haukahtaa, jonka jälkeen toinen, jonka jälkeen toinen, ja sitten on taas meteli kauhea. Lisäksi olisin halunnut kysäistä, että onko kenelläkään kokemusta siitä, että kotona on useampi russeli. Onko leikit todella aina (siis myös koirien aikustuessa) noin hurjia. Juoksua, haukkua, hyppimistä, painia ja siis rajua sellaista, mutta ei kumpikaan koskaan ole vinkaissutkaan, eikä mitään haavereita ole tullut. Muuten vanhempi koira on saanut uutta elinvoimaa pennusta, ja laulaa kotona iloisesti kokoajan häntä heiluen, joten kyllä pennusta on ollut iloa vanhemmallekin koiralle. Tässä muutamia kysymyksiä. Muuten koirat on tosi herttaisia, ihmisrakkaita ja etenkin lapsirakkaita, enkä voisi koskaan ajatellakaan muuta rotua!
Hermot menee
russelien kanssa :)
4577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onnea! vasta nyt todella olet päässyt huomaamaan tämän rodun todellisen luonteen ;) kaksi rasselia on ihan eri juttu kuin yksi!!
Kyllä leikit ovat todella hurjia, hampaat kalisevat ja ääni on kova.
Meillä haukutaan ovikelloa kahden rasselin voimin. Tapaa ei saa enää pois, mutta pyrimme hiljentämään mahd haukun nopeasti. Ovea ei avata ennenkuin molemmat istuu hiljaa paikoillaan.
Nyt vai soittelemaan ovikelloa ahkeraan ja opettamaan että ovikello tarkoittaa esimerkiki herkkua keittiössä tms.
Tuohon pennun haukuun en osaa sanoa. Pahat tavat tuplaantuvat ja välillä karkaavat käsistä. Vanhempi koira taantuu helposti nuoremman tullessa talooa koska huomaa että sen ei tarvitse totella niin kuin ennen. "Kerran pentukin saa haukkua niin sitten minäkin"
Vetämistä ei kannata sallia. Itse opettaisin pois että eteenpäin ei mennä vetämällä ja suunta vaihtuu heti jos veto alkaa. Sinä olet se joka määrää tahdin.
Mieti milloin ja miksi pentu alkoi haukkumaan. Jos opetat haukkumisesta pois pitää palkata ennen kuin haukku alkaa muuten olet myöhässä.
Meillä on kotona myös kaksi russelia. Toinen 2 v, toinen 10 kk, uroksia molemmat.
Leikit ovat välillä todella hurjia. Oikein kauhistuttaa. Mutta niiden huomaa olevan vain leikkiä ja nuorempi kyllä alistuu. Leikin jälkeen sitten nuoleskellaan toisen korvia, huulia ja mielistellään.. ollaan ylimpiä ystävyksiä.
Ensimmäisen russelin ollessa n. 7-10 kk, se haukkui vähän kaikenlaista. Luulen, että sitä tavallaan pelotti, kun alkoi samoihin aikoihin aikuistumaan. Kaikki oli uutta, omituista ja haukkumisen arvoista. Haukkuminen sitten loppui reilun vuoden ikäisenä. Nyt russeli # 2 on samanikäinen ja huomaan siinä samanlaisia aikuistumisen "oireita". Vanhempi tietenkin kuulee nuoremman haukunnassa tietyn vahtimisenkaltaisen sävyn, jolloin se menee tuohon typeryyteen mukaan.
Lenkillä on sama homma. Vanhempi vain mennä tuhistaisi eteenpäin huomaamatta muita koiria (paitsi pikkukoiria, joiden kanssa haluaisi painia). Nuorempi puolestaan joko murisee, haukahtaa tai muuten vaan vedättäisi vierasta koiraa kohti. Tämä sitten villitsee myös vanhemman koiran samanlaisiin puuhiin. Tulos: Molemmat murisevat/haukkuvat. Hävettää välillä niin helkutisti. Ihmiset toteavat: "onpa sinulla vihaisia koiria". Öööhh.. asiahan ei ole niin, mutta mistäs ihmiset sen tietäisivät.
Jos koirat käyttää lenkillä eri aikaan, käytös on aivan erilaista. Nuorempi piiloutuu jalan taakse karvat pörhöllään, mutta on aivan hiljaa, tuli vastaan minkälainen koira tahansa. Vanhempi taas yksin lenkkeillessään ei voisi vähempää välittää toisista koirista.
Sisällä tapahtuvaa haukkumista tietenkin rajoitan. Komennan, kiellän ja roikun niskanahoissa. Vanhempi uskoo nätisti, nuoremman pitää aina varmuuden vuoksi haukahtaa kiellon jälkeen ainakin vielä kerran. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.
En kuitenkaan ota stressiä tuosta käytöksestä. Se kyllä loppuu aikanaan. Loppuihan se vanhemmallakin ja samat keinot on käytössä yhä.
Omat koirani ovat täysin päinvastaiset luonteet. Vanhempi on "pessimisti". Jos se olisi ihminen, luulisin sen olevan vanha, kärtty pappa. Heiluttaa häntää vain harvoin, haukkuu ja murisee muulloinkin kuin leikeissä. Ei pidä sylissä olemisesta ja on kuin duracel-pupu. Aina vauhdissa. Nuorempi ei murise koskaan, paitsi ehkä leikkiessään toisen kanssa. Koskaan se ei ole ihmisiä purrut, ei edes pentuna. Vanhempi oli pentuna oikea "hirviö". Aina hampaineen kädessä (leikkien aikana) kiinni. Nuorempi on oikea sylikoira, kerjää rapsutuksia jatkuvasti ja häntä heiluu tauotta. Kuinka kummassa ne voivat olla noin erilaisia, vaikka ovat veljeksiä!?? Mutta erilaisuus on rikkautta!
Russelit on kyllä maailman ihanimpia koiria. Lisää niitä pitäisi saada!
Totuttele vaan ajatukseen ettei vauhti lopu vasta
kun ikää on 15 vuotta.
Itsellä oli russel lähes 16 v. Ja vauhtia riitti.
Oppivaisia ne kyllä on jos on haluja opettaa.
Itse tykkäsin vauhdista niin annettiin mennä vaan.
Ja mukavaa meillä oli.Nyt kaipaan sitä menoa.
Heips!
Ihanaa kuulla että jollakin on tuon ikäinen rasseli. Esikoiseni kuoli 12,5 vuotiaana sairastettuaan diabetestä 2 vuotta ja kakkoseni kuoli vuoden ikäisenä sydänvikaan. Nyt on kolmonen kohta syksyllä 2 vuotta ja sydämestäni toivon tämän elävän ja kauan niin ihana tyyppi tämä on.