Weird sound in the sky

Anonyymi

Suomeksi:Yliluonnolliset äänet taivaalla.. Äänet muistuttavat pasuunaa ja jopa enkelikuoron laulua on tallennettu. Väärennökxiäkin varmasti on liikkeellä.

Joko seuroissa puhutaan aiheesta? Viimein pasuuna soi, oletko viisas vai tyhmä neitsyt?

37

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkoitatko niitä ääniä, joita kuultiin muutama vuosi sitten? USA:ssa tutkittiin niitä ja päädyttiin siihen, että ne kuuluivat atmosfääristä tai maan kuoren sisältä.

      Yksi teoria on, että ne ovat Raamatussa mainittuja enkelien merkkisoittoja, jotka varoittavat vitsauksista.

      • Anonyymi

        Niitähän kuuluu koko ajan ja yhä enemmän. Onneton ponneyon oli tutkijoiden selitys.

        Kyllä nuo ovat enkelien pasuunoiden ääniä.


    • Anonyymi

      kuulosti siltä ääneltä kuin joku olisi taivuttanut valtavan suurta metalli palaa.

      • Anonyymi

        Sellaisiapa hyvinkin.


      • Anonyymi

        Koska me ihmisetkin osaamme soittaa pasuunaa selkeällä nuotilla, varmasti enkelitkin osaavat. En usko tuota epämääräistä mölyä "enkelien pasuunoiksi".

        Ne saattavat olla avaruudessa olevien, maasta lähtöisten koneiden / laitteiden tai satelliittien ääniä. Ne voivat olla nk. ufoalusten ääniä.

        Joitain suurvaltojen varmasti tuntemia, mutta salattavia asioita kuitenkin, koska muutoin ne olisi jo selitetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska me ihmisetkin osaamme soittaa pasuunaa selkeällä nuotilla, varmasti enkelitkin osaavat. En usko tuota epämääräistä mölyä "enkelien pasuunoiksi".

        Ne saattavat olla avaruudessa olevien, maasta lähtöisten koneiden / laitteiden tai satelliittien ääniä. Ne voivat olla nk. ufoalusten ääniä.

        Joitain suurvaltojen varmasti tuntemia, mutta salattavia asioita kuitenkin, koska muutoin ne olisi jo selitetty.

        ...,...,...sanoo tyhmä neitsyt joka ei ottanut lamppuunsa öljyä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska me ihmisetkin osaamme soittaa pasuunaa selkeällä nuotilla, varmasti enkelitkin osaavat. En usko tuota epämääräistä mölyä "enkelien pasuunoiksi".

        Ne saattavat olla avaruudessa olevien, maasta lähtöisten koneiden / laitteiden tai satelliittien ääniä. Ne voivat olla nk. ufoalusten ääniä.

        Joitain suurvaltojen varmasti tuntemia, mutta salattavia asioita kuitenkin, koska muutoin ne olisi jo selitetty.

        On paljon ihmisiä joille vaintotuus merkitsee jotakin, - ei selitykset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...,...,...sanoo tyhmä neitsyt joka ei ottanut lamppuunsa öljyä...

        Anteeksi nyt vaan taas kerran, mutta minä olen Jousimies!


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olli saattaa olla jopa oikeassa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Se on The Omen Damen Ring (jota jotkut virheellisesti sanovat mustaksi aukoksi).
      Yhtä yliluonnollinen on sekin kuin vihreät revontulet (aurea borealis green = avada kedavra = sieluttomien joukkokuolema).

    • Anonyymi

      Helsingin Herttoniemessä kuului tuollaisia ihmeellisiä ääniä. Äänet loppuivat muutamassa päivässä kun lehdistö asiasta kertoi.

    • Anonyymi

      Nykyaikana on erittäin helppo tehdä ääniväärennöksiä ja kuvaväärennöksiä, että ei tässä voi ottaa tosissaan tuollaisia YouTube-juttuja.

      • Anonyymi

        Ihmeellistä kun oikeudessakin riittää kahden ihmisen todistus, niin sinulle ei edes miljoona riitä.

        Selvää on että myös väärennyksiä tehdään, onhan valejeesuksiakin.


      • Anonyymi

        Se tässä ajassa onkin, että mitään aistittavaa ei voi käyttää todisteena mihinkään, kaikki voidaan editoida ja feikata. Luulisin kuitenkin, että kun Jumalan pasuunat puhuu, ei kenelläkään jää epäselvyyttä niiden alkuperästä. Nähtäväksi ja kuultavaksi jää,

        BlackBerryWay


      • Anonyymi

        Kuulin myös tuon. Tuollainen kuin suihkukone olisi lentänyt paikallan. Erittäin kova ääni, kuului sisällekin.


    • Kososlaisten metkuja.

    • Anonyymi

      Normaalia liikenteen ääntä muokattua ja silmukoituna. olin kuulevinani kuin linnun titystä joka toistua samalaisena määrävälein, ei käyttistä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ilmestyskirja:
      8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.

      8:8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,

      8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.

      8:12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.

      9:1 Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain;

      9:13 Ja kuudes enkeli puhalsi pasunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä,

      11:15 Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti

      • Anonyymi

        Tuossa Ilmestyskirjassa mainittu palava vuori joka syöksyy mereen, voisko se olla asteroidi?

        Syksyllä kerrottiin, että maapalloa lähestyy aika suuri asteroidi, alkuperäisen lentoradan mukaan sen olisi pitänyt osua maapallolle. Nykytiedon mukaan se kuitenkin ohittaa maapallon maaliskuussa 50 000 kilometrin päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa Ilmestyskirjassa mainittu palava vuori joka syöksyy mereen, voisko se olla asteroidi?

        Syksyllä kerrottiin, että maapalloa lähestyy aika suuri asteroidi, alkuperäisen lentoradan mukaan sen olisi pitänyt osua maapallolle. Nykytiedon mukaan se kuitenkin ohittaa maapallon maaliskuussa 50 000 kilometrin päästä.

        Asteroidia minäkin ajattelin. On olemassa tuhansia maata uhkaavia komeettoja ja asteroideja joista emme tiedä ennen kuin jysähtää.


      • Anonyymi

        Varsin vittumaisia enkeleitä teillä. Bukilla perään!


    • Anonyymi

      Epäilen ettei noista taivaan pasuunan äänistä puhuta seuroissa halaistua sanaa?

      • Anonyymi

        Ei sovi puheenaiheena korvamakiaan.


      • Anonyymi

        No ei kun Ilmestyskirjastakaan ei saarnata juuri mitään,Korkeintaan Ilmestyskirjan alku ja sekin perin harvoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kun Ilmestyskirjastakaan ei saarnata juuri mitään,Korkeintaan Ilmestyskirjan alku ja sekin perin harvoin.

        Johtuen siitä, etti lestadioliset ymmärrä sitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuen siitä, etti lestadioliset ymmärrä sitä.

        Pitäiskö vellujen ymmärtää teidän pentejen harrasta toimintaa, hallelujaa.
        Mistähän kohtaa Raamattua tuollaista löytyy?
        https://www.youtube.com/watch?v=07cmMhQxjfg


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuen siitä, etti lestadioliset ymmärrä sitä.

        Martti Luther oli myös ollut jopa joissain määrin kriittinen Ilmestyskirjaa kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martti Luther oli myös ollut jopa joissain määrin kriittinen Ilmestyskirjaa kohtaan.

        Luther oli myös kriittinen Jumalan valittua kansaa kohtaan niin että natsisaksa otti oppinsa suoraan häneltä.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Juutalaisista_ja_heidän_valheistaan


    • Anonyymi

      Pukki siellä vain päästelee joulunjälkeisiä ilmavaivojaan.

      • Anonyymi

        Taivaallinen torvisoittokunta harjoittelee finaalia varten. Kyllä se kohta alkaa, meinaan se lopullinen maapallon tuho.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivaallinen torvisoittokunta harjoittelee finaalia varten. Kyllä se kohta alkaa, meinaan se lopullinen maapallon tuho.

        2018 kesällä ku oli paahtavat helteet oli osa isoista ikkuonoista myös auki koko yön ja silloin havahduin kyllä aika outohin ääniin ja siis yöllä ja kuvittelin aluksi että olisi joku lintu mutta siite ku menin pihalle kuuntelleen ni ei linnusta kyllä niin voimakasta ääntää voi lähtä ja heti kyllä tuli mieleen ettei ole vaan ole jotain lopunaikojen merkkejä.


    • Anonyymi

      Yli 20v neitsyt on mitä ilmeisimmin tyhmä.
      Eiköhän sitä tiistaina klo18:00 jälkeen taivaalta taas metakkaa kuulu.

      Raamatussa useasti sanotaan ukkosta jumalan ääneksi. Selityshän se on tuokin mutta että yhä uppoaa joihinkin. Hassua palvoa hankaussähköä jumalanaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      69
      1299
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      910
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      76
      832
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      733
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      48
      633
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      584
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      122
      548
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe