Postilakko aiheutti sähkölaskujen myöhästymistä. Työporukassa todettiin, että useampi sähköyhtiö yrittää maksaattaa kuluttajilla lakosta johtuvia musistutusmaksuja. Kuluttajaviranomaisen mukaan näin ei voi tehdä. Juonisti sitä vitosen lisää ei oltu laitettu muistusmaksuun vaan seuraavan nyt erääntyvään laskuun. Kuika monella menee tämä läpi huomaamatta. Kannattaa seurata laskuja ja reklamoida. Netitissä reklamation teko on helppoa.
Postilakon aiheuttamat muistutuslaskut
Anonyymi
3178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Caruna,siirtoyhtö laittoa postilakon aikana viestin jossa annettiin loppuvuosi aikaa maksaa jo erääntynyt lasku kuluitta.He lupasivat hoitaa asian omasta puolestaan automaattisesti.
No katotaan miten käy kun vika laskussa oli eräpäivä 4.12.
PKS ja Vantaan Energia eivät lähettäneet sähkölaskuja lakon aikana, pistivät ne tulemaan vasta lakon jälkeen, siis päiväys oli lakon päättymisen jälkeinen. Samaten esim HSYn jätemaksu vesilaskut tulivat myös vasta lakon päättymisen jälkeisellä päiväyksellä. Joten ei ne ihan kaikki sähköyhtiöt toimi kuvailemallasi tavalla.
Anakin Helen lähettelee muistutuslaskuja ja niistä lisämaksuja , kuulopuheitten mukaan myös Vattenfall. Varmaan moni muukin itseään vastuulliseksi ja ilmastoystävälliseksi kutsuva yhtiö.