Olin tehdä oharit

tälle joulunvietolle lahjoineen ja jouluruokineen, kuusineen ja koristeluineen ja lähteä jouluksi jonnekin muualle, missä ei ole mitään odotuksia eikä toiveita miten osallistuisin joulun valmistamiseen ja viettoon. Vaihtoehtoina oli risteily, tunturihotelli tai kaukomaat. Istua valmiiseen pöytään. Mennä nukkumaan mankeloitujen, valkoisten lakanoiden väliin, ottaa aamusuihku ja kuivata hotellin logolla varustettuun muhkeaan pyyhkeeseen. Olla piittaamatta tungoksesta ruokakaupoissa, ei kiinnostua pakettien käärimisestä, olla stressaamatta autojen poukkoilusta ahtailla parkkipaikoilla. Saada vain laiskotella ja juoda viiniä ja katsella ikkunasta ulos.
Ei onnistunut.
Samat kuviot kuin aina ennenkin. Joulukortit, joululaulut, kinkut ja joulutortut. Vuori paketteja joulukuusen alla. Hyvä, lämmin hellä on mieli kun saa taas kerran viettää joulua omien rakkaiden kanssa.

65

688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tee hyvä ihminen tuo irrottautuminen joku kerta,..minäkin olen sen tehnyt muutaman kerran! Lähdettiin etelään Puerto de la Crutzeen 6 viikoksi, emmekä edes menneet paikalliseen ravintolaan, joka tarjosi pohjoismaista jouluateriaa 😋))

      Kyllä pidän jouluruuista, mutta en välttämättä aina saman kaavan mukaan! Toisen kerran lähdimme hotelli Korpilammelle Espooseen, asuimme silloin H:gin Katajanokalla, joten jouluinen hevosajelu, saunominen ja ihanat valmiit gourméateriat oli juhlaa !
      Joulupukkikin jututti meitä pöydässämme, eikä pitkään aikaan ollut niin rentoa ja helppoa joulunviettoa.
      Sitten maistui taas vuosia valmistaakin joulua, kaikkine mausteineen ja kirkkokonsertteineen, missä lastenlapset yhä ovat laulamassa. Sitten ikää myöten alkoi tulla kutsuja vuoroin lastemme aatonviettoon, jonne nytkin huomenna lähden ❣️

      Hyvää ja Onnellista Joulua !

      • Kiitos sini samaa toivotan Sinulle ja rakkaillesi.
        Otin asian esille joulukuun alussa mutta vastustus oli niin ankara että pitkien neuvottelujen jälkeen suostuin viettämään tämänkin joulun vanhaan tapaan tyttären luona jonne kokoonnumme koko perhe mukaan luettuna vävyn äiti ja veljet. Pojat olisivat kuulemma olleet hyvin pettyneitä, ellei mormor ja bonusmorfar olisi osallisia joulunvietossa. Katsotaan uudelleen tilaisuutta muutaman vuoden päästä kun pojat ovat murrosikäisiä ja morfar ja bonusmorfar eivät ole enää niin tärkeitä heille.
        Tykkäänhän minä viettää joulua perinteisesti perheen kanssa, mutta joku joulu vielä teen sen että irrottaudun koko jouluhässäkästä, vaikka vain kertaalleen.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kiitos sini samaa toivotan Sinulle ja rakkaillesi.

        Kotona rakkaitten kanssa voi viettää rauhaisan joulun ilman hässäkkää. Turistikohteissa on levotonta ja paljon vieraita ihmisiä,. Minulla on kotona puhtaat lakanat ja pyyhkeet eikä tarvitse mennä mihinkään eikä kutsua vieraita. Ruokaa saa valmiina joka lähtöön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottahan toki minulla on hyvä olla kotona, siisti talo, puhtaat lakanat ja pyyheliinat, joulukoristukset ja jouluvalot viritettynä ei se ole niinkään kulisseista eikä ulkoisista tekijöistä kiinni. Jääkaappi,pakastearkku ja kylmäkomero pursuaa jouluruokia ja kaikki asiat paikallaan. Olisin mielelläni viettänyt joulun kotonakin, mutta tämä yhteinen jouluaatto tyttären luona on nyt ollut monivuotinen traditio ja siihen ei nyt voinut kajota. Pojat tulevat heti tapaninpäivänä meille ja heidän vanhempansa jouluaterialle viikonloppuna ja hakevat sitten myös pojat kotiin. Kaikkein mieluimmin olisin kai skipannut koko joulun, vaikka vain tämän ainoan kerran. Nyt aloitimme aikaisin, jo ensimmäiseltä adventilta virittelemään valoja ja koristeita ja kuusi on ollut koristettuna ainakin viikon tai enemmän. Olen kai sitten jo kyllästynyt koko jouluun ennen kuin se on edes alkanutkaan.
        Nyt alkaa joulusauna olla valmis, joten kyllä se tästä taas ….joulun tunnelma, lämpö ja ilo.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Eikö Sinisirkkua ole nyt ihan liian myöhäistä kiitellä ja toivotella hänelle Joulua.
        Vai onko sinullakin joku yhteys vainajiin niinkuin KatriHelenalla.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Vuonna 2019 ovat kumpikin tuossa kirjoittaneet.

    • Anonyymi

      Viime jouluna Thaimaassa , tänä jouluna Tukholmassa pientä perillistä tapaamassa , ja hotellissa puhtaat lakanat :)

    • Anonyymi

      Joka joulu sama selostukset palstalle.

    • Anonyymi

      Tuttavani kertoi .....heillä hotellissa asuu 800 henkeä tänä jouluna... ei voi oikein käsittää... niin vaikka toisaalta arvot ovat muuttuneet .
      mimmimum-..mi

      • Anonyymi

        Minkälainen henkilö haluaa mennä hankkimaan omikron-tartunnan hotelliin jouluna ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkälainen henkilö haluaa mennä hankkimaan omikron-tartunnan hotelliin jouluna ?

        Tämä on vanha ketju, kahden vuoden takaa

    • Anonyymi

      80 plussassa sama henkilö, ettei ole koskaan haikaillut hotellijoulua.
      Niin se muisti pettää.

      • Mutta tuosta on jo kaksi vuotta aikaa!.
        Sitäpaitsi ideana oli tehdä oharit joulunvietolle ja etenkin joululahjasirkukselle ja lähteä miehen kanssa jonnekin kauas pois. Hotelli oli yhtenä vaihtoehtona. Mutta sitten tuli pandemia ja nyt ei edes pääsisi pakenemaan joulunvietolta.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Mutta tuosta on jo kaksi vuotta aikaa!.
        Sitäpaitsi ideana oli tehdä oharit joulunvietolle ja etenkin joululahjasirkukselle ja lähteä miehen kanssa jonnekin kauas pois. Hotelli oli yhtenä vaihtoehtona. Mutta sitten tuli pandemia ja nyt ei edes pääsisi pakenemaan joulunvietolta.

        Nythän siltä pääseekin pakenemaan joulunvietolta tuon koronan ansiosta.
        Minä olen tehnyt tänä vuonna täysoharit kaikesta jouluhössäyksestä vaikka ihan vain tässä kotihotellissa vietän rauhallisen Kristuksen syntymän muistojuhlan.

        Huomenna pikaisesti nähdään nuoremman sukupolven kanssa tuossa pihalla ilman mitään tarjoilua ja sellaista, kun onneksi on luvassa pakkastakin. Kipaisen vain ulkoa hakemassa ne joulupukilta tilaamani kirjat ja suklaarasian ja heitän heille kudotut sukat paketissa.

      • Niinpä näkyy kirjoittavankin tänään kahden aikaan:
        """En ole koskaan viettänyt hotellijoulua enkä haikaillut sellaisesta. """

        Kuitenkin on haikaillut ja haikailee vieläkin.
        No johan noihin piruetteihin on totuttu. Ihmeempi olisi, jos joskuskin vetäisi suoraviivaista linjaa jutuissaan ja mielipiteissään.

      • Tellukka kirjoitti:

        Niinpä näkyy kirjoittavankin tänään kahden aikaan:

        Ja sinä et koskaan muuta mieltäsi?
        Tuo käväisi päässäni ohi mennen kaksi vuotta sitten.
        Minulla on suoraviivainen linja: "Ainoa asia joka pysyy muuttumattomana elämässäni on tarve muuttua, kehittyä, mennä eteenpäin"
        "The only constant thing in my life is change" (Heraclitus)
        "Heraklitos luulen niin, sanoo, ettäkaikki maailmassa muuttuu ja mikään ei säily entisellään. Verraten olemassa olevia asioita joen juoksuun, hän sanoo että samaan virtaan ei voi koskaan astua kahta kertaa" (Plato)

        Mutta eihän silloin voi sanoa, ettei ole koskaan haikaillut, jos on kaksi vuotta sitten haikaillut ja näkyy haikailevan vieläkin, mutta korona tuli väliin.
        Vai onko muisti jo sillä tolalla, ettei muista kahden vuoden takaisia asioitaan.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ja sinä et koskaan muuta mieltäsi?
        Tuo käväisi päässäni ohi mennen kaksi vuotta sitten.
        Minulla on suoraviivainen linja: "Ainoa asia joka pysyy muuttumattomana elämässäni on tarve muuttua, kehittyä, mennä eteenpäin"
        "The only constant thing in my life is change" (Heraclitus)
        "Heraklitos luulen niin, sanoo, ettäkaikki maailmassa muuttuu ja mikään ei säily entisellään. Verraten olemassa olevia asioita joen juoksuun, hän sanoo että samaan virtaan ei voi koskaan astua kahta kertaa" (Plato)

        Jep, mennä eteenpäin altistuen toisten tahtoo viettämään traditiota.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ja sinä et koskaan muuta mieltäsi?
        Tuo käväisi päässäni ohi mennen kaksi vuotta sitten.
        Minulla on suoraviivainen linja: "Ainoa asia joka pysyy muuttumattomana elämässäni on tarve muuttua, kehittyä, mennä eteenpäin"
        "The only constant thing in my life is change" (Heraclitus)
        "Heraklitos luulen niin, sanoo, ettäkaikki maailmassa muuttuu ja mikään ei säily entisellään. Verraten olemassa olevia asioita joen juoksuun, hän sanoo että samaan virtaan ei voi koskaan astua kahta kertaa" (Plato)

        Ploman ilkeys näkyy joulunakin. Mene sinne omaan kerhoosi ja jätä nämä yleiset
        palstat rauhaan.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Niinpä näkyy kirjoittavankin tänään kahden aikaan:
        """En ole koskaan viettänyt hotellijoulua enkä haikaillut sellaisesta. """

        Kuitenkin on haikaillut ja haikailee vieläkin.
        No johan noihin piruetteihin on totuttu. Ihmeempi olisi, jos joskuskin vetäisi suoraviivaista linjaa jutuissaan ja mielipiteissään.

        Olet ilkeä ihminen tellu, et mene neulansilmän läpi sillä viimeisellä portilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö siellä olet tuomarina?

    • Anonyymi

      Mitä selityksiä takinkäännöistä ! Milloin on vakaumuksellinen feministi milloin ei. Milloin mitäkin, milloin ei. Varsinainen tuuliviiri.

      • Välillä on ollut hippi, mutta sitten taas ei ole koskaan ollut.
        Välillä on boheemi, mutta sitten taas ei ole ollutkaan.
        Välillä puuttuu rytmitaju, mutta sitten on tanssinut läpi yön rytmikkäitä latinotansseja, kaikkia mitä vain tietää olevan.

        Oi voi, piruetteja löytyy tuon mainion rouvan tarinoista lukemattomia.

      • Tellukka kirjoitti:

        Välillä on ollut hippi, mutta sitten taas ei ole koskaan ollut.
        Välillä on boheemi, mutta sitten taas ei ole ollutkaan.
        Välillä puuttuu rytmitaju, mutta sitten on tanssinut läpi yön rytmikkäitä latinotansseja, kaikkia mitä vain tietää olevan.

        Oi voi, piruetteja löytyy tuon mainion rouvan tarinoista lukemattomia.

        Mitä minä sanoin, ainoa mikä on pysyvää elämässäni on muuttuminen.
        "Siihen virtaan voi astua vain kerran"
        Jatkoa seuraa, kunnes sitten tulee se lopullinen muutos jolloin biologinen kroppani lakkaa ja maan matoset saavat uutta elämää minusta ja energiani vapautuu maailmankaikkeuteen.

        Ethän sinä mihinkään muutu.
        Juttusi vain muuttuvat sitä mukaa kun mielikuvituksesi laukkaa.

    • Minä saan viettää joulun yksin kissa kaverina.
      Ostan vain sellaista ruokaa josta itse tykkään, eli jouluruuat ei kuulu pöytääni.
      Kissalle ostin naudanpaistia joululahjaksi, tykkää syödä raakana pieksi silputtuna.
      Ei minusta tunnu yhtään pahalta viettää joulua yksin.
      Poltan kynttilöitä ja avaan viinipullon.
      Ensin meinasin olla joulun mökillä mutta muutin mieltäni.
      Huomenna käyn haudoilla ja käyn lisäämässä linnuille siemeniä, ostan niille jouluksi myös pähkinöitä. Oravathan ne enimmäkseen syövät mutta ei se haittaa.
      Yhden joulun muistan kun läksin omaishoitajuutta ja hälinää pakoon Marokkoon jouluksi.
      Sain Salmonellan kuten moni muukin jotka söivät lentokoneessa pastaa kermakastikkeella.
      Aika meni huoneessa sairastaessa. Katselin parvekkeelta kun pieni ja laiha joulpukki oli uima-altaalla. Jouluruokia ei voinut edes ajatella.
      Kaikkein eniten odotin kotiin pääsyä.
      Siellä oli myös kissa, se nähtävästi osasi valita kissa-ihmiset, vietti kanssani koko loman ajan. Hotellissa hyväksyivät kissan kuljeskelun kai se on ilahduttanut monia muitakin asukkaita. Oli kiiltäväturkkinen ja hyväkuntoinen.

      • En edes huomannut että oli vanha ketju. Ihan ajankohtainen.
        Minäkin voisin ajatella viettää joulua jossain valmiilla tai sitten en. Riippuu mielialasta.
        Jos kerran on jotain mieltä, ei se tarkoita ettekö voisi muuttaa mieltään.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        En edes huomannut että oli vanha ketju. Ihan ajankohtainen.
        Minäkin voisin ajatella viettää joulua jossain valmiilla tai sitten en. Riippuu mielialasta.
        Jos kerran on jotain mieltä, ei se tarkoita ettekö voisi muuttaa mieltään.

        Tottakai saa muuttaa mieltään,
        mutta kun ylikorostetun tärkeästi itseensä suhtautuva Yli-Eetla
        esittää yhdellä palstalla yhtä, toisella toista,
        eli on itsensäkin kanssa eri mieltä
        se söisi viimeisetkin uskottavuudenrippeet, jos niitä olisi jäljellä.

        Huonomuistisen ei kannata alkaa "esittää" tarinoita egoaan pönkittääkseen.
        Kun muisti pettää jatkuvasti siinä vain nolaa itsensä.

    • Ongelma on selkeästi sinun, ei minun.
      Kyllä minulta voi hyvinkin unohtua mitä olen milloinkin kirjoittanut täällä, pienistä epätarkkuuksista huolimatta ne ovat olleet aina sillä kertaa ainakin totuuksiani.

      Nimittelet minua jatkuvalla syötöllä loukkaavasti ja kuvittelet että se epiteetti jotenkin juuttuisi minuun, mutta leimaat vain itsesi huonolla itsetunnolla varustetuksi, kateelliseksi ja ilkeäksi stalkkeriksi.

      • Anonyymi

        Ei sinun ongelmasi minun ole.

      • Anonyymi

        Kerronko miten sinä nimittelet ihmisiä ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerronko miten sinä nimittelet ihmisiä ?

        Anonyymejä ei oikein voi nimitellä kun niistä ei saa otetta :)
        En ole koskaan nimitellyt ketään kommentoijaa, anonyymiä tai rekattua miksikään.
        Ne jotka väittävät sellaista ovat itse valinneet humoristisista teksteistäni itselleen sopivat adjektiivit ja sitten väittäneet että MINÄ olin nimitellyt heitä!
        Jos vertaukset, huumori, sanojen eri vivahteet ja niiden yhteydet toisiinsa eivät ole lukijalle selvät tai helposti tulkittavissa niin erehdyksiä sattuu.

        Muut maalittaa, jahtaa, stalkkaa, nimittelee,unohtelee, valehtelee. Paloma käyttää metaforia ja huumoria, muuttuu koko ajan jalommaksi persoonaksi.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Anonyymejä ei oikein voi nimitellä kun niistä ei saa otetta :)
        En ole koskaan nimitellyt ketään kommentoijaa, anonyymiä tai rekattua miksikään.
        Ne jotka väittävät sellaista ovat itse valinneet humoristisista teksteistäni itselleen sopivat adjektiivit ja sitten väittäneet että MINÄ olin nimitellyt heitä!
        Jos vertaukset, huumori, sanojen eri vivahteet ja niiden yhteydet toisiinsa eivät ole lukijalle selvät tai helposti tulkittavissa niin erehdyksiä sattuu.

        Olethan sinä solvannut perusteellisesti kommentoijia,
        mutta "muistisi" sattuu pettämään aina siinä kohtaa
        ja tai yrität lyödä asian leikiksi.

        Jonkun haukuit henkilöksi, jolla on päässä reikiä, joissa kulkee matoja.
        Jolla on aivorappeuma ja joka alkoholisoituneena hakkaa perhettään,
        jolla on neliskanttiset rillit, jolla näkee viisiseinäisiä huoneita jne.

        Jos tuo on sinusta jonkun sortin huumoria
        niin sinulla on outo "huumorintaju".

        Joo, satiiri ei aina mene perille, varsinkin jos referenssiraamit ovat kovin erilaiset. Minähän olin huolissani yleisesti mitä ihmisten psyykelle voisi tapahtua näinä koronan aikoina. Ja ihan viimeisen kerran, tämä satiiri ei ollut kenenkään tietyn palstalaisen halveeraamista, solvaamista tai ivaamista.
        Hyvää Joulua sinulle myös ja joulun rauhaa.

      • Anonyymi

        Sydämetön ihminen olet Ploma ja saanut paljon pahaa aikaan maailmassa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Joo, satiiri ei aina mene perille, varsinkin jos referenssiraamit ovat kovin erilaiset. Minähän olin huolissani yleisesti mitä ihmisten psyykelle voisi tapahtua näinä koronan aikoina. Ja ihan viimeisen kerran, tämä satiiri ei ollut kenenkään tietyn palstalaisen halveeraamista, solvaamista tai ivaamista.
        Hyvää Joulua sinulle myös ja joulun rauhaa.

        Itsellesi ei mene mikään satiiri eikä muukaan huumori perille, vaan heti otat nokkiisi ja tunnet sinua halveerattavaan ja stalkkaavan. Hyvä olet toisia nokkimaan muka huumorin varjolla kieli poskessa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Joo, satiiri ei aina mene perille, varsinkin jos referenssiraamit ovat kovin erilaiset. Minähän olin huolissani yleisesti mitä ihmisten psyykelle voisi tapahtua näinä koronan aikoina. Ja ihan viimeisen kerran, tämä satiiri ei ollut kenenkään tietyn palstalaisen halveeraamista, solvaamista tai ivaamista.
        Hyvää Joulua sinulle myös ja joulun rauhaa.

        Satiiri ? Omasta mielestään maailman sivistynein ihminen ei siis tiedä mitä satiiri on.
        Turha vääntää loukkauksiaan muuksi, pahentaa vain asiaa ja nolaat itsensä yhä pahemmin.
        Uskottavuus on nollassa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Joo, satiiri ei aina mene perille, varsinkin jos referenssiraamit ovat kovin erilaiset. Minähän olin huolissani yleisesti mitä ihmisten psyykelle voisi tapahtua näinä koronan aikoina. Ja ihan viimeisen kerran, tämä satiiri ei ollut kenenkään tietyn palstalaisen halveeraamista, solvaamista tai ivaamista.
        Hyvää Joulua sinulle myös ja joulun rauhaa.

        Oletko kaveriltasi saanut vaikutteita kieroilussa ?

    • Anonyymi

      Vielä kerkiää , ennen joulua kärhämöidä sanasodan merkeissä.

    • Kävin haudoilla jo ennen kahdeksaa, ei ollut vielä tungosta. Paljon oli jo kynttilöitä palamassa.
      Nyt asetun joulun viettoon.

      • Anonyymi

        Hyvää joulunaikaa sinulle !

    • Anonyymi

      Hyvin tärkeätä on kuitenkin etä aloittaja kertoi meille joulunvietostaan, syömisistään jne.
      Miten me noin muutenkaan oltaisiin selvitty jouluistamme ellei LaPaloma meitä noin piristäisi?

      • Anonyymi

        Kotkottaja jaksaa kotkottaa tekemisiään täynnä itseään.

      • Anonyymi

        Miten joku luulee olevansa niin mielenkiintoinen ja tärkeä, että kaikki yksityisasiansakin täytyy palstalle levitellä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten joku luulee olevansa niin mielenkiintoinen ja tärkeä, että kaikki yksityisasiansakin täytyy palstalle levitellä ?

        LaPaloma on niin kuulemma konsikventti.

    • Anonyymi

      Paloma on poikkeuksellisen konsekventti esiintymisessään ja kirjailijaksi harjaannuttuaan napakka

      Tottakai hän on ärsyttävä ja vaikeuksien kautta ehdoton menestyjä

      Onhan tässä kadehtimisen ainekset levällään pöydässä, riippumattomuus, polyglotti
      ruotsalaisuus, kirjallisuuden tuntemus ja seuranta, suurperhe, jonka lapset ovat puolisuomalaisia ja antavat pitkät Suomelle, ...

      Paloma, mikä mielestäsi tämän acechador mayor sukupuoli on? Kielestä näkee keskiluokkaisuuden, kouluja on käyty, mutta haastaa täytyy que falte el toque final joku pala siitä puuttuu

      • Nainen, keskiluokkaa, alemman tason korkeakoulututkinto.
        Porvarillinen, kristillisdemokraattinen tai kokoomuslainen arvomaailma.
        Ei pysty paikantamaan minua eikä hahmota referenssejäni, vaan yrittää pakonomaisesti soveltaa minuun mielikuviaan joistain inhoamistaan henkilöistä. Tulkitsee virheellisesti taustojani ja tarkoituksiani. Turhaa vaivata mieltään sillä mikä pala häneltä puuttuu, todennäköisesti tämä henkilö päätti jo aikaa sitten että la Paloma es una persona desagradable, creida y arrogante, ademas traidora de la patria y comunista, ja ei ole nähnyt mitään syytä päivittää mielipidettään.
        Ei kannata vaivata päätään yrittämällä häntä muuttamaan mielensä, koska no hay peor ciego que aquel quien no quiere ver.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Nainen, keskiluokkaa, alemman tason korkeakoulututkinto.

        Röyhkeys on tavaramerkkisi. Röyhkeästi Yli-Eetla.

    • Anonyymi

      Minä palaan parin vuoden takaiseen aloitukseen. Joulua edeltävinä päivinä ajattelin, että ensi jouluna katoan. Nuorisolle kerroin toiveestani kokea maalaisjoulu hevosrekineen.
      Meillä oli ihan hyvä, leppoisa jouluaatto. Se oli edelleen suureksi osaksi kaikin puolin lapsekas.
      Beng
      Nyt voi olla ihan, ihan, ihanasti laska. Tämä ja huominen päivä on jäljellä olevien ruokien syöminen. Sitten stop vuoteen.

      • Lokoisasti meni aatto kissan kanssa.
        Ajattelin vähän kuntoilla mutta unohduin petiin sähköhuovan alle kissa kainalossa katsomaan telkkaria.
        Nukuin pari tuntia mikä on ihme kun en yleensä päivällä nuku. Ei ollut hyvää ohjelmaa kun nukahdin.
        Yksin olossa on hyvät puolensa, voi syödä kun itsellä on nälkä ja mitä mieli tekee, nukkua vaikka päivällä jos nukuttaa.
        Ilkeänkö tunnustaa mitä söin aattona, Kaupan pakastehtyllystä kanttarellikeittoa, kauraleipää sulatejuustoa ja kinkkua päällä. Jääkaappi on täynnä herkkuja mutta näitä teki mieli.
        Pakkasta on yli 20 astetta joten ulos en lähde tänäänkään.
        Nyt voisi sulattaa pakastimen mutta on joulupäivä. Kai niitä pakkasia tulee myöhemminkin.

      • liekko kirjoitti:

        Lokoisasti meni aatto kissan kanssa.

        "liekko"

        Pah!
        Minullapa on tuoreina kaupasta ostettuja Suppilo-Vahveroita.
        Marraskuusta ovat ne levänneet 2°C Jää-Kaappini ala-hyllyllä.
        Joulun jälkeen nähdään minkä-laista Kakkaa ne lennättävät.
        Kun siirryn arkisiin rutiineihin ja sapuskoihin.

        Glada Gubben!

        H.

    • Anonyymi

      Meidän jouluaattomme meni perheen keskuudessa, tyttären anoppi oli myös mukana.Hän asuu lähellä heitä ja on paljon mukana heidän elämässään ja ollut hyvä ja läheinen ystävä minulle mies siitä lähtien kun lapsemme olivat keskiasteella samalla luokalla ja ensimmäisessä työpaikassani täällä Ruotsissa hän opasti minut virkaansa esikoulunopettajana. Tyttäreni mies on hänen ainoa lapsensa ja pojat ovat hänelle myös hyvin tärkeitä.
      Ilta kului yhdessäolon ja lämpimän tapaamisen merkeissä: pojat istuivat sohvalla meidän aikuisten kanssa lähes koko illan ja yhdessä katsoimme Disneyn jouluspesiaalia (ruotsalaisten rakastama traditio), söimme joulupäivällisen johon kaikki perheen naiset olivat tuoneet oman "nyyttinsä", jaoimme lahjat ja jokainen paketti avattiin heti ja roskat kerättiin suureen roskasäkkiin heti. Minulla oli pari ikean sinistä kassia mukana joihin pakkasin joululahjat heti kun paketti oli avattu, ihasteltu, antajaa kiitelty. Pidimme paussia välillä, joimme kahvia, otimme lasin kuivaa glögikuohuviiniä, söimme minun tuomani tortut ja pullat ja poikien leipomat piparkakut. Kotiinpäin lähdimme ajelemaan kymmenen aikoihin illalla, veimme myös tyttären anopin kotiin matkan varrella. Mieheni poika oli myös mukana ja oli kovasti mielissään norjalaisvillapaidasta jonka hänelle annoin.
      Menin nukkumaan joskus puoli yhden aikoihin, rättiväsyneenä, ulkona paukkui pakkanen ja masu täynnä hyvää jouluruokaa ja mieli kevyt ja hyvä.
      Huomenna pojat tulevat mummolaan muutamaksi päiväksi kun äiti on töissä välipäivät. Viihtyvät hyvin täällä nyt isoinakin.
      ***
      Hyvää joulunajan jatkoa ja valmistautumista uuteen vuoteen!

      • Anonyymi

        kuittaa PM, alajuoksulta.

      • Anonyymi

        ja sitten heräsin kahden aikoihin yöllä kirjoittamaan keskustelupalstalle?

      • Anonyymi

        Paloma.se01
        25.12.2021 02:02
        UUSI

        Nainen, keskiluokkaa, alemman tason korkeakoulututkinto.
        Porvarillinen, kristillisdemokraattinen tai kokoomuslainen arvomaailma.
        Ei pysty paikantamaan minua eikä hahmota referenssejäni, vaan yrittää pakonomaisesti soveltaa minuun mielikuviaan joistain inhoamistaan henkilöistä. Tulkitsee virheellisesti taustojani ja tarkoituksiani. Turhaa vaivata mieltään sillä mikä pala häneltä puuttuu, todennäköisesti tämä henkilö päätti jo aikaa sitten että la Paloma es una persona desagradable, creida y arrogante, ademas traidora de la patria y comunista, ja ei ole nähnyt mitään syytä päivittää mielipidettään.
        Ei kannata vaivata päätään yrittämällä häntä muuttamaan mielensä, koska no hay peor ciego que aquel quien no quiere ver.

        Äänestä

        Kommentoi

        Niinpä, kirjoitin tuon ennen nukkumaanmenoani. Ota huomioon aikaero. Kello taisi olla jo yli yksi yöllä kun lähdin yläkertaan. Mitä merkitystä sillä on? En kirjoita oikeuspöytäkirjaa.

      • Anonyymi

        Siis kaksi Ikea- kassillista lahjoja sait? Ja kymmenien ruokalajien jälkeen söitte pellillisen torttuja ja ne monen päivän vanhat pullat ja vielä poikien tekemät piparitkin. Eikö se täytekakku ja toinen jälkkäri riittäneet????🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Jos joka sekunti ja suupala pitää tilittää palstalle, onko ihmisellä kaikki on ?

      • Anonyymi

        Jos joka sekuntti pitää kytätä mitä muut tekevät ja mitä kertovat omasta elämästään että pääsee kettuilemaan palstalle niin onko silloin ihmisellä kaikki ok?
        PM

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joka sekuntti pitää kytätä mitä muut tekevät ja mitä kertovat omasta elämästään että pääsee kettuilemaan palstalle niin onko silloin ihmisellä kaikki ok?
        PM

        Vaikkei kävisi kuin joka toinen päivä tai kerran viikossa aina näitä "tilityksiä" tullut lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikkei kävisi kuin joka toinen päivä tai kerran viikossa aina näitä "tilityksiä" tullut lisää.

        Nojoo. Yks' kirjoittaa yhdellä tavalla, toinen toisella tavalla. Miks' jatkuvasti ärtyä.
        Minä ihmettelen noita poliittisia ketjunaloitusiskuja. Joulunakin?
        Olen kiinnostunut politiikasta, mutten kaiken aikaa jaksa.
        Välillä ihan ihmisten arkiset tai juhlakokemukset kiinnostavat, koska ihmiset suhtautuvat eri tavoin asioihin. Ja entäs sitten.

        Jos persujen provoaloituksia tarkoitat ne ei ole politiikkaa. Ei persu politiikasta mitään tajua. Jos niille heittää täkyjä vastineeksi, persuolmi ei osaa niihin vastata mitään
        koskaan, ainakaan järjellistä.

      • Anonyymi

        "Jos joka sekunti ja suupala pitää tilittää palstalle, onko ihmisellä kaikki on ?"

        Jonkun mielestä on ja jonkun mielestä ei?
        Sinulta kysyn, että onko itselläsi sinulla kaikki ok.? Ei kai aikatauluistaan ja syömisistään kertominen mitään "tilittämistä" ole? Ja vaikka olisikin (sinun tai jonkun muun mielestä), niin se kuitenkin on ihan tavallista ja hyväksyttävää keskustelupalstalle kirjoittelua, toisin kuin valtaosa tänne kirjoitetuista kommenteista.

        Sillä joka kaivoi esiin ja nosti ylös tämän aloituksen ylös 23.12.2021 16:37 ei mielestäni ole "kaikki ok."

        Bessie

        Se on sama paatti, joka kehuu savolaista.
        Tarkoitus on pistää hulinaksi
        Sen perhe ei todennäköisesti tiedä psyykkeen nyrjähdystä, eli että istuu täällä vuosia keräämässä
        Tietysti psyykkinen tila on veteenpiirretty viiva ja sitten se vain ylittyy sairaudeksi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten kukaan voi ajatella

      Niin naiviisti että jos jokin asia tekee sinut onnelliseksi / iloiseksi niin se ei olisi ikinä muka väärin ? Jos joku es
      Ikävä
      40
      3144
    2. Nainen, sinä vain kaunistut

      Tiedätkö, minä täällä haukon henkeäni ja yritän rauhoitella tunteitani. Sinussa natsaa kaikki, ja olet todella päässyt k
      Ikävä
      97
      2353
    3. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      122
      1818
    4. Kunnes mitään ei ole

      Täällä on kaipaajia jotka odottaa että toinen tekee lähestymisen jollain tavalla, siksi koen etten kuulu enää tänne ja s
      Ikävä
      11
      1494
    5. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      108
      1461
    6. Ehkä sinä haluat samaa kuin minä

      Eli sitä et me päädytään yhteen. Ainakin toivoisin sitä..
      Ikävä
      43
      1299
    7. IS Viikonloppu 26.-27.10.2024

      No nyt tulikin mukava Kovis-ristikko tälle viikonlopulle. Toisille tämä on varmaan vihjeineen ihan helppo 2- tason risti
      Sanaristikot
      80
      1289
    8. Kylmäojan koululla löytynyt ruumis

      Kylmäojan koululta löytynyt ruumis lauantaina. Mitä on tapahtunut, omaisille voimia
      Kontiolahti
      15
      1276
    9. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      45
      1127
    10. Taas yksi persuämmä sekosi

      Kun lapsilla oli korona-aikana kirkossa hengityssuojaiet käytössä. Persuämmä piti asiaa lasten pahoinpitelynä. https://
      Maailman menoa
      231
      1010
    Aihe