Fantastista

"Katainen oli alkusyksyllä 2008 täysin pihalla maailmatalouden tilasta. Hänen johdollaan laadittiin vuode 2009 valtion talousarvio 150 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Lopulta vuoden 2009 talousarvio oli yli 10 miljardia alijäämäinen ja
bruttokansantuote putosi 2009 Suomen taloushistorian pahiten,
8,5 prosenttiyksikköä.
Katainen vakuutti vielä 17.9.2008 eduskunnassa,
että mitään lamaa ei ole tulossa.
10.10.2008 hän jo oivalsi, että koko maailmantalous
oli romahtaa muutamassa päivässä.
Katainen oli syksyllä 2008 täysin ulkona
siitä mitä maailmantaloudessa tapahtui ja lasku suomalaisille oli valtava.
Kataisen (Kokoomus) tekemää velkalaskua maksetaan seuraavat 50 vuotta".
(Ote Jarmo Korhosen kirjasta "Vallantavoittelijat")

Pääministeri hoki "fantastista, fantastista",
mutta pääministeri ja hallitus epäonnistuivat täydellisesti.
Katainen hylkäsikin hallituksensa ja lähti EU-hun
miljonääriksi tekevään herranvirkaan.

Pyrkiiköhän Katainen Haaviston kilpailijaksi seuraavissa presidentinvaaleissa ?
37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Totuus Kataisen hallituksesta löydän kyllä.

Persujen varjobudjetti oli reikiä täynnä.

1Äänestä
  • He ha persujen budjetissa iso miljardin reikä, kysyttäessä katsoivat suu pyöreenä niiiii tuota ?????

    Äänestä

Eihän tuollainen ole mahdollista, kun pertsa on hehkuttanut täällä kokoomuksen talousosaamista. Eihän....

Voisko se olla mahdollista, että pertsa on jankuttanut meille tässäkin asiassa muunneltua totuutta?

Äänestä
  • Onhan Kokoomuksella talousosaamista. Ne tietää miten rikkaita rikastutetaan ja köyhiä köyhdytetään. Samoin Kepu, varsinkin nyk. takapiru Sipilä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan Kokoomuksella talousosaamista. Ne tietää miten rikkaita rikastutetaan ja köyhiä köyhdytetään. Samoin Kepu, varsinkin nyk. takapiru Sipilä.

    Erittäinkin totta. Vihreillä ja vasemmistolaisilla se "kotiinpäinveto" on muuttanut muotoansa, vetosuunta on Afrikasta ja Lähi-Idästä Suomeen?

    Vaikea ymmärtää, todella vaikea, mutta näin vain näyttää olevan. Maailman olennaisesti tärkeimmät ja arvokkaimmat ihmiset saatava haalittua Suomeen.

    Tuosta presidentti asiasta vielä, ennemmin vaikka kammottavan tyhmä Katainen vahinkoja tekemään kuin vihertuholainen Haavisto terroristeilla maatamme täyttämään.

    Äänestä

Osataan muissakin puolueissa kuin Keskustassa selkäänpuukotus.
Orpo puukotti ystäväänsä Stubbia selkään.
Subb nosti Orpon kahteenkin ministerinvirkaan
ja kiitollisuudesta Stubbia kohtaan Orpo oli ilmoittanut, ettei asetu puolueen puheenjohtajajohtavaaleissa ehdolle Stubbin kilpailijaksi.
Kuitenkin Orpo keräsi Stubbin selän takana kannattajajoukon taakseen
ja suisti Stubbin puheenjohtajan paikalta.

Orpo luultavasti pääministerin paikalta suunnitteli asettuvansa
presidenttiehdokkaaksi 2024, mutta jäikin oppositioon.
Urahaaveet koki takaiskun.

Äänestä

Ylilauta silakkaliike

Äänestä

Kataisesta täytyy ymmärtää että lukion lyhyt matematiikka kuusi
ja opiskeli ranskaa - ei oppinut - päästäkseen kokiksi, mutta ei kelvannut
koska oli liian pedantti - silakkalaatikon laatiminen vei päiviä

kutosen laskentonumerolla lukiossa hän ei osaa toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa eli epälineaarisuutta eikä kaksinumeroisten lukujen kertottaulua auttavastikaan ja isot luvut saattavat mennä sekaisin

eli kun kutonen on hän inhoaa ainetta ja kaikkea siihen liittyvää eli laskemista

Katainen oli aamun tunteina aivan sekaisin koska yhteenlasku eikä mikään sujutunut ja jankutti että päätös on oikea
ja kyse on kahden luvun jakolaskusta
Arhinmäki älykkäänä huomasi päässälaskun omaisen virheen mutta Katainen jankkasi

kun Kataisesta tehtiin naurunalainen hänen avustajansa pakottivat tämän muuttamaan höpötyksiään kyse on puhtaasta osaamattomuudesta kutosen laskunumerolla
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2976447-hallitus-korjasi-osinkopaatostaan
Sen jälkeen Arhinmäen aloittama kritiikki sai tukea SDP:stä ja vihreistä. Keskiviikkona pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) myönsivät osinkopäätökseen jääneen valuvikoja. Torstaina ne korjattiin, vaikka kokoomuksesta vielä alkuviikolla vakuutettiin, ettei päätöstä muuteta.

Äänestä
  • joo mutta ei osaa mitään sisältöjä
    täysin heikkolahjainen
    maannut pitkään vanhana valmistunut kokkijuttujen takia
    kun alkoi niitä

    kuvaa yliopisto-opiskelua valtiotieteellisessä nollaa

    Arhinmäki on älykkäämpi koulutus ylioppilas
    huomattavasti älykkäämpi

    Räsänen on myös älykäs

    Äänestä

Kaikkea kummallista tapahtuu politiikassa. Valtansa huipulla ministeri, keskustalainen Annika Saarikko esitti 2010, että valtion tulisi tukea verovaroin muslimiyhteisöä palvelevien imaamien koulutusta.
Saarikko lupasi laittaa imaamikoulutusasian kuntoon muiden ministerien kanssa
ja kannatti suurmoskeijan rakentamista Helsingin Hanasaareen.
Suomen Muslimiliitto ja Suomen musliminaiset tukivat Saarikkoa.

Äänestä

Saarikon idea terrorismin levittämiseksi koulujen kautta on jo toteutettu. Muslimismi on saatu sillä tavalla leviämään vauhdilla pohjoiseen ja pienemmillekin paikkakunnille. Ruotsin Supo eli Säpo on söpö höpö eikä enää voi tehdä mitään muuta kuin toivoa että tavikset väistelisivät imaameja kykyjensä mukaan kun terrori etenee esim. Riyad Abdulkarim Jassim, eller Abo Raad -johdolla

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/gavleborg/sapo-varnar-for-radikalisering-i-gavleskola

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=99&artikel=7372546

Säkerhetspolisen anser att barnen på friskolan Nya Kastets skola i Gävle riskerar att utsättas för radikalisering och rekrytering till våldsbejakande miljöer

Äänestä
  • Anteeksi nyt vain, mutta Saarikon ideasta ei tullut yhtään mitään,
    yksi syistä voi olla se, että kun asiaa alettiin tutkimaan, todettiin,
    ettei juuri kellään imaameista ollut minkäänlaista imaamikoulutusta.
    Saarikon idea k o r k e a koulutuksesta imaameille Suomessa
    joutui naurettavaan valoon.
    Saarikko palaa pian eduskuntaan äitiyslomaltaan
    ja saanee ministerinsalkun ansioistaan ?
    Hänen "ansionsa" on myös se, ettei hän myöntänyt vanhustenkaltoinkohtelua
    hoitolaitoksissa olevan olemassakaan.
    Ehkä hänkin omistaa ko. laitosten osakkeita,
    kuten ne muutkin, jotka olivat ankarasti 0,7 hoitajamitoitusta vastaan.
    Ja ovat vieläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain, mutta Saarikon ideasta ei tullut yhtään mitään,
    yksi syistä voi olla se, että kun asiaa alettiin tutkimaan, todettiin,
    ettei juuri kellään imaameista ollut minkäänlaista imaamikoulutusta.
    Saarikon idea k o r k e a koulutuksesta imaameille Suomessa
    joutui naurettavaan valoon.
    Saarikko palaa pian eduskuntaan äitiyslomaltaan
    ja saanee ministerinsalkun ansioistaan ?
    Hänen "ansionsa" on myös se, ettei hän myöntänyt vanhustenkaltoinkohtelua
    hoitolaitoksissa olevan olemassakaan.
    Ehkä hänkin omistaa ko. laitosten osakkeita,
    kuten ne muutkin, jotka olivat ankarasti 0,7 hoitajamitoitusta vastaan.
    Ja ovat vieläkin.

    Saarikon täydellinen "tietämättömyys"
    vakavista vanhushoivaongelmista
    eli niitten olemassaolon totaalinen kieltäminen
    tuntui törkeältä ihmisten aliarvioimiselta ja valehtelulta,
    koska hän oli sinä aikana perhe- ja peruspalveluministeri.

    Jos peruspalveluministeri ei mitään tiedä asiasta , hän on väärällä alalla
    ja jos kehtaa lisäksi kieltää ongelmien olemassaolonkin,
    ei ansaitse ihmisten luottamusta
    peruspalvelujen hoitamisesta vastuussa olevan ministerinä.

    Äänestä

Saarikko oli suosituin politikko edellisen hallituskauden loppu puolella, suulinen anti eduskunnan parasta.
Luulen että ottaa puolueen johdon jossain vaiheessa, terroristi Halla-ahosta ei mitään kaunista sanottavaa ole ikinä ollut, sanoo vain saastaisia ajatuksia.

Kannatusluvuista kannattaa huolestua vasta vuoden 2023 alussa, Sipilän ansiosta keskustan kannatus oli 2015 korkeampi mitä persuilla nyt , ja mitä suurella kannatuksella tekee nyt.

Äänestä

Ensi kesän kesäleirillä on uudet kuvataulut terroristeillä.

Äänestä

Keskustan isis- natsi - imaami -puuhat ovst Saarikon porukan hysteerisiä globalisaatiovirheitä

Keskusta on menneen ajan maalaislitto jolla EI OLE eorooppalaisia suhteita eikä kukaan neuvo heitä kansainvälisesti

Siitä syntyy isisnatsisuuntaus mutta sinänsä vaaraton koska keskusta on nyt katoamassa

Äänestä

Saarikosta voi väärän mielikuvan. Sillä on varmat mielipiteet,
muttei paljon tietoa ja ajattelua niitten takana.
Varmat mielipiteet antaa vääränlaisen signaalin,
tulee uskottavuusharha,
kun joku "tosissaan" toistaa jotain asiaa, tyhmempi voi luulla
että se tietääkin jotain.
Anu Vehviläinen "säestää" Saarikkoa,
siinä kaksi "tietäjää"...

Äänestä
  • p.o Saarikosta voi saada väärän mielikuvan jne.

    Äänestä

  • Joo, sitä naispolitiikkojemme "parhautta" kyseinen henkilö, samaan joukkueeseen kuuluu myös Eva Biaudet, jonka ikuisesti muistan suorataan runolliseksi yltyneestä lauseestaan: "Meillä viljatkin jäisivät pelloille ilman maahanmuuttajia" joka lauseessaan ajattelunsa laatua esitteli..

    No, tiettävästi ne kolmansista maista saapuneet maahanmuuttaja/siirtolaiset ovat kasaantuneet suurimpiin kaupunkeihimme sosiaalisten tukien suurkäyttäjiksi, että se siitä "viljojen korjaajasta" ja pääosin osoittautuneet rikollisia taipumuksia omaaviksi kuin minkään asiallisen työn tekijöiksi.

    Äänestä

Ikävä kyllä Katainen teki p a l j o n VAHINKOA suomelle toimiessaan politiikassa,
huomatessaan valtavan suuret virheensä ja tyhmyytensä
Katainen löi kintaat tiskiin kesken hallituskauden
ja lähti pakoon EUROOPPAAN,
eikä sielläkää saanu mitään järkevää aikaan,
kuralle meni suomen talous ja pysyy nyt ikuisesti kuralla
ellei myöhemmin jälkipolvista sattumalta löydy viisasta kehityskelpoista politikkoa korjaamaan tehdyt virheet,

Äänestä
  • se oli todella Kataiselle FANTTASTISTA aikaa,,, taitaa olla edeleen,,

    Äänestä

  • Katainen alkaa saada fantastista palkkaa 1.1.2020 Sitran ylijohtajana.

    Äänestä

  • Onhan tuo sitä itseänsä, politiikan peliä, möhlitpä mitä hyvänsä aina löytyy uusi ja hyväpalkkainen homma, ketuttaa ajatella Pekka Haavistoa presidenttinä, kunnostautunut muunmuassa myymällä sähköverkkoja..ja me maksamme, koko ajan nousevina siirtomaksuina tuonkin tolvanan puuhat! Mitä lienee saanut itselleen "vastinetta" tuollaisissa valtavissa kaupoissa liikkuu AINA raha taustalla.

    Nyt vimmatusti touhuamassa terroristeja Suomeen, on siinä vihreillä taas ajatus kirkasta..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan tuo sitä itseänsä, politiikan peliä, möhlitpä mitä hyvänsä aina löytyy uusi ja hyväpalkkainen homma, ketuttaa ajatella Pekka Haavistoa presidenttinä, kunnostautunut muunmuassa myymällä sähköverkkoja..ja me maksamme, koko ajan nousevina siirtomaksuina tuonkin tolvanan puuhat! Mitä lienee saanut itselleen "vastinetta" tuollaisissa valtavissa kaupoissa liikkuu AINA raha taustalla.

    Nyt vimmatusti touhuamassa terroristeja Suomeen, on siinä vihreillä taas ajatus kirkasta..

    Mitä vihreät ovat saaneet muuta kuin kaaosta aikaan Suomeen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan tuo sitä itseänsä, politiikan peliä, möhlitpä mitä hyvänsä aina löytyy uusi ja hyväpalkkainen homma, ketuttaa ajatella Pekka Haavistoa presidenttinä, kunnostautunut muunmuassa myymällä sähköverkkoja..ja me maksamme, koko ajan nousevina siirtomaksuina tuonkin tolvanan puuhat! Mitä lienee saanut itselleen "vastinetta" tuollaisissa valtavissa kaupoissa liikkuu AINA raha taustalla.

    Nyt vimmatusti touhuamassa terroristeja Suomeen, on siinä vihreillä taas ajatus kirkasta..

    Mamujen paapojia on pilvin pimein eduskunnassa, ja yhtenä kärkiparina erottuvat pipertäjien Emma Kari kosteine suurine silmineen, ja päätä kallistaen Mansikinlailla keskellä äpärepeltoa.
    Toisena hyväkkäänä bättre folkin Eva Biaudet , joka tiristää pari kyyneltä silmnnurkkaan , puhuessaan suomalaislapsista äiteineen Syyriassa, sekä muistuttamalla mamujen korvaamattomuudesta satojenkorjaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vihreät ovat saaneet muuta kuin kaaosta aikaan Suomeen....

    Vihreät ja vasemmistoliitto haluaa puolittaa nykyiset eläkkeet. Ei lainkaan huono juttu, eihän....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät ja vasemmistoliitto haluaa puolittaa nykyiset eläkkeet. Ei lainkaan huono juttu, eihän....

    Missä niin lukee ? Pistä linkki !

    Äänestä


Joo mutta kataisen laskelmina oli viestittää ja nopeasti saada sisätyö piilopaikasta josta ei kysellä HÄN ONNISTUI täydellisesti SITRA

Taru Tujunen puoluesihteeri oli samassa juonessa lähti heti Kataisen kanssa pois

Katainen viestitti eu:lle järjettömyyksiä saadakseen komissaarin paikan astinlaudaksi esim. Suomi tarvitsre miljoonia matuja (Katainen) varma täky kun pääministeri puhuu Eu eliitti nuolee heti ja syvältä

Katainen kuuluu tyhmiin jotka osaavat täydellisesti voiko sellaista kutsua tyhmäksi?

(Toinen samaa sarjaa on Ruotsin kuningas, osasi valita hienon vaimon voiko kutsua tyhmäksi?)

Äänestä
  • Kehu itseäsi ja hauku muut

    Äänestä

Vapaavuori on seuraava pressa.

Äänestä

FANTTASTIS ON !

Äänestä

Tämän päivän Hesarin haastattelussa kysyttiin Kataiselta ketä muun puolueen edustajaa arvostat.
-Annika Saarikkoa, ilmoitti Katainen.

Äänestä
  • Kuka on Halla-ahoa vastassa, pyristelemässä seuraavissa presidentinvaaleissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on Halla-ahoa vastassa, pyristelemässä seuraavissa presidentinvaaleissa?

    Ehkä Husu :DDDDDDDDDDDD

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä Husu :DDDDDDDDDDDD

    Halla-ahon päihittää kuka vaan. Ennemmin Husua äänestän.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Katainen oli alkusyksyllä 2008 täysin pihalla maailmatalouden tilasta. Hänen johdollaan laadittiin vuode 2009 valtion talousarvio 150 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Lopulta vuoden 2009 talousarvio oli yli 10 miljardia alijäämäinen ja
bruttokansantuote putosi 2009 Suomen taloushistorian pahiten,
8,5 prosenttiyksikköä.
Katainen vakuutti vielä 17.9.2008 eduskunnassa,
että mitään lamaa ei ole tulossa.
10.10.2008 hän jo oivalsi, että koko maailmantalous
oli romahtaa muutamassa päivässä.
Katainen oli syksyllä 2008 täysin ulkona
siitä mitä maailmantaloudessa tapahtui ja lasku suomalaisille oli valtava.
Kataisen (Kokoomus) tekemää velkalaskua maksetaan seuraavat 50 vuotta".
(Ote Jarmo Korhosen kirjasta "Vallantavoittelijat")

Pääministeri hoki "fantastista, fantastista",
mutta pääministeri ja hallitus epäonnistuivat täydellisesti.
Katainen hylkäsikin hallituksensa ja lähti EU-hun
miljonääriksi tekevään herranvirkaan.

Pyrkiiköhän Katainen Haaviston kilpailijaksi seuraavissa presidentinvaaleissa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu