Markun kaverit

Anonyymi

Kaupunginjohtaja Kenakkalan letkautus"täytyy jutella Markun kanssa", on herättänyt ansaitusti huomiota aina maakuntalehden toimitusta myöten tilanteessa, jossa strategiajohtaja Markku Rimpelää uhkaa syyte törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Rangaistusasteikon yläpäässä Rimpelää odottaa näin neljän vuoden vankeus ja virasta pidättäminen.

Joulunpyhinä Markku Rimpelä lataa facebookiin videon, jossa hän pyöräilee Tampereella pitkin Näsijärven rantoja. Alle ilmestyy kolme kommenttia, yksi on apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon, jossa hän nostaa peukalon pystyyn.

Hämeen Sanomien uutisoinnin jälkeen, Kenakkalan on pakko reagoida jotenkin. Hän soittaa kuntaliitoon ja pyyttä omien sanojensa mukaan selvitystä seminaarin koulun vuokrasopimuksen mahdollista vahingollisuutta kaupungille. Näin Kenakkala huolehtii, ettei mitään kirjallista todistusta asiasta jää. Asiantuntijaprofessorin mukaan näyttää siltä, ettei asiaa edes haluta asianmukaisesti selvittää.

Tästä kaikesta jää sellainen jälkimaku, että kaupunginjohtajat haluavat lepytellä jotenkin Rimpelää siksikö, ettei Rimpelä puhuisi liikoja poliisille?

56

1053

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko sä joku tuomari vai mistä tiedät että epäily on "törkeä virka-aseman väärinkäyttö"? Mun mielestä lehdessä luki että aiheesta on aloitettu esitutkinta?

      • Anonyymi

        Avaajan tekstistä päätellen ei ole todellakaan tuomari mutta on varmasti ollut tuomarien kanssa paljon tekemisessä oikeudenkäyntien merkeissä.

      • Anonyymi

        Hämeen poliisin komisario ilmoitti YLE Hämeenlinnan lähetyksessä, että esitutkinta käynnistetään nimikkeellä: törkeä virka-aseman väärinkäyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeen poliisin komisario ilmoitti YLE Hämeenlinnan lähetyksessä, että esitutkinta käynnistetään nimikkeellä: törkeä virka-aseman väärinkäyttö.

        Hyvin keksitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin keksitty.

        Kiemunki oli johdossa ja sikäli edelleen vastuussa Markun tekemisistä

      • Anonyymi

        Totuushan on, että Veljet olivat johdossa ja ovat edelleen. Hallinnossa olevat ovat vain marionettinukkeja joita naruista vedellen ohjaillaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuushan on, että Veljet olivat johdossa ja ovat edelleen. Hallinnossa olevat ovat vain marionettinukkeja joita naruista vedellen ohjaillaan!

        Se tosiasia, että Tavastehus on olemassa HPK:ta varten on näiden eriasteisten skandaalien ja tavanomaiseksi muuttuneen perseilyn takia päässyt hiukan unohtumaan - ihan suotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tosiasia, että Tavastehus on olemassa HPK:ta varten on näiden eriasteisten skandaalien ja tavanomaiseksi muuttuneen perseilyn takia päässyt hiukan unohtumaan - ihan suotta.

        Persujen 6 skandaalia hämärtää mutta Persujen suhmuroinnin näkee hyvinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeen poliisin komisario ilmoitti YLE Hämeenlinnan lähetyksessä, että esitutkinta käynnistetään nimikkeellä: törkeä virka-aseman väärinkäyttö.

        👍😄😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍😄😄

        Tarkoitti tietysti "tärkeä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen 6 skandaalia hämärtää mutta Persujen suhmuroinnin näkee hyvinkin.

        KokSdp:n 6 Miljoonan skandaalit hämärtää mutta Persujen tarkka silmä huomaa KokSdp:n suhmuroinnin ja sen näkee hyvin.
        Terveisiä Ritskulle ja Pertulle 🙉

    • Anonyymi

      Pelon ilmapiiri vallitsee. Jos uskallat kritisoida, pelotellaan. VANKKAA johtamista... Seuraavia vaaleja odotellaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Persujen hallintoon kohdistuva kyttääminen ja kuviteltujen virheiden etsintä on tehnyt Kaupunkiin pelon ilmapiirin. Siitä tehtävä loppu.

    • Anonyymi

      > Seuraavia vaaleja odotellaan.

      Jäävuoren pinnanalaista osaa ei voi vaihtaa vaaleilla - systeemi on sillä tavalla aseteltu (taustalla nk. "monipäinen hirviö").

      Tarvitaan jotakin muuta.

      • Anonyymi

        Parasiittien lonkerot taitavat ulottua yllättävän syvällekin hallintoon mutta niistä on myös mahdollista päästä eroon esim. rehellisyydellä. Se voisi olla myös ehkä mahdollista, Hämeenlinnassakin.

      • Anonyymi

        Ihan pinnan alla on deetstate.

    • Anonyymi

      > Siitä tehtävä loppu.

      8 - 9 vuotta olettekin jo aloitelleet lopun tekemistä. Vanhainkodissa sitten loput?

    • Anonyymi

      > Se voisi olla myös ehkä mahdollista, Hämeenlinnassakin.

      Luin jostakin, että Suomi oli rankattu Euroopan vai oliko peräti maailman ykköseksi siinä kuinka vaikeaa olisi vaihtaa hallintomallia. Tuohan kertoo kaiken oleellisen siitä mihin on satsattu vuosikymmenien ajan - hallintojuonen monimutkaistamiseen ja juonen suojeluun.

      Nyt juoni on kypsässä vaiheessa, ja he saavat rahaa pankkiireilta pelkästään juonta ylläpitämällä.

      Miten tuollaiseen sitten olisi syytä reagoida? Olisiko kuitenkin parasta siirtää peli kokonaan muualle?

      Koetko että on rehellisesti kommunikoitu niistä vaikeista vaivalloisuuksista, joita voi kohdata yllättäen ja äkkiarvaamatta juonen taustoittaja ja selvittäjä?

    • Anonyymi

      Se miten minä näen tämä asian on se, että nythän tilanne on juuri sellainen mihin he ovat valmistautuneet viimeiset kolme vuosikymmentä - että muutama kyläläinen reppana lopulta närkästyy ja alkaa kritisoimaan ääneen murhajuonta. Ja alkaa herättelemään myös muiden kiinnostusta asiaa kohtaan.

      Sillävälin he istuvat jossakin mukavasti kaikilla mukavuuksilla varustettuna ja osoittelevat näitä närkästyneitä kyläläisiä millä nyt sitten ikinä osoittelevatkin.

      Kannattaakohan kyläläisiä yrittää provosoida mukaan sellaiseen peliin, jonka kenttä on valmiiksi kovasti vinossa?

      Tällaisia minä puntaroin, enkä siis väitä tietäväni kaikkea. Mutta koen kylläkin, että konkreettiset resurssit puuttuvat - kokonaan. Resurssien puutteesta aiheutuu epäsuhta (toisilla kaikki mahdollinen ja mahdoton - toisilla ei mitään).

      Näkisin että järkevää olisi uusien instituutioiden perustaminen ajan kanssa - seikkä, jonka puolesta olen puhunut ja toiminut noin 5 - 6 vuoden ajan. Sitä ei voi kokonaan estää kovin helposti, ja uusien instituutioiden tuleekin heti ottaa turvallisuusnäkökohdat riittävällä vakavuudella - löytyykö tällaisen ymmärtäjiä taikka näkijöitä taikka tekijöitä?

      Joudutaan tekemään tulevaisuus alusta loppuun riipumatta siitä mitä hallintojuoni puuhastelee.

    • Anonyymi

      48 % Suomen varallisuudestas on miljardööreillä, siis niin kuin hoolinnan rahoistakin.

      • Anonyymi

        Joo ylöspäinhän kaupunginjohtokin tuntuu vaan olevan vastuussa. Olkoon vaikka miten päätön hanke niin tehdäänhän se. Osakkeenomistajat diggaa tuottoisista urakoista. Lapset, vajakit, matkt ja vanhukset ovat niitä tuottoisia urakoita myös.

    • Anonyymi

      > Ihan pinnan alla on deetstate.

      Keksinpä muuten tuon termin eräällä kv-palstalla joitakin vuosia sitten. En kauheasti yllättynyt kun vuosi sen jälkeen joku olikin jo jenkeissä kirjoittanut juuri samannimisen kirjan.

      Ainakin pari leffaa tehtiin niistä ideoista joita sillä palstalla pyörittelin. Sitten ne suuttuivat kun aloin kehitellä paramilitaarista juonta tähän kuulento-ohjelmaan ympättynä (embedded).

      Ne suuttuivat kuin tupakki kun joku alkoi kehitellä sotilaallista teoriaa jonkin sinänsä legitiimin ja harmittomalta vaikuttavan siviiliasian puitteisiin kätkettynä.

      On syytä hahmottaa se seikka ettei armeija päätykään armeijan porttien sisäpuolelle.

    • Anonyymi

      Wikipediasta voi lukea deepstaten määritelmän. Se valtio valtion sisällä. Lakeja ei tarvitse noudattaa.

      • Anonyymi

        Kaupunki on yhdistelmä Cuubaa (securitas), DDR:ää (ammattiliitto ja sairaala), NKVD:tä (myyräkenraalit - Stalinin lahja suomelle) ja NATO:a (osoittelu jollakin systeemillä).

        Onkin tuo perzuikkipäivystäjä ottanut kovan annoksen speediä. Ajatus lentää kun Pitkämäen keihäs mutta päin persettä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkin tuo perzuikkipäivystäjä ottanut kovan annoksen speediä. Ajatus lentää kun Pitkämäen keihäs mutta päin persettä

        Täysin poliittisiin järjestöihin sitoutumaton kansalaistutkija vain olen. Jokain äänestää tässä systeemissä jotain puoluetta ja jokainen asia tässä yhdyskunnassa tapahtuu poliittisen ohjauksen kautta. Mitään orgaanista yhdyskuntaa ei enää ole - se on tuhottu tai ajettu pois taikka ymmärtänyt itse lähteä.

        Hallituspuolueet ovat vastuussa ihan kaikesta mitä tapahtuu - vaikka väittävät etteivät ole mistään vastuussa.

        Jos hallituspuolueet eivät vastaa kaikesta, kuka silloin vastaa? Mahdoton kysymys ja ajatus.

        Se tarkoittaisi silloin sitä, että olemme jonkun vieraan vallan alaisuudessa. Sellaiseen emme suostu taikka alistu.

        Kirjoitat täyttä Cuubaa.

    • Anonyymi

      > Ajatus lentää kun Pitkämäen keihäs mutta päin persettä

      Näetkö täällä jossain jotain EU:ta? Vai näetkö meidät täällä joka paikassa hoitamassa asioitamme taikka tekemässä mitä huvittaa?

      Me täällä ollaan jos jotain sattuu. Ei täällä mitään EU:ta ole missään.

    • Anonyymi

      > Kirjoitat täyttä Cuubaa.

      Jonkun on oltava puolueisiin sitoutumaton, jotta kansalaisten perusoikeuksia voidaan valvoa ja vaatia noudatettavaksi.

      Toinen puolue ei voi vaatia toiselta puolueelta mitään. Mutta kansalainen voi vaatia puolueilta mitä tahansa katsoo tarpeelliseksi vaatia.

      Puolueet saavat olla, jos niistä ei aiheudu vaaraa taikka haittaa kaupunkilaisille. Jos havaitsemme haittaa taikka vaaraa aiheutuvan, emme salli puolueita siinä tapauksessa vaan rajoitamme puolueiden tai muiden poliittisten rikollisjärjestöjen toimintaa napakalla otteella.

      Kaupunkilaiset valvovat puolueita ja muita poliittisia rikollisjärjestöjä käytännössä ympärivuorokauden.

      • Anonyymi

        Oikeuttaako paikallislehden ylilyönti ketään vääntämään samaa väsynyttä vitsiä illasta toiseen kaikilla mahdollisilla hupiukkojen aivopieruilla höystettynä joka ainoalla palstalla. Miettikää edes vähän näitä asianosaisia.

        Vuoden paras juttu paikallislehdeltä. Kaupungin herrat pelaa meidän rahoilla joten olisi suotavaa että hoitaisivat oman työn ihan palkkatyönä eikä oman firman pohjalta. Kaupungin leivissä olevilta pitäisi kieltää kaikki sivutyöt mitkä liittyvät siihen kaupungin toimeen. Ilman mitään poikkeuksia.

    • Anonyymi

      > Miettikää edes vähän näitä asianosaisia.

      Itse varmastikin ovat osansa valinneet - jos eivät kestä julkisen viran paineita, siirtykööt sivuun. Kyllä tekijöitä niille asioille löytyy, eikä sota yhtä miestä kaipaa. Kuten sanonta kuuluu.

      Eivät ne mitään ihmeellisyyksiä vaadi ne asiat. Ihan yksinkertaisia ja helppoja asioita.

      • Anonyymi

        Kyllä pitää vaan opetella konsultin puhelinnumero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pitää vaan opetella konsultin puhelinnumero.

        Ajatella sinusta ei olisi edes konsultiksi Hämeenlinnassa mutta ota kevyesti luuserin osasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatella sinusta ei olisi edes konsultiksi Hämeenlinnassa mutta ota kevyesti luuserin osasi.

        Lainaan osan aiemmin yllä kirjoittaneen kontekstiä:

        *--Jonkun on oltava puolueisiin sitoutumaton, jotta kansalaisten perusoikeuksia voidaan valvoa ja vaatia noudatettavaksi.

        Toinen puolue ei voi vaatia toiselta puolueelta mitään. Mutta kansalainen voi vaatia puolueilta mitä tahansa katsoo tarpeelliseksi vaatia. --*

        Haluaisin vain sanoa että erittäin hyvää ja tarkkaa analysointia ikäänkuin *ulkopuolisin silmin nähtynä* !
        Kuka lie oletkaan arvoisa kirjoittaja...tekstisi on kaikkiaan analyyttisen tarkkaa ja selkeää kuntavallan juurien lähtellä ollessaan!
        Tästä saisi Sari Rautio ottaa mallia miten terävää voi olla kirjallinen lahjakkuus...!

        Mainitsen vielä etten ole tuo kirjoittaja ettei Sdp-päivystäjän tarvitse erikseen sitä tulla esittämään!

        Miltä tuntui kehua itseään? Pakko sinun oli kehua kun ketään muuta ei höpötys kiinnosta. Säälimme.

    • Anonyymi

      > Haluaisin vain sanoa että erittäin hyvää ja tarkkaa analysointia ikäänkuin
      > *ulkopuolisin silmin nähtynä* !

      Olen ulkopuolelta nähnyt sisälle. Se vaati vuosikausien sitkeän efortin, jota edelsi vuosikausien "herääminen poliittisiin realiteetteihin". On laitettava itsensä paikkoihin ja tilanteisiin, joita ei voi edes verrata omaan mukavuusalueeseensa.

      Tällaisessa takaa mikrojohdetussa systeemissä ei voi kaupunkilainen edes tietää "kuka määrää laukaukset" (who calls the shots).

      On erittäin paha systeemi ja vaikeasti oikaistava. Kuka tahansa joka pystyy jättämään kaikki epäaidot kehitykset ja kehittämään jotakin konkreettista ja käyttökelpoista, on osa ratkaisua. Koska ongelma kiertyy epäaidon ympärille, jota suojellaan huikeilla resursseilla.

      Tästä epäaitouden suojelemisesta oli hyvä video YouTubessa, jossa tätä Usa:n entistä demokraattista ulkoministeriä kuulusteltiin kongressissa. Kuulustelija - jolla oli itsellään tutkinto MIT:stä - kysyi Kerryltä miksi tämä esiintyy tieteellisesti koulutettuna vaikka hänellä on vain jokin "poliittisten tieteiden" tutkinto.

      Kerry siihen vastasi ensin jotakin, johon kuulustelija jatkoi perään alkaen selittää muutamalla sanalla mikä on tieteellinen yliopistotutkinto. Ennenkuin sai lauseen loppuun, niin Kerry alkoi huutaa "are you serious".

      Epäaitoa suojellaan siis siten, että suojelu alkaa heti kun jokin viittaus aitoon taikka konkreettiseen tehdään. Kun tämän ymmärtää, niin sekin on jälleen askel eteenpäin systeemin ymmärryksen polulla.

      On kyettävä ylittämään epäaitouden ja aitouden välinen kynnys - pienikin määrä jotakin aitoa ja sen kumuloiminen suhteessa aikaan voi alkaa vaikuttaa. Mutta epäaito on kaikessa rauhassa saanut tehdä tepposensa, ja se on jo maksanut muutakin kuin vain rahaa.

      Voi olla ettei paluuta aidompaan yhdyskuntaan enää olekaan. Kukaan ei voi luvata mitään muuta kuin ne perinteiset - verta, hikeä ja kyyneleitä.

      Lähettäkää rahaa, aseita ja lakimiehiä.

    • Anonyymi

      naattikaa jo virkamies soppa.

    • Anonyymi

      Tuli Rimpelän ja Ritaluoman Markkujen lisäksi mieleen Markku Wiik. Hämeen suurin petturi ja valehtelija. Kaikilla Markuilla ja Iisakilla menee kehnosti ja syypäitä ovat he itse.

      Hyvää Markutonta Uutta Vuotta Hämeenlinnalle!

      • Anonyymi

        Toivoisin sinulle hönö lisää järkeä Uuden Vuoden merkissä mutta tehtävä on mahdoton. Pysyt tyhmänä kun persun saapas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivoisin sinulle hönö lisää järkeä Uuden Vuoden merkissä mutta tehtävä on mahdoton. Pysyt tyhmänä kun persun saapas.

        Nämä Markut eivät ole mitään väärää edes tehneet ainakaan tietoisesti. Yhtä on viilattu linssiin, yksi on ollut käytännössä kokonaan tietämätön siitä mistä häntä epäillään ja tämä kolmas en viitsi edes sanoa... Teki vain töitään.

    • Anonyymi

      On jollain aikaa tutkailla jonkun toisen somepäivityksiä, pitäisikö ihan alkaa hakemaan töitä vai onko niin että palkkaa maksaa yhteiskunta, erilaisia avustajia riittää.

      • Anonyymi

        Suolessa oleskeleville me veronmaksajat maksamme palkan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suolessa oleskeleville me veronmaksajat maksamme palkan.

        nyt ihan mahtava osuma ja upposikin samalla näyttävästi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt ihan mahtava osuma ja upposikin samalla näyttävästi

        Markkuja ei nyt parane kyllä hallinnon liikaa suututtaa eikä ajaa nurkkaan etteivät ala vaikka ihan vahingossa puhumaan ohi suunsa

    • Anonyymi

      Mihinkähän katosi eilen tälstä palstalta kokonainen keskusteluketju nimeltään "Seminaarinkoulu-gate- kertausta". Siinä oli avauksessa ja mylhemmin toistettuna tärkeä Hämeen Sanomien joskus marraskuun lopulla tekemä hyvä analyysi tapahtuneesta. Näyttää siltä, että asia halutaan totaalisesti vaientaa ja saattaa unholaan. Ketkä tahot haluavatjutun unohdettavan ja ketkä ovat mm mainitun keskustelutetjun poistamisen takana, sitä voi vain arvailla.

      • Anonyymi

        Sinulla muutenkin perustuu kaikki arvailuun ja valittamiseen mutta on meitä Hämeenlinnassa muitakin onneksi. Jatka osaamattomuutta.

      • Anonyymi

        Tässä alla on se HäSa 1.12.2019 hyvä yhteenvto tapahtuneesta:

        "Tampereen yliopisto siirsi yhtäkkiä opettajakoulutuksen Hämeenlinnasta Tampereelle. Yliopisto teki ratkaisun vain saadakseen rahaa. Yliopistolta jäi Hämeenlinnaan valtavat tilat. Käytännössä tilojen ainoa mahdollinen käyttäjä oli Hämeenlinnan kaupunki. Sillä oli siis kaikki valtit käsissään neuvotellessaan sopimusta tiloista. Jälkikäteen on selvinnyt, että Hämeenlinna teki vuosina 2011–2012 itselleen erittäin epäedulliset sopimukset. Kaupunki hankki kyseenalaisia tiloja, joiden remontoinnin se myös joutuu maksamaan korkojen kera. Kaupunki maksaa kymmeniä miljoonia euroja tiloista, joista osaa se ei tarvitse. Vuokrasopimuksen valmistelu ja hyväksyntä haisevat voimakkaasti. Jos vuokrasopimus ei olisi osoittautunut epäedulliseksi, tuskin olisi selvinnyt, miten outoja bisneksiä ja henkilösuhteita sen taakse kätkeytyi. Vuokrasopimuksen esitteli Hämeenlinnan tuolloinen tilaajajohtaja Markku Rimpelä. Rimpelä omistaa puolet konsultointiyhtiöstä, jonka hanke selvitti uusien oppimistilojen rakentamista seminaarin tiloihin. Finnish Education Group -konsultointiyhtiöstä omistaa toisen puolen Heikki Luminen, jonka arkkitehtitoimisto suunnitteli tilojen korjauksia. Konsultointiyhtiön hanketta rahoittivat muun muassa Hämeenlinnan kaupunki ja Tekes. Rimpelän yritys laskutti vuosia kaupunkia. Hän itse oli vain muutaman kuukauden pois kaupungin virasta. Hämeenlinnassa ei nähty mitään outoa, että kaupungin johtava virkamies laskuttaa kaupunkia. Ei nähty siinäkään, että hän esitteli isoja päätöksiä, joilla hänen ja hänen yhtiökumppaninsa suunnittelemia tiloja hankittiin kaupungille. Kaupunginjohtaja Tapani Hellstén pyysi kaupunginlakimiestä tekemään esteellisyysselvityksen Rimpelästä. Kaupunginlakimies kirjoitti lausunnon, jonka mukaan Rimpelä oli sanonut, ettei Rimpelä ole esteellinen. Tapahtumat kertovat, että kaupungin harkinta ja päätöksenteko pettivät pahan kerran. Likapyykin pesu voi kestää kauan, sillä tapahtumat eivät ole välttämättä juridisesti vanhentuneet. Virheistä kannattaisi ottaa opiksi eikä pyrkiä kääntämään mustaa valkoiseksi. Seminaarin ojasta voi nousta. Jos huonot päätökset on tehty virheellisesti, kaupunki voi jopa irrottautua huonoista päätöksistään"

        Toivottavasti pätevä lehtemme HäSa jatkaa tutkivaa journalismia niin, että juttu juurta jaksain selvitetään, eikä sitä unhohdeta. Se on sekä veronmaksajain ja lehden tilaajien ja sitä kautta lehden etu.

        Jatkoit valittamista missä olet kaupungin paras. Asiat ja niiden ymmärtäminen ei ole hönö osaamistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkoit valittamista missä olet kaupungin paras. Asiat ja niiden ymmärtäminen ei ole hönö osaamistasi.

        Taas tämä itseensä kyllästynyt kommentoi kirjoituksia. Ahvenistolla on rakennus jossa saat apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tämä itseensä kyllästynyt kommentoi kirjoituksia. Ahvenistolla on rakennus jossa saat apua.

        Artikkelin kopiointi ilman saatua lupaa on laitonta. Sen verta kaveri on oikeassa ja lakia huutava tekee itse rikoksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Artikkelin kopiointi ilman saatua lupaa on laitonta. Sen verta kaveri on oikeassa ja lakia huutava tekee itse rikoksen.

        Toivottavasti kaikki Markut ovat hyvällä juttutuulella ettei mene ihan Timolla yksinpuheluksi

    • Anonyymi

      Markku "the calf" Wiik nähty tänään Tiiriön Lidl:ssä

      • Anonyymi

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Olisit mennyt keskustelemaan ko henkilön kanssa kun kerta sinulla on asiaa.

    • Anonyymi

      Kuka on niin paljon itseensä kyllästynyt että menisi keskustelemaan., et edes sinä hönö.

      • Anonyymi

        Miksi kysyt minulta kun en voi tietää? Kysy hönöltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      88
      5516
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4732
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3047
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      89
      2958
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2584
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2039
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1976
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1439
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe