me kerättiin viimeinen mohikaani kuvia
niitä sai purukumeista
sitten kerättiin autonkuvia
niitä sai kahvipaketeista
kahvipaketeista sai myös joonaksia
mitä sun lapsuudessa leikittiin/kerättiin
niitä sai purukumeista
sitten kerättiin autonkuvia
niitä sai kahvipaketeista
kahvipaketeista sai myös joonaksia
mitä sun lapsuudessa leikittiin/kerättiin
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kauan sairastellut ukkini oli kuollut kevättalvella ja ruumis oli viety muutamaksi päiväksi riiheen odottamaan haudattavaksi viemistä.
Kesän tullen me, hänen kuuden, neljän ja kahden ikäiset pojantyttärensä leikimme hautajaisia.
Panimme nuken, josta ei enää ollut väliä, sokeritoppaan ja kaivoimme kuopan, johon asetimme laatikon. - Oi, jos mä kerran, näkisin Herran, kunniassaan...lauloimme ja peitimme kuopan.
Teimme ristin liiteristä löytämistämme kattopäreistä ja keräsimme pellolta kauneimpia kissankelloja, päivänkakkaroita ja tervakukkia ja asettelimme ne haudalle.
- Hauvataan toinenkin nukke! nuorempi siskoni ehdotti. Hän piti hautajaisleikistä.
- Hae se sitten tänne ja ota vähän pienempi laatikko! vastasin ja aloin kaivaa maata. Seuraava toimitus sujui nopeasti, ristin korvasi keppi ja voikukat saivat kelvata. Lauloimme vaihteeksi Oi Emma, Emma ja sitten ehdotin, että mennään rantaan.
Riihen ohi mennessämme silmäni hakeutuivat sen mustaan pieneen ikkunaan.
- Olkaa hiljaa. Ukki saattaa katsoa sieltä, varoitin nuorempia siskojani.
Rannasta tulimmekin aika pian pois, toista kautta ja päästyämme tuvan seinustalle, huusimme kovasti riihelle päin: Onko siellä kettään?
Ja kuulimme vastauksen: ...ettäään!
Me leikimme "hienoa neitiä" laitettiin äidin pusero ja leipäkello hame,voi että oltiin hienoja kun pyörähdeltiin ja hame levisi ympärille!! Kaikenlaista myös keräiltiin,tikkuaskin päällisiä,kahvipkt:a kuvia,kiviä,kukkia,näkinkenkiä,kiiltokuvia tietysti! Välillä leikittiin nukeilla,pelastettiin tai haudattiin poikien ampumia pikkulintuja ym.ym.!Oi niitä aikoja!!!!
Parhaimmat muistot leikeistä ovat kaikenlaiset luonto/metsäleikit. Rakensin majoja, kiipeiltiin puissa, tehtiin kaikenlaista puusta ja risuista. Leikittiin kauppaa; myytävät tavarat (kävyt, marjat ja kaikenlaiset luonnontuotteet)keräiltiin luonnosta. Joskus vain olin pitkiä aikoja helteisinä kesäpäivinä metsässä ja tutkin kaikkea kuin tiedemies, vaikka olinkin tyttö. Leikin poikien leikkijä melkein enimmäkseen, en edes nukkea omistanut.
Tosi paljon leikin yksin tai veljeni kanssa, kirjoitin satuja jo lapsena - sekin on kai leikkimistä ollut.
Me mentiin aina rantaan ja pyörittiin
multatörmässä, vaaleassa mullassa.
Sitten sukellettiin laiturilta
jokeen.
Joskus mentiin metsään. Siellä oli
semmoinen vanha mökin pohja, jossa
kasvoi valkoapilaa. Sinne leiriydyimme.
Teimme pajusta koristekepit. Kuusesta
haettiin jouset ja tehtiin jousipyssyt.
Teltta tehtiin havuista. Maitoa oli
pullossa eväänä ja ruisleivät äidin
kirnuamalla voilla voidellut.
Tutulle kuulostaa nuo teidänkin tekemiset.
Tuosta multajutustasi muistui mieleeni eräs kesäpäivä omasta lapsuudestani. Meidän rannassa eräässä kohtaa on paljon savea, joten teimme siitä kokovartalonaamiot ja otimme sitten aurinkoa. Värjäsimme vesiväreillä intiaanien tapaan kuvioita itseemme ja toisillemme. Savi ei liuennut liian nopeasti pois uidessa, aluksi tietenkin vain kelluminen oli mahdollista.
Erään kuusen juurella oli pieni linnunpoikanen, surkea rääpäle. Puussa korkealla näimme linnunpesän ja minä vanhimpana vein poikasen sinne.
Pesässä oli pieniä poikasia ja lisäksi yksi isompi, jota ensin luulin emoksi, kunnes hoksasin sen olevan käenpoikanen, koska se oli suu auki ruokaa odottamassa kuten muutkin.
Oli laskeuduttava alas ja menimme etsimään matoja ja kiipesin syöttämään niitä poikasille. Syöttäminen ei onnistunut.
Joka ainoa meistä - kuudesta- kymmeneen vuotiaat kiipesimme pesälle.
Sun jutut on kivoja.
Meillä oli LL eli leiriliitto.
Isot siskot tekivät vinkkiradan,
jossa oli paperilappuja ja niissä
vinkki seuraavalle rastille. Viimeinen
rasti oli lanttukellarissa ja siellä
pidettiin kokous.
Poikien kanssa perustettiin Peräkylän
pojat - kerho. Rahakätkö oli ontossa
kuusessa keskellä suota. Mutta pahaksi
onneksi joku oli vienyt kaksikymmenpenniset
sieltä kuusen onkalosta ( epäilen naapurin
köyhiä poikia).
Joskus löysimme isän kantopommin nallit
ja teimme niistä "jytkyjä" kaloille.
Äiti ihmetteli, miten saimme niin paljon
pikkukaloja.
Olen liikkunut soilla aika paljonkin, mutta olen nähnyt vain mäntyjä ja nekin ovat olleet kitukasvuisia.
meidän suolla oli kuiva paikka, jossa kasvoi kuusia ( pitkiä ), sitä nimitettiin kummuksi,
siellä kasvoi sieniäkin, vaikka suolla ei yleensä kasva sieniä, ne olivat "karvalaukkuja", pieniä ja napakoita, niitä kerättiin ja kerättiin myös karpaloita, joita oli paikoin kaatamalla