Saapunut mun loppuni on;
kohtalo kova, lohduton!
Pois lensit kuin lintu pieni.
Musta, valoton on tieni.
Vaik' alati lemmin sua,
et koskaan ottanut mua!
Nyt tuska on loputonta
ja elämä onnetonta!
En rauhaa milloinkaan kai saa,
sun silmäs mua vainoaa.
Enkelini, miks' teit sä näin?
Miks' et ollut mun ystäväin?
* * *
Sä suloinen, armahani,
yhä oot mun rakkahani!
Kai joskus mua muistanet,
kun toisen syliss' lepäilet!
Sieluni, sydämeni vain
nyt huutaa, itkee, riutuu ain.
Ja niin kai se parempi ois,
jos pimeys mun jo ottais pois.
kohtalo kova, lohduton!
Pois lensit kuin lintu pieni.
Musta, valoton on tieni.
Vaik' alati lemmin sua,
et koskaan ottanut mua!
Nyt tuska on loputonta
ja elämä onnetonta!
En rauhaa milloinkaan kai saa,
sun silmäs mua vainoaa.
Enkelini, miks' teit sä näin?
Miks' et ollut mun ystäväin?
* * *
Sä suloinen, armahani,
yhä oot mun rakkahani!
Kai joskus mua muistanet,
kun toisen syliss' lepäilet!
Sieluni, sydämeni vain
nyt huutaa, itkee, riutuu ain.
Ja niin kai se parempi ois,
jos pimeys mun jo ottais pois.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En voi olla huomaamatta jonkinlaista ironiaa sanoissasi. Vai keksinkö sen sinne itse?
Hienoja runoja kuitenkin.
Paatosta ja eetosta.
Mitä kuulenkaan:
mua solvataan!
Sydämmessäin vain liekki lemmen palaa,
mut kun puhut noin, viha valtaa alaa!
Julma oot, hirmuinen, lyötyä kun lyöt:
Sattuu niin, ma raukka valvon kaikki yöt!
Niin, mä kuulen sen:
syvän loukkauksen!
Rintas sun, se onko tulta nähnyt lain?
Poltteessa, huumassa riutunut vain?
Älä puhu sanoja siis loukkauksen,
ennen kuin kohtaat sä julman rakkauden!
Olen melko frigidi.
Pahoittelen, jos solvaukseen sorruin.
Hyvät illanjatkot.
Totisesti muistan kuin muistankin.
Shakespearemaista tyyliä...
senkin mahdottomuus
tules tänne niin näytän sulle taivahan merkit
revin vaattees päältäs
ja lemmin puhki
sitähän sinä haluat
ja minä