Onko Kajaani ja yleensä koko maailma enää turvallinen paikka kenellekään? Putin uhkailee koko maailmaa?
Venäjä ottaa käyttöön ensimmäiset hypersooniset ihmeaseet – Putin: ”Olemme ainutlaatuisessa tilanteessa”
Julkaistu: 19:57
Venäjä ilmoittaa ottaneensa käyttöön ensimmäiset hypersooniset, eli monenkertaisella äänennopeudella lentävät ohjukset.
Venäjän puolustusministeriö ilmoitti perjantaina, että Venäjän ensimmäiset hypersooniset ydinohjukset on sijoitettu käyttövalmiuteen.
Puolustusministeri Sergei Shoigu on ministeriön mukaan informoinut asiasta presidentti Vladimir Putinia. Ministeriö ei kertonut, mihin rykmenttiin ohjukset on sijoitettu.
Avantgard-nimellä kutsuttu ohjusjärjestelmä kykenee lentämään moninkertaista äänennopeutta ja venäläisten mukaan niitä pystyy myös lennon aikana ohjaamaan. Näin niillä pystyttäisiin väistämään vastustajan puolustusjärjestelmät.
Putinin mukaan Venäjän uuden sukupolven ydinaseilla voidaan iskeä lähes mihin tahansa kohteeseen maailmassa sekä pystytään väistämään Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä. Eräät länsimaiset asiantuntijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet venäläisten väitteitä Avantgardin kyvyistä.
Yhdysvallat on kehitellyt vastaavaa ohjusjärjestelmää 2000-luvun alusta lähtien.
Putin kertoi tiistaina joulupuheessaan, että Avantgard pystyy läpäisemään kaikki nykyiset ja kehitteillä olevat puolustusjärjestelmät.
– Tänään olemme ainutlaatuisessa tilanteessa nykyhistoriamme aikana. Muut maat yrittävät nyt saavuttaa meitä. Mutta millään muulla maalla ei ole käytössä hypersoonisia aseita, saatikka mannertenvälisiä hypersoonisia ohjuksia, Putin kertoi.
Tutkijoiden mukaan hypersooniset ohjukset laukaistaan ensin 40–100 kilometrin korkeuteen, jossa ne suuntaavat ilmakehän yläosissa kohteisiinsa. Ohjusten lentoa voidaan ohjailla ja tehdä väistöliikkeitä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006356906.html

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuolleiden Putin-kriitikoiden lista on pitkä – useimmat on myrkytetty tai ammuttu
Presidentti Vladimir Putinin 2000-luvulla kuolleista vastustajista on lista, joka löytyy Washington Post-lehden artikkelista reilun vuoden takaa. Lista on pitkä. Lisäksi oli pienestä kiinni, ettei siihen tullut jatkoa.
Putin-kriitikkoja näyttää kuolevan parin vuoden välein.
Kirja Putinista
Yksi kuuluisimmista tapauksista on Anni Politkovskajan murha vuonna 2006. Novaja Gazetan toimittaja Politkovskaja kirjotti Tshetshenian kauhuista.
Hän julkaisi myös vähemmän mairittelevan kirjan Putinista, jossa hän syytti Putinia Venäjän muuttamisesta poliisivaltioksi.
Hänet ammuttiin kotinsa hissin lähellä.
Viisi henkilöä tuomittiin kyllä murhasta, mutta tuomarin mukaan teko oli tilattu. Tilaajaa ei koskaan jäljitetty. Putin kielsi Kremlin sekaantumisen asiaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuolleiden-putin-kriitikoiden-lista-on-pitka-useimmat-on-myrkytetty-tai-ammuttu/6931294#gs.ow5tgj
Meeppä muualle levittämään tätä sontaa, muuta ruottiin jos pelottaa, håkan.
Onko totuus kumottu jos sitä ei sanota tai kirjoiteta mihinkään? Pitääkö totuuden puhujat vaientaa Suomessakin?
https://www.youtube.com/watch?v=mQyI2NH9izk
Totuuden yksipuolinen viljely kuin Stalinin aikaanko olisi hyvä? Siinä emäkommunistille miettimistä!
Putin muutti neuvostoliiton poliisivaltioksi :)
Säteilyää tulee Argankelista venäjä 400 km päästä koko ajan jopa pohjois norjassa
on mitattu yliolevia säteilyarvoja lohet menneet punasiks porot kärähtäneet
Kyllähän se tuo itä naapuri on empire of evil, siellä ei rehellisyydellä pelata!
...
Sähkö- ja tietojärjestelmät ovat riippuvaisia toisistaan. Maakaapeloinnilla ei ole silloin merkitystä.
Totuus uutena vuotena.
https://youtu.be/K8j2nhQCxEA