Syntyvyys romahtanut dramaattisesti Pohjois-Pohjanmaalla!

Anonyymi

Pohjois-Pohjanmaalla on herätty myös todelliseen vauvakatoon. Syntyvyys on romahtanut dramaattisesti, vanhoillislestadiolaisuuden sydänmailla!
Tätä ilmiötä on ihmetelty laajasti maakunnassamme ja ihan valtakkunnallisestikin.
Aiheesta on kirjoitettu useita artikkeleitakin lehtiin.
Ollaan huomattu, että siinä, missä pienten perheiden jälkeläiset eivät halua enää ensimmäistäkään lasta, niin myös suurperheet ovat olleet pienenemään päin.

Ennen pitkään mediassakin tullaan huomaamaan, mistä tämä murros johtuu!
Se ei johdu siitä, että vanhoillislestadiolaiset olisivat ryhtyneet myös ehkäisemään.
Ei. Vaan siitä, että luopujia on ollut todella paljon. Moni suurperhekin on luopunut kerta heitolla elävästä uskosta ja tämä on todella surullista!
Isoja perheitä hajoaa. Keskisuuria perheitä myös. Kun usko kielletään, aletaan ehkäisemään. Kun iso perhe lapsineen päivineen kieltää uskon, eivät näiden lapset välttämättä halua enää ensimmäistäkään lasta.

Tullaan vielä näkemään sekin, kun Pohjois-Pohjanmaan väkiluku romahtaa totaalisesti. Ennen väkilukua on pitänyt yllä nimenomaan korkea syntyvyys. Jo nyt se on niin niin pientä, ettei Oulaskangaskaan pysyisi pystyssä edes tekohengityksellä. Oulun ja Kokkolan synnäreiden toimintaakin joudutaan vielä supistamaan.

Elämme ajan illassa, kun ihmiset luopuu uskostaan! Mutta tämähän on ennustettu jo Raamatussakin, että näin tulee käymään. Toivottavasti mahdollisimman moni saisi säilyä uskomassa ja että haluaisi jatkossakin ottaa kaikki lapset vastaan Jumalan lahjoina! Tätä me toivomme, tätä me rukoilemme!

11

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Surullista se on. Tulevien vanhusten hoito kyseenalaistuu nykymenolla.

      Lapsilisiä pitää korottaa ja koska eniten äidit ovat pois hoidon aikana työelämästä heille selkeä eläkehyvitys hoitomäärään ja aikaan ja lapsilukuun nähden.

      Virossa lapsilisien nosto heti nosti syntyvyyttä.

      Pahenevaa luopumuksen aikaa elämme.

      Valvotaan ja rukoiillaan kuten Vapahtajamme opetti. Jeesus hakee valvovat lapsensa kohta luokseen vihan alta.

      • >Tulevien vanhusten hoito kyseenalaistuu nykymenolla.

        Tulevia vanhuksia on siis nykymenolla niin vähän, että heidät kyllä hoidetaan. Siinä vaiheessa homma on muutenkin digitalisoitu, ja sama androidi joka jakaa ruuat ja lääkkeet huolehtii myös vanhuksen jäljellä olevista seksitarpeista hetkeäkään empimättä.


    • Anonyymi

      Voi millaista lööperiä elävästä uskosta luopumisista!

      Elävällä uskolla ja lasten määrillä ei ole kuulkaas mitään yhteyttä.

      mutta hitaasti se totuus valkenee siellä missä henki leppää.

      Elävä usko tulee uudesti´syntymisen kautta jonka vain ja ainoastaan Jeesus Kristus saa aikaan.
      siihen ei srkoossa heiluttelu mitään auta.

      • Anonyymi

        Onko sinut vedetty turkin hihasta uudelleen? Miltä tuntui?


    • Pyhähengi leppää pohjan maalla.

    • Anonyymi

      Olisiko selitys tuohon lasten määrän vähenemiseen ihan vain ihmisten vanheneminen sielläkin pohojanmaalla !? Väki muuttaa kasvukeskuksiin ja "sinkkujakin" voi olla enempi. Nuoret opiskelevat ja perustavat perheitä myöhemmällä iällä, niin se "lisääntyvyys" laskee. Kaikille ei löydy puolisoa, koska sitä rakkauttakin pitää olla "pelissä" mukana. Suomi pitäisi pitää asuttuna joka "kolkassa", mutta ne työpaikat tahtovat olla etelässä, sinne kaikki survoutuu ! Maaseutu autioituu, "ukkoutuu ja mummoutuu", rollaattorimummot kulkee kaduilla, koska vieläkin "ukit" poistuvat "muonavahvuudesta" ennen mummeja !
      Onhan se niinkin, että perheitä hajoaa, kun aletaan elämään "maailman mukaan" ja se on surullista. Nuorena ( lapsena ) menty naimisiin ja kasvu jäänyt kesken, sitten ei kestetäkkään elämän tuomaa painetta ja puolisoiden keskeinen kommunikointi "tökkii"... puhukaa keskenänne puolisot !! ( nim. 45 v. hääpäivä vietetty )

      • >puhukaa keskenänne puolisot !!

        Joskus voi olla järkytys huomata, että puoliso osaakin puhua.


    • Anonyymi

      Sekin asia on saavuttanut huippunsa. Nyt on tulossa vastakkaisliike. Luonnollista elämän rytmiä tai heilurinliikettä.

    • Anonyymi

      SRK myöntyi siihen, että sairaus voi olla syynä siihen, että voi ehkäistä.

      Kyllähän jokainen vl ymmärtää, että se oli myöntymys siihen, että kaikki saa ehkäistä.
      Vl-perheet pienenee, en tunne yhtään nuorempaa perhettä, joissa olisi kymmentä lasta.

      • Anonyymi

        Suvussamme on muutama 12 lapsinen perhe, ja muutama 9 lapsinen, vanhemmat noin - / 40 vuotiaita. Heidän lapsista vanhimmat 15 - 16 v. ja siitä alenevasti vauvaikäisiin. "Perä" ehkä tietämätön !? Onneksi heillä on hyvät tukiverkostot ja ukkien ja mummien jalat ketterät, vaikka itsekin aikanaan tehneet 9 - 12 lasta ! Taloudellinen tilanne onneksi kohtalainen, vielä ja terveyttäkin sopivasti. Kaikkeen on tietysti hyvä varautua, tulevaisuudessa, miten sitten tuo "nuorisosiipi" alkaa elää.? Isokin perhepiiri on "hallinnassa", jos perheillä on hyvät ja avoimet keskinäiset suhteet. Vielä jos sattuu vävyt ja miniät olemaan sopeutuvaisia porukkaan elo voi olla ihan mukavaa. Tapahtumia ja kaikenmaailman juhlia on kohtalaisesti; isovanhemmilla. Vaatiihan ne aina vähän järjestelyitä, mutta päivät ovat onneksi peräkkäin, eivät päällekkäin !
        Onhan tuo kaikki touhu ihmetyksen aihe, mutta sitäpä sopii ja voi ihan vapaasti "taivastella"!
        Jokaisella on omanlaisensa elämä, Luojan muovaama ja tietysti vähän ihmistenkin.!!!! Tädin mietteitä nämä... ....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe