Vanhempieni keskinäisen testamentin mukaan puolisoni eikä sisarusten puolisot peri heiltä perittyä omaisuutta, mutta haluan kuitenkin mieluummin jättää puolisolle vanhemmilta saamamani perinnön kuin sisaruksilleni. Sisaruksiin ei ole hyvät välit. Millainen testamentti minun tulisi tehdä että puolisoni perisi minut?
Puoliso perijäksi?
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos olet naimisissa ja sulla ei ole lapsia niin testamenttia ei tarvitse tehdä ollenkaan.
Nyt olet varmasti kertonut väärin vanhempiesi testamentin sisällön,
Todennäköisesti siinä on kysymys avio-oikeudesta, ei perinnöstä. Varmaan on määrätty, että lasten aviopuolisoilla ei ole avio-oikeutta lapsille tulevaan vanhempien perintöön. Tällaisen avio-oikeudesta vapaan omaisuuden lapset ensiksi kuolevalta puolisoltaan lain mukaan - jollei lapsen testamentista muuta johdu - perivät. Lapsen lesken kuoltua lesken pesän jakoon vaikuttaa tuo ensiksi mainitun testamentin avio-oikeutta koskeva ehto siten, että lesken pesää ei puoliteta, vaan se jaetaan muussa suhteessa ensiksi kuolleen puolison ns. toissijaisten perillisten sekä lesken perillisten kesken. Ensiksi kuolleen perilliset siten saavat lesken pesästä suuremman osuuden.
Jos alkuperäisessä testamentissa kuitenkin oli ns. toissijaismääräys eli oli määrätty, kenelle vannhempien perintö ensisaajan eli lapsen kuoltua (tämän lesken asemesta) on menevä, niin tätä määräystä on lapsen kuoltua tehtävässä jaossa noudatettava; sitä testaattoreiden lapsi (ap) ei omalla testamentillaan voi mitätöidä.
Joo avio- oikeudesta siinä puhuttiin. Eikö sen jotenkin voisi mitätöidä jos testamenttaan miehelleni ja avaan siinä testamentissa huonot ja loukkaavat välit sisaruksiin?
Kyllä, testamentillasi voit antaa miehellesi täyden omistusoikeuden sinun jäämistöösi (ja halutessasi määrätä, kenelle omaisuutesi menee miehen kuoltua). Se, mitä edellä kerroin puolison perintöoikeudesta ja puolison pesän jakamisesta hänen kuoltuaan, pätee vain siinä tapauksessa, että puoliso on perinyt sinut lain mukaan (perintökaaren 3. luku https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L3). Jos saantoperusteena on sinun testamenttisi, leskesi kaikki omaisuus lankeaa perintönä hänen lähimmille perillisilleen.
Ehkä verotuksellisesti kannattavampaa on, että teette avioehtosopimuksen, jossa vahvistatte, että avio-oikeus kattaa kaiken teillä olevan omaisuuden (voi muotoilla myös toisin jos muita vaikuttavia tekijöitä) ja sitten rekisteröitte sen. Teoriassa perilliset voisivat riitauttaa tuon mutta ainakin mielestäni tuo ilmaisu olisi aviovarallisuusjärjestelmän periaatteiden mukaisesti otettava huomioon, vaikka omaisuuden antaja olisi testamentissaan toisin ilmaissut.
Jos testamentissa olisi ollut toissijaisuusmääräys, asia ei olisi niin selvä.
Puolisot eivät voi kumota avioehdolla testamentissa annettua määräystä, että jokin omaisuus, jonka toinen puolisoista saisi testamentilla, ei olisi avio-oikeudesta vapaata.
"Teoriassa perilliset voisivat riitauttaa tuon"
(Testamentin tekijän) perilliset eivät voi riitauttaa asiaa. Perittävän kuoltua puolisot voivat tehdä omaisuuden osituksen haluamallaan tavalla niin, että testamentin määräys jätetään huomioimatta. Mutta jos on yritetty kumota avioehdolla testamnetin määräys, se puolisoista, joka hyötyy testamentista (eli saa sen nojalla avio-oikeudesta vapaata omaisuutta) voi tietenkin vedota tehdystä avioehdosta huolimatta siihen, että testamentin määräys on otettava huomioon ko. omaisuutta ositettaessa.
Ensimmäisessä kappaleessa kerrottu ei suinkaan ole selvää.
Jos testamentissa olisi ollut toissijaismääräys, asia kuitenkin on täysin selvä: avioehtokikkailulla ei voida kumota testamentin ehtoa (toissijaismääräystä), jolla testaattori on tahonut suosia kolmatta tahoa testamentinsaajana. Alkuperäinen testamentti tulee panna täytäntöön toissijaismääräyksen osalta, kun testamentin ensisaajan (ap:n) perintöä aikanaan jaetaan.
"Puolisot eivät voi kumota avioehdolla testamentissa annettua määräystä, että jokin omaisuus, jonka toinen puolisoista saisi testamentilla, ei olisi avio-oikeudesta vapaata."
Näinhän asia on, periaatteessa. Kuitenkin testamenttisaannon VO ominaisuuteen pitää vedota osituksessa, että se laskelmassa otettaisi huomioon. Sama koskee jos avioliito päättyy puolison kuolemaan. Perillisten pitää siis olla tietoisia tuosta VO määräyksestä.
Lisäksi ositussopimuksen esisopimuksessa puolisot voivat toisiaan sitovasti ennen ositusperustetta sopia omaisuuden osituksesta.
Ja vielä lisäksi KKO on todennut, ettei avioliittolain sanamuoto avioehdosta ole täysin sitova ja puolisot ovat kykeneviä sopimusvapauden sisällä järjestämään omat avio-oikeuden sisältöä ja laajuutta. Joten en pidä yhtään ongelmallisena että puolisot laajentaisivat laskennallisen aviovarallisuuden myös kolmannen antamaan vapaaomaisuusehtoiseen varallisuuteen.
"(Testamentin tekijän) perilliset eivät voi riitauttaa asiaa. "
Toki tarkoitin testamenttisaajan perilliset, sen jälkeen kun aika joskus jättää testamenttisaajasta.
Joka tapauksessa tuollaista avioehtoa pitäisi moittia, että sitä ei huomioitaisi osituksen perustana, jos sen on tehnyt täysissä järjissä olevat puolisot vapaasta tahdostaan. (siksi perilliset voivat riitauttaa sen)
"Jos testamentissa olisi ollut toissijaismääräys, asia kuitenkin on täysin selvä: avioehtokikkailulla ei voida kumota testamentin ehtoa (toissijaismääräystä), jolla testaattori on tahonut suosia kolmatta tahoa testamentinsaajana. Alkuperäinen testamentti tulee panna täytäntöön toissijaismääräyksen osalta, kun testamentin ensisaajan (ap:n) perintöä aikanaan jaetaan."
Toki, omaisuus jaetaan testamentin toissijaisuusmääräyksen mukaisesti mutta se onko tuo omaisuus otettava mukaan avio-omaisuutena tasinko laskelmaan on sitten toinen asia. Koska puolisot voivat sopia avioehdossaan että toisen omaisuutta ei oteta huomioon kokonaan tai osittain avioliiton päätyttyä miksi ei voitaisi samassa kirjattavan että tuollaisen omaisuuden arvoa otetaan huomioon. Avio-oikeus ei koskaan ole esineoikeus, (eli ehdoton oikeus toisen hallussa olevaan omaisuuteen) vaan on aina sidottu ensisijaisesti omaisuuden arvoon, joten se ettei puolisolla olisi tosiasiallista mahdollisuutta kyseistä esinettä ei olisi ongelma.
Toki tässäkin puolison perillisillä (siis niillä joka/jotka saavat vähemmän) on oikeus moittia tuollaista avioehtoa mutta testamentin toissijaissaajalla ei ole, jos hänen saantonsa toteutuu siitä huolimatta.
"Toki tässäkin puolison perillisillä (siis niillä joka/jotka saavat vähemmän) on oikeus moittia tuollaista avioehtoa mutta testamentin toissijaissaajalla ei ole, jos hänen saantonsa toteutuu siitä huolimatta."
Ei avioehto mitään moittimista tarvitse, se yksinkertaisesti jätetään huomiotta siltä osin kuin se estäisi testamentissa mainittuja toissijaisia perillisiä saamasta heille kuuluvaa perintöä (laskettuna sen mukaan kuin avioehtoa ei olisi). Puolisot eivät voi keskinäisellä toimellaan, avioehdolla, vaikuttaa kolmannen osapuolen, testamentin toissijaissaajan, lailliseen oikeuteen.
Moittiminen on määräaikoihin sidottu prosessi tuomioistuimessa (vrt. testamentin moite). Avioehto on vaikutukseton kolmanteen osapuoleen kohdistuvana.