Olemme vanhempi avopari, asumme mieheni talossa. ikä on eläkeiän alkupää. yhteistä matkaa on menty 14 vuotta josta usean vuoden aikana miehellä ollut alko-ongelmaa ja ihmeellisiä tekoja kännipäissä. Töpännyt auton kanssa, kontannut kadulla helmikuussa ja sisälläkin mennyt nelivedolla. Nyt raittiutta muutama kuukausi. Siltikään kaikki ei nyt suju niinkuin pitäisi, mies on lähes Mykkä ja kirjoittelee menemisistä ja tulemisistaan lapuille. Syyllistää mielellään minua
sanomalla että en osta tarpeeksi ruokaa, ostan osan ruuista ja maksan hänelle asumisestani hänen talossaan. Hän on varakas, ja minä tavallinen eläketulolla oleva nainen. viikonloppuna kun tein keittiössä pitsaa, ja taikina oli valmis. Olin ottanut jääkaapista tonnikalan ja fetajuustokuutioita ja raasteen..niin mies tuli keittiöön otti ne ainekset pois ja sanoi ÄLÄ tee mun aineista ! ja pani ne ainekset jääkaappiin. Heitin taikinan työtason nurkkaan ja kävelin pois keittiöstä. Minusta tuo teko oli tökerö ja tarkoitettu kai henkiseksi väkivallaksi? Kun olemme ulkona syömässä minä maksan aina itseni ja mies kävelee aina ensimmäisenä kassalle maksamaan oman ruokansa.- Kun olin lomalla pari pv syyskuussa, oli mies myynyt minun perintöhuonekaluja autotallista minun tietämättä asiasta mitään! hän sanoi että hän on ne maalannut ja kunnostanut, joten olisi ollut oikeus myydä??? EN ole voinut tuota tekoa antaa mitenkään anteeksi. Olen miettinyt miksi aina ja aina jään katsomaan tätä touhua, ja lappuviestintää. Usein katselen itselleni ilmoituksia vuokra-asunnoista. Kun hän käytti alkoholia voin huonosti kun aina jännitin sitä juomis-härdelliä ja tempauksia.- Vuosia meni niin. Ajattelin "hukkaan menivät".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.