Omaishoitajuus puhuttaa

Anonyymi

Hyvää Alkanutta Vuotta Kaikille Omaishoitajille!

Toimin omaishoitajana muistisairaalle läheiselleni. Meillä on mennyt toistaiseksi elämä yhdessä kohtuu mukavasti. Elo on ollut sopuisaa ja huumoriakin on auttamassa jaksamisessa. Välillä tietysti väsyttää ja turhauttaa kun toinen ei muista ja kertaa aina vaan samoja asioita, päivästä toiseen. Tulee hetkiä, kun harmittaa ettei voi lähteä yksin noin vain käymään jossain, kuten ennen omaishoitajuutta. Sitä, miten kauan voin toimia jatkossa omaishoitajana en tiedä, taloudellisestihan tämä on täysin tappiollista toimintaa.

Olen tehnyt jänniä ja yllättäviä havaintoja muiden ihmisten taholta omaishoitajuuteen liittyen. Monet ihmiset ovat kokeneet tarvetta ottaa kantaa, esittää ohjeitaan ja mielipiteitään meidän tilanteestamme minulle hyvinkin suorasukaisesti. Se mikä on mielenkiintoisinta, nämä ihmiset, joilla tuntuu olevan paljon vahvoja mielipiteitä omaishoitajuudesta, eivät tietääkseni ole koskaan itse toimineet omaishoitajina, tai olleet muutenkaan asian kanssa missään tekemisissä. Mikä mielestänne aiheuttaa tällaista suhtautumista? Miksi omaishoito vaikuttaa olevan niin paljon suuria tunteita herättävä asia? Miksi lähteä ohjeistamaan toista asiassa, johon ei ole edes kysytty tämän ihmisen mielipidettä? Onko taas vain niin, että ne parhaiten tietävät, joilla ei ole asiasta kokemusta, ovat vain luulojensa varassa?

21

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitkän omaishoitajan pestini aikan kiinnitin huomiota samoihin asioihin kuin aloittaja.
      Joidenkin suhtautuminen omaishoitajiin on penseää. Sain huomat sen varsinkin silloin kun hoidettavani joutui sairaalaan. Ammatti-ihmiset suhtautuivat töykeästi ja väheksyvästi jos kerroin jotain hoitoon liittyvää. Ei sentään kaikki.
      Eräskin oli sitä mieltä että passaan liikaa, sanoi että mies osaa ottaa itse lääkkeensä, jätti lääkket pöydälle. Läksin käymään kahvilla, kuten arvasin, mies oli yrittänyt ottaa lääkeet jotka löytyivät lattialta. Kutsuin hoitajan paikalle ja sanoin että noinko lääkitys toimii silloinkin kun en ole paikalla.
      Sitten hän laittoi miehen kotiin, kämmenseläsä oli kanyyli tiputusta varten, oli unohtanut poistaa.
      Minäkin huomasin vasta autossa. Soitin asiasta ja sanoin että osaan poistaa sen itsekin.
      Eipä hänenkään ammattitaitonsa hääppöiseltä vaikuttanut.

    • Anonyymi

      Aloittajalta kysyisin, mikä nosti kustannuksia taloudessa, kun aloit omaishoitajaksi?

      • Anonyymi

        Ainakin meillä tulot laskivat omaishoitajuuden myötä. Jäin työttömäksi aloittaessani hoitamisen. Menetin päivärahan ja lisäksi en voinut enää ottaa työtä vastaan, tai olsi pitänyt laittaa hoidettava laitokseen.

      • Anonyymi

        Aloittaja vastaa: tuloni tippuivat kolmanneksen lopettaessani työt ja alkaessani omaishoitajana. Kulut taas nousivat kun läheiseni muutti siis luokseni. Näistä päällimmäisinä autokulut, joita hänen takiaan tehdään: asiointi, terveysasema, apteekki, lääkäri, pankki ym. käynnit.

        Asumisen lisääntyneistä kuluista mainitsen esimerkiksi vesi- ja lämmityslaskujen selvän kasvun. Läheiseni on jo iäkäs ihminen, joka palelee herkästi. Täällä hurnuttaa nyt sähköpatterit isolla kun pitää olla lämmintä hänellä, itsekseni jos vain olisin, ei minulla tarvitsisi olla ollenkaan näin lämmintä.

        Omaishoito palkkio on ainut tuloni, elelen pikkuisen alle 400 euron kuukausipalkkiolla. Kaikki menee kuukausittain miinukselle. Mutta tätähän tämä on 2020- luvun "sivistysvaltio-Suomessa" tämä omaishoitajan osa.

        Synkkinä hetkinä mietin olisiko vain pitänyt rakas ihminen jättää itkemään sinne vanhainkotiin hädissään ja peloissaan, loukkaantuneena, sekavana, häipyä ottamatta kuuleviin korviinsa hänen aneluaan viedä hänet sieltä pois, ottaa mukaani, luokseni asumaan. Olisi vain niin, ettei välittäisikään, vaikka pahimmillaan hän uhkasi tekevänsä jotain itselleen. Ei voinut, tämä tuntui minulle tarkoitetulta, annetulta tehtävältä.

        En ole mielestäni edes ahne, kun sanon, että kun edes pari sataa nostaisivat omaishoitajien vähimmäispalkkiota ja se tulo verovapaaksi. Saa nähdä tuleeko ikinä tapahtumaan, muut asiat tuntuvat menevän aina ohi tämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyt, olisiko pitänyt jättää rakas ihminen vanhainkotiin itkemään. Teit jalosti, kun otit hänet luoksesi.

        Sinun olisi pitänyt kuitenkin ensin selvittää, kuka maksaa ja mitä. Kai hoidettavan kuuluu täysihoidosta jotain maksaa?
        Toiseksi vielä olisi ollut syytä miettiä, mitä kaikkea itsensä sitominen avuttomaan vanhukseen merkitsee. Luovut omasta elämästäsi.

        Ja kyllä, kokemusta omaishoitajuudesta on, sen karuimmistakin puolista, jolloin on toivonut hoidettavan kuolemaa. Kauhea tätä on sanoa, mutta uskon monen omaishoitajan tietävän ja ymmärtävän tilanteen ja kokeneen jotain saman tapaista.

        Hypetys omaishoitajan suurenmoisesta uhrautumisesta ja jalosta työstä ottaa päähän. Sitä riittää, se on helposti sanottu ja niin on kädet putsattu kaikesta vastuusta. Ennemmin kaipaisi konkreettista apua arjesta selviytymiseen. Mielellään voisi myös joku tulla vaikka kerran viikossa ulkoiluttamaan hoidettavaa. Tai edes kerran kuukaudessa...

        Kuka syyllistyy omaishoidon markkinointiin suurena rakkaustarinana?
        Omaishoitaja liitto ja järjestöt, vääristelevät arkitodellisuutta eivätkä tiedä omaishoitajuudesta yhtään enempää kuin tavallinen kadun tallaajakaan.
        Ylpeitä ylimielistä porukkaa joille tärkeintä on oma palkka ja ilmaiset shampajaillalliset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyt, olisiko pitänyt jättää rakas ihminen vanhainkotiin itkemään. Teit jalosti, kun otit hänet luoksesi.

        Sinun olisi pitänyt kuitenkin ensin selvittää, kuka maksaa ja mitä. Kai hoidettavan kuuluu täysihoidosta jotain maksaa?
        Toiseksi vielä olisi ollut syytä miettiä, mitä kaikkea itsensä sitominen avuttomaan vanhukseen merkitsee. Luovut omasta elämästäsi.

        Ja kyllä, kokemusta omaishoitajuudesta on, sen karuimmistakin puolista, jolloin on toivonut hoidettavan kuolemaa. Kauhea tätä on sanoa, mutta uskon monen omaishoitajan tietävän ja ymmärtävän tilanteen ja kokeneen jotain saman tapaista.

        Hypetys omaishoitajan suurenmoisesta uhrautumisesta ja jalosta työstä ottaa päähän. Sitä riittää, se on helposti sanottu ja niin on kädet putsattu kaikesta vastuusta. Ennemmin kaipaisi konkreettista apua arjesta selviytymiseen. Mielellään voisi myös joku tulla vaikka kerran viikossa ulkoiluttamaan hoidettavaa. Tai edes kerran kuukaudessa...

        Niin kauan kuin Suomi maksaa nykyisen kaltaista matalaa omaishoidon palkkiota tai vaihtoehtoisesti ei palkkiota ollenkaan, on turha päättäjien ja muiden patsastelijoiden puhua kauniita omaishoidon arvostuksesta hivelevin korulausein.

        On totta, että asioita olisi pitänyt ottaa selville enemmän ennen tähän ryhtymistä, mutta suhtaudun tähän koko omaishoitajuuteen niin, että olen valmis tekemään tätä siihen asti kun se on mahdollista. Sitten kun tämä ei enää onnistu erinäisistä syistä, yhteys palveluohjaajan ja hän järjestää läheiselleni paikan. Näin on sovittu. Tämä on vain jonkin mittainen jakso, elämänvaihe elämässäni, tähän tulee päätös joku päivä ja niin on tarkoitettu.

        Aloittaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vastaa: tuloni tippuivat kolmanneksen lopettaessani työt ja alkaessani omaishoitajana. Kulut taas nousivat kun läheiseni muutti siis luokseni. Näistä päällimmäisinä autokulut, joita hänen takiaan tehdään: asiointi, terveysasema, apteekki, lääkäri, pankki ym. käynnit.

        Asumisen lisääntyneistä kuluista mainitsen esimerkiksi vesi- ja lämmityslaskujen selvän kasvun. Läheiseni on jo iäkäs ihminen, joka palelee herkästi. Täällä hurnuttaa nyt sähköpatterit isolla kun pitää olla lämmintä hänellä, itsekseni jos vain olisin, ei minulla tarvitsisi olla ollenkaan näin lämmintä.

        Omaishoito palkkio on ainut tuloni, elelen pikkuisen alle 400 euron kuukausipalkkiolla. Kaikki menee kuukausittain miinukselle. Mutta tätähän tämä on 2020- luvun "sivistysvaltio-Suomessa" tämä omaishoitajan osa.

        Synkkinä hetkinä mietin olisiko vain pitänyt rakas ihminen jättää itkemään sinne vanhainkotiin hädissään ja peloissaan, loukkaantuneena, sekavana, häipyä ottamatta kuuleviin korviinsa hänen aneluaan viedä hänet sieltä pois, ottaa mukaani, luokseni asumaan. Olisi vain niin, ettei välittäisikään, vaikka pahimmillaan hän uhkasi tekevänsä jotain itselleen. Ei voinut, tämä tuntui minulle tarkoitetulta, annetulta tehtävältä.

        En ole mielestäni edes ahne, kun sanon, että kun edes pari sataa nostaisivat omaishoitajien vähimmäispalkkiota ja se tulo verovapaaksi. Saa nähdä tuleeko ikinä tapahtumaan, muut asiat tuntuvat menevän aina ohi tämän.

        Niistä nousseista kuluista mietin sitä, eikö tällä hoidettavalla ole myös eläkkeensä, josta maksaa omat menonsa? Se myös ihmetyttää, kun hän jo oli vanhainkodissa, niin kyllä hänet sielläkin olisi hoidettu. Olihan hänen sinnekin kulunsa maksettava.

        Hän oli vanhainkodissa ja toisessa hoitolaitoksessa muutamia viikkoja. Ei viihtynyt, kotiutumisesta puhumattakaan. Soitteli minulle päivittäin vielä töissä ollessani, pahimmillaan kymmenenkin kertaa. Vaati, haukkui, aneli, kerjäsi minua hakemaan hänet sieltä pois. Kassit joka kerran valmiiksi pakattuina, valmiina lähtemään luokseni kun häntä menin katsomaan. Niinä kertoina kun en vielä ottanut mukaani, oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut ja pettynyt. Yhtenä tällaisena kertana lupasi tehdä itselleen jotain, jos en vie kotiini.

        Haluan tähdentää, että jokainen omaishoito tapaus on erilainen niin kuin me kaikki hoidokit ja hoidettavatkin olemme. Myös meidän suhteemme ja elämämme aikana kertyneet kokemukset läheistemme kanssa ovat kaikki erilaisia. Ei kukaan toinen voi alkaa mestaroimaan toisen asiassa ja muka tietää paremmin miten asiat pitää tai olisi pitänyt hoitaa tai tehdä. Ymmärrys ja empatia ovat kaiken keskiössä.

        Itselläni on koulutusta ja kokemusta muistisairaiden hoidosta. Olen nähnyt mitä osan heidän elämänsä laitoksissa on: kulkemista pää hiessä ahdistuneena ovelta ovelle, kysymistä hoitajilta mistä pääsee kotiin? Kuka tulee avaamaan ovet? Kiukkuisia, turhautuneita, työhönsä kyllästyneitä hoitajia valitettavan usein näitä ihmisiä hoitamassa. Sellaisia, joiden ei ikinä olisi pitänyt päästä lähellekään vanhoja, sairaita, avuttomia ihmisiä. Tiedän mistä kirjoitan, olen niin monia ikäviä tilanteita, huutamista, karjumista, tarpeettoman kovia otteita nähnyt aiemmassa elämässäni, työelämässä.

        Uskon että moni voisi hoitaa omaistaan kotonaan, jos se tehtäisiin tässä yhteiskunnassa enemmän mahdolliseksi.

        Mitä taas kuluihin tulee ja omaiseni raha-asioihin, en halua niistä tarkemmin kertoa. Totean vain että tappiollista toimintaa tämä monille on, niin itsellenikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja vastaa: tuloni tippuivat kolmanneksen lopettaessani työt ja alkaessani omaishoitajana. Kulut taas nousivat kun läheiseni muutti siis luokseni. Näistä päällimmäisinä autokulut, joita hänen takiaan tehdään: asiointi, terveysasema, apteekki, lääkäri, pankki ym. käynnit.

        Asumisen lisääntyneistä kuluista mainitsen esimerkiksi vesi- ja lämmityslaskujen selvän kasvun. Läheiseni on jo iäkäs ihminen, joka palelee herkästi. Täällä hurnuttaa nyt sähköpatterit isolla kun pitää olla lämmintä hänellä, itsekseni jos vain olisin, ei minulla tarvitsisi olla ollenkaan näin lämmintä.

        Omaishoito palkkio on ainut tuloni, elelen pikkuisen alle 400 euron kuukausipalkkiolla. Kaikki menee kuukausittain miinukselle. Mutta tätähän tämä on 2020- luvun "sivistysvaltio-Suomessa" tämä omaishoitajan osa.

        Synkkinä hetkinä mietin olisiko vain pitänyt rakas ihminen jättää itkemään sinne vanhainkotiin hädissään ja peloissaan, loukkaantuneena, sekavana, häipyä ottamatta kuuleviin korviinsa hänen aneluaan viedä hänet sieltä pois, ottaa mukaani, luokseni asumaan. Olisi vain niin, ettei välittäisikään, vaikka pahimmillaan hän uhkasi tekevänsä jotain itselleen. Ei voinut, tämä tuntui minulle tarkoitetulta, annetulta tehtävältä.

        En ole mielestäni edes ahne, kun sanon, että kun edes pari sataa nostaisivat omaishoitajien vähimmäispalkkiota ja se tulo verovapaaksi. Saa nähdä tuleeko ikinä tapahtumaan, muut asiat tuntuvat menevän aina ohi tämän.

        Kai hoidettavalla eläke on. Miksei sitä käytetetä hoidettavan elämästä ja hoidosta aiheutuviin kustannuksiin?

    • Anonyymi

      Vieläkin, vaikka omaishoitajuuteni on jo loppunut näen punaista hokemasta: "Teet arvokasta työtä sydämellä."
      Arvokasta se on yhteiskunnalle kun omaishoito tulee halvaksi olemattoman korvauksen takia.
      Kyllä itse sen arvon tietää, mielellään jättäsi muiden hoidettavaksi mutta ei raaski kun hoidettava pelkäsi kuollakseen laitokseen joutumista.
      Itse olin niin lopussa että meni ainakin vuosi että edes tajusin olevani vapaa velvoitteista. Jopa kaupass kävin kelloa vilkuillen kun omishoitajuus oli jäänyt johon pään sisälle niin tiukastai.
      Nyt, jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt lopettaa paljon aikaisemmin. Toivon että muut ymmärtävät ajatella itseäänkin.

      • Anonyymi

        Anteeksi kirjoitusvirheet. alkaa uni tulla silmään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi kirjoitusvirheet. alkaa uni tulla silmään.

        Täysin samaa mieltä kanssasi! Ilahduttavaa oli löytää tämä palsta, kun täältä löytyy paljon tietoa ja ennen kaikkea vertaistukea! On hienoa, kun voi jakaa kokemuksia oikeasti asiasta tietävien, kokeneiden ja ymmärtävien ihmisten kanssa. Kun tosiaan lähipiirissä ja tuttavien kesken asiasta puhuminen tuntuu haastavalta.

        Tuo kertomasi, kuinka tiukasti olit kiinni omaishoitajuudessa ja omistautunut työllesi ja läheisellesi, ettet meinannut työn päätyttyä käsittää olevasi vapautunut työstäsi, kuulostaa hurjalta, mutta samalla samaistuttavalta. Vaikka olen toiminut omaishoitajana vasta vähän yli vuoden, voin jo aavistaa mitä tarkoitat. En osaisi enkä tietäisi mitä tekisin jos ja kun vapaa työstä koittaa. Tähän työhön vähän kuin ajautuu ja sitä onkin tässä kiinni aivan eri tavalla kuin missään muussa työssä. Omaishoitaja, joka elää hoidokkinsa kanssa, ja on yhdessä tämän kanssa 24/7, on kuin omassa erillisessä maailmassaan, symbioosissa läheisensä kanssa. Juuri tämä jatkuva huolenpito ja hoiva on todella vaativaa ja sitouttavaa.

        Voimia Sinulle tulevaan! Toivottavasti olet päässyt viettämään vaativan hoitotyön jälkeen rentouttavia päiviä ja toivon että saat vihdoin tehdä kaikkia niitä mieleisiäsi asioita, joita et pystynyt omaishoitajuutesi aikana tekemään.

        Aloittaja

      • Anonyymi

        Jotenkin vaan tuntuu pahalle kun joku sanoo ”teette arvokasta työtä”.
        Missä se arvokkuus ja arvostus näkyy ja tuntuu, ei missään.
        Meitä omaishoitajia käytetään ainoastaan hyväkseen, niin yhteiskunta kuin kaikenlaiset omaishoidon ympärillä pörisevät perskärpäsjärjestöt, joista meille ei ole mitään hyötyä.

        Minulla omaishoitajan työ ohi, 11 v. Niin siinä meni yli vuosikymmen kotona, kaupassa kävin 1 krt viikossa. Paljon olisi kirjoittamista.Nyt 1v ja 3 kk ollut vapaana tässä yhteiskunnassa.

    • Anonyymi

      Kiitti vaan mode, mikä sua risoo ja poistelet asiallisia viestejä.
      Mitä sääntöjen vastaista kansalaisaloitteen linkissä on, kerro.

    • Anonyymi

      Olen itse toiminut Omaishoitajan noin 7 vuotta vanhalle äidilleni 24/7.Hänellä on moni sairas vanhus.Olen huomannut että omaishoitajan pitää olla melkoinen expertti joka alalla.Siivoja,kokki,puutarhuri,psykologi,jalka,-astma-diabetes hoitaja,pitää yllä neste rajoitusta,punnita paino ja verenpaine,astma lääkkeet ja puhallukset joka aamu,laittaa tukisukat,annostella lääkkeet,kylvettää ja auttaa vaatteet päälle,valvoa yhteispäivystyksessä vanhuksen mukana,käydä asioilla kaupat,apteekit ,virastot jne,osattava tulkita laboratorion tulokset ja etsiä omahoidosta lekuri sanelu.Kas kun alan ammattilaisten mielestä Terveyskeskus avustajat haluavat kovasti sysätä tehtävät Omaishoitajan niskaan,vaikka tämä ei kykene tekemään labra lähetettä. Äitini kohdalla on äärimmäisen tärkeää seurata digoxi,munuais ja sydämen vajaatoiminta arvoja jotta vältyttäisiin viime vuoden tapahtumista. Kyllä minä tiedän Kre=munuaisarvo,BNP=sydämen vajaatoiminta,Dig=Digoxini.Ongelma onkin siinä että labrassa käynnin jälkeen ,kukaan ei ilmoita tuloksista vaan on.hoitaja käy itse katsomassa tulokset ja soita sitten terveyskeskukseen.Jos omalääkäri ei ole paikalla kukaan muu ei niitä tulkitse ja seuraus voi olla yhtä katastrofia. Niistä asioista väännettiin kättä ihan aluahallinto viraston ylintä Oulun kaupunki lääkäri kuntaa myöten kuuluvatko labra kokeiden tulkitseminen ja lähettämisen tekeminen om.hoitajan tehtävä kuvaa. Eivät kuuluneet on.hoitajan tehtäviin. Voin olla alan ammattilaisten mielestä v...omaishoitaja ,mutta se ei mua haitta.
      Omaistajien työ on arvokasta,vaikka alan ammattilaiset eivät ole valmiita antamaan tukeaan omaishoitajille.Ja kuinka moni alan ammattilainen on valmis tekemään 24/7
      3 vrk vapaalla,ei taida löytyä vapaa ehtoisia .

    • Anonyymi

      Koetahan mode rauhottua, ei mun viestissä ollut mitään sääntöjen vastaista, eikä ketään loukkaavaa.

    • Anonyymi

      Omaishoitajuus puhuttaa mutta ei muuta sitten tapahdukaan.
      Hyväksikäyttäjiä riittää pilvin pimein.
      Onko kukaan selvittänyt paljonko omaishoitoa hyväkseen käyttäviä siipeilijöitä meidän ympärillä pyörii?

      • Anonyymi

        Ei luultavasti, maailma on mikä on.

        Luojan siunausta Teille. Minulla omaishoitajuus ohi ja näin minkälaista se oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei luultavasti, maailma on mikä on.

        Luojan siunausta Teille. Minulla omaishoitajuus ohi ja näin minkälaista se oli.

        Ei se pahuus ole minnekkään kadonnut, ilmenee sitten monessa muodossa. Tälle me emme voi mitään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe