Vapaa kuukausi ulosotosta

Anonyymi

Osaako joku neuvoa?
Yhdellä sukulaisella on epäonnisten talokauppojen jälkeen ulosotossa edelleen yli 60000€. Korkoa menee 2/3, joten summa ei pahemmin pienene.

Talosta, johon velka liittyy, tuli aikoinaan painajainen. Rakennuksesta paljastui homevaurio ym.. Kun asiaa alettiin selvittää, niin saatiin todeta, että myyjäpariskunnan (alkoholiongelmainen) mies oli jo ehtinyt kuolla ja pistää kaikki ylimääräiset rahat menemään. Iäkäs vaimo oli siinä vaiheessa varaton, joten lakimiehen arvio oli, että mitään rahoja sieltä taholta ei tulla ikinä saamaan, joten kaupan purku ja asian oikeuteen vienti olisi ollut taloudellisesti liian suuri riski, mahdottomuus ja aika epätoivoinen yritys.

Talon ostanut henkilö yritti sitten alkuun tehdä itse jotain korjauksia, mutta lopulta kaikki meni vain pahemmaksi. Tuli yt-neuvottelut töissä, uutta työtä ei löytynytkään yms. ikävää.
Talo ei mennyt tietenkään kaupaksikaan. Lopulta pankki sitten kuitenkin, vuosien päästä, sai sen myytyä, mutta pilkkahintaan, 1/4 osa ostohinnasta.

No, loppuosa lainasta meni sitten tietysti ulosottoon, kun vakituista työtä ei silloin edelleenkään ollut.
Vakituinen työ löytyi monen paikkakunnan vaihdoksen jälkeen vasta myöhemmin.
Nyt ulosottovelkaa on maksettu jo 16000.
Palkka ei ole mikään suurensuuri, joten palkasta suoraan otettavaksi määrätty velka lohkaisee siitä aika hyvän siivun.
Kaikkien pakollisten laskujen jälkeen raha ei siis riitä aina kunnolla edes loppukuuksi ruokaan. Ja vielä vähemmän joihinkin ylimääräisiin sairaus- ja lääkekuluihin, joita on ollut.
Velka vanhenee vasta n. 5 v päästä.
Ei nyt siis enää niin kovin pitkä aika, mutta kuitenkin. Kituuttaminen lisää stressiä, jota välillä muutenkin ja vaikuttaa ikävästi. Terveys rakoilee jne.

Ko. henkilö on anonut maksuvapaata kuukautta edes joskus, mutta anomukset hylätään joka kerta.
Millähän perustein maksuvapaata sitten pitäis pyytää ja miten ihmeessä sitä saa?
Sitä kuitenkin mainostetaan, mutta kuka sitä sitten oikeasti saa?
Kuulin nyt, että 90% hakemuksista hylätään. Onko näin?

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaksihan niitä pitäisi saada vuodessa pitkäkestoisessa ulosotossa mutta ihme kyllä vouti niistä itse päättää antaako vai ei.

      • Anonyymi

        No ei ihan noin, riippuu miten paljon ulosmitataan. kaksi tulee automaattisesti vuoden aikana JOS on tulorajaulosmittaus eli nettotulot alle sen 1500e tjn. Jos uo vie 1/3 osan tai enemmän niin sitten saa vain hakemuksella ja se on sitten uo:n käsissä täysin. Kerran olen itse hakenut ja sen myös sain, joku pesukoneen hankitan homma (olevinaan)


      • Anonyymi

        Uo-mies saa käsittääkseni parempaa palkkaa, mitä vähemmän velallisella on vapaakuukausia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uo-mies saa käsittääkseni parempaa palkkaa, mitä vähemmän velallisella on vapaakuukausia.

        Hakekaa ulosmittaukseen huojennusta. Perusteeksi sairaus, asumiskulut, työmatkakulut ja muuta.
        Jos ei hyväksy, soittakaa uo:lle ja pyytäkää peruste miksi ei hyväksynyt. Kysykää häneltä uo:n esimiehen yhteystietoja (on pyydettäessä annettava!) ja selvittäkää hänelle tilanne. Hän tekee viime kädessä päätöksen.
        Tosi kurjaa, varsinkin kun ette omasta syystänne ole lirissä. Eikö pankki tule yhtään vastaan...?
        Oletteko tarkistaneet toimeentulotukioikeutenne? Tai hakeneet apua seurakunnan diakonilta? Voivat maksaa joitain laskuja mutteivät muutamaa satasta enempää kuitenkaan. Pieni apu sekin.
        Onnea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakekaa ulosmittaukseen huojennusta. Perusteeksi sairaus, asumiskulut, työmatkakulut ja muuta.
        Jos ei hyväksy, soittakaa uo:lle ja pyytäkää peruste miksi ei hyväksynyt. Kysykää häneltä uo:n esimiehen yhteystietoja (on pyydettäessä annettava!) ja selvittäkää hänelle tilanne. Hän tekee viime kädessä päätöksen.
        Tosi kurjaa, varsinkin kun ette omasta syystänne ole lirissä. Eikö pankki tule yhtään vastaan...?
        Oletteko tarkistaneet toimeentulotukioikeutenne? Tai hakeneet apua seurakunnan diakonilta? Voivat maksaa joitain laskuja mutteivät muutamaa satasta enempää kuitenkaan. Pieni apu sekin.
        Onnea.

        Siis mitä laskuja diakoniatyö maksaa? Kolmesti olen käynyt siellä viime vuosien aikana, eivät kuulemma laskuissa voi auttaa laisinkaan. Joka kerralla sain ruokakauppaan muutaman kympin maksusitoumuksen mutten esimerkiksi apua sähkölaskuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä laskuja diakoniatyö maksaa? Kolmesti olen käynyt siellä viime vuosien aikana, eivät kuulemma laskuissa voi auttaa laisinkaan. Joka kerralla sain ruokakauppaan muutaman kympin maksusitoumuksen mutten esimerkiksi apua sähkölaskuun.

        Herää kysymys mihin kummaan ne diakoninakin rahat nykyään menee, ehkä ei saa ääneen sanoa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä laskuja diakoniatyö maksaa? Kolmesti olen käynyt siellä viime vuosien aikana, eivät kuulemma laskuissa voi auttaa laisinkaan. Joka kerralla sain ruokakauppaan muutaman kympin maksusitoumuksen mutten esimerkiksi apua sähkölaskuun.

        Soita ja sano että tarvitset nimenomaan taloudellista tukea. Sähköt katkeaa, vesi menee poikki, työmatkakulut, työttömyys jne. En ole varma onko nykyään oltava toimeentulotukipäätös siis ensin kokeiltava saako kelalta, Mulla auttoi pari vuotta sitten sähkölaskuissa, jotain 100- 150 euroa.


    • Anonyymi

      Suomi onkin poikkeus, kun epäonnesta tuomitaan moninkertaisesti.

      • Anonyymi

        Sinun pitäisi korvata omat töppäyksesi moninkertaisesti, mutta laiskottelet vain muiden elättinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitäisi korvata omat töppäyksesi moninkertaisesti, mutta laiskottelet vain muiden elättinä.

        Jaa. No sinä varmaan elätät raukka kaikkia , eipä ihme, kun korventaa.


    • Anonyymi

      Minulle kerran diakoni maksoi vuokran kun oli häädön uhka päällä mutta siitä on jo vuosia aikaa. Tosin sanoi, että näin ei yleensä tehdä mutta hän tekee poikkeuksen.

    • Anonyymi

      Olen kyllä luullut että kaksi vapaata/vuosi on lakisääteinen. Ei siihen silloin pitäisi uo.ihmisen vaikuttaa kuin siinä että mitkä kuukaudet vuodessa.

      Onhan uo ennen tuota maksuvapaa-juttuakin antanut pyydettäessä syyllä. Nyt sen kuvittelin tulevan kuin sille kuuluisalle Manulle illallisen. Mikä lie facta?

      • Anonyymi

        "Olen kyllä luullut että kaksi vapaata/vuosi on lakisääteinen"

        Vain jos on tulorajaulosmittaus


    • Eipähän ole kuin yksi maksupakko kuukausi ja se on veronpalautusten riistämiskuukausi.
      Muuten saa olla rauhassa paitsi että postissa tulee joskus nippu papereita joista mukavasti saa takan sytykkeitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe