Ruotsi näyttää Kulmunille (ja Suomelle) askelmerkit, miten sähkönsiirto oikeasti halpenee!

Anonyymi

Ruotsin energiamarkkinaviranomainen Energimarknadsinspektionen (Ei) laskee radikaalisti Ruotsissa toimivien sähkönjakeluyhtiöiden eli monopoleina ­toimivien verkkoyhtiöiden sallittua tuottoa vuosiksi 2020–2023.

Ruotsissa sallittu tuottotaso on tulevalla valvontakaudella reaalisesti ennen veroja 2,16 prosenttia ja nimellisesti 3,92 prosenttia ennen veroja, kun vielä tällä hetkellä sallittu reaalituotto on lähes 6 prosenttia.

Olisiko tässä konkreettinen esimerkki myös elinkeinoministeri Katri Kulmunille (kesk), jonka pohdinta sähkön siirtomaksujen korotusprosenttien tiukentamista eivät laske maksajan sähkölaskun loppusumma vaan vain jakaa laskunmaksun pidemmälle ajalle.

Ruotsalaisviranomaiset ovat asiassa täysin oikeilla jäljillä. Maailmalla joukkovelkakirjalainojen korot näyttävät hyvin, minkälaisia ”riskittömiä” tuottoja suuret institutionaaliset sijoittajat saavat: Saksan 10-vuotinen laina -0.67 prosenttia, Suomen 10-vuotinen laina -0,41 prosenttia.

Sijoittajat joutuvat siis maksamaan siitä, että ne ostavat esimerkiksi näiden kahden valtion joukkovelkakirjoja. Ja entä reaalikorko? Inflaatio laskee reaalituoton jo lähemmäs -2 prosenttia.

Tässä nolla- tai miinuskorkojen maailmassa monopolisten sähköverkkoyhtiöiden saamat takuutuotot ovat uskomattoman herkullista kauraa, koska riskit ovat sähköverkkotoiminnassa kuitenkin kohtuullisen rajalliset.

Ruotsin Ei tai pikemminkin ruotsalaiset poliitikot ovat ottaneet tämän asian huomioon, kun maa on pohtinut miten hillitä sähköverkkojen jatkuvia hinnankorotuksia – siis myös Ruotsissa.

Ministeri Kulmuni voisi ottaa tämän asian nyt vakavasti pohdittavaksi.

Suomen Energiaviraston ylijohtaja Simo Nurmi ei halua ottaa asiaan suoraan kantaa Talouselämän haastattelussa, vaan siirtää asian lainsäätäjälle.

Lue lisää: Ruotsi päätti alentaa sähkön siirtohintoja - miksei Suomi voi tehdä samaa? ”Olemme lyöneet laskukaavan kahdeksaksi vuodeksi lukkoon”

Energiavirasto toki saa katsoa vain itseään, kun se on määritellyt kohtuullisen tuottoprosentin nyt ainakin kahdeksi valvontakaudeksi niin sanotusti lukkoon eli nyt noin 6 prosenttiin ennen veroja.

Toki virastolla on ollut asiaan myös syynsä, sillä säävarman sähköverkon pakkorakentaminen sananmukaisesti pakottaa kaikki 77 sähkön siirtoyhteyttä rakentamaan säävarmaa sähköverkkoa. oli siinä järkeä tai ei.

Pakottamisen rusinaksi virasto on antanut rakentajille mahdollisuuden huipputuottoon, jota ne eivät mistään muualta saisi. Siksi myös maailmalla toimineet kansainväliset ja institutionaaliset suursijoittajat ovat maksaneet maltaita sähköverkkojen omistuksesta Ruotsissa ja Suomessa.

Virastojen tehtävänä on kuitenkin pitää myös maksajien eli tavallisten sähkönkäyttäjien puolta. Tässä Ruotsi näyttää esimerkkiä. Toivottavasti Suomi seuraa perässä.

@


Ruotsi näyttää Kulmunille (ja Suomelle) askelmerkit, miten sähkönsiirto oikeasti halpenee

Ruotsi näyttää Kulmunille (ja Suomelle) askelmerkit, miten sähkönsiirto oikeasti halpenee
23.8.201912:12päivitetty 23.8.201913:07ENERGIASÄHKÖ
Ruotsi näyttää taas Suomelle esimerkkiä. Radikaali pudotus sähkönsiirron sallittuun tuottoprosenttiin, pudottaa heti myös kuluttajien siirtomaksuja.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        64
        6267
      2. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        63
        5649
      3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

        Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
        Vimpeli
        128
        4645
      4. Onko kaipaamallasi

        Naisella silikonit 🤔
        Ikävä
        58
        3926
      5. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        14
        3825
      6. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        32
        3239
      7. Oletko nyt

        Onnellinen mies naisesi kanssa?
        Ikävä
        69
        3031
      8. Rakastatko?

        Ala kertomaan se ja heti
        Ikävä
        59
        2866
      9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

        1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
        Ikävä
        76
        2647
      10. Kosiako meinasit?

        Voi sua rakas ❤️
        Ikävä
        47
        1970
      Aihe