Turinaa kossusta.

Alkoholi on monelle ongelma, mutta sen vuoksi alkoholin soveltuvuus moneen hyödylliseen tarkoitukseen jää lähes aina näiden ongelmien varjoon. Ruotsintipat ovat eräs esimerkki. Kyseessä on alkoholissa liotettu yrttiseos, jonka monipuolisia vaikutuksia on usein kiitelty, joskaan ehkä ei tieteellisesti tutkittu. Tärkeä raaka-aine on siis kuitenkin etanoli, etyylialkoholi eli viina. Suomen monopoliliike myy vain noin 40%:n vahvuista maustamatonta alkoholia, jossa siinäkin on oltava jostakin syystä sokeria. Jos kaipaa vahvempaa ja neutraalia alkoholia, tarvitsee matkustaa esimerkiksi Viroon. Lentäen ei tietenkään saa tuoda 70%:n tai sitä vahvempia alkoholeja, koska ne lasketaan palaviksi nesteiksi joita ei saa laisinkaan kuljettaa matkustajalennolla. Ja suuressa viisaudessaan Suomen lainsäätäjät muinoin päättivät, että alkoholijuoman vahvuuden yläraja on 80 tilavuusprosenttia. Toki sekin kelpaa moneen tarkoitukseen, mutta esimerkiksi homeopaatit eivät logiikkansa perusteella voisi hyväksyä tuollaista alkoholia--voihan sen 20:ssä vesiprosentissa olla virheellisiä molekyylejä. Olisikin kiireesti saatava aikaan lainmuutos, joka sallisi pirtun eli puhtaan 96%:n alkoholin myynnin ja hallussapidon Suomessakin. Ovathan nämä tärkeät raaka-aineet sallittuja monissa muissa EU-maissa kuten Saksassa ja Itävallassa. Tietenkään noin vahva alkoholi ei ole juoma laisinkaan: se voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen jo suussa pidettynäkin, koska se imeytyy limakalvoilta elimistöön. Mutta onhan esimerkiksi lipeä eli natriumhydroksidikin päässyt luvanvaraisuudesta, vrt. viemärinavaajat. Mihin sitten niin vahvaa alkoholia tarvittaisiin? Juurikin juurien ja siementen liotukseen, sillä mitä vahvempi sitä parempi on alkoholi liuottimena.

18

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Merkillinen selitys alkoholista.

      • > Merkittävä selitys alkoholista.

        Korjasin tuon puolestasi.


      • Anonyymi
        Telkut_murskaksi kirjoitti:

        > Merkittävä selitys alkoholista.

        Korjasin tuon puolestasi.

        Näköjään sinulle, ei muille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään sinulle, ei muille.

        Siksikö, että alkoholia ei käytetä rokotteissasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö, että alkoholia ei käytetä rokotteissasi?

        Siksi, kun en liottele juuria enkä siemeniä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksikö, että alkoholia ei käytetä rokotteissasi?

        Siinäpä tosi hieno ja upea idea ALKOHOLIROKOTUS!
        Ei muuta kuin rokotefirmat tutkimaan ja luomaan ALKOHOLIROKOTE!
        Mitenkähän se sitten toimisi:
        - Estäisikö se Alkoon menon vai
        - Alkaisiko sitten rokotteen saanut juosta Alkossa joka päivä?

        Voisin tarvita, sillä minulla on jo kaikki rokotteet!


      • Anonyymi

        Näköjään sinulle, ei muille.

        v-v-tissu


      • Anonyymi kirjoitti:

        Siksi, kun en liottele juuria enkä siemeniä.

        Se on taas satokausi ja kannattaa kerätä juuria (maanomistajan luvalla) ja siemeniä.


    • Anonyymi

      Alkoholi sisältää etanolia ja tämä tuoksu tuo mieleen Jumalten nektarin eli KOSSUN!Kossun himo on lisääntynyt!
      Haluan lisää tätä Jumalten Nektaria!

    • Anonyymi

      Minä kuulin kummin kaiman postinkantajan nuohoojan serkun avovaimon entisen miesystävän anopin vihkineen papin taloa maalanneen muurarin sanoneen, että
      KOSKENKORVA ON ERITTÄIN HYVÄ LÄÄKE KAIKKIIN SAIRAUKSIIN.

      Otetaanpas taas
      kumminkaiman serkun ottolapsi

    • Anonyymi

      Kyllä 013 ihan myrkkyä on.
      Eipä kannata sitä juoda.

      • Anonyymi

        Onko rumpupalikat jo löytyneet?


    • Anonyymi

      Mieluummin kyllä tarinoisin Turon-Possusta kuin kossusta, mutta ylläpito ei anna minulle lupaa tarinoida Turon-Possusta, vaan pitää tarinoida kossusta!
      ---
      Surullinen hassu_tuttuna

    • Anonyymi

      Viesteissä teinien turhautuneisuutta.
      Ei näitä jaksa kiinnostaa.
      Alkoholia enemmän palstan sotkeminen.

      • Todennäköisemmin sotkija on minua huomattavasti vanhempi mieshenkilö eräältä teollisuuspaikkakunnalta.


    • Anonyymi

      Olen Kirsi.Vackelin ja harrastan sananmuunnoksia.
      Olen erittäin älykäs ja hyvä sananmuuttaja.
      Käytän sananmuunnoksia aina nimerkkeinäni.
      Tässä taas pari esimerkkiä:
      Tää on oikein hyvä: turinaa kossusta eli korinaa tussusta
      Ja minulla oli tussu hattuna.

    • Anonyymi

      Eipä matkusteta nyt Viroon viinaa hakemaan kun menee raja kiinni. Onneksi monet ovat tilanneet netti kaupasta lava tolkulla viinaa omaan käyttöön kuten disinfekitiointiin..

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2622
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      70
      2221
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1621
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      49
      1086
    5. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      937
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      278
      921
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      66
      796
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      14
      764
    9. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      739
    10. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      731
    Aihe