mikä on suru. Vaimo kuoli. Mies suree. Mitä? Omaa tilannettaanko, vai mitä? Sitä, ettei kaikki jatkunut niinkuin ennen. En ymmärrä!
En ymmärrä,
Anonyymi
4895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Sureminen on itsekästä! Eihän poismenneeellä ole mitään hätää vaan surija suree omaa menetystään!
Niinpä! Kysymys on vain itseen liittyvistä muutoksista, kun ei kaikki jatku niinkuin ennen. Sanoi, että oli paljon suunnitelmia. Tuntuu niin koomiselta, kun olivat vuosikausia kahden nököttäneet kotona. Ainoastaan kotona. Muitakin ulkopuolisesta koomisia piirteitä liittyi juttuunsa. Niitä kuunnellessa ja ihmetellessä on välillä vaikea olla nauramatta, vaikka toinen niitä suuressa surussaan kertoo.
Niin suru on enemminkin jälkeenjääneen kiukuttelua muutoksen keskellä.
Se on totta. Pitää olla iloinen kun joku pääsee maalinauhan toiselle puolelle, etenkin jos on ikää enemmän kuin 60 ja mahdollisia korjaaantumattomia vaivoja. Rasittavat liikaa terveyspalveluja, siksi meillä on ISO ongelma.
Eri asia tietenkin jos nuori ja terve menehtyy yht äkkiä. Sitä ikään kuin shokkiintuu hämmästyksestä.
Joo ei saa kiintyä sairaaloisesti kehenkään että oma fysiikka kärsii jos alkaa surra. Pitää katsoa tosiasioita silmiin.
Eikö kotona voi olla mitään mitä suunnitella tehdä, minulla on paljon suunnitelmia joita tekisin kotona?
Kuinka kukin reagoi kuolemaan se on hänen oikein tapa.
Ruoka ja pyykinpesu. Nekin teki mies.
Ei kai sitä kerrostaloyksiössä nyt niin ihmeitä tehdä, että hommaa vuosikymmeniksi riittää!
Niin kuoli multakin vaimo, ei ihminen ole tunteeton, vie aikansa sopeutua ja sopeutuu.
Alussa surussa oli mukana pelko yksinäisyydestä, muutoksesta, jaksamisesta, selviytymisestä ja terveyden säilymisestä, vähitellen suru on muuttunut vain ikäväksi jota tunnen jokaisena päivänä. Olen myös surullinen hänen puolestaan kun niin paljon jäi häneltä näkemättä ja kokematta, ei ehtinyt tutustua ihaniin lastenlapsiimme.
Jotkut ihmiset ovat kykenemättömiä tuntemaan tunteita, esim vamma aivoissa aiheuttaa "tunnekylmyyttä", mille ihminen ei voi mitään, koska se on vamman kautta saatu "ominaisuus". Aivot on herkin elimemme. Niistä riippuu kaikki, suhtautumisemme asioihinkin. Puolison mentys on suurimpia suruja ihmisen elämässä,
eikä surusta toivu koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään.
Niin, en osaa kuvitella puolison kuolemaa, kun en ole koskaan kokenut.
Ellet tiedä mikä ja mitä on suru, et ole koskaan surrut.
Ihminen voi ilmentää suruaan eri tavoin.
Joku voi olla kerrassaan vihainen.
Beng
Onko aloittaja se, joka kärkkyi jotain tuoretta leskeä?
Ottaako pattiin, kun miehellä on tunteita vaimoaan kohtaan eikä hyppääkkään syliisi.
Arvostelet myös heidän tapaansa elää. Törkeää.
Toivottavasti mies huomaa pinnallisuutesi ja heivaa kontakteistaan.
Vai jäikö hänelle omaisuutta, varallisuutta, mitä voisit kärkkyä tai käyttää miestä hyväksesi?
Kylmyytesi viittaa tähän.
Kiinnitin huomiota yhtäläisyyksiin minäkin. En ole kylläkään mitään leskeä kärkkynyt, enkä omaisuuttaan havitellut. Ei kiinnosta ja omaisuutta on itselläni enemmän.
Jotain hupaisaa kuitenkin jutussa on.
Minullekin tuli heti mieleen tämä jonkun 'kärkkyjän' muutama viikko/kuukausi sitten kirjoittama viesti.
Myös dementia/Alzheimer aiheuttaa kyvyttömyyttä tuntea tunteita.
Entä impotenttia aiheuttaako surua vai vaimolle iloa?
Riippuu vaimon haluista ja miehen haluttavuudesta.
Iranilaisilla nyt kunnon suremista: USA:n ohjusiskun surmaamaa Suleimanin "monttubileissä" kuollut jo 50 surijaa.. On ne, eri veitikoita nuo musulit.
Jos eivät muuta keksi, niin talloovat toisiaan..
Hyö surisevat kovin omalaatuisesti, sanoisin näin täältä tuota surisemista kahtoessa.
Vuosia sitten Khomeinin kuollessa, kantoivat ruumiskääröä miesporukalla olkapäillä, välillä pudotti sen. Aika kreisiä touhua.
Tuoko aihe sopii nyt tähän ?!
Sopii, meillä on nyt "Keksit ja Pullat" sekaisin.
Nm.miten kulloinkin.
Eiköhän surussa ole ikävä menetettyä ihmistä, tuskinpa pelkkää surua oman elämän muutoksesta.
Aviopuolison kuolema on elämän raskain kokemus. Elämä muuttuu täysin.
Läheisten kuolemat ovat olleet minulle todella raskaita, ne säilyvät koko ajan mielessä. Elämä muuttui surun tieksi.
Täysis järis oleva ihminen ei tee tuollaista aloitusta. Aloittaja tarkoittaa halveksua toisten kokemuksia ja tunteita. Ehkä onkin itsellä suuri tuska joka on hänen pään sekottanut. Tai jopa kateus, kun ei ole itsellä ketä surra.
Happamia sanoi kettu . . .
Ei suinkaan kenenkään tuntemuksia halveksi. Kiinnostaa vain surun olemus. Niin monia kuolleita ja kuolevia nähneenä koen sen kuuluvan ihan normaaliin elämään ja siitä voi keskustella ihan niinkuin mistä muustakin asiasta.
Ei me olla patologeja. Meillä on tunteita omia menetyksiin liittyen.
Ihmisellä on todellakin tunteita, ja raskaita, omiin menetyksiin liittyen.
Onko aloittaja psykopaatti ?
Itse kutsun sellaista tyyppiä varsin viisaaksi, joka näkee jutuissa muutkin puolet kuin sen yhden ainoan, jonka tavikset näkevät. Vain. -. Nm. Yksipuoliset / monipuoliset
Jos ei yhtään ymmärrä miksi ihminen suree,
niin tekee aloituksia kuin sian teurastaja.
Aloittaja on valmis hoitoon, parasta ilman hoitoa se on kallista yhteiskunnalle.
Hoidin vaimoani yli kaksi vuotta. Syöpä ja siitä suuri leikkaus. Eli 2 vuotta ja kolme kk leikkauksen jälkeen. Hoito omilla varoilla (ei Suomessa).
Kuolema otti yli kolme tuntia pidin kädestä koko ajan, tiedän kuoleman vaiheet.
Tämä tapahtui 2007. Kyllä suru on jatkuvaa......
Samaa mieltä, kanssani " valmis hoitoon "
alottaja on kylmä tunteeton ihminen,
häntä ja hänen tapisia voisi sanoa i t s e k k ä ä k s i,
jopa narsisti luonteiseksi,
koska ei tunne surua
ilmeisesti ei tunne muitakaan empaattisia sympaattisia normmaaleita tunteita,
on kylmä itsekäs aina oikessa ,
kaikki muut väärässä ja syyllisiä,
ei näe itsessään mitään vikaan,
vikaan aina muissa,
suru on hyvin syvältä koskettava tunne,
ihminen suree mennyttä elämää,
suree valtavasti puolisonka kärsimyksiä,
suru on hyvin monitahoinen,
normaali ihminen kokee varmasti suurta surua läheisen tai rakkaittensa menetyksen johdosta,
narsisti ei koe edes surua,
on ympäöristölleen ja kaikille hankala ihminen,
työpaikan hirviö,,
Tajuan aloittajan pointsin. On tosiaan kummallista, jos esim. hyvin iäkäs, sairas ihminen pääsee pois ja omaiset surevat kuin olisivat maansa menettäneet. Ei järkeä. Tai sitten ko. ihmiset eivät ole elämänsä aikana keksineet, kuulleet, saaneet selville ... että täältä lähdetään jonain päivänä pois. Joka ikinen iikka, kukaan ei ole jäänyt.
Suru on sillä lailla itsekäs tunne, että paljon enemmän kuin poistunutta, ihmiset yleensä surevat omiaan, itseään. Menetys on henkilökohtainen ja siksi kovasti merkityksellinen, mutta elämä ja maailma ei siihen lopu.
Siksikin on käsittämätöntä, että joku voi sanoa, ettei suru lopu lainkaan. Jos "elämä muuttui surun tieksi", kannattaisi käväistä hakemassa ammattiapua ongelmiinsa. Pahoittelen. - Nm. Kuolemaa ei ole
Nimim. Kuolemaa ei ole,
olet siis aloittaja kaikesta päätellen
vai oletko joku "Jeesuksen morsian" ?
Olen saamaa mieltä kuolemaa ei ole vain elämä valossa jos ei valossa näkyy ja kuulu tämän ajan elämässä joka ei ole hyvä .
Kirjoidin aikaisemmin hoidin vaimoani yli 2 vuotta.
En kumpaakaan. Katselen vain tarpeeksi läheltä sekä kuolemia että surisisijoita. - Nm. Toisinajattelija
Kun puolisoni kuoli, tuntui kamalalta ihmisten suhtautuminen. Otan osaa suruusi? Miten? Tosiasia oli, että en surrut, hän oli päässyt kivuistaan vihdoinkin. Jos elämä on sängynpohjalla ja toisen hoivattavana ja tuskissaan, niin eikö kuolema ole silloin jo toivottava.
Kuoleman jälkeisestä tilanteesta seviäminen kuitenkin vei aikaa. Elämän muutos on iso ja suku ei sitä ainakaan helpottanut. Olen sevinnyt.
Puuttuu ymmärrys.
Voisitko antaa arvoa toisen tunteille?
Minä-mitta on erittäin huono mitta!
Kuolema-sanan tilalla voisi olla ero.
Miehelle sekin voi olla vaikeampaa kuin naiselle, jolle usein lapset jäävät ja jonka vain on painittava arjen kanssa. Tunteiluun ei jää aikaa tai se puretaan tekemiseen.
Myös lesken arki voi muuttua radikaalisti, kun tämä on voinut hoitaa monia asioita ja yhtäkkiä pitää olla monitaitoinen, jo raha-asioista lähtien.
Beng
Kuolema on. Ihminen fyysisesti poistuu. Muistot jää.
Hyvä, että joku uskaltaa sanoa. Kun isäni kuoli, jotkut loukkaantuivat kun en surrut. Siis surrut sillä tavalla kuin ihmiset kuolemisen jälkeen yleisesti tapaavat. Miksi olisin? Olin jo monta vuotta, melkein kymmenen, surrut hänen kohtaloaan, toivonut ja itkenyt, että hän pääsisi pois.
Koska niin hän olisi itse tahtonut, jos olisi asiaan pystynyt vaikuttamaan. Mutta jutun määräävät ne, jotka tahtovat ihmisten kärsivän ensin riittävän määrän, ennen kuin Luoja armahtaa, koska ihminen 'suuressa viisaudessaan' ei pysty eikä kykene. - Nm. Keskeneräiset
Tottakai suree, kun rakkaitaan menettää.
Aloittaja on lestadiolainen/jehovan todistaja Jumala ottaa Jumala antaa törppö tai narsisti/psykopaatti, joka on nuoruudessaan kokenut kovia ja tunne-elämä on viturallaan. Viimeinen vaihtoehto hankala luonne, joka huvittaa itseään aiheuttamalla hämminkiä. Yksinäinen, jolta yksinäisyys pikkuhiljaa saa muumit häipymään laaksosta.
Eihän kukaan täyspäinen voi tuollaista alotusta ota tosissaan.
Voi aloituksen asiana tosissaan ottaa. (Eri asia, onko aloitus jonkin sortin provo.)
Olen törmännyt välillisesti henkilöön, joka on toiminut täysin sydämettömästi. En siis nokakkain.
Montaa aikaansaannostaan on hoitanut vilpillisesti, hyötymismielessä.
Olen sitä mieltä, että tuollainen (tässä tapauksessa nainen) vihaa miehiä. He ovat vain välineitä. Olen miettinyt, onko isä, veli, setä tai naapurin mies 'polkaissut' lapsena, nuorena, mistä on jäänyt trauma, viha, mikä selittäisi käytöksen ja teot, joskaan ei hyväksyttävät.
Harmi, kun yksityishenkilö ei saa kuin perustellusti rikosrekisteriä.
Yritykset saavat tietoja palkatessaan ja viranomaiset palkatessaan hoitajia, missä tarkastuksessa tosin on falskannut, sillä eihän muutoin ryöpsähtäisi noita fyysisiä hyväksikäyttöjä. Siis. Yhteiskunta suojelee rikollista mieltä, muttei uhria.
Beng
Ei ihmettelemisessä mitään rikollista ole. Omapahan vain pelkkää ihmettelemistä. Kuolema on kuitenkin niin luonnollinen asia, ettei se muutamasta sanasesta muuksi muutu.
"Vihaa miehiä!" No, onhan ne vähän koomisia. En ole ehkä sitten törmännyt kuin koomisiin. Tai ehkä otan elämän liian helppona, niinkuin minulle on joskus sanottu. Koska helpolta elämä minusta tuntuu.
Kuolemaakin olen eri muodoissa ja eri ikäisinä niin paljon kohdannut, ettei ole mikään vieras asia, ettei sitä pohtia voi.
Surisisiks sää jos mää kuolisisisi ?
https://www.youtube.com/watch?v=gZx1zl_sVTI&list=RDaVou89QODm4&index=8
elämä.......
Mitä surisemista siinä on?
""Surisisiks sää jos mää kuolisisisi ?""
Ai mää vai? Emmä vaa tiiä kuink mää alkasin sen ottaa, poraisinks mää vai viilaisin. Jos mää sattusin kulmil kyl mää moikkaisin sun uurnaa.
alotuksentekijä on ilmeisesti narsisti luonne,
kylmä, tunteeton,
ei koe normaaleita ihmisen tunteita,
on kylmä tunteeton, ilmeisesti tavallista parempi ihmiseksi, heh,
itsekeskeinen
aina oikeassa,
vikaa on kaikissa muissa on vikaa,
syyllistää aina muita,
hankala kaveri töissä,
ei tule toimeen muitten ihmisetn kanssa,
Suru on ikävää sitä rakasta ihmistä kohtaan, jota ei enää koskaan saa koskettaa tai olla lähellä. Totta kai surraan myös omaa tilannetta koska elämä muuttuu puolison kuoleman myötä; ei voi jakaa iloja, eikä suruja. Ei voi muistella yhteisiä aikoja ja tehdä uusia muistoja.
JOkainen ymmärtää surun omalla tavallaan ja suree omalla tavallaan. Olet ensimmäinen, joka kertoo, ettei ymmärrä surua.