Mielestänne rakastelemisesta puhuminen jotenkin häpeällistä ja "rumaa".Onko se tabu mistä ei puhuta makuuhuoneen ulkopuolella.Tänne kirjoittaminen asiasta on kyllä helppoa,mutta miten sujuu puhuminen.Täytyy kyllä myöntää itseni kohdalla on vielä paljon oppimista vasta alkaa uskaltaa avata suunsa.
Onko
Laahustava
442749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Miksei kauniista ja luonnollisesta asiasta saisi puhua? Mikä tekee rakastelusta rumaa??
se ole tuo kaiken seksistäminen.
Ympärilleen kun katselee niin joka tuutistahan sitä syydetään. Ja se on tarkkaan raamitettua ja tyypitettyä. kaikki on alistettu kaupallisuudelle. Joten ei siitä kovin herkkää kuvaa "rakastelusta" ja moni taitaa luulla sitä ainoaksi oikeaksi tavaksi.
Mie itse pidän omaa rakkauselämääni sen verran yksityisenä asiana etten siitä koko maailmalle julista yksityiskohtia. Yleisellä tasolla puhuminen seksistä ja rakastelusta on sitten tilanteesta kiinni.
Ja kyllähän vieläkin monella vanhemmalla on vaikea lastensa kanssa asiasta puhua ja näin välittävät samaa vaikenemisen sanomaa eteenpäin.
Kun siis puhutaan RAKASTELUSTA, ei seksistä tai pornosta.
Minusta rakastelu on kahden ihmisen välinen rakkaudenosoitus, parhaassa tapauksessa se on sitä kauneimmillaan.
Mitä varten siitä pitäisi puhua ympäriinsä, analysoida jne?
Ei se ole julkinen asia, vaan kahden ihmisen välinen ihanuus!
Kyllähän rakastelusta täytyy voida puhua,siinä kuin mistä tahansa asiasta...Ei siinä mitää pahaa,tai väärää ole.Kauniskin asia,ellei sitä törkeyksillä pilata...Mikäli haluaa hyvin toimivan pari-suhteen niin,kyllä siihin kuuluu myös avoin keskustelu seksistä ja molempien tulisi voida avoimesta kertoa mistä pitää ja mitä toiselta toivoo ja kummankin tulisi ottaa aina toisen osapuolen tunteet ja toiveet huomioon.Mikään suhde ei toimi hyvin,ellei siinä voi puhua avoimesti asiasta kuin asiasta...
on ihan puhuttavissa oleva asia.
Mieluummin kuitenkin suoritettavissa oleva;
tosin jos asiallisen juttuSeuran löytää saattaa keskustelu olla hedelmällistä ja opettavaakin ;)
:D
tosta lapsiin liittyvästä Viestistä sanoisin, että lapsuudessa opittu hellyys
(joko nähty tai koettu)
kertautuu rakastellessa hyvillä tuloksilla,
enemmän kuin tuhat kertaa ;)
:D
josta puhuminen olisi äärimmäisen tärkeää parisuhteessa, jossa toinenkin halutaan huomioida.
Aina se vaan ei ole helppoa, kun on kuitenkin kyse niin helposti haavoittuvasta ”arasta” ja jotenkin niin henkilökohtaisesta (vaikka asia onkin erittäin yhteinen….) osa-alueesta. Jos toinen hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen eli voin luottaa siihen, että kelpaan ihmisenä ja vartalollani hänelle, silloin on toiveista ja tarpeista helpompi puhua. Eikä tarvi sammuttaa valoja ja mennä peiton alle jemmaan puutteineen ;)
rakasteleminen on arka asia, mutta seksi ja naiminen ..niistä puhutaan joka päivä jossain..lehtien sivuilla, tv.ssä..kouluissa..työpaikoilla...Rakasteleminen on kuitenkin kauniimpi sananakin, mutta seksi kuuluu samalla lailla parisuhteeseen..sekin voi olla kaunista, mutta ei mielestäni yhtä syvää kuten rakastelu..?
"Viaton" salaperäisyys ja poissa katseilta ja
mielestä - jännitteinen kumppanuuden sulostutta-
misriitti on kadonnutta fantasiaa. Mikä on sääli.
Kun muut aiheet ovat taas hetkeksi kaluttu,
keltainen lehdistö tai naistenlehdet keksivät taas
uuden idean uudelleen ja uudelleen:
"Kuinka piristät rakkauselämääsi tms."
"Uskottomuus!"
"Hyvän seksin salat!"
"Mikalla rakastajatar!"
"Naisen orgasmi!"
"Miehen erektiovaivat - Viagra!"
:DDD
Eipä mikään ole niin pyhää, kuin media, joka
ei piittaa. Ellei sitten toimittajat lähetä
toisilleen julkisia viestejä...
Kyllä yhteiseen uupumukseen ja mielihyvään pääs-
tään puhtain omatunnoin hyvässä parisuhteessa.
Kun ei tarvitse aamulla/aamuyöstä kiirehtiä ulos
"tukalasta tilanteesta".
Ja kun voi yhteisen suihkun jälkeen mennä taas
nukkumaan.
Lisämausteitakin on, mutta ehkä joskus toiste.
taas yhdessä rykelmässä kaikkia...:) Kauniistikin kirjoitat...
tuo Pojongg "kaunosielu", toisinaan pitää kyllä lukea muutamaan kertaan ymmärtääkseen... :)))
...Mitähän tuo alku tarkoitti?
Sitävastoin hyvin ymmärrettävissä kaunis kuvaus yhteisestä uupumuksesta :). Noin toteutuessaan ei sanoja tarvitakaan.
Mitähän sitten olisivatkaan nuo lisämausteet =O
Rakastelu seikkailun tavoin. Ei kukaan näkemässä,
eikä paheksumassa, kuin vanhaan aikaan.
Lisämausteet ovat oma käsitykseni naisen hellimi-
sestä.
...... :)
........ja kyllä se naisen helliminen on minusta muuta kuin lisämauste...
Kyllä se hiukka konkreettisempaa olisi :)
että olisi:)
noin hyvästä asiasta kiva puhua. Rakastelu on johdettu sanasta rakas. Siis kysymys on rakkauden piiriin kuuluvasta asiasta. Siitä kyllä voidaan ja kannattaakin sopivassa paikassa puhua yleisellä tasolla, mutta kun on herkästä ja kauniista asiasta kysymys, syvällisestäkin, niin kannattaa ainakin vältää sitä, ettei saa loukkauksia tälle alueelle. Itse en lähde tästä asiasta "rumasti" puhumaan ja toisaalta kun kuulee sellaisia "tökkimis" juttuja, niin lievästi sanottuna yököttää...
Rakastelu on siis tosi ihana ja mahtava asia, ilman sitä ei olisi täällä ainuttakaan kirjoittajaa....
ollaanko me kaikki oikean rakkauden hedelmiä?
Kauniin RAKASTELUN tulosta?
Nainen voi tulla raskaaksi niin monesta syystä..
ainahan ei valitettvasti ole kyse rakastelusta.
voi tulla raskaaksi vain yhdellä tavalla. Kyllä voitaisiin niin sanoa, että olemme kaikki rakkauden hedelmiä, kaikkien elämälle on tarkoituksensa.
Jos ajatellaan vaikka omia lapsiamme, niin heidän elämällään on takoituksensa ja tämä tarkoitus ei välttämättä ole meidän itsemme antama. Me kasvattajina annamme kyllä lapsillemme rakkautta, tietoa, taitoa, esimerkkiä, perimämme jne..Näillä eväillä lapsi jossain vaiheessa pääsee elämään sisälle ja toteuttamaan sen tarkoitusta. Vastaukseni siis on, olemme sittenkin rakkauden hedelmiä.
"rakkauden hedelmä" se tarkoittaa mielestäni sit. että "tapahtuman" pohjana on ollut rakkaus toiseen, ja sen seurauksena nainen on tullut raskaaksi..sama ei päde siihen, että tyttö tulee raskaaksi raiskauksen seurauksena, ja pitää silti lapsen...ei ole ns. rakkauden hedelmä..Toisin sanoen, syntyykö rakkauden hedelmänä ainoastaan se, joka "tehty" rakkaudesta?
mutta savon seppä ei sitä ymmärtänyt.
Johtuuko miehen ja naisen ajattelun eroavaisuudesta?
Miehelle akti kuin akti on rakastelua?
Naiselle ei ainakaan. Kun mies ottaa väkisin..
Ei se ole rakastelua.
käsitän..Mies ottaa joko väkisin tai suosiolla...nainenhan siinä on joka tapauksessa se, joka loppujen lopuksi kantaa vastuun..
ajattelen niin, että rakkaus ei ole millään muotoa ostettavissa tai meidän itsemme otettavissa. Silloin rakkaus ei olisi tosi rakkaus.
Jos nainen yksin päättää pitää lapsen, niin silloinkin on kyse äidin rakkaudesta.
Toisaalta on myös niin, että meistä kukaan ei ole voinut vaikuttaa omaan syntymäänsä. Olemme saaneet jokainen kokonaisen elämän lahjana. Niin myös vanhempamme. Kysymys on siis AINA rakkauden hedelmästä. Sillä siunattu on kohdun hedelmä, jos ei omasta rakkaudesta, niin luojansa rakkaudesta sitten.
Sillä jos olemme elämän saaneet lahjaksi on tämä lähtöisin rakkaudesta ja se mikä siitä syntyy on myös rakkaudesta syntynyt. Sillä, miten raskaus on syntynyt on omat merkityksensä, mutta se EI MILLOINKAAN tee tyhjäksi sitä, että uuden elämän syntyminen on AINA rakkaus lähtöinen.
ymmärän.....;) Te vaan ajattelitte asioita liian pinnallisesti. Lue alla oleva teksti "seppänä"...
väkisten ottaa on varmasti psyykkisesti sairas.
Jokainen uuden elämän alku ei synny kahden ihmisen keskinäisestä rakkaudesta.
Elämä sinänsä ON lahja. Sen lahjoittaa äiti lapselleen. Isästä ei välttämättä aina siinä vaiheessa näy jälkeäkään.
Ja kuinka paljon on lapsia, jotka elävät ilman sitä äidinkään rakkautta.
juuri, elämä on lahja, monesti se käsitetään vasta sitten lahjaksi kun jokin kriisi kohtaa tai elämä uhkaa mennä katkolle.
Näin olen ajatellut asian ja mielestäni jokaisen elämän syntyminen on mittaamattoman arvokas.
Syntymän jälkeen olosuhteet kasvulle on tietenkin moninaiset ja niistä tulee osittain tätä elämän rikkautta myös..
Muuten samaa mieltä kirjoittamasi kanssa.
Mut toi lause"että emme voi vaikuttamaan omaan syntymään"
Olen vakaasti sitä mieltä,että valitsemme itse omat vanhemmat eli mihin perheeseen synnymme.
Koska silloin voimme toteuttaa sitä elämän tarkoitusta mitä emme ole kokemuksen kautta vielä oppineet.
Sitäpaitsi eikös kaikki ole lähtöisin rakkaudesta myös tekomme vaikka ei aina siltä oikein tunnu kun on loukannut toista vain koska ei tiedosta tehneensä vääryttä
sinä uskot jälleen syntymiseen ja arvioit asioita sen kautta. Jos uskot, että elämä on lahjaa, niin sinun ajatus on sitten ristiriidassa tämän lauseen kanssa " emme voi vaikuttaa omaan syntymäämme". Ota huomioon, että elämä on lahjaa ja lahja on aina vastikkeeton, lahjan antaja ei koskaan edellytä, että sinun pitäisi syntyä seuraavaan elämään korjaamaan itseäsi ja virheitäsi tai jotain oppimaan. Näin se kristinuskon mukaan menee..
Siinä asiassa,että uskon jälleensyntymään.Yksi elämä on vain yksinkertaisesti liian lyhyt kehittyäksemme pakanasta rakastavaiseksi olennoksi.Mielenkiintoinen ajatus"elämä on lahjaa"kyllähän se totta on lahjaksi olemme saaneet elämän muuten kehittymisemme ei voisi jatkua.Ei myöskään lahjan antaja vaadi meiltä mitään,mutta itse"vaadimme"tullaksemme kehityksessämme seuraavalle"tasolle".
Kiitos muuten sanonnastasi "selkäkeikka nauru"onnistuuko moinen keinutuolissa vai meneekö nurin.Alkaa aina naurattaan kun muistan sanontasi
jännä juttu. Olen itse ainakin funtsinut asioita niin, että elipä ihminen täällä maanpäällä vaikka kymmenen tuhatta elämää, niin ei varmasti tule yhteen paremmaksi. Jos ajatellaan vaikka viimeiset neljä tuhatta vuotta, niin nythän pitäisi olla tosi huippu ihmisiä meidän jokaisen.
Mutta näihän ei ole, ihminen sisimmältään ei ole muuttunut yhtään, päinvastoin tullut vaan pahemmaksi.
Selkä keikka nauruja voi ottaa myös kiikustuolissa jos se on luja, heikko tekoiset hajoaa ensimmäiseen nauruun. Iselläni on teräsvahvikkeinen tuoli ja se nippa nappa kestää ne naurut. Selkä keikka naurussa käy tosissaan sellainen rytke, että taju voi joskus mennä....:))
sinä ja sinun selkä keikka naurut! Jokos sinä olet maalaillut ne pääsiäiskoristelut - vesiväreillä?
panin untuvia juurelle, vaikuttaa paljon nuoremmalta...:)) Ja sitten sateenkaaren väreissä hieman...:)
...arvaan. Untuvikko.... Sitten vaan varot lotraamasta liikaa, ettei värit mene sekaisin ;)
keskenään rakastelusta, käyttävätkö miesporukassa sanaa 'rakastelu'?
Ei varmaan. Jos miehet näistä asioista puhuu keskenään, niin käyttävät varmaan jotain muita ilmaisuja..
Tasapainoiset, kypsät ja aikuiset miehet varmaan osaavat käyttää rakastelusta nimenomaan tätä kauneinta muotoa.
Nuoremmat, jotka vielä vähän esittävät tai ehkä sellaiset miehet, jotka eivät arvosta edes naisia, käyttävät näitä alentavia ja tapahtumaa rumentavia termejä.
Keskenään saman tyyppiset persoonat käyttävät tiettyjä ilmaisuja. Otaksun.
samaa mieltä kanssasi seppä,että kohdun hedelmä on aina siunattu,eikös sanassa sanota että lapset on herran ´lahja!
se niin on. Kaikkien ihmisten syntymä on mittaamattoman arvokas.
käsittämätöntä syntymään kuuluu.
Itse muistan aivan kirkaana esikoisen syntymän.
Sen hetken vaikutuksesta löysin aivan erilaisen elämänasenteen.Tärkeimmäksi tuli tarve suojella lasta sekä äitiä,eikä se asenne mihinkään ole kadonnut vaan vieläkin on valmis tekemään mitä vain,ettei heidän tarvitse mitään asiaa pelätä.
Turvallisen elämän antaminen perheelle on yksi pilari,joka kantaa arkea ja antaa luottamuksen kohdata vaikeitakin asioita.
on jossain sanonut että lapsi tuo mukanaan siunauksen...Tuo alussa esitetty kysymys että onko noloa puhua rakastelemisesta ...niin eikös se ole kahden juttu ?
Toisille ei ole vaikeaa puhua puhua rakastelusta tai yleensä kahden ihmisen välisistä intiimiasioista.
Kuinka sitä muuten osaisi ottaa huomioon toisen odotukset ja mielihalut jos ei niistä pysty juttelemaan.
Toivoisin vaan itse olevani joskus *hiljaa*, vaikka olenkin mieluummin enempi äänessä kuin hiljaa.;)))
on tosi hyvä, että voimme valita kenelle puhumme ja milloin....Samaa mieltä olen, että rakastelusta on kiva puhua ja niinkuin sanoit, silloin tietää mitä toinen haluaa. Oikeastaan puhe nostaa sellaisen postiviisen energian liikkeelle ja silloin alkaa varmasti tapahtua..:)
Uskonkin molemminpuolisten *värähteiden* tekevän omaa tehtäväänsä ja silloin voi todella tapahtua. Monet aidat kaatuvat eivätkä sen koommin nousekkaan pystyyn.;))
se on. Rakkaus ja rakastelu kuuluvat hyvin yhteen ja siinä sulautuu kaksi ihanasti toisiinsa ja silloin usein alkaa se yhteinen taival..;)))