Isäni on äitinsä omaishoitaja

Anonyymi

Noin vuosi sitten ukkini menehtyi jättäen isäni hoitamaan äitiään yksin.

Selvyyden vuoksi, isäni äiti, vaikka fyysisesti ei huippukunnossa, on kuitenkin kykenevä liikkumaan, siivoamaan ja kokkaamaan vaikka pitemmän päälle fyysinen rasitus pistää väsyttämään.

Ukkini tapasi hoitaa kaikki asiat. Laskujen maksut, kaupassa käynnit ja semmoiset. Mummoni tuudittautui tähän täysin eikä nyt osaa tehdä itse näitä asioita. Nyt siis isäni on astunut ukkini saappaisiin täysipäiväisesti.

Ongelmat alkavat kun siirrytään sinne psyykkiselle puolelle. Mummoni on viimevuosina mennyt koko ajan vain huonompaan suuntaan, mikään ei kelpaa, nyt isä tekee kaiken väärin, muistikin pätkii, on sitä mieltä ettei hänestä ole mihinkään, eikä liikkumaankaan mukamas pääse.

Isäni on aivan loppu. Hän ei jaksa. Hermot menevät jatkuvasti, hampaita kiristellen päivät pitkät, tietää että auttaa pitää mutta henkisesti aivan finaalissa. Ehdotin että olisi muutaman päivän vaikka viikosta omassa kotona kun mummo tosiaan sen aikaa pärjäisi itsekseen. Mummo ei ymmärrä että mihin isä tarvitsee omaa aikaa. Hän ei näe miten vaikeaksi hän tekee isän toimet jatkuvalla vaatimisella, turhien asioiden surkuttelulla, asioiden tekemisestä kieltäytymisellä.

Mistä saan isälle apua? Muutamat ystävät mitä on asuvat hyvin kaukana ja itse asun vielä kauempana. Varoja ei ole palkata apua, mummo ei varmaan edes suostuisi ottamaan vastaan apua tuntemattomalta. Isä haluaa että mummo saa asua kotona.

Pahoittelen jos teksti oli vaikealukuista. En ole oikein saanut vielä ajatuksiani kasaan. Olen huolissani isäni jaksamisesta enkä tiedä mistä voin lähteä hakemaan apua.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mummo lääkäriin ja heti, fyysiset oireet voi hoitaa tai ainakin helpottaa niitä.

      Joka kunnassa t. alueella on joku vanhustenhoitotyöntekijä, joka on velvollinen tekemään palveluntarvekartoituksen eli katsotaan, mitä apua mummo tarvii. Mahdollisesti joku avustaja voi joskus käydä tai kotisairaanhoitaja. Lääkärintodistuksella saa apua helpommin.

      Jos mummo luottaa lääkäriin, voidaan hoitaa niitä psyykkisempiäkin oireita. Jos löytyis geriatri? Isällesikin riittää tekemistä, vaikka jotain apua järjestyisikin.

      Jotain apua pitää järjestyä, muuten on kaksi autettavaa pian. Oli tuossa joku 80v tuttava, jonka poika joutui sairaalaan diabeteksen puhjettua. Vanhus myönsi, että poika näyttää sairaalta, mutta parin minuutin kuluttua oli soittamassa poikaa auttamaan jossakin asiassa, jossa läsnäoleva henkilö saattoi auttaa ihan hyvin. Vanhukset eivät oikein ymmärrä keski-ikäisten asioita, halua omaan elämään eikä terveyttäkään.

    • Anonyymi

      Isäsälläsi näyttää olevan vaikeaa päätää asioista ja luopuminen jostakin painaa.
      Jaksamisia vaan!

    • Anonyymi

      ja panoksesi tähän asiaan on määkiä netissä?mene sinne auttamaannuija.

    • Anonyymi

      Mummoasi on onni potkaissut . Isääsi ei. toisella on kakara, joka auttaa toisella ei. häpee vähän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe