Suomen Asumisoikeus Oy sucks

Kilu

Avaan tähän keskustelun Suomen Asumisoikeus Oy:n toimintatavoista jne.

Olemme kärsineet pari-kolme vuotta isännöitsijästä, joka ei saa mitään muuta kuin sotkua aikaiseksi. Esimerkiksi budjettikokoukseen ei tuoda yksityiskohtaisia tietoja edellisen tai kuluvan vuoden toteutumasta! Mieti siinä sitten tulevia kuluja, kun entisistäkään ei saa mitään selvää. Kohteen piikkiin kirjataan kuluja, joiden laskuja ei löydy, kukaan ei tiedä mihin tai miksi kyseinen rahasumma on kulunut. Tositteet ovat mukamas niin vaikeassa paikassa (jossakin arkistossa), ettei mitään yritetäkään selvittää edes jälkikäteen.

Tämä oli kaiken huippu: lapsen hukattua avaimensa yhtiö ilmoittaa, että kaikki lukkomme ja yhteisten tilojen lukot on sarjoitettava uudestaan kustannuksellamme. Ensin perusteluna oli huolimattomuus, siten tuottamus, sitten laki suomen asumisoikeudesta, sitten joku yksilöimätön sopimus. Lopulta ilmoitettiin, että Suomen Asumisoikeus Oy:n on AINA valvottava sitä, ettei asuntoon pääse kukaan muu kuin asumisoikeuden omistaja. Tämä tarkoittaa sitä, että aina avaimen tilauksen yhteydessä (mikäli se on siis hukkunut) tuleekin lukkoseppä sarjoittamaan lukot. Kustannukset Abloy Excecillä ovat kohteesta riippuen 300 eurosta moniin tuhansiin euroihin!

Annatko sinä kouluikäiselle lapsellesi 300 euroa taskurahaa? En minäkään antaisi.

En myöskään suostu maksamaan sellaisia kuluja, joita en ole sitoutunut maksamaan. Asumisoikeussopimuksessa asiasta ei mainita sanaakaan eikä missään muuallakaan. Vahingonkorvauslaista tms. ei kannata muistutella, koska silloin ei tiedä mistä puhuu.

Niinpä kieltäydyin kunniasta loppuun asti. Suomen Asumisoikeus Oy veikin asian sitten käräjille, vaikka olin yli puoli vuotta todistellut syyttömyyttäni tilanteeseen. Mitään näyttöä vastuustani ei tuotu edes suulliseen käsittelyyn. Kyseessä on ilmeisesti Suomen Asumisoikeus Oy:lle niin suuri taloudellinen intressi, ettei siellä haluttu millään uskoa faktoja. Oikeuden puheenjohtaja suurin piirtein nauroi Suomen Asumisoikeus Oy:n palkkaaman varatuomarin ulos salista, kun ei ollut mitään - EI YHTÄÄN MITÄÄN - näyttöä korvausvelvollisuudesta. Siitä huolimatta pääkäsittelypäivä lyötiin lukkoon.

Onneksi jollakin jossakin rupesi vihdoin ja viimein älli juoksemaan, koska juttu haluttiin lopulta sopia. Periaatteessa olisin halunnut katsoa kannaltani triviaalin asian loppuun asti, jotta se olisi saanut ansaitsemaansa julkisuutta. Kun kaikista vaatimuksista luovuttiin, eikä minulle koitunut asiasta mitään kuluja (menetettyä työaikaa lukuunottamatta), annoin asian olla. Asiaa saa julkisuutta nyt sitten tällä tavalla.

Keskustelin asiasta etukäteen myös puheenjohtajistoon kuuluvien asukkaiden edustajien kanssa. He olivat sitä mieltä, että minun pitää mukisematta maksaa kaikki, mitä käsketään! Mitä tässä opimme? Emme mitään! Suomalaisia saa viedä niin kuin pässiä narussa, eikä kukaan tee mitään. Minua ei kuitenkaan potkita pähän eikä kusta silmään edes ison organisaation varjoista!

25

6576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maksaa?

      Miksi muiden asukkaiden sitten pitäisi maksaa siitä, että lapsesi on hukannut avaimen? Se joka avaimen hukkaa korvatkoon vahingot. Niiden lukkojen uudelleensarjoittaminen, joihin hävinnyt avain käy on ihan järkeenkäypä toimenpide suorittaa avaimen hävittäjän kustannuksella.

      • Kilu

        "Se joka avaimen hukkaa korvatkoon vahingot."

        Mihin suureen viisauteen näkemyksesi perustuu?

        Luulen, että olet se juttuni loppupuolen tavallinen suomalainen: Jos lapsesi hukkaa avaimet, korvaat omasta pussistasi sarjoituksen silmää räpäyttämättä, vaikka kyseessä olisi silkka vahinko. Ymmärrän näkemyksesi, jos teet sen siksi, että pelkäät vorojen tulevan avaimilla sisään. Jos teet sen siksi, että joku käskee, lakkaan ymmärtämästä.

        Kyse on siis yhtiön oikeudesta teettää ja laskuttaa asukkaan tahdosta riippumatta lukon sarjoitus. Sellaista ei voi olla kuin erityisissä tilanteissä välittömän vaaran uhatessa (välittömän vaaran torjunta) tai sopimukseen perustuvana.

      • korvaamisesta
        Kilu kirjoitti:

        Koko sarjoitetun lukituksen idea katoaa jos avaimia on teillä tietymättömillä.
        Ja edelleen fakta on se että se oli sinun lapsesi joka koko härdellin aiheutti !

      • enni

        höpö höpö, jos avain hukkuu siinä mitään uudelleen sarjoituksia tarvita. Uusi avain vain tilalle. Käyttäkää vähän järkeä...

      • Maksattamisessa

        Yhden huoneiston avaimen hävittäminen ei tosiaankaan kaada koko talon sarjoitusta; periaatteessa. Jos lukosto on suunniteltu OIKEIN, kadonnut avain käy ainoastaan ko. huoneiston- ja rappukäytävän oveen, yleisiin tiloihin taasen on omat ns. emännän avaimet. Jos alkuperäistä kirjoittajaa oikein ymmärsin tarkoituksena olisi ollut isompi sarjoitus, 3--> lukkoa. Edelleen ajatellen ko. toimenpide olisi jouduttu tekemään, koska lukitusta ei oltu suuniteltu oikein. Kenellä on se avain hävinnyt, ottaa itse riskin mahdollisesta murrosta omaan asuntoonsa. Sekä tuskimpa lapsen avaimessa on ollut osoitelappua, että "rosvojen" olisi helpompi löytää kohteensa. Tietynlaista ylireagointia isännöitsijältä, jossa mopo karkasi käsistä.

    • Asukas

      Muutenhan sen lukon uudelleen sarjoitus tulee muiden maksettavaksi.

      • aso asukas

        Kyllä tällä periaatteella saisi taloyhtiöiden lukkoja vaihdella yhtenään. Lukkofirmat kukoistaisi.

        Tuttavaltani varastettiin käsilaukku jossa oli kotiavain ja ns. emännänavain. Lisäksi laukusta löytyi muutama hänelle kuulunut maksamaton lasku joissa oli koti osoite ja tietenkin kaikkea muuta kivaa vorolle.

        Tuttavani on asunut jo vuosia Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa. Taloyhtiön huoltomies asensi välittömästi väliaikaisen lukon asunnon oveen. Lukkoseppä tuli aikanaan ja vaihtoi uudet systeemit oviin ja antoi uudet avaimet.

        Lasku 0 €, asukkaalle.

        ****

        Muutin itse Suomen asumisoikeus asuntoon vuosi sitten. Saimme neljä avainta vaikka alkuperäisiä oli ollut viisi.
        Uutta avainta, puhumattakaan joistain uudelleen sarjoituksista ei saatu, pyynnöstäkään. Kuittasimme kuitenkin vain neljä avainta.

        ****

        ps. kuinka moni ilmoittaa kadonneesta avaimesta heti.

      • Kilu

        sitä omistamisen riemua!

        Jos ostan asunnon (tai siihen oikeuttavat osakkeet) sarjoitan lukot automaattisesti itse omalla kustannuksellani. Ei varmasti asunnon myyjäkään tee sitä!

        Jos menen vuokralle asumaan, lukkojen sarjoitus on edelleen OMISTAJAN ongelma. Yhtiö sarjoittaa lukot, jos muuta ei ole sovittu edellisen vuokralaisen kanssa.

        Olisi ihan kiva tietää minkälainen lukitusjärjestelmä kirjoittajilla on. Edellisessä asunnossamme oli lähes maailman kallein Abloy Excec, jossa sarjoitus rivitaloasuntoon maksaa noin 350 € (ulko-ovi, takaovi, varaston ovi ja postilaatikko) per kerta.

        Nykyiseen asuntoon oli sellaiset tulossa, mutta kieltäydyin kunniasta. Meillä on siis edelleen Abloy Classicit, jotka kelpaavat hyvin myös vakuutusyhtiölle. Avaimen kadotessa voin vaikka viilata sellaisen itse. Veikkaisin, että lapsemme onnistuvat kuitenkin muutaman avaimen tässäkin asunnossa asuessamme hukkaamaan. Jos olisimme alistuneet ASO:n tahtoon, maksaisi jokainen avaimen katoaminen yli 300 €. Meillä lapset eivät kuljettele sellaisia summia mukanaan sen paremmin käteisenä kuin avainten muodossakaan.

      • tahvo

        omaa niin paljon taitoja, että pystyisi viilaamaan uuden Abloy 4190 avaimen.
        Kilu puhuu asiaa heti aamusta!

        Muutenkaan ei kannata säilytellä mitään arvotavaroita verkkokomeroissa, joiden käytävälle on pääsy kaikilla avaimen haltijoilla. Varsinkin kotiviini on haluttua tavaraa.
        vanhempi kiljukaula Tahvo

      • taitaa
        aso asukas kirjoitti:

        Kyllä tällä periaatteella saisi taloyhtiöiden lukkoja vaihdella yhtenään. Lukkofirmat kukoistaisi.

        Tuttavaltani varastettiin käsilaukku jossa oli kotiavain ja ns. emännänavain. Lisäksi laukusta löytyi muutama hänelle kuulunut maksamaton lasku joissa oli koti osoite ja tietenkin kaikkea muuta kivaa vorolle.

        Tuttavani on asunut jo vuosia Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa. Taloyhtiön huoltomies asensi välittömästi väliaikaisen lukon asunnon oveen. Lukkoseppä tuli aikanaan ja vaihtoi uudet systeemit oviin ja antoi uudet avaimet.

        Lasku 0 €, asukkaalle.

        ****

        Muutin itse Suomen asumisoikeus asuntoon vuosi sitten. Saimme neljä avainta vaikka alkuperäisiä oli ollut viisi.
        Uutta avainta, puhumattakaan joistain uudelleen sarjoituksista ei saatu, pyynnöstäkään. Kuittasimme kuitenkin vain neljä avainta.

        ****

        ps. kuinka moni ilmoittaa kadonneesta avaimesta heti.

        muutenkin maksaa tuttavasi elämisen. Sossu taas kustantaa loisten elämisen veronmaksajien rahoilla. :(

        pääset maksamaan uudelleensarjoituksen!

      • Kilu
        taitaa kirjoitti:

        muutenkin maksaa tuttavasi elämisen. Sossu taas kustantaa loisten elämisen veronmaksajien rahoilla. :(

        viestisi oli osoitettu, mutta omalta osaltani voin todeta kyllä yhteiskuntakelpoisuuteni.

        Maksan veroja tavallisen sukankuluttajan bruttopalkan verran. Verkottuneena yrittäjänä työllistän itseni lisäksi lukuisia muitakin ihmisiä.

    • Entinen asukas

      Päättäkää kuka tarkastaa tilit tai sitten talohallituksen puheenjohtaja tai muu kokouksen henkilö sovitaan selvittämään epäselvät menoerät. ASO kirjaa mielivaltaisesti jonkun taloyhtiön piikkiin mitä tahansa laskuja joita eivät osaa kohdentaa mihinkään. Ovat jääneet useaan otteeseen kiinni siitä että ovat rasittaneet talokohtaista budjettia ASO:oon tai jonkun muun taloyhtiön kuluvilla makasuilla.
      Soitto kirjanpitäjälle suoraan ja selvitys tositteesta tai tilistä. Katso tilierittelystä tilin numeron jossa epäilette epäselvyyksiä.
      Useita veloituksia on asukkaiden omin päin kankittuja korjauksia talohallituksen lupaa pyytämättä, monesti nämä ovat asukaskohtaisia menoeriä tai ASO:oon kuuluvua ei taloa koskevia. Kts tarkemmat ohjeet vastuujakotaulukosta.

    • isännöitsijä

      Jos asukas hukkaa avaimen on hänen korvattava sarjoituksista aiheutuvat kulut.Tässä asiassa ei ole mitään epäselvyyttä.

      • Kilu

        isännöitsijäksi?

        Olet elävä esimerkki siitä, miksi teikäläiset pitää viedä käräjille, ennen kuin opettelette tekemään teille kuuluvat työt OIKEIN!

        Laita nyt YKSIKIN OIKEA PERUSTELU siitä, mihin vaatimuksesi perustuu.

        Keskustelua olisi paljon helpompi käydä, jos nämä yleisasiantuntijaisännöitsijät perehtyisivät edes peruisasioihin ennen lakonisia mutukommenttejaan.

        Kuten sanottu ASO:n kanssa asia ratkesi vasta ensimmäisen käräjäkäynnin jälkeen.

      • tahvo

        näin sanotaan?
        Tahvo isännöi seitsemänkytäluvulla 94 asuntoa käsittävää taloa. Ei kuullut eikä nähnyt moista sarjoitussääntöä!

      • avaimet
        tahvo kirjoitti:

        näin sanotaan?
        Tahvo isännöi seitsemänkytäluvulla 94 asuntoa käsittävää taloa. Ei kuullut eikä nähnyt moista sarjoitussääntöä!

        Omistusasunnoissa avainseuranta on todella vaikeaa eikä yksittäisen avaimen häviämistä huomata. Pois muuttaja antaa avaimet uudelle osakkaalle eikä ne yhtiön kautta kulje missään vaiheessa, tosin isännöitsijäntodistukseen laitetaan montako Exceciä on jaettu niin ostaja tietää monta avainta pitäisi saada.

        Vuokrataloissa on sitten helmpompaa kun avaimet kiertää huollon kautta asukkaiden vaihtuessa. Jos joku avaimensa hävittää niin on luonnollista sarjoittaa ne lukot joihin avain käy - ihan loogista. Tosin asiasta pitää mainita etukäteen ohjeissa, säännöissä tai avainkuittauslomakkeessa. Tällöin syntyy sopimus avainten ottajan ja yhtiön välillä.

      • Kilu
        avaimet kirjoitti:

        tapa hoitaa homma, eikä epäselvyksiä tulisi.

        Kyseisessä tapauksessa korvausvelvollisuus keksittiin vasta perästä päin.

    • talkkari

      Mitenhän toimitaan jos talkkari hukkaa yleisavaimen? En tiedä yhtään tapausta,onko jollain tietoa?

      • fakta

        Lasku menee huoltoyhtiön (jossa talkkari työskentelee) piikkiin. Ja se on ISO lasku.

        Kaikissa kiinteistöfirmoissa on se käytäntö, että jos hukkaa avaimen, lukkojen sarjoitus tehdään hukkaajan laskuun (viimeistään silloin, kun muuttaa asunnosta pois). Ja tämä seikka on varmasti ilmoitettu jo silloin, kun olet asuntoon muuttanut.

        Lukkojen sarjoitus tehdään seuraavaksi asuntoon muuttavan turvaksi. Haluaisitko itse muuttaa asuntoon, jonne jollain ulkopuolisella on myös avain? Koskaan ei voi olla varma onko avain vain hukkunut vai onko se tarkoituksella jätetty palauttamatta. Ja jos avain on hukkunut, minne se on hukkunut? Tai onko avain kenties varastettu.

        Mitä tästä opimme? Pitäkää hyvää huolta avaimistanne.

      • Kilu
        fakta kirjoitti:

        samaa mieltä avaimista huolehtimisesta.

        Sen sijaan jälkikäteen vaadittuna en kyllä maksa (enkä maksanut) lukkojen sarjoitusta. Pointti oli juuri siinä, ettei korvausvelvollisuudesta ollut sovittu yhtään mitään etukäteen.

      • Kilu kirjoitti:

        Alkuosa avauksesta täyttä asiaa. Avaimen osalta suurta sontaa. Kai se nyt on itsestään selvyys, että jos asukas aiheuttaa asunnolle jotain vahinkoa huolimattomuudellaan, on hän myös korvausvelvollinen. Avainten hukkaaminen ja siten vahingon aiheuttaminen kuuluu asukkaan maksettavaksi. Se on huono peruste, että avaimet hukkasi pieni lapsi. SINÄ olet vastuussa avaimista, jotka lapsellasi on. Sen ikäiset lapset, joille omat avaimet on syytä antaa, yleensä myös osaavat niistä huolehtia. Siis jos vanhemmat ovat muistaneet lastaan valistaa. Selkärankaiset ihmiset kantaa vastuun omista (ja lastensa) vahingoista, luistelijat syytää ongelmat muiden harteille.

      • Jaakko Fagerlund
        kriittinen kirjoitti:

        Pahoittelut vanhan viestiketjun penkomisesta, mutta...

        Millä perusteella Kilu olisi muka korvausvelvollinen? Korkeintaan uuden avaimen verran, sillä on hukannut toisen omaisuutta (avaimen siis) ja uusi avain maksaa parikymppiä. Jos sopimuksessa ei ole ollut sarjoituksesta puhetta, ei asukas sitä ole velvollinen maksamaan, sillä se ei ole välttämätöntä.

        Kyllä, ymmärrän täysin, että turvallisuus on vedetty vessasta ilman sarjoitusta, mutta ei sopimuksia yksipuolisesti muutella jälkikäteen.

      • Joppes
        Jaakko Fagerlund kirjoitti:

        koska eivät halunneet ennakkopäätöstä jossa olivat selviä häviäjiä!

        Järjetöntä hommaa asun suunnalta.

    • Omaksi turvaksi

      Ainakin Fenniasta saa vakuutuksen kadonnutta avainta varten. Ei edes ole hintava, uskoisin sen jopa voivan liittää kotivakuutukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe