Mopojengit Thaimaassa ja Suomessa

Anonyymi

Tuosta eräästä pidätetystä jengiläisestä on nyt juttua paljon ollut lehdissä Suomessa. Siitä tuli tämä aihe mieleen. On Janneltakin näköjään "hurja luonto" lähtenyt.

Sattumalta aikoinaan siskoni seurusteli kundin kanssa, josta sittemmin tuli erään rikollisjärjestöksi luokitellun mopokerhon pomo. Meidän kylän poikia. Eivät olleet kauaa yhdessä.

Kyseinen kaveri oli vähän aikaa urheiluseurassammekin vierailevana tähtenä. Elämä alkoi hällä mennä alamäkeen sitten vankilatuomioiden ja aineiden käytön seurauksena. Oli varjo enää entisestään kun viimeksi näin ja pääkoppa huonossa kunnossa. En usko että elää enää.

Tunsin tuosta samasta jengistä ja parista muusta useita kavereita tuon pomomiehen lisäksi. Osallistuin heidän juhliinsakin ja autoin kerran tuota pomomiestä eräässä konfliktissa. Autoin myös korjaamaan mopojaan.

Suurin tunne mitä noita kavereita kohtaan tunsin oli sääli. Voi hellanlettas miten yksinkertaista ja hyväksikäytettävää sakkia. Lapsellisia. Orpoja piruja ja ikävä lapsuus yleensä alkkisperheessä tai yksinhuoltajien levottomia poikia.

Arkojakin paitsi aineissa tai kännissä. Naisille koettivat todistella miehuuttaan. Pikkusen kun ärähdin niin joka jampalla oli nestettä sukassa. Yksi nuori nouseva tähti pillahti itkuun kun annoin vähän runtua. Sitä ennen oli niin miestä.

Ymmärrän kyllä mitä lapsuus turvattomassa päihdekodissa voi ihmiselle tehdä, mutta todellista vahvuutta osoittaa kasvaminen ulos siitä, eikä jatkaa sitä turvatonta elämää "veljien" kanssa jossakin seuratiloissa.

Veljeys on kaunis asia, mutta koska elämme armottomassa markkinataloudessa niin kuvioihin astelee raha ja valta- kysymykset. Sitä kautta likaisten töiden teettäminen uusilla jäsenillä, jotka istuu niiden puolesta jotka tienaavat. Veljeys katoaa velkojen ja kaunojen taakse.

Suomen poliisi on päässyt aika hyvin käsiksi ongelman juurille ja siksipä jengit on ahtaalla ja jatkuvassa seurannassa. Tuomioihin tulee jengilisät päälle.

Nämä mopopoikakerhot on aivan täyttä pelleilyä. Kukaan noista pojista ei ole rikastunut kuin korkeintaan hetkellisesti ja pelko on aina läsnä että mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä useammassa liemessä on keitetty niin sitä pahemmin elämänlaatu kärsii ja elämä lyhenee.

Järkevimmät heistä ovat tämän jo tajunneet ja hankkiutuneet eroon jengistä. Pari kerhoa Suomessa on ilmoittanut lopettavansa toiminnan. Puolet kun jengistä on jo istumassa. Jos jatkaa, niin vaihtoehtona on myrkkyihin menehtyminen tai linna.

Thaimaan poliisi saisi suhtautua myös kovemmin näihin jengitouhuihin. Korrupti ilmeisesti estää sen.

Myös tavalliset mopokerhot ilman rikollisuuttakin on täyttä pelleilyä eikä heteromiesten touhua laisinkaan. Omaa pikku egoa pitää jollakin koettaa pönkittää.

Joillakin se egonpönkitysväline on ase, joillakin amerikkalainen mopedi, jotka ovat vain romuraudaksi kelpaavia kapistuksia ja korkeintaan metallin kulloisen kilohinnan arvoisia todellisuudessa.

Tehkää niinkuin minä. Naurakaa noille jengiläisille päin naamaa ja sanokaa niille että hankkikaa pojat duuni ja lopettakaa tuo pelleily. Isot miehet, oikeesti.

Varoittakaa omia lapsianne että noissa touhuissa ei ole mitään hienoa eikä tavoittelemisen arvoista. Glamouri niistä katoaa yhtä nopeasti kuin rahat, terveys ja vapaus.

T 2010

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liian fiksu mies tuo Janne noihin hörhöporukoihin, mutta ajautui niin nuorena jo että eroon pääseminen ei ollu enää helppoa eikä taloudellisesti mahdollista. Linna tekee hyvää ja jospa vaikka opiskelisi linnan aikana jonkin ammatin. Nuorihan tuo on edelleen ja mahdollisuudet vaikka mihin. On ne pahemmatkin ja isommatkin talouskoijarit nousseet suosta. Nyt ei tarvi pakoilla eikä piileskellä enää. Se on varmaan helpotus.

    • Anonyymi

      Hieno kirjoitus ja aitoa asiantuntemusta. Terkkuja maapallon oikeasti toiselta puolen Suomesta katsottuna.

    • Anonyymi

      Aloittaja muissa kirjoitelimissaan usein mainitsee moraalinsa ja syyttelee kaksinaismoralismista, joten en ota kantaa itse aloituskirjelmään vaan aiheeseen muuten.

      Etunimeltä mainittu on ollut keikkaamassa millin verran arvonlisäveroa, mutta aloittaja joka väittää olevansa viiskymppinen liikemies, ei tiennyt edes mikä on arvonlisävero.

      Aloittajalla on luurankona kaapissaan noin sata katutappelua, joissa kertomuksensa mukaan aina vastapuoli tajuttomana, eli mikäli kyseiset pahoinpitelyt olisi oikeudellisesti käsitelty, istuisi aloittaja kaltereiden takana ja kauan.

      Tosin aloittajalla on kaksi pahoinpitelytuomiota naisten hakkaamisesta, joista toinen jopa hänen silloinen puoliso.

      Huoltajuus häneltä on viety myös tapahtuneiden johdosta.

      Hän sairastaa paniikkihäiriötä ja vaaraksi itselleen ja ympäristölleen.

      Yllämainittujen johdosta koen että aloittaja voisi pysyä realismissa, eikä yrittää nostattaa itsetuntoansa tämän kaltaisilla kirjoituksilla, vaikkakin asiaa omalla tavallaan pyrki julkaisemaan.
      Aloitusta arvostaisin mikäli olisi jättänyt pois romurautansa ja haaveensa ruuvailuista, sekä päin kasvoja nauramisen.

      Muistan aloittajan valokuvan ja pullistelut selityksillään, kun oli enkelien juhlissa.

    • Tämä eräs Johansson surmasi ampumalle erään kaverini, P . Saastamoisen ... Jeesus pelastasi tämän Johanssonin, Saastamoinen ei ole tämän hörhön ainoa uhri, Paulia ei kukaan.

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa että omaa pikku egoa pitää jollakin koettaa pönkittää. 

      Aloittajan tätä ja muita kirjoitelmia tulkitessani selväksi on käynyt, että aloittaja on valinnut tämän matkailupalstan oman pikku egonsa pönkittämiskanavaksi.

    • Anonyymi

      Senssubumball, useita kommentteja samaan aloitukseen. Miljonäärillä tekemisen puutetta "thaimaassa"

      • Anonyymi

        Onko aloitukset tehty jotain muuta, kuin kommentteja varten?
        Ehkäkö sen johdosta, että pieni ego saisi peppusensa kommentoimaan edellä ilmenevästi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko aloitukset tehty jotain muuta, kuin kommentteja varten?
        Ehkäkö sen johdosta, että pieni ego saisi peppusensa kommentoimaan edellä ilmenevästi?

        Ja taas yksi lisää, hienoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas yksi lisää, hienoa.

        Terveisiä kuopioon,

    • Anonyymi

      Lerppasensein kommentit nyt arvasi jo etukäteen ja en vaivaudu niistä provosoitumaan, enkä edes kommentoimaan.

      Meillä oli ennen armeijaa sellainen poikaporukka, että jos intti ei olisi tullut siihen väliin niin olisin ollut suhteellisen varmasti ajautunut vähän erilaiselle polulle. Pari kaveria siitä ryhmästä sitten toilailikin itsensä linnaan. Yhdeltä löytyi vielä tässä takavuosina kilo amfetamiinia pakastimesta. Istunut yli 10 vuotta elämästään.

      Armeijan aikana se ryhmä hajosi täysin ja minulla oli kunnollinen nainen kunnollisesta perheestä josta sitten tuli vaimo.

      Sama systeemi on Thaimaassa kuin Suomessakin. Nuoret uudet jäsenet toimivat muuleina ja kuriireina, vanhempien jäsenten keskittyessä kerhotoimintaan.

      Thaimaalaisista en halua pahaa sanaa sanoa, mutta rikollisiksi heistä ei ole. Liian rehellisiä ja impulsiivisia. Jäävät ikäänkuin tahallaan kiinni ja tunnustavat heti kaiken. Tunnetut huumekeisarit säilyttävät kotona patjan alla miljoonia tässä kotietsintöjen, valvontakameroiden ja käräyttämisten luvatussa maassa.

      T 2010

      PS: Tähänkään ei tarvita lerppasensein kommentteja ja yksinpuhelua jatkoksi

      • Kunnollinen nainen jäi yksinhuoltajaksi lapsille, kun siirryit toisen kunnollisen naisen kanssa avioon, joka myös ryhtyi yksinhuoltajaksi siitä avioliitosta syntyneelle tytölle tämän ollessa muiden lasten tavoin isätön alle 10 vuotiaana.

        Aloituksessa puhut yksinhuoltajuudesta ja alko-ongelmaisista vanhemmista oman isäsi kuollen viinaan ja olet järjestänyt 2 naista yksinhuoltajaksi omille lapsillesi.

        Anteeksi kommentti, joka olisi jäänyt kommentoimatta mikäli olisit jättänyt kirjoitelmasi viimeisen rivin kirjoittamatta.

      • Onpas taas jutut kuin rahattomalla hevosen ostajalla tällä 2010, resupetteri thaimaassa on kuolemantuomio käytössä.

      • Anonyymi
        Numball kirjoitti:

        Onpas taas jutut kuin rahattomalla hevosen ostajalla tällä 2010, resupetteri thaimaassa on kuolemantuomio käytössä.

        Eiköös tämä 2010 miljonääri ja liikemies ole sama " karju" joka taannoin laittoi tänne perunalla tv ruudusta otetun nyrkkeilijän selän kuvan? Kertoen sen olevan hänen selffiensä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköös tämä 2010 miljonääri ja liikemies ole sama " karju" joka taannoin laittoi tänne perunalla tv ruudusta otetun nyrkkeilijän selän kuvan? Kertoen sen olevan hänen selffiensä?

        Keroi myös osallistumisistaan pimeisiin tappelusessioihin thaimaassa, joissa tapeltiin kuolemaan asti? Joten täytyy tämän johtajan olla paitsi moottoripyörien ruuvauksen lisäksi myös helvetin nopea käsistään, kun elossa vielä tuntuu olevan? Liekö tehnyt alkupääomansa tappamalla kaikki vastustajansa?

        Nyt mielikuvitus taas numeromiehellä laukkaa. En ole kertonut mitään tuollaista koska sellaista ei ole tapahtunut ja en ole sellaista edes nähnyt.

        Alat lähentelemään taas rikosilmoituksen tekoa.

        Vai ei Thaimaassa ole pankkikortteja ja ei kelpaa Seven Elevenissä?

        Anna palaa PELLE. Tuleeko syyte kunnianloukkauksesta nimimerkki 2010 kohtaan? Tutkijat joutuu kaiveleen ton selkä selfiesi ja tappelu tarinasi esille. Ymmärrän, että sinun on mahdotonta muistaa kaikkea paskaa mitä olet tänne naputtanut. Pääperiaatteenasi kuitenkin on ollut Isommin, paremmin, kalliimmin ja kovemmin kun kukaan muu anonyymi, nimimerkkiensä takaa.

        Mitens uuden vaimosi raskaus etenee? Kai hän vielä raskaana on? Vai onko alkanut lihomaan, ja olet vaihtanut hoikempaan? IDIOOTTI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna palaa PELLE. Tuleeko syyte kunnianloukkauksesta nimimerkki 2010 kohtaan? Tutkijat joutuu kaiveleen ton selkä selfiesi ja tappelu tarinasi esille. Ymmärrän, että sinun on mahdotonta muistaa kaikkea paskaa mitä olet tänne naputtanut. Pääperiaatteenasi kuitenkin on ollut Isommin, paremmin, kalliimmin ja kovemmin kun kukaan muu anonyymi, nimimerkkiensä takaa.

        Numba sekosi ja muuttui senssunumbaksi. Toivotaan ettei thailady tule paikalle tai vanha kunnon zapho. Hanurimies on jo täällä. Lääketeollisuus ja tuontiviinat. Sitä se teettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Numba sekosi ja muuttui senssunumbaksi. Toivotaan ettei thailady tule paikalle tai vanha kunnon zapho. Hanurimies on jo täällä. Lääketeollisuus ja tuontiviinat. Sitä se teettää.

        Tadaa, samalla muuttui myös 2010 anonyymiksi. Muuttujia on paljon tällä forkalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tadaa, samalla muuttui myös 2010 anonyymiksi. Muuttujia on paljon tällä forkalla.

        Jokos nyt Thaimaassakin on pankkikortteja ja toimiikos ne nyt seiskassa ja family marketissa vai onko cash only tilanne edelleen päällä? Saako titaaniamexilla jo etikkaa ja munia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos nyt Thaimaassakin on pankkikortteja ja toimiikos ne nyt seiskassa ja family marketissa vai onko cash only tilanne edelleen päällä? Saako titaaniamexilla jo etikkaa ja munia?

        Jos kysyit kommentoijalta, jonka kommenttiin vastasit, niin.. En tiedä eikä kiinnostakkaan, olen aina maksanut ostokseni käteisellä mainitsemissasi marketeissa. Pankkikortteja toki on, sen tietää normaalit ihmisetkin, jotka ei ole koskaan käyneet edes Tallinnassa. IDIOOTTI

        "sen tietää normaalit ihmisetkin"
        -vaan ei tiennyt numball, joka on 11 vuotta jo viettänyt miljonäärin elämää ympäri Thaimaata titaaninen amex taskussaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "sen tietää normaalit ihmisetkin"
        -vaan ei tiennyt numball, joka on 11 vuotta jo viettänyt miljonäärin elämää ympäri Thaimaata titaaninen amex taskussaan.

        Kuka normaali ihminen elää elämäänsä kuin Senssu-Amalia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka normaali ihminen elää elämäänsä kuin Senssu-Amalia?

        Kun taskut on tyhjät, terveys mennyt, rakkaus ja koira on kuollut, läheiset hylänneet, mielenterveys järkkyy ja lääkkeet ei oikein toimi, pelkotilat ja univaikeudet riivaa, alkoholi maistuu, pimeys ahdistaa ja viimeiset vuodet on olleet pelkkää alamäkeä, ulos ei kehtaa mennä ja kun kihti estää liikkumisen niin lerppis on turvautunut kalervon kolmannen käden kertomuksiin Thaimaasta joihin hän laittaa omat lapinlisänsä ja mielikuvituksensa päälle, mutta päälimmäisenä on aina kuitenkin katkeruus ja kauna. Hyvänä hetkenä lääkkeissä ja nousuhumalassa hän pääsee hetkeksi irti siitä, mutta vain hetkeksi.

        Kyllä, juurikin katkeruus ja kauna ovat Senssu-Amalian elämää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      122
      3899
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      312
      2026
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1801
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1717
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1651
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1650
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1494
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1256
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      52
      1210
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      413
      1166
    Aihe