Isälläni, 67v, on edessä näytteenotto eturauhasesta. Tähän päädyttiin kun psa-arvo oli 4,7 ja toisella kerralla 5,1. Nämähän sikäli ovat viitearvoissa, mutta vapaa arvo on vain 6%. Joka paikasta olen yrittänyt lukea, aina vaan ennuste on syöpää vapaan arvon takia, Kävi aiemmin yleislääkärillä joka tunnusteli eturauhasen, eikä löytänyt muutoksia. Varmuuden vuoksi siis nyt menossa urologille. Onkohan muuta mahdollisuutta kuin syöpä? Voisiko olla vain liikakasvua? Huolesta sekaisin oleva tytär.
Eturauhassyöpä(kö)
5
352
Vastaukset
- Anonyymi
Jos kyse on syövästä, niin on hyvä että mahdollinen syöpä löytyy nyt eikä vuosien päästä, jolloin se olisi ehkä hankalampi hoitaa. Urologilla kannattaa käydä. Itsellä syöpä hoidettiin 8 v. sitten ja tällä hetkellä kaikki ok.
- Anonyymi
PSA-testi ei itsessään ole kovinkaan luotettava osoittamaan syöpää, sillä arvot voivat olla kohollaan muistakin syistä, jotka kannattaisi ensin selvittää.
Tilastojen mukaan noin 75-80% koepalojen otoista on osoittautunut tarpeettomiksi.
Koepalan otot ovat riskialttiita (muistaakseni kolme tai kuusi kummaltakin puolelta eturauhasta) ja potetiaalisti runnovat miehisyyttä pysyvästi, kuten erektio-ongelmat, siemensyöksyn sisäänpäin / rakkoon kääntyminen ja pysyvät virtsan pidätysongelmat.
Pakkotilanteessakaan tuota toimenpidettä ei tulisi uskoa kenen tahansa tehtäväksi, vaan koettaa selvittää lääkärin maine. Voisi olla kannattavaa ensin käydä hakemassa usemmankin pätevän urologin kanta ennen koepalojen oton hyväksymistä.
Ohessa kerrotaan 7:stä syytä kohonneisiin tasoihin.
- https://www.everydayhealth.com/prostate-cancer/non-cancerous-reasons-your-psa-levels-are-high.aspx
Nyttemmin markinoilla on uusi IsoPSA-testi (en tiedä onko Suomessa saatavilla), jonka kerrotaan olevan tarkempi ja jonka ansiosta voidaan välttää merkittavä osa turhista ja riskialttiista koepalojen otoista.
- https://www.menshealth.com/health/a19516267/isopsa-test-for-prostate-cancer/ - Anonyymi
Moni on kuollut väärään eturauhas diaknoosii itselle mainasi käydä samoi kun sain lääkärin järkiinsä lähetti tarkempiin tutkimuksiin siellä sanottiin mikset tullut aikaisemmin kun selvisin siitä sanottiin jos psa arvo on yli 6 tulet tänne suoraan.
3 tuttavaa mennyt väärän diaknoosin takia .- Anonyymi
Alkuvuonna 2008 oli psa 13,7. Diagnoosi koepalojen jälkeen agressiivinen eturauhassyöpä. Gleason 4 4.
Sädehoidettiin kesällä ilman suurempia haittavaikutuksia. Psa oli aluksi 0,5 luokkaa mutta on seilaillut 1,2 - 1,9 välissä monta vuotta. Lääkkeenä Enanton pistos joka 12. Viikko.
Eli ei tämä mikään maailmanloppu ole. Voin hyvin vaikka minulla onkin syöpä. Ukko 70v.
- Anonyymi
Minulla psa oli 78 ja lääkäri sanoi ei ole syöpää kun menin keskussaiaraalaan sanottiin mikset tullut aikaisemmin älä mene sinne enää .
alkoi sädehoito muut toimet ei onneksi kerennyt levitä tällainen kohtelu vanhenevilla miehillä oli 63 vuotias. suraava sairaus vielä huonompi lääkäri meni yhdessä yössä kuulo toisesta korvasta menin työterveys lääkärille sanoi ei sinun tarvi kaikkea kuullakaan ja määräsi lääkekuurin ei autanut mitää paheni. kun menin näyttämään kuurin jälkeen sanoin jos et tiedä laita sellaiselle joka tietää. suuttui muttavalitin lääkintöhallituksen kun menin uudellen kysyin missä se kaveri on hoitajat sanoi on lähetetty helpompiin tehtäviin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719667- 766670
- 286316
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996095Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435949Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015831- 635255
- 454970
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604300- 503920