Numerolukko

Onko parempi pistää matkalaukku lukkoon vai jättää auki kun jättää laukun
ruumaan vietäväksi?
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen lentokenttiä ylläpitävä Finavia vahvistaa verkkosivuillaan, että matkalaukun voi halutessaan lukita. Matkailijoita kuitenkin muistutetaan, että laukku saatetaan joutua avaamaan. Lukon rikkominen saattaa puolestaan viivästyttää laukun saapumista perille kohteeseen.

Matkalaukkuja varten myydään niin kutsuttuja TSA-lukkoja, joiden nimi viittaa Yhdysvaltojen lentoturvallisuudesta vastaaviin viranomaisiin (Transportation Security Administration). Virkailijat voivat tarvittaessa avata TSA-lukon yleisavaimella.

Helpoin tapa välttää matkalaukun lukitsemiseen liittyviä ongelmia on huolehtia siitä, että ruumalaukusta ei löydy kiellettyjä esineitä. Tällaisia ovat esimerkiksi tulitikut, tupakansytyttimet sekä varavirtalähteet, jotka ovat nykyisin yleisimpien poistettavien tavaroiden joukossa. Arvotavarat kannattaa aina pakata käsimatkatavaroihin.

Äänestä
  • Just kuten edellä vastattu. Itse suosin ainoastaan ”vyötä” jolla huolehdin laukun kiinnipysymisestä mahdollisen käsittelyn aiheuttamalta tahattomalta aukeamiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko parempi pistää matkalaukku lukkoon vai jättää auki kun jättää laukun
ruumaan vietäväksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu