Jos on saanut esimerkiksi ylinopeudesta päiväsakkoja, päiväsakon suuruuteen vaikuttavat nettotulot. Mutta miten on, jos esimerkiksi nettopalkka on vaikka 2000€/kk, mutta palkan päälle maksetaan verottomia kilometrikorvauksia, tai päivärahoja? Vaikuttavatko nämä nettotuloihin päiväsakkoa laskettaessa, vai huomioidaanko siinä vain varsinainen veronalainen palkkatulo?
Päiväsakot ja nettotulot
2
585
Vastaukset
- Anonyymi
Pääsääntöisesti kaikki tulot on otettava huomioon, mutta käytännössä sakko määrätään viimeisen vahvistetun verotuksen tietojen mukaisesti. Jos on syytä epäillä, etteivät verotuksessa ilmenevät tulot pidä paikkaansa, ollut silloin juoksupoika, nyt onkin jo kohonnut johtajaksi, voi poliisi arvioida tulot. Sakotettavalla on silloin kaksi viikkoa aikaa toimittaa syyttäjälle selvitys tulotiedoistaan.
- Anonyymi
Aivan, mutta aloittajan km-korvaukset ja päivärahat ovat luonteeltaan kulukorvauksia ja eivät siten tuloksi katsottavia. Luulisin etteivät ne vaikuta sakon laskennassa.
Tähän löytyy varmaan helposti vastaus, kunhan googlaa esim. päiväsakon laskenta.
lajijasuris
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3146781Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss653829- 2073096
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242787- 741922
- 1461682
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101672Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891408