Heinon säätiön tulisi myöntää stipendi entiselle kunnanjohtaja Jukka Hiltuselle. Stipendiin velvoite kirjoittaa muistelmat miten kaikki oikein menikään. Muutamia 'tärppejä voisi olla kunnan tekemät erilaiset kiinteistökaupat, Karstulan rooli verkkoyhtiöissä, Areenan ja lämpöverkkoyhtiön jääkone ym. koplaukset, kehittämisyhtiön avoin piikki jne. Kirja olisi takuuvarmasti myyntimenestys, jota kunnat voisivat käyttää oppikirjana menestykseen tai varoittavana esimerkkinä tulkinnasta riippuen.
Totuus vai muunneltu totuus
Anonyymi
6226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta se pitäisi kirjoittaa REHELLISESTI, vai onko ssana tuttu.
Kirjan sisällöstä tulisi todennäköisesti satu. Mutta satukirjakin voi olla menestys. Totuutta ei uskaltaisi tuoda luettavaksi edes legendaarinen Humpin isäntä. Mutta ootellaan.
Vaikea on toteuttaa kirjaa koska kepulien sanavarastoon ei kuulu sana rehellisyys.
Seppis vois haastattelujen pohjalta kirjoittaa Hiltusen muistelmat ja vaikka näytelmäksi kesäteatterille
Jos ja kun paino on sanalla REHELLISYYS, voipi olla elämänkerta -kirjallisuus vähäistä. Historiankirjoitustakin muokataan heijastamalla ajan vallitsevia näkemyksiä. Se on TOTUUS.
Millaisen totuuden julkistus olis nyt vuorossa?