Ihastumisesta kertominen

Anonyymi

Onko se itsekästä?
Itse olen näin aina tehnyt, siitä syystä, että tahdon toimia itseäni ja toisia kohtaan rehellisesti.
En ole vielä koskaan saanut vastausta, että toinen olisi myös kiinnostunut minusta, ainakaan heti.
Yksi ystävä heräsi kolme viikkoa tunnustukseni jälkeen siihen, että tajusi olevan ihastun minuun.
Jos en olisi omaa ihastumisesta hänelle kertonut, ei hän olisi koskaan ajatellut meidän Ystävyyttä eri tasolla.
Meidän suhde on täysin omanlaisensa nykyään.
Mutta noin yleisesti, mikä siinä tunteiden kertomisessa on niin vaikeaa?
Vai onko se epäsopivaa?
Aikuisia, kun ollaan niin ei kai kukaan loukkaannu, jos on toisen mielestä ihana.
Ja kyllä aikuinen joka kertoo tunteistaan rohkeasti on varmasti varautunut siihen, että vastapuoli ei tunne samoin.
Eli miksi nää ihastumiset jää kertomatta?

131

2174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa, että olet rohkea. Mukavaa myös, että jaat kokemuksesi tunteiden kertomisesta. Taitaa olla niin, että sitä pelkää torjutuksi tulemista ja siksi ei tule puhuttua. Ehkä pelkää myös ystävyyden menetystä...

    • Anonyymi

      Joskus se vaan on sopimatonta...

    • Anonyymi

      olet rohkea.
      Omalla kohdalla kokisin kertomisen itsekkäänä, koska tilanne on vaikea. Molemmilla ”oma elämä”. Molemminpuolinen kiintymys ja ystävyys on olemassa ja tunne että pidämme toisistamme. Pitkään olisin tahtonut kertoa, toisaalta ajattelen että olisi reilua hänen saada tietää. En kuitenkaan tahdo hänelle tuottaa kiusallista oloa tai ylimääräistä mietittävää. Pelkään myös menettäväni kokonaan. Ehkä joskus <3

    • Anonyymi

      Minusta ihastumista ei voi kukaan peittää, vaikka miten haluaisi, jos ollaan tekemisissä ja semmoinen sanallinen kertominen vain vahvistaa jo tiedossa olevan asian.

    • Anonyymi

      Miksi kertoa jos yksipuolisuus on selvää.

      • Anonyymi

        Selittää omaa käyttäytymistä.
        Ja antaa mahdollisuuden jatkaa eteenpäin ilman jossittelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selittää omaa käyttäytymistä.
        Ja antaa mahdollisuuden jatkaa eteenpäin ilman jossittelua.

        Voi tässä jatkaa kertomattakin, ei ole mitään jossittelun mahdollisuutta.

    • Anonyymi

      Jos vapaalle naiselle menet kertomaan hänen ihanuudesta, niin ei siinä mielestäni mitään syytä ole loukkaantua kenenkään.
      Omassa tilanteessani taas olisi itsekästä mennä kertomaan varatulle ihastukselle tunteista, vaikka tuntuukin että ihastusta on ilmassa molemminpuolin. En halua aiheuttaa hänelle kuitenkaan mitään lisähankaluuksia...

      • Anonyymi

        Joku voi loukkaantua, jos on hetero ja itsetunto ei oo kohdillaan. Tai jos toinen ei voi sietää ihastuksesta kertojaa. Muutoin ihastuksesta kuuleminen on mukavaa riippumatta siitä tunteeko samoin.

        Niin onhan se jännittävä hetki, kaikenlaisiin reaktioihin on syytä varautua. Itse en menisi heterolle kertomaan, tosin en ole heihin varsinaisesti ihastunutkaan.

      • Anonyymi

        Oletko itse sinkku? Minä toivoisin kuulevani, jos joku minuun olisi ihastunut. Toisen voi nähdä uudella tapaa kun kuulee ihastumisesta, jollei jo ole itsekin tuntenut samoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin onhan se jännittävä hetki, kaikenlaisiin reaktioihin on syytä varautua. Itse en menisi heterolle kertomaan, tosin en ole heihin varsinaisesti ihastunutkaan.

        Heterolle ei kannata kertoa.

    • Anonyymi

      Olisipa ihanaa kuulla treffikumppanilta tuollaista... vilpittömyys ja avoimuus on hieno asia, samoin voit odottaa itseäsi kohdeltavan...

    • Anonyymi

      Tommonen kirkassilmänen silakka on terveellistä syötävää. Oppikaa lapsukaiset, oppikaa.

    • Anonyymi

      Ihastumisesta ei kannata kertoa ennenkuin tietää että toinenkin on ihastunut.

      • Anonyymi

        ”... ei kannata kertoa ennenkuin tietää että toinenkin on ihastunut.” Hmm.. ristiriitainen kommenti.

    • Anonyymi

      Itsekin kerroin, koska koin sen vain siinä tilanteessa täysin oikeaksi teoksi. Tein sen siksi koska tiesin katuvani sitä vuosien päästä, jossen olisi sitä sanonut. Sain myös vastakaikua tunteilleni ja kaikki tuntuikin hyvältä hetken aikaa. Sitten en tiedä mitä tapahtui, mutta tuntuu että välissämme on samaan aikaan liikaa tunteita ja jännitettä, mutta välillä myös etäisyyttä. En osaa enää tulkita toisen tunteita niin hyvin ja olen jo alkanut epäilemään, että olen alusta asti kuvitellut kaiken. En missään vaiheessa ole katunut sitä että olen kertonut tunteistani, mutta olen jo valmistautunut siihen että niin kuin sanonnan mukaan kaikki hyvä, myös tämäkin loppuu aikanaan ja lopulta jään yksin keräilemään palasiani kokoon.

      • Anonyymi

        Onko teidän mahdollista puhua suoraan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko teidän mahdollista puhua suoraan?

        Ehkä joskus uskallan ottaa asian puheeksi, kun koen olevani valmis siihen.

      • Anonyymi

        Ei voi olla kuvittelua, jos toinen jo vastasi tunteisiin. Tämän tyyppiset tilanteet kannattaa selvittää mahdollisimman pian, muuten ne yleensä mutkistuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla kuvittelua, jos toinen jo vastasi tunteisiin. Tämän tyyppiset tilanteet kannattaa selvittää mahdollisimman pian, muuten ne yleensä mutkistuvat.

        Niin, ei kai. Tuntuu kuitenkin, että on jo mutkistunut. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa on ottaa asia puheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ei kai. Tuntuu kuitenkin, että on jo mutkistunut. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampaa on ottaa asia puheeksi.

        No vielä pidemmän ajan kuluminen ei ainakaan paranna asiaa. Itse ottaisin asian puheeksi, jos kerran on ollut molemminpuolista. Et kai siinä mitään häviäkään. Miksi tilanne muuttui epäselväksi?

        Itsellä taas yksipuolinen tilanne...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vielä pidemmän ajan kuluminen ei ainakaan paranna asiaa. Itse ottaisin asian puheeksi, jos kerran on ollut molemminpuolista. Et kai siinä mitään häviäkään. Miksi tilanne muuttui epäselväksi?

        Itsellä taas yksipuolinen tilanne...

        Joo kahdenkesken vaan asia puheeksi, jos kerran on jo siitä joskus puhuttu. Silloin ei taida kyllä odottelemalla tilanne parantua. Voitko ehdottaa tapaamista ja jutella asiat silloin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi olla kuvittelua, jos toinen jo vastasi tunteisiin. Tämän tyyppiset tilanteet kannattaa selvittää mahdollisimman pian, muuten ne yleensä mutkistuvat.

        Voi olla. Koska minun tunteisiini vastattiin niin sanallisesti kuin läheisyydellä ja pussailemalla. Mutta vuoden päästä ilmoitti ettei ole koskaan ollut mitään kiinnostusta. Oltiin siis myös ystävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla. Koska minun tunteisiini vastattiin niin sanallisesti kuin läheisyydellä ja pussailemalla. Mutta vuoden päästä ilmoitti ettei ole koskaan ollut mitään kiinnostusta. Oltiin siis myös ystävät.

        Pussailu on jotain muuta kuin ystävyyttä. Epäreilua käytöstä häneltä, unohda koko juttu.

    • Anonyymi

      Olen ihastunut paljon itseäni nuorempaan naiseen. Hän ei taatusti tajua tunteitani eikä varmaan sitäkään, että pidän naisista. Minulla on teini-ikäiset lapset. Olen kyllä erittäin kiinnostunut tutustumaan häneen, mutta en vaan voi. En jaksa uskoa että hän olisi kiinnostunut minusta, joten tällä kertaa pidän tunteeni itselläni ja annan toisen elää omaa nuoruuttaan. Jos sitten osoittaa jollain tavalla kiinnostusta minuun, niin siinä tapauksessa näytän, että itselläkin on.

      • Anonyymi

        Paljonko ikäeroa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko ikäeroa?

        Paljon, yli 15, alle 20. Siinä yksi syy miksi minä en tee aloitetta :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon, yli 15, alle 20. Siinä yksi syy miksi minä en tee aloitetta :D

        Jos tuo on ainoa syy, ei se ole kunnollinen syy ;) mulla ainakin on tuttuja, jotka on selkeesti kiinnostuneita (myös) vanhemmista naisista. Kypsyys on viehättävää.. se, että on elämänkokemusta, tuntee itsensä ja tietää mitä tahtoo. Rohkeasti vain selvittämään, voisko toinen ollakin kiinnostunut!

      • Anonyymi

        Olen itse ihastunut n. 15 vuotta vanhempaan naiseen, enkä edes pidä ikäeroa ihmeellisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen itse ihastunut n. 15 vuotta vanhempaan naiseen, enkä edes pidä ikäeroa ihmeellisenä.

        No, odotan kuitenkin jonkinlaista merkkiä häneltä. Jos sitä ei tule niin on vaikea tehdä mitään... En halua olla painostava vanha täti 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuo on ainoa syy, ei se ole kunnollinen syy ;) mulla ainakin on tuttuja, jotka on selkeesti kiinnostuneita (myös) vanhemmista naisista. Kypsyys on viehättävää.. se, että on elämänkokemusta, tuntee itsensä ja tietää mitä tahtoo. Rohkeasti vain selvittämään, voisko toinen ollakin kiinnostunut!

        Vaikea kuvitella tuollaista tilannetta itsellä (nuorempana). n, 10 vuotta vanhempi ehkä voisi mennä, jos ei ole ihan "tätiytynyt" elämäntavoiltaan ja ulkoisesti. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, odotan kuitenkin jonkinlaista merkkiä häneltä. Jos sitä ei tule niin on vaikea tehdä mitään... En halua olla painostava vanha täti 😂

        No eihän sun nyt painostamaan tarvi ruveta vaikka näyttäisit kiinnostuksesi 😉😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea kuvitella tuollaista tilannetta itsellä (nuorempana). n, 10 vuotta vanhempi ehkä voisi mennä, jos ei ole ihan "tätiytynyt" elämäntavoiltaan ja ulkoisesti. :)

        No onneksi meitä on moneen lähtöön ja joskus voi itseä nuoremmakin olla jo tätiytyneet 😁

        Ja eihän se varmasti sitä tarkoita että jos on jostain itseä vanhemmasta kiinnostunut, että kaikki tädit kelpaisi 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onneksi meitä on moneen lähtöön ja joskus voi itseä nuoremmakin olla jo tätiytyneet 😁

        Ja eihän se varmasti sitä tarkoita että jos on jostain itseä vanhemmasta kiinnostunut, että kaikki tädit kelpaisi 😂

        Totta, muutama oman ikäinen "kolmekymppinen täti" tullut vastaan. Emme lähteneet toisille deiteille😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, muutama oman ikäinen "kolmekymppinen täti" tullut vastaan. Emme lähteneet toisille deiteille😅

        Tätimäisyys käytöksessä ja tyylissä ei innosta iästä riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, odotan kuitenkin jonkinlaista merkkiä häneltä. Jos sitä ei tule niin on vaikea tehdä mitään... En halua olla painostava vanha täti 😂

        Minkälaista merkkiä odotat? Mikä se voisi? Mielenkiinnosta kyselen, että mikä voisi olla sellainen etä nyt voisi lähestyä lähemmin 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaista merkkiä odotat? Mikä se voisi? Mielenkiinnosta kyselen, että mikä voisi olla sellainen etä nyt voisi lähestyä lähemmin 😅

        Ihan vaikkapa katsoisi silmiin vähän tavallista pidempään, hymyilisi, osoittaisi jotenkin haluavansa tutustua minuun... Ei nyt kummallistakaan elettä, kun nyt ylipäätään odottaisi jonkunlaista kiinnostusta minuun 😋

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan vaikkapa katsoisi silmiin vähän tavallista pidempään, hymyilisi, osoittaisi jotenkin haluavansa tutustua minuun... Ei nyt kummallistakaan elettä, kun nyt ylipäätään odottaisi jonkunlaista kiinnostusta minuun 😋

        Mun ihastus katsoo mua pitkään ja hymyilee. Multa meinaa lähtee jalat alta aina. Se on ihan käsittämätön tunne, kun toisen silmät osuu aina kohdalle vaikka mikä olis. Ja jotenkin en silti uskalla tehdä mitään aloitetta. Hymyilen ja katson vaan takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun ihastus katsoo mua pitkään ja hymyilee. Multa meinaa lähtee jalat alta aina. Se on ihan käsittämätön tunne, kun toisen silmät osuu aina kohdalle vaikka mikä olis. Ja jotenkin en silti uskalla tehdä mitään aloitetta. Hymyilen ja katson vaan takaisin.

        Mulla ihan sama homma ja nyt olen päättänyt että jotenkin sen hänelle sanon.
        En vaan tiedä voinko suoraan paukauttaa että ' hei oot tosi söpö ja oon niin ihastunut suhun'. Enkä siis odota häneltä mitään vastausta.
        Haluaisin vaan sen pois sydämeltäni ja ehkä selityksenä hänelle miksi katselen häntä ja hymyilen hänelle.. ja jatkuvasti 😁

    • Anonyymi

      Onhan se omien tunteidensa tyrkyttämistä se kertominen jos on jo kertomatta 100% varma että tunne on yksipuolinen. Mun kokemukset ihastumisen kertomisesta ovat kaikki toinen toistaan huonompia. Toinen saa raivarin ja karjuu että ”miten sä kehtaat, en oo mikään hiton lesbo!!!!!111!!??”. Hmm, okei, oishan se voinut vastata asiallisestikin. Oisihan viesti silti mennyt perille, eikös? Musta on paras että pitää kaverit kavereina eikä sotke niitä rakkauselämään lainkaan. Tulee vaan sairaasti draamaa ja vihapuheita kuvioihin. Lopulta saa aina huomata että on lynkattu ihan joka porukassa. Sitten taas voi alkaa miettii että kaikki olis mennyt eri tavalla jos ei oliskaan kertonut mitään. Joskus oikeen hyvä vale on parempi kuin oikeen kakke totuus, sen olen ainakin oppinut.

      • Anonyymi

        Einstein & Fysiikan laki:
        Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista.

    • Anonyymi

      Mitenköhän siinä kävisi jos meistä jompi kumpi alkaisi puhua tunteistaan. Lähtisiköhän se kokonaan käsistä.

      • Anonyymi

        Kokeilkaa:)

      • Anonyymi

        Jos mun kaivattu alkais puhua tunteistaan, täältä tulis kyllä vastakaikua heti ainakin sanojen muodossa ..kenties vois ajautua aika intohimoiseksi ja tunteelliseksi kohtaamiseksi, jos oikein kunnolla satuttaisikin innostumaan...

        Voi olla että menisi aika fyysiseksi:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla että menisi aika fyysiseksi:)

        No sehän kävisi kyllä, kun oikea henkilö on vierellä...

      • Anonyymi

        Siitä tulisi energiaa ja iloa kummankin elämään. Mul on ainakin myös järki mukana, kun on lapsia ym. Tässä iässä voi jo edetä rauhallisen harkitsevasti ja pitää tunteina elämänenergiana ja miten sit asiat etenevätkin, niin myös muutos voimana.

        Olet ihana, toivon että huomenna tai kevään kuluessa paljastat jotain tunteistasi. Olisi kiva nähdä tai puhua puhelimessa, ennen kesää.

        Voi olispa tää mulle.. mutta mikset itse paljasta hänelle omia tunteitasi?

      • Anonyymi

        Mitä käsistä lähteminen tarkoittaa? Mainittu monesti tällä palstalla.

        Mikset itse soita? Eikö kannattaisi olla itse aloitteellinen myös? Mistä toinen tietää kiinnostuksestasi, jos vaan odottelet hänen yhteydenottoaan? Lapset pitää huomioida ja järki pitää pitää mukana siinä miten antaa suhteen edetä..lapsia minullakin...silti kaipaan rakkautta, läheisyyttä, kumppanuutta jne...uskon, että elämän realiteetit olis soviteltavissa yhteen... yks ihana nainen on mielessä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä käsistä lähteminen tarkoittaa? Mainittu monesti tällä palstalla.

        Eikö se tarkoita että menee seksuaaliseksi.. noin ainakin olettaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olispa tää mulle.. mutta mikset itse paljasta hänelle omia tunteitasi?

        Kiva kuulla, että joku toivoo mun kirjoitusta 🙂. Olen Myöhäänherännyt aikuisopiskelija, joka ihastunut musiikin opettajaansa.
        Olen ”kertonut” ihastukseni häneen sähköpostilla, tavalla jota ei oikein voi tulkita väärin. Mm Laulun sanoilla. Olen myös lähestynyt häntä kömpelösti muutenkin, hän on torjunut kohteliaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset itse soita? Eikö kannattaisi olla itse aloitteellinen myös? Mistä toinen tietää kiinnostuksestasi, jos vaan odottelet hänen yhteydenottoaan? Lapset pitää huomioida ja järki pitää pitää mukana siinä miten antaa suhteen edetä..lapsia minullakin...silti kaipaan rakkautta, läheisyyttä, kumppanuutta jne...uskon, että elämän realiteetit olis soviteltavissa yhteen... yks ihana nainen on mielessä...

        ...olen myöhäänherännyt perheellinen ja myös ihastuksellesi on perhettä. Ei yksinkertaista, en tiedä teenkö väärin, kun haaveilen hänestä, en ole koskaan ennen kokenut mitään tämmöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset itse soita? Eikö kannattaisi olla itse aloitteellinen myös? Mistä toinen tietää kiinnostuksestasi, jos vaan odottelet hänen yhteydenottoaan? Lapset pitää huomioida ja järki pitää pitää mukana siinä miten antaa suhteen edetä..lapsia minullakin...silti kaipaan rakkautta, läheisyyttä, kumppanuutta jne...uskon, että elämän realiteetit olis soviteltavissa yhteen... yks ihana nainen on mielessä...

        Vitsit, kun olisit mun ihastus!

    • Anonyymi

      En ole saanut kerrotuksi enkä tiedä tulenko koskaan kertomaan. Ehkä hän sen sydämessään tietää. Se riittäisi. Kaikkea ja kaikkia ajatellen olisi ollut minulta itsekästä.

      • Anonyymi

        Miten olisi itsekäs? Et voi tietää, jos se olisikin toiselle todella elämää positiivisesti muuttava asia.

        Ihmiset eroavat myös ilman ulkopuolisia ja olen oppinut, että elämä ei ole niin yksinkertainen, että mustavalkoiset moraaliset periaatteet aina pätisivät joka tilanteessa.

      • Anonyymi

        Haaveajattelua, ei voi tietää, voi vain toivoa, mutta ei tietää, jos et kerro.

    • Anonyymi

      Olen kertomisen kannalla. Ystävälle voi tulla huijattu olo, jos ei tiedä ja tulee ilmi vuosien päästä.

      Musta on itsekästä olla kertomatta. Siinä, että on tunteistaan rehellinen ei häviä mitään. Itse olen myöhäänherännyt ja tajunnut 20 avioliitto vuoden jälkeen, että olen ihastunut naiseen. Jos ihastukseni tulisi kertomaan, en ajattelisi että rikkoo perhettä. Seksuaalisuus ja heräämiseni on oma henkilö kohtainen asia, josta mieheni tietää ja jollain tasolla hyväksyy, ei omista syistään ole koskaan pystynyt olemaan minulle kovin emotionaalinen kumppani.

      • Anonyymi

        Itse toivoisin, että pystyisin kertomaan tunteistani ja että niihin vastattaisiin rehellisesti.
        Toivoisin suoraa asiallista torjuntaa, helpottaisi ihastuksen tunteiden laantumisen ja elämässä eteen päin menoon.

        Toivottavasti saat kerrottua. Minä ainakin kohtelen toista hyvin vaikkei tunteet olisikaan samat. On jäänyt ystäviksikin naisia joilla on ollut romanttisia tunteita minua kohtaan, mutta minulla ei. Jos tunteet taas kohtaavat, niin silloinhan saat vastakaikua...

        Miten ystävyys on edennyt jos olet kertonut tunteistasi? Eikö se ole ollut raastavaa viettää aikaa yhdessä? Jos minulla on (romanttisia) tunteita naista kohtaan, haluan myös mahdollisuuden kosketuksiin. Ystävää ei voi kosketella.

        Suuntaan ajatukset pois romanttisista asioista, en katso silmiin intensiivisesti.. etäännyttämällä tunteita ne ajanoloon hiljenevät...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuntaan ajatukset pois romanttisista asioista, en katso silmiin intensiivisesti.. etäännyttämällä tunteita ne ajanoloon hiljenevät...

        Jos tolla taktiikalla tunteet hälvenee niin lieneekö ne edes olleet kovin aitoja tai voimakkaita tunteita. Itsellä ei hiljene vaikka en edes näkisi ihastustani puoleen vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tolla taktiikalla tunteet hälvenee niin lieneekö ne edes olleet kovin aitoja tai voimakkaita tunteita. Itsellä ei hiljene vaikka en edes näkisi ihastustani puoleen vuoteen.

        Taktiikka toimii, kun sen ottaa käyttöön riittävän varhain eli tunteiden kertominen on pian niiden ilmaannuttua tai tunteiden etäännyttäminen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ystävyys on edennyt jos olet kertonut tunteistasi? Eikö se ole ollut raastavaa viettää aikaa yhdessä? Jos minulla on (romanttisia) tunteita naista kohtaan, haluan myös mahdollisuuden kosketuksiin. Ystävää ei voi kosketella.

        Kyllä mä halaan ystäviä, kosketan käteen jne.. ystävä saattaa hieroa hartioitani tai silitellä tukkaani, nojata olkaansa minuun, itkeä olkaani vasten jne..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tolla taktiikalla tunteet hälvenee niin lieneekö ne edes olleet kovin aitoja tai voimakkaita tunteita. Itsellä ei hiljene vaikka en edes näkisi ihastustani puoleen vuoteen.

        Olen samoilla linjolla, tunteet nyt ei vaan häviä ihan noin vaan. Minulla on tunteita erästä kohtaan, ei olla tavattu pitkään aikaan. En tiedä jos pystyisin olla pelkästään ystävä hänen kanssaan, haluan hänet lähelleni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mä halaan ystäviä, kosketan käteen jne.. ystävä saattaa hieroa hartioitani tai silitellä tukkaani, nojata olkaansa minuun, itkeä olkaani vasten jne..

        No ystävien koskettaminen on ihan eri asia kuin ihastuksen jota yrittää pitää väkisin friendzonella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ystävien koskettaminen on ihan eri asia kuin ihastuksen jota yrittää pitää väkisin friendzonella.

        Jos ihastukseni koskisi hiuksiani tai pään aluetta, niin en "vastaisi seurauksista.."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihastukseni koskisi hiuksiani tai pään aluetta, niin en "vastaisi seurauksista.."

        Päästätkö hänet niin lähelle, että tuo olisi mahdollista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mä halaan ystäviä, kosketan käteen jne.. ystävä saattaa hieroa hartioitani tai silitellä tukkaani, nojata olkaansa minuun, itkeä olkaani vasten jne..

        Hiusten silittäminen on selvästi romanttinen ele ellei kyseessä ole lohduttamistilanne. Ei todellakaan voi tulkita ystävyydeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taktiikka toimii, kun sen ottaa käyttöön riittävän varhain eli tunteiden kertominen on pian niiden ilmaannuttua tai tunteiden etäännyttäminen...

        Aina tunteista ei voi kertoa, koska se olisi sopimatonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiusten silittäminen on selvästi romanttinen ele ellei kyseessä ole lohduttamistilanne. Ei todellakaan voi tulkita ystävyydeksi.

        Samaa mieltä. Ja vaikka olisin lohduttamassa ystävää kosketuksella, en koskisi hiuksia. Halata voisin, ja olenkin, jos ystävä tai hyvä kaveri on lohdun tarpeessa.

      • Anonyymi

        Oletko itse kertonut ihastuksesi kohteelle tunteistasi? Sinun avioliittosi mieheen voi myös olla suuri möykky jos ihastuksesi olisikin myös kiinnostunut sinusta. Terveisin nainen jolla vastaava tilanne käänteisessä asetelmassa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Ja vaikka olisin lohduttamassa ystävää kosketuksella, en koskisi hiuksia. Halata voisin, ja olenkin, jos ystävä tai hyvä kaveri on lohdun tarpeessa.

        Minustakin hiusten silittäminen liittyy rakkaussuhteeseen, mutta hiusten kampaamista ja muuta semmoista hiusten laittoa voi tietysti tehdä myös ystävien kesken, kun hiusten laittaminen ei ole koskettamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko itse kertonut ihastuksesi kohteelle tunteistasi? Sinun avioliittosi mieheen voi myös olla suuri möykky jos ihastuksesi olisikin myös kiinnostunut sinusta. Terveisin nainen jolla vastaava tilanne käänteisessä asetelmassa..

        Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että menee kertomaan ihastumisestaan, jos toinen on avioliitossa, minä en ainakaan ikinä tekisi semmoista, mitä ihmeen hyötyä siitä olisi.

        Eipä niitä möykkyjä kannata alkaa tehtailemaan etukäteen, kun ei toisten möykyistä voi tietää.

        Itselle tuo aviolitto mieheen tuossa tilanteessa olisi mikään ongelma, jos olisin ihastunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että menee kertomaan ihastumisestaan, jos toinen on avioliitossa, minä en ainakaan ikinä tekisi semmoista, mitä ihmeen hyötyä siitä olisi.

        Joo en halua suhdetta varatun kanssa. Aloitan heti tunteiden etäännyttämisen, jos huomaan orastavia tunteita varattuun itsessäni..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että menee kertomaan ihastumisestaan, jos toinen on avioliitossa, minä en ainakaan ikinä tekisi semmoista, mitä ihmeen hyötyä siitä olisi.

        Samaa ihmettelen, miksi kerrotaan ihastumisesta turhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että menee kertomaan ihastumisestaan, jos toinen on avioliitossa, minä en ainakaan ikinä tekisi semmoista, mitä ihmeen hyötyä siitä olisi.

        Aika vaikea salata tunteitaan, ystävältä esimerkiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa ihmettelen, miksi kerrotaan ihastumisesta turhaan.

        Niin, en minäkään ymmärrä, ei kai kertominen ole mikään itseisarvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika vaikea salata tunteitaan, ystävältä esimerkiksi.

        Niin, ei tunteita voikaan salata, kun ihastuminen näkyy kilometrin päähän, mutta ei siitä voi kumminkaan suoraan mennä kertomaan, jos toinen on varattu, kun semmoinen olisi väärin ja ihan turhaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päästätkö hänet niin lähelle, että tuo olisi mahdollista?

        Miksi ei päästäisi ihastuksen kohdetta lähelleen? Ei voi ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse toivoisin, että pystyisin kertomaan tunteistani ja että niihin vastattaisiin rehellisesti.
        Toivoisin suoraa asiallista torjuntaa, helpottaisi ihastuksen tunteiden laantumisen ja elämässä eteen päin menoon.

        Joskus on mukava vaan elää siinä omassa fantasia maailmassa ja nauttia ihastuksen kanssa juttelusta ja yhdessä tekemisestä ( töissä). Kertominen saattaisi ikävästi lopettaa tämän kaiken hauskuuden. ☺️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on mukava vaan elää siinä omassa fantasia maailmassa ja nauttia ihastuksen kanssa juttelusta ja yhdessä tekemisestä ( töissä). Kertominen saattaisi ikävästi lopettaa tämän kaiken hauskuuden. ☺️

        Tuskin se siihen loppuisi

    • Anonyymi

      Riippuu paljon miten niistä tunteista kertoo ja kenelle. Jos tulee aivan puskista ja kovin kiihkeä tunteiden osoitus tyyliin "olen niiin ihastunut suhun, en voi elää ilman sua" jne, niin ei kyllä herätä itsessä muuta kuin että olen varovaisempi sen ihmisen kanssa jatkossa.
      Jos on jo hyvät ja selkeästi lämpivät välit, niin siinä voinee jo jollain tasolla avautua tunteistaan.

      Itse mielummin osoitan tunteeni teoilla; osoitan että haluan viettää aikaa hänen kanssa, osoitan että pidän hänestä, hän saa (luonnostaan) erityiskohtelua osakseen yms. Kyllä siinä vaistoaa onko tykkääminen molemminpuolista, ja tohtiiko harkita jopa romanttista lähestymistä.

      • Anonyymi

        Joo kyllä jos joku itselle ihan "puskista" tulisi tunnustamaan ihastustaan minulle, saattaisin olla hyvinkin hämmentynyt siinä hetkessä, mutta olen nyt päättänyt että jos joku (nainen) tulee ja kertoo tuntemuksistaan niin pyydän että jos lähdettäis vaikka kahville tai treffeille , että vois sitten tututustua paremmin. Saattaahan olla etten ole vain huomannut ja kiinnittänyt tarpeeksi huomiota tähän ihmiseen ja hän on tehnyt rohkean aloitteen.. ja voin ehkä mahdollisesti halutakin tutustua häneen.

      • Anonyymi

        Toimin myös noin. Katselen kuinka hyvin saa sovittua tapaamisia, millaista silloin on, kun tavataan. Tekeekö toinen mitään aloitteita..Miten vastaa kosketukseen, katseeseen jne... muistaako mitä ollaan puhuttu, pääseekö henkisesti samalle aaltopituudelle..

        Ei kyllä yhtään kiinnosta ehdottaa mitään treffejä vain sen takia että toinen on kertonut ihastuneensa, saati kosketella tai katsella. Kyllä itselläkin pitää sitä kiinnostusta olla, muuten ihan ajan hukkaa.

        Olen samaa mieltä, toiselle tulee muuten turhia odotuksia ja voi tulla kiusallinen tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä yhtään kiinnosta ehdottaa mitään treffejä vain sen takia että toinen on kertonut ihastuneensa, saati kosketella tai katsella. Kyllä itselläkin pitää sitä kiinnostusta olla, muuten ihan ajan hukkaa.

        Eikö ihastunut osapuoli ehdota treffejä, miksi olisi toisin päin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ihastunut osapuoli ehdota treffejä, miksi olisi toisin päin?

        Niinpä.. tulee mieleen edellisista kommenteista että toisen voi pyytää treffeille vain jos varmasti tietää että toinenkin on kiinnostunut.. eli miten tässä nyt voi yrittää krtään lähestyä.. en itse ainakaan varmasti voi luottaa "tutkaani".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä.. tulee mieleen edellisista kommenteista että toisen voi pyytää treffeille vain jos varmasti tietää että toinenkin on kiinnostunut.. eli miten tässä nyt voi yrittää krtään lähestyä.. en itse ainakaan varmasti voi luottaa "tutkaani".

        Siis mitä, itse käsitin keskustelun aivan toisin. Kyse oli mielestäni siitä, että ei kai kukaan ala treffejä ehdottelemaan sen perusteella, että toinen on kertonut ihastuksestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimin myös noin. Katselen kuinka hyvin saa sovittua tapaamisia, millaista silloin on, kun tavataan. Tekeekö toinen mitään aloitteita..Miten vastaa kosketukseen, katseeseen jne... muistaako mitä ollaan puhuttu, pääseekö henkisesti samalle aaltopituudelle..

        Täävastaus tarkoitti sitä miten toimin ihastuneena..

    • Toimit mielestäni aivan oikein ja vastapuolta kunnioittaen...
      Samanlaisessa tilanteessa toivoisin käyttäytyväni samoin...

    • Anonyymi

      Olen kertonut ja jättänyt kertomattakin. Mutta itsekästä se on ja useimmiten itselleen vaan harmia aiheuttaa jos parisuhteessa olevalle ihastumisensa kertoo. Etäisyyden hakeminen viisasta. Kyllä vapaita naisia löytyy, kun itse on avoin mielin ja silmin :)

    • Anonyymi

      Onko se itsekästä jos ihastunut varattuun ja sitä ei aina pysty peittämään mutta ei puhu siitä ääneen?

      • Anonyymi

        Minä en ymmärrä, miten semmoinen voi olla itsekästä, mille ei voi mitään, ihastumista ei voi peittää millään keinolla, kun se näkyy katseesta ja kaikesta muustakin. Minusta on tärkeintä, ettei mene kertomaan sitä asianomaiselle.

        Samaa mieltä. Oletko muuten jo unohtanut seksinaisen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Oletko muuten jo unohtanut seksinaisen?

        Mitä utelette sitä jatkuvasti, miten minä voi unohtaa kun jankkaatte samaa koko ajan!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Oletko muuten jo unohtanut seksinaisen?

        Ainakin hän on onneksi unohtanut minut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin hän on onneksi unohtanut minut.

        Älä lue tätä ketjua sitten..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä lue tätä ketjua sitten..

        Niin, ehkä minun ei pitäisi lukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ehkä minun ei pitäisi lukea.

        Nyt minä en pysty taas keskittymään mihinkään, tämä palsta tekee minut hulluksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt minä en pysty taas keskittymään mihinkään, tämä palsta tekee minut hulluksi.

        Palstastako se johtuukin?:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstastako se johtuukin?:)

        Älä jaksa, miksi kaikki eivät voi keskittyä omiin asioihinsa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä jaksa, miksi kaikki eivät voi keskittyä omiin asioihinsa!

        Kun tänne kirjoittaa jotain, siitä saa kuulla lopun ikänsä eli ei kannata kirjoittaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tänne kirjoittaa jotain, siitä saa kuulla lopun ikänsä eli ei kannata kirjoittaa...

        Juu, kyllä minä sen tiedän ja siksi en kirjoitakaan mitään semmoista, mitä "kaikki" eivät jo muutenkin tiedä, tai mitään liian henkilökohtaista.

    • Anonyymi

      Voiko mielestänne ihastumisesta kertoa sähköpostilla vai onko se huono idea, jos sattuisi tulemaan puun takaa? Onko se lapsellista?

      • Anonyymi

        Mun mielestä ei ole lapsellista. Ei ainakaan sanat jää kurkkuun takertumaan kun voi selkeesti kirjoittaa ne. Itse olen parikin kertaa kertonut sähköpostilla, mutta ei niistä kummastakaan seurannut mitään suhteen aloitusta, mutta sainpahan sanottua mitä ajattelin. Ja kumpikaan ei pahastunut tunnustuksestani ☺

      • Anonyymi

        Miten olis perinteinen kirje?
        Kauniita sanoja, kaunista paperia, ja oikeita tunteita.

      • Anonyymi

        Ei se lapsellista ole. Voi olla toiselle osapuolelle jopa helpompi saada asia tietoonsa, kuin kasvotusten. Etenkin jos puun takaa tulee.

      • Anonyymi

        Maili tuntuu aika asialliselta/viileältä kanavalta kertoa tuollaista, minusta ainakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maili tuntuu aika asialliselta/viileältä kanavalta kertoa tuollaista, minusta ainakin.

        Kasvotusten kertominen olisi parasta, jos vaan rohkaistuu niin tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maili tuntuu aika asialliselta/viileältä kanavalta kertoa tuollaista, minusta ainakin.

        Näin juuri, itse kertoisin kasvokkain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten olis perinteinen kirje?
        Kauniita sanoja, kaunista paperia, ja oikeita tunteita.

        Jos yrittäisinkin kirjettä, se on varmaan sähköpostia parempi. Kasvokkain... tiedän etten pysty siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yrittäisinkin kirjettä, se on varmaan sähköpostia parempi. Kasvokkain... tiedän etten pysty siihen.

        Kirje tai sähköposti on ihan hyvät vaihtoehdot jos ei kasvokkainen tunteista avautuminen luonnistu. En itsekään saisi kasvotusten sanottua kuin ehkä puoli lausetta ja tiedän että suurin osa siitä mitä haluaisin sanoa jäisi vain jonnekin kurkun pohjalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yrittäisinkin kirjettä, se on varmaan sähköpostia parempi. Kasvokkain... tiedän etten pysty siihen.

        Kirje on hyvä ja henkilökohtainen! Myös sähköposti toimii, jos ei muuten saa sanottua. Sähköposti on helppo ja oli viesti vastaanottajalle mieluinen tai ei, sen kautta on helpompi ottaa tunnustus vastaan. Saa aikaa miettiä miten vastaa ja voi nautiskella postia lukemalla monta kertaa uudelleen.

        Itse olen kertonut aina face to face, jännittäähän se vähän mutta viis siitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen kertonut aina face to face, jännittäähän se vähän mutta viis siitä!

        Itse myös toimin näin, mutta olen saanut muutaman ihastumisen kertomis paljastuksen myös viestillä. (molemmat oli, kyllä käyttätyneet jo aiemmin niin, että osasin epäillä ihastusta taustalla)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen kertonut aina face to face, jännittäähän se vähän mutta viis siitä!

        Ehdottomasti kasvokkain. Herää kysymys kuinka kykenee parisuhteeseenkaan, jos ei kykene puhumaan tunteistaan muuten kuin viesteillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yrittäisinkin kirjettä, se on varmaan sähköpostia parempi. Kasvokkain... tiedän etten pysty siihen.

        Aiotko lähettää kirjeen postissa vai antaa kädestä käteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiotko lähettää kirjeen postissa vai antaa kädestä käteen?

        Miksi joku antaisi kirjeen käteen? Yhtä hyvin voi sanoa asiansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi joku antaisi kirjeen käteen? Yhtä hyvin voi sanoa asiansa.

        Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi joku antaisi kirjeen käteen? Yhtä hyvin voi sanoa asiansa.

        Mieti jos ollaan vaikka työpaikalla, ei siinä voi alkaa mitään sanomaan jos muut voi kuulla. Mun mielestä on parempi antaa kirje.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti jos ollaan vaikka työpaikalla, ei siinä voi alkaa mitään sanomaan jos muut voi kuulla. Mun mielestä on parempi antaa kirje.

        Lopettakaa jo se työpaikoilla vertaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopettakaa jo se työpaikoilla vertaaminen.

        Vehtaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti kasvokkain. Herää kysymys kuinka kykenee parisuhteeseenkaan, jos ei kykene puhumaan tunteistaan muuten kuin viesteillä.

        Kyllä viesti voi avata kanavat molempien uskaltaa puhua. Viesti voi olla hyvä ensimmäisen kynnyksen ylittämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä...

        Olisin hyvin mielissäni ja onnellinen, jos saisin koulussa/työpaikalla kirjeen käteen. Olen myös ujo tälläisissä asioissa.

      • Anonyymi

        Minä ihmettelen, miksi kaikki painottavat niin paljon paikkoja ja tapoja, minusta tuommoisella ei ole kovin paljon merkitystä, kun ei ala jossain baarin vessassa tai muussa semmoisessa tosi epäromanttisessa paikassa puhumaan tunteistaan.

        Mulle tuli kerran joku avautumaan tunteistaan baarin vessassa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe