Kallunki puhui taas itsesnä pussiin Oulaisissa.

Anonyymi

Olikohan puhujasetä hieman humalassa, kun puhui Pookiseuroissa toisena puhujana Oulaisisia, viiden seuroissa.

Hän otti tekstiksi Kolossalaiskirjeen, kohdan jossa Jeesuksen kanssa, tehtiin sovinto, eli Kol. 1:22 Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen.

Hän ei tietenkään lukenut Raamatusta, vaan muisteli sitä.

Sitten 5 minuuttia sieltä, täältä vailla juonta, ja otti esille sen, että "On vain yksi joukko, seurakunta joka pelastuu"?

Kolossalaiskirje unohtui ja puhuja paasasi pitkään siitä, että se yksi seurakunta onkin vain lahkonsa SRK, vain siinä pelastuu, oli kuinka vajava usko hyvänsä.

Sillä on kuulemma nimikin, "jumalan valtakunta", joka esiintyy vain heissä. Tämän oli kuuleman mukaan vahvistanut Hänelle Puhujain kokous Jyväskylässä.

Läksin pois, ei tuollaista jaksa kuunnella kukaan Jeesuksen seuraaja, koska valheita alkoi tulla perä jälkeen.

Jeesuskin ilmentyi kuoleman jälkeen vain opetuslapsilleen, ja UT sanoo, että heitä oli enemmän, n 40?

Eteisessä vielä kuulin kun Hän oikein perään korotti ääntään, siitä kuinka selvästi Jumalalla on kaikki valta, vaikka Raamattu kertoo sen olevan Jeesuksella.

Tähän loppu uskominen VL piireissä, mutta jatkuu kaikkivaltiaan Jeesuksen seuraajana, sieltä tiedän, että saan rauhan.
Mikä lie heillä pääsyvaatimus, ei varmaan näyttöjä, sillä valheita tuli ainakin viisi, ja totisesta naamasta.

Kyllä kuulian vastuu, ajatellen pelastusta, on todella suuri.

TV; paikalla osan aikaa olija, viimeistä kertaa.

11

114

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastuu on todellakin aina kuulijalla kun vl-puhveli puhuu.

    • Anonyymi

      Tupakin ja lieko viskinkin polttama puheaani oli.
      Ei ihme jos tuota oman porukan ylentamista ja tunkkaista ylpeytta ei porukat enaa halua kuulla vaan etsivat raikasta Kristus keskeista saarnaa.

    • Anonyymi

      Odottelen kaikkitietävän, ja muiden yläpuolelle itsensä aseettavan tähtiryhmän kommenttia.

    • Anonyymi

      Siis kertokaa nyt mitä te saatte tuollaisista puheista ja kokoontumisista?

    • Anonyymi

      Voitteko kertoa te rienaajat, miksi haluatte tuoda julki tyhmytenne kirjoittelemalla
      typeryyksiä palstalle.

      • Anonyymi

        Eiköhän typerykset löydy sieltä puhujapöntöstä.


      • Anonyymi

        Ilmentävät kristillistä rakkautta, kuten sinäkin tuossa.

        Herran Rauhaa, Pax Vobiscum. Ja Pax Romana myös.


      • Anonyymi

        Vastaa Sinä ensin, miten tuollaisella teologisella tiedolla voi jotain opettaa?
        Opettajan tulee ensin itse oppia, mitä opettaa.
        Rippikoulussa oppilaat ovat johdonmukaisempia, eivätkä yhtä isteään täynnä.


    • Kyllä nyt hävettää jyväskyläläisenä, että täällä on pidetty ko. puhvelikokkous. Joukossa tyhmyys tiivistyy...!

      • Anonyymi

        Minä olen miettinyt, miksi Kallunkia korjataan täällä jatkuvasti. Hän on sivistynyt ja korrekti kaveri! Toki usko on perinteinen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen miettinyt, miksi Kallunkia korjataan täällä jatkuvasti. Hän on sivistynyt ja korrekti kaveri! Toki usko on perinteinen!

        Hänen sivistys ei kuitenkaan riitä saarnaamaan, eikä Jeesukseen asti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 143
      1850
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      279
      1260
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      919
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      263
      666
    5. 33
      601
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      249
      593
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      591
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      553
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      492
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      482
    Aihe