Minusta on aivan väärin, että työntekijät voivat lakkoilemalla kiristää työnantajia.
On aivan selvää, että ylisuurilla vaatimuksilla aiheutetaan yrityksille kestämättömiä kustannuspaineita.
Ymmän esim. äänekosken uutta sellutehdasta, että jos kiky tunnit poistettaisiin toisi sellun hinnalle kestämättömät kustannuspaineet.
Sellun hintaa pitäisi nostaa ja silloin kilpailukyky vaarantuisi.
Kyllä työntekijöiden ahneudella pitää olla rajansa.
Minusta suomalaiset työnantajat ovat erittäin vastuullisia ja tuntevat vastuunsa työllistämisessä ja ihmisten hyvinvoinnista.
Toivottavasti kevään suuria lakkoja ei tulisi ja järki voittaisi näissä asioissa.
Lakkoilut kieltoon Suomessa.
82
741
Vastaukset
- Anonyymi
Mielestäni meidän kaikkien pitäisi saada liksaa lisää, eläkkeitä pitäisi nostaa ja veroja laskea. Ottakoon valtio ja kunnat vaan velkaa. Työaikaa pitäisi lyhentää tuntuvasti, ainakin puoleen. Kesälomia ja muita lomia tulee saada enemmän. Lakkoon vain, jos ei tipu!
- Anonyymi
Minusta työnantajan kuuluu maksaa palkkaa ja muita mahdollisia etuuksia työntekijän kokonaisosaamisen mukaan.
Kuten ammattitaito, kokonaisvaltainen työstä selviytyminen, sopeutuminen työyhteisöön ja pystyy toimimaan siellä muiden kanssa jne.
Kaikkia työssä vaadittavia ominaisuuksia voi itse kukin opiskella ja kehittää tarpeen mukaan itsensä ja työnantajansa takia.
Työstä ei pidä maksaa vain työpaikalla olosta vaan pitää olla tekoja sen eteen, että on palkkansa ja muut mahdolliset edut ansainnut. (joustavat työajat jne.)
Esim. jos minulle tulee kotia lvi-asentaja ja hän 4 tuntia näprää puhelinta ja 4 tuntia tekee varsinaista työtä en mielellään maksa hänelle korvausta 8 tunnin työstä.
Jos tuntee ettei nykyinen työ miellytä niin pitää hakeutua sellaiseen työhön jossa saa tyydytettyä omat tarpeensa kuitenkin sillä edellytyksellä että saa pitää työpaikkansa. - Anonyymi
Olen ollut tähän mennessä palkkatyössä 35 vuotta ja vielä olisi edessä muutama vuosi ennen kuin jään elekkeelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ollut tähän mennessä palkkatyössä 35 vuotta ja vielä olisi edessä muutama vuosi ennen kuin jään elekkeelle.
Minusta on aivan väärin, että meillä on lakko-oikeuden lisäksi lailla säädetty sananvapaus, (eli oikeus määkiä esim. täällä aivan, mitä mieleen juolahtaa tyhmimmämmälläkin kansalaisella) kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ja kaiken kurjuuden huipentumana vieläpä perustuslaki.
On se niin väärin??? - Anonyymi
Untako näät...?
- Anonyymi
Minusta on aivan väärin, että työntekijät voivat lakkoilemalla kiristää työnantajilta lisää palkkaa. On aivan selvää, että 10 miljardin (suomalaisten pörssiyhtiöiden osingot v 2018) ylisuurilla osingoilla yritysten kustannuspaineet ovat aivan kestämättömät.
- Anonyymi
Suomessa tavallista duunaria verotetaan niin törkeästi että palkallaan ei pärjää.Tämä on loppumaton ongelma.
- Anonyymi
Liksaa liksaa liksaa lisääää...herrojen on vara tiukentaa vyötä.
- Anonyymi
Varaa on maksaa osinkoja useita kymmeniä miljoonia, johtajille miljoona palkat ja bonukset, ja työntekijöitten pitäis tehä työt ilmaiseksi
- Anonyymi
työnantajakin voi järjestää työ sulun
- Anonyymi
Näitä muiden rahoilla eläviä Kauttoja riittää.
- Anonyymi
Sähköliitto maksaa 25 euroa tunnilta lakkolaisille, eli 200 euroa päivässä ja 12-tuntista päivää tekeville 300 euroa päivässä!!! Ei mitään hätää.
- Anonyymi
Niin, noin 4 400 euroa/kk. Miksi mennä töihin?
- Anonyymi
Työntekijä jättää tulematta töihin ja palkkakin jää toki saamatta. Mikä tässä on epäselvää? Miten lakot voisi estää. Milläs aattelit hakea ihmiset väkisin kotoa työpaikalle? XD
Haluaisinpa tietää millä keinolla pahvipää aloittaja pakottaisi ihmiset työpaikalleen. Työssäkäyminen on tietääkseni vapaaehtoista. Ihminen voi jopa irtisanoutua saadessaan paremman työpaikan. Aloittajan mielestä varmaan sekin on väärin että työntekijä voi halutessaan ottaa loparit. Onhan se nyt ihan kohtuutonta työnantajalle että työntekijä saa lähteä halutessaan kokonaan toiseen työpaikkaan?- Anonyymi
Irtisanomisaika nollaksi.
- Anonyymi
Koitas ny vähän skarpata! Aloittaja puhui lakkojen kieltämisestä, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa jos työntekijä jää pois töistä ilman syytä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitas ny vähän skarpata! Aloittaja puhui lakkojen kieltämisestä, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa jos työntekijä jää pois töistä ilman syytä!
Työntekijä jää saapumatta töihin mistä syystä lystää. Samoin työnantaja voi sulkea lafkansa kun siltä tuntuu. Vapaa maa.
- Anonyymi
Työsulku vaan päälle. Se on työnantajan oikeus. Ja lakko työntekijän. Molemmilla osapuolilla on demokraattisessa oikeusvaltiossa itsemääräämisoikeus.
Ei ole olemassa laillista demokraattista keinoa estää lakkoja. Silti jotkut psykopaatit jauhavat tästä aiheesta missä ei ole mitään keskusteltavaa.- Anonyymi
"Ei ole olemassa laillista demokraattista keinoa estää lakkoja.", eihän se vaadi kuin lain päivittämistä NIIN sitten on - ei siinä sen kummempia keskusteluja tarvita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei ole olemassa laillista demokraattista keinoa estää lakkoja.", eihän se vaadi kuin lain päivittämistä NIIN sitten on - ei siinä sen kummempia keskusteluja tarvita!
Millaisella lailla aattelit tehdä työnteosta pakollista? Ei ole länsimaisissa demokratioissa nähty vielä sellaista lakia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaisella lailla aattelit tehdä työnteosta pakollista? Ei ole länsimaisissa demokratioissa nähty vielä sellaista lakia.
Taidat olla näitä vänkääjiä ja tahallaan väärinymmärtäjiä - En tuhlaa aikaani ihmisiin jotka eivät edes ymmärrä mistä keskustellaan.
- Anonyymi
Mitäs mieltä laittomistalakoista? Maksavat yhteiskunnalle, veronmaksajille satoja miljoonia?
- Anonyymi
Huomaa että osa kommentoijista ole elämässään päivää töitä tehnyt. Lakkojen estämiseen ei ole mitään keinoa demokraattisessa maassa jossa on kansalaisoikeudet.
Siis oikeesti. Jos työntekijät alkavat lakkoon ja jäävät saapumatta töihin niin ajattelitteko että poliisi vai armeija hakisi lakkoilijat kodeistaan vai miten ajattelitte toteuttaa. Voi luoja mitä pässejä te ootte =,D- Anonyymi
No ainakin nyt aluksi poliittiset ja muuten laittomat lakot voitaisiin ihan hyvin lailla kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ainakin nyt aluksi poliittiset ja muuten laittomat lakot voitaisiin ihan hyvin lailla kieltää.
Eli tarkoitat että ihmiset ei saa osoittaa mieltään ja pitää kiltisti totella mitä herrat keksii? Eihän tuossa ole mitään järkeä
- Anonyymi
Heti lopputili. Työttömiä tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heti lopputili. Työttömiä tilalle.
Nythän on hyvä lakkoilla, kun sellutehtaille tulee pulaa puista leudon talven takia.
Sellun hintakin on tippunut alaspäin.
Hyvin ovat miettineet viisaat ay-johtajat tämän lakkoilu ajankohdan.
Tuleeko taas myös työsulut niinkuin taannoin.
Ei muuta kuin kiitokset siitä työnantajan parasta ajatteleville työntekijöille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli tarkoitat että ihmiset ei saa osoittaa mieltään ja pitää kiltisti totella mitä herrat keksii? Eihän tuossa ole mitään järkeä
Kyse oli laittomista ja poliittisista. Eihän tuossa ole mitään järkeä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse oli laittomista ja poliittisista. Eihän tuossa ole mitään järkeä!
Eli miksi poliittiset lakot on laittomia. Meidän pitäis nyt jo lakkoilla kun hallitus tyrii nykyään minkä ehtii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli miksi poliittiset lakot on laittomia. Meidän pitäis nyt jo lakkoilla kun hallitus tyrii nykyään minkä ehtii.
Tuon asian puolesta kyllä.
- Anonyymi
Mahtava päästä lakkoon. Etelän reissu maksettu. Kiitos työnantajalle mukavasta lomasta aurinkoon.
- Anonyymi
Soittele Suomeen ennen matkan loppumista jos on alkanut työsulku niin voit olla siellä pitempään.
Rahat ei varmaankaan lopu paperiteollisuudessa työskenteleviltä.
Ei muuta kuin hyvää matkaa.
- Anonyymi
Ainakin Äänekosken näyttöpäätteen edessä makoilijat ovat tyytyväisiä lakkoavustuksiin.
- Anonyymi
Meidän veroilla maksetaan myös sinun kelan korvaukset...
- Anonyymi
Täytyy myöntää, olen kateellinen kun lakkoilemalla saa noin 4 500 euroa.
- Anonyymi
Enemmän minä ihmettlen miten näytön edessä makoilemisesta maksetaan tuhansia .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän minä ihmettlen miten näytön edessä makoilemisesta maksetaan tuhansia .
Tuu tehtaalle ihmettelemään, käy 6 vuotta koulua niin voit päästä sinne ehkä töihin. Voit sitten nesteellä kertoa että mitä siellä tehdää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuu tehtaalle ihmettelemään, käy 6 vuotta koulua niin voit päästä sinne ehkä töihin. Voit sitten nesteellä kertoa että mitä siellä tehdää
6 vuotta tarkoittaa että peruskoulu jäänyt kesken ja sitten töihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän minä ihmettlen miten näytön edessä makoilemisesta maksetaan tuhansia .
koska siinä on tosi huono asento niin pitäähän siitä maksaa
- Anonyymi
Jos tulisit takaisin normi maailmaan . . .
- Anonyymi
Kyllä työ paperiliittolaiset olette kallista karjaa, ei teidänkään ahneudella mitään rajaa.. kk keskitulot hipsii 5000e/kk ja vielä olette vinkumassa lisää!
Ja teidän tulevien lakkolaisten/eläkeläisten eläkkeissä on tuleville polville maksamista. Saisitte viedä paperikoneet ulkomaille akkoineen ja ukkoineen.- Anonyymi
Paperiteollisuudessahan tehdään kuluttavaa kolmivuorotyötä arjet ja pyhät.
Lisäksi työssä joudutaan olemaan myös juhlapyhät jne.
Työt ovat vaarallisia ja niissä on aina omat riskinsä vaikka kuinka hyvin huomioit ko. asiat.
Automaatio on viety pitkälle mikä tuo työlle omat lisävaatimukset kokonaisosaamiselle.
Elikkä eiköhän he ole palkkansa ansainneet.
Lisäksi tulee aina muistaa, että ns. hyvätuloiset maksavat enemmän veroa yhteiskunnalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paperiteollisuudessahan tehdään kuluttavaa kolmivuorotyötä arjet ja pyhät.
Lisäksi työssä joudutaan olemaan myös juhlapyhät jne.
Työt ovat vaarallisia ja niissä on aina omat riskinsä vaikka kuinka hyvin huomioit ko. asiat.
Automaatio on viety pitkälle mikä tuo työlle omat lisävaatimukset kokonaisosaamiselle.
Elikkä eiköhän he ole palkkansa ansainneet.
Lisäksi tulee aina muistaa, että ns. hyvätuloiset maksavat enemmän veroa yhteiskunnalle.Miten näytön edessä makoilu on vaarallista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten näytön edessä makoilu on vaarallista?
Loppujen lopuksi on aivan sama mitenkä he palkkansa ansaisevat, kunhan he täyttävät
työnantajansa vaatimukset ja tuotantoa syntyy.
Kai se olisi parasta, että kaikille maksetaan yhteiskunnassa samaa palkkaa esim. 2500 euroa kuukaudessa.
Hoidetaan yhteiskunnan vastuut sitten talkootyöllä jos verorahat ei riitä.
Näinhän varmaankin toimittiin joskus vuosisatoja sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten näytön edessä makoilu on vaarallista?
Paperimiehen työhön liittyy monia riskejä esim. keväällä sairaslomalla pilkillä ollessa voi liukastua.
- Anonyymi
Vietäishä ne mutta sattuu tuo suomen puu olee nii uniikkia että niitä ei ookkaa nii helppo viedä ulkomaille..
- Anonyymi
Suomi nousuun!
- Anonyymi
Mitä ihmeen auttajia mekaaninen puunjalostus on paperitehtaille?
Suolahdessa palkat ovat paljon alempia kuin Äänekosken tehtailla.Suolahdessa lakkoiltiin jo pariviikkoa ja nyt taas.
Kyllähän tässä on selvästi työnantaja takana.
Saadaan tehdas lopetettua. Sitten syytetään työntekijöitä ja lakkoilua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen auttajia mekaaninen puunjalostus on paperitehtaille?
Suolahdessa palkat ovat paljon alempia kuin Äänekosken tehtailla.Suolahdessa lakkoiltiin jo pariviikkoa ja nyt taas.
Kyllähän tässä on selvästi työnantaja takana.
Saadaan tehdas lopetettua. Sitten syytetään työntekijöitä ja lakkoilua.Eiköhän vaneritehtaan väki lakkoile ihan muusta syystä kuin paperiliiton tukena. Niillä on omat työehtosopimusneuvottelut käynnissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän vaneritehtaan väki lakkoile ihan muusta syystä kuin paperiliiton tukena. Niillä on omat työehtosopimusneuvottelut käynnissä.
Tule sinä vanerille töihin! Ei sunnuntai lisiä
- Anonyymi
Ajatelkaapa hoitajia, jotka hoitavat vanhuksia. Palkka vajaat paritonnia kk/käteen. Työ vaarallista ja raskasta. saa väistellä nyrkkiä/jalkaa ja ei voi lakkoilla. Teillä paperimiehillä palkka moninkertainen ja pyydätte lisää ja varmasti helpompi työ. Ahdeudella ei ole rajaa.
- Anonyymi
Peruspalkka 2000 kukaan ei puhu sunnuntai-,ylityö, palvelulisistä ym. lisistä mitään !!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peruspalkka 2000 kukaan ei puhu sunnuntai-,ylityö, palvelulisistä ym. lisistä mitään !!!!
Viikossa? Paperimiehet ovat suomalaisen yhteiskunnan loisia.
- Anonyymi
tällä alalla on palkkakustannukset alle 4.5% niin suhteuttakaapas puhtaaseen tulokseen palkka niin taitavat olla alipalkattuja..vähä niiku joesta ja purosta ottais kahvikupilla vettä toisesta virtaa aika paljo ohi..
- Anonyymi
Kikystä erimielisyys. Naurettavaa puolituntia viikossa. Ei kysymys ole siitä.
Nythän ne ovat löytäneet yksimielisyyden kun toiset ovat lakossa ja toiset perään työsulussa. Työnantaja ilmoitti työsulun,näin säästävät lomarahoissa. - Anonyymi
Paperimiesten palkka olisi syytä työntaso huomioiden pudotettava puoleen.
- Anonyymi
Ja sullehan se puolikas sitten tulisi
- Anonyymi
Nyt taistellaan vaikka työpaikat menisi!
- Anonyymi
Niin ne menevät ainakin Suolahdessa.
- Anonyymi
Mitä työ kitisette paperimiesten palkoista. Ei muuta kuin koulunpenkille takaisin ja opiskelemaan alalta työpaikka. Sama kuin vuolisi kultaa suoraan harkosta taskuun, niin hyvin siellä tienaa, ainoa vaatimus että pysyy rukkaset kädessä , ei teistä taija olla kuin kitisemään kateellisina muitten palkoista.
Lakkoja tai ei, niin tehtaita lopetetaan joka tapauksessa, vaikka ilmaiseksi tekisibät työt. Aina löytyy johtaja joka haluaa lisää bonusta itelleen.
Kannattaa myös muistaa kun vertaa paperimiehen ja hoitajan palkkoja, hoitajat ja lääkärit eivät tuota mitään, ne on valtiolle vain kuluerä. Tehdastyöläiset tuottaa konsernille useita kymmeniä miljoonia euroja voittoa, joten eiköhän siitä potista riitä jaettavaa muillekki.
Haukutte ammattiliittoja, ja kuitenkin nutitte niitten neuvottelemista eduista, ja kannattaa myös muistaa että liitoilta saat ilmaista oikeusapua irtisanomistilanteessa. Loimaan kassalta et.
Mutta jokainen tyylillään.
Ps. Miksi mennä pilkille on varaa ostaa kuhafilettä lihatiskiltä- Anonyymi
Psprimiehillä ei itseasiassa kovin kummonen palkka ole..5000kk? Sekö on hyvä..huh huh ja hetätys
- Anonyymi
Paperimies on palkkansa ansainnut. Miljoonatehtaat takovat miljoonia. Rahan pitää liikkua ja osa kuuluu myös työntekijöille.
- Anonyymi
Ei ainakaan työllä.
- Anonyymi
Suomelle käy vielä honosti.
- Anonyymi
Paperimiehet = suomalaisen yhteiskunnan loisia.
- Anonyymi
Kuten lehdistössä ollut, töissäolijoita kutsuttu rikkureiksi, mutta kuten eräs totesi niin ei sillä väliä kun jatkossa paremmin töitä saa tämä rikkuri. Työnantaja kunnioittaa enemmän työtä tekevää työntekijää kuin sohvaperunaa. Paikallisesti sovittu paremmista ehdoista kuin lakkoilijat tulevat saamaan, samoin kikytunnit poistettu ja samalla porukka puolihuolimattomasti eronnut liitoista! ay-liikkeen alasajo alkanut!
- Anonyymi
Ay-liike matkalla tuhoon:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006388219.html
Näille Aalloille ja Kautoille ei ole jatkossa sijaa. - Anonyymi
Oli ainakin "puuliiton" Alapartaselta törkeää tekstiä eilisissä Iltapäivälehdissä. Uhkailee työnantajia ja nimittelee työntekijöitä jotka eivät edes kuulu liittoon. Kyllä Ytk.n jäsenillä pitää olla oikeus käydä töissä vaikka ay-porukat lakkoilee, lapsellista nimittelyä.
- Anonyymi
Rikkurit ovat yhteiskunnan pahimpia loisia. Luottomiehet ja työläiset ovat saaneet kohtuuliset työ- palkka ja sosiaalietuudet sopimuksiin ja nyt nuo mulkvistit kusevat kintuille työkavereitaan menemällä lakonalaisiin töihin. Saavutetuista eduista kyllä nautitaan täysillä ja jopa leukitaan niillä! Onneksi ei Äänekoskella mutta muutamilla Teollisuusliiton työpaikoilla kylläkin.
Toivottavasti kaikki rikkurit erotetaan liitoistaan ja saavat työnantajan kanssa tehdä omat sopimuksensa ja nauttia sitten orjatyövoimana olostaan. Sitten kun duunarin lärvi ei enää kiinnosta tulee kenkää (mikä tapahtuu varmasti koska ei työnantajakaan arvosta tuollaisia porukan pettureita) niin kukaan ei auta. Yhteiskunnallinen arvostus on about pedofiilien luokkaa. Sossuluukulla tulee sitten ehkä mietittyä tulikohan toimittua oikein. Eli kannattaa miettiä etukäteen tekemisensä!- Anonyymi
Höpö höpö :) ne joita alapartanen nimitti rikkureiksi, eivät ole liiton jäseniä, niin kuinka heidät voitaisiin erottaa liitosta? Ja mitä yrität puhua työnantajan puolesta, sekin on täyttä puppua. Nykyään työnantajat arvostavat enemmän heitä, jotka eivät kuulu liittoihin, koska heihin voi luottaa AINA.
- Anonyymi
Paperimiehet ovat yhteiskunnan loisia. Heidän liittoa on rinnastettu liivijengeihin.
- Anonyymi
Tän viestin laitoin myös Jämsän pastalle eli, miettikää hyvät ihmiset ennen kuin meette lakkoon. Ahosen ajat ja maha ovat takanapäin. Mietikää jälkikasvuja--
Niin se vaan on, että ehkä paperimieskin on ollut joskus pieni poika (tai hänen lapsensa...), hoitopaikkaa tarvittiin, räkätauteja hoidettiin, pentuja opetettiin, ja kaupasta jotain ostettiin.. Nämä em. työntekijät tekivät työn... Nyt tuppukylä palaa entiselleen, yrityksiä loppuu ja ennenkaikkea ne tehtaat loppuu ja sinne sen asunnot jää myymättä. Ei maailmalla tälläistä tajuta. Hyvin röykeää porukkaa...- Anonyymi
Juu kerroin tämän nesteellä ja niin ne oli ihan ihmeissään kiitos sinulle.
- Anonyymi
Lakkoilemalla hyvät palkat on saavutettu eikä millään muulla. Nyt on kunnon palkka, yli 6000 / kk ja on varaa ajella Mesellä ja käydä taikkutyttöä survaisemassa. Nämä on valintakysymyksiä, tehkää perässä! Turha inistä! T: Paperipoika
- Anonyymi
Totta. Ei kapitalisti maksaisi työtä mitään ellei olisi pakko. Kyllä se raha aina jonkun taskuun menee, jos se ei mene paperimiehen taskuun, niin ulkomailta löytyy kyllä sijoittajia joille se kelpaa. Ei kannata olla huolissaan, ei raha jää jakamatta.
Eräällä Ruotsissa asuvalla Nalle-veropakolaisellakin on 65 miljoonan vuositulot ja 700 miljoonan henkilökohtainen omaisuus, mutta tuskimpa hän kieltäytyy lisätienestistä, jos paperimies päättääkin luopua eduistaan.
- Anonyymi
Koittaa uusi aika vanhojen loppuessa.
- Anonyymi
Paperimiehen kommentista suivaantuneena kannatan ensiksi pitkää lakkoa ja sitten paperitehtaat kiinni ja sitten vähän myöhemmin sellutehtaat.
- Anonyymi
Kyllä tässä paperimiehet nyt ainakin vappuun asti voisi pitää vapaata. Verotus antaa hyvin takaisin ja pusketaan sitten ylitöitä loppuvuodesta, sillä se tasoittuu muutaman kuukauden lakkoilut. Palkkakin noussee varmaan reippaasti, ehkä 6500 €:n / kk. Täytyy lähteä rymistelemään Taikkumaahan, siellä on kaikki halpaa, ruokan ,bisse, napanderi ja ennenkaikkea aivan ihanat ja kauniit naiset jotka antaa niin hyvät hoidot että suomalaiset selluliittiset tuulipukuakat ei pysty lähellekään.
- Anonyymi
Kesäkin menee töissä lakkoilun viedessä lomat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesäkin menee töissä lakkoilun viedessä lomat.
Mihis se muka menis ? Pari lomapäivää häviää, mitä sitten. Ylityö vapaita on jemmassa parin viikon edestä 😊
Mahtaahan sekin taas jotain kateellista harmittaa
- Anonyymi
Niin ! Sehän on niin,että TYÖNTEKIJÄT harvoin itse määräävät lakkonsa, mut kun kuulutaan ammattiliittoon, mistä saadaan korvauksiakin ,kun tarve on, niin liitto kun märää palkka ym neuvottelujen epäonnistuttua lakon, siihen on vähän niinkuin suostuttava. Harva työntekijä alkaisi ,vakei palkka niin nousisikaan ! Näinhän se on. Aina siitä pitkästä lakosta työntekijä kärsii, ennenkuin pieni palkannousu korvaa, mitä menetettiin rahassa! oLEN ITSEKIN OLLUT NORMAALI TYÖLÄINEN, NYT eläkkeellä.
- Anonyymi
Porvariin se kipeimmin sattuu. On ne tyhmiä, yrittävät lyödä duunaria silläkin uhalla että itseen sattuu pahemmin. Mutta se on tuo ääliömäinen periaate että yritettään kyykyttää ammattiliittoa ja TES:iä, mutta eipä onnistu, vielä on jäljellä suoraselkäisiä ja rehellisiä kunnon yhdistysduunareita eikä selkärangattomia rikkureita ja siivelläeläjiä!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264838Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3053685TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362745Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372669- 1452220
- 552006
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221890Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91584Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s31502Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261458