Keparissa uutisoitiin, että kokeista on huutava pula.
Toisaalta kokin työ on erittäin vaativaa ja vastuullista, koska ravintola asiakkaat olettavat saavansa erittäin maukasta, laadukasta ja hyvää ruokaa.
Jos kokki epäonnistuu ruoan valmistuksessa, niin silloin asiakas tuskin tulee uudelleen samaan ravintolaan syömään.
Kokin on valmistettava useita erilaisia ja kymmenittäin ruoka-annoksia päivässä.
Uutisessa mainittiin myös, että niin kauan, kun ihmiset eivät ravitse itseään pillereillä, niin kokkeja tarvitaan.
Meikäläisestä ei olisi kokisi, vaikka ruokaa olen tehnytkin yli 40 vuotta, mutta en pysytyisi valmistamaan kymmeniä yksittäsiä ruoka annoksia ja monia erilaisia, vaan kokkaan yhden ruokalajin, enkä muuta.
Kyllähän sitä kävisi vaikka joka päivä ravintolassa syömässä, mutta ei tulottomalla ole sellaiseen varaa, korkeintaan kerran kuukaudessa.
Ravintolassa ruoka on kuitenkin aika kallista ja lounas yli 8€ on paljon, vaikka kuuleekin mielipiteitä, että sehän on halpaa.
No, halpaa se on niille, joilla on hyvät tulot, jotka tienaa yli 20€/h
Toiseksi, olisiko se ravintolassa joka päivä syöminen ihan terveellistä.
Vuodessa voisi kertyä yli 10 kg lisäpainoa, kun ravintolassahan syödään yleensä niin paljon, kun jaksetaan.
Näkeehän sen näistä johtajista, jotka käyvät paljon ravintolassa syömässä, että pulskia ovat ja hurjasti ylipainoa.
Toinen erikoinen asia on kaupassa, jos kahvia ostaa, että todetaan, että onpas kallista kahvia, jos laadukas kahvipaketti maksaa 4-5€ ja ihmettelee, että eikös täällä ole tarjouskahvia ja valitsee lopuksi hyllystä alle 3€ kahvipaketin, todeten, että kyllä kahvi on kallista.
Jonkun ajan kuluttua voi sama henkilö todeta mielessään kävellessään kahvilan ohitse, että nyt teksi mieli kahvia ja tässähän onkin kahvila, että menempäs kahville.
Ottaa kupin kahvia ja kassalla maksaa kahvikupista 4€, eikä olenkaan kritisoi kahvin kalleutta ja voipa vielä kehaistakin, että kun saa santsikupin, niin ei ole kallista.
Siitä 5€ kahvipaketista keittää useamman kymmenen kupillista kahvia, että on muka kallista verrattuna yhden kahvikupin hintaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo on kuin Reijon roskien käsittely. Osan hän hautaa pihalleen maahan ja loput ajelee autolla pitkin kaupunkia eri roskaastioihin. Kaikki sen takia ettei ole roskaastiaa omalla pihalla. Kuitenkin Reijo maksaa saman jätemaksun kuin kaikki muutkin kotitaloudet.
Kahvipaketista 3 euroa on jo aika kallista eihän siinä ole mitään ravintoa.
Tietysti kun on totuttu juomaan kahvia, onhan se parempi tapa kuin juopottelu.
Ravintolan ruuat eivät ole perinteistä suomalaista ruokaa siellä yritetään suomalaisia opettaa roskaruuan käyttäjiksi.
Suomalainen suomessa tuotettu ruoka on hyvää ja terveellistä, tämä ei ole mainontaa vaan todettu ja totuus, vai onko?
Saatais myös tuottajat tekemään terveellistä ruokaa ilman myrkkyjä eli kasvinsuojeluaineita.
Nälissänne taskut tyhjinä höpisette! Ei olisi pulaa kokeista jos ei olisi pulaa kunnonpalkkaa maksavista ravintoloitsijoista!
Sama tietysti ratkaisu työvoimapulaan joka alalla.
Se on just näin. Kaikenlaista konkurssikypsää yrittäjää tes-minimillä ja 0-tuntisopimuksella riittää. Sitten vingutaan kun ei löydy työntekijöitä ja vielä pitäis palkkaa maksaa.
Voi saa..na mitä passkatekstiä. Ei kai enää ole niin tyhmiä ihmisiä, jotka notkuvat ravintoloissa, tai/ja kaiken maailman mäkkäreissä ahmien passkaruokaa. Maksaen siitä "ilosta" maltaita. Yhdellä ravintola-annoksen ja nakkimössön hinnalla saa itsevalmistettua kotiruokaa vähintään 10 annosta, hah...
Onko vielä omakotiperheitä, jotka kippaavat passkansa pihajäteastioihin. Mitä kaikkea "passkaa" sieltä löytyykään. Haju on ainakin tyrmäävä...
Kaikki maatuva on kompostoitavissa, ja kaupungissa on keräyspisteitä lähes joka "nurkassa", jonne maatumaton ylijäämä viedään lajiteltuna omiin astioihinsa. Suuremmat esineet voi viedä Ekorosk`in hyötykäyttöasemalle esim kerta/vuosi. Pitääkö taas vääntää rautalangasta malli, hah hah haaa!!!...
Itkua taidat vääntää kun maksat sitä ekoroskin laskua säännöllisesti.
Tietysti maksetaan, vaan tyhjennyksestä ei senttiäkään, kun ei ole mitään tyhjennettävää; saati että olisi edes sitä yhtä piharoskista. Suomen laki on siitä hyvä, että tekemättömästä työstä ei tarvitse maksaa, ja sekös "passkakuskeja" näyttää vittuttavan. Uskon ja tiedän, että pian on Kokkolassa tuhansia perheitä, jotka kierrättävät jätteensä itse kuten me olemme tehneet ja vuosien ajan, hah hah haaa!!!...
Jep, sitten on aikaa viedä jätteitä metsiin työttömänä taikka köyhänä eläkeläisenä kun ei ole enää muutakaan tekemistä.
Realistin kurkkutorvi rahisee taas.
Kirjoituksessaan Realisti oli oikeassa, että ravitola ruoka-annoksen hinnalla 9-40€ saa ruokatarvikkeita kaupasta, joilla tekee viikon parin ruoat kerralla.
Kyllä kai Realistin tontilla käy loka-auto, vai käykö Realisti Vesiveijarissa paskalla ja kusella tai kaupoissa, kaupungintalolla, virastotalolla, aikuiskoulutus keskuksessa, chydenius yliopistolla ym. missä on yleisö wc:t avoinna ilmaiset.
Maksaa se täydet maksut. Ei vaan kykene asiaa tunnustamaan. Uskomaton turhake.