Olen provisiopalkkaisena työntekijänä, eli minulla ei ole puhelinmyyntityössä mitään pohjapalkkaa. Sairastuin vakavasti ja lääkäri puhalsi pelin poikki, koska en ollut työkykyinen. Työnantaja ei maksa sairasajalta mitään palkkaa, olen ollut siinä käsityksessä, että olisin oikeutettu Kelan sairaspäivärahaan, mutta olenko väärässä?
Nykyisessä systeemissä, kun provisiopalkkaisen provisiopalkka maksetaan vasta seuraavassa kuussa, provisiopalkkainen putoaa todella vaikeaan tilanteeseen.
Esim. olin sairaslomalla elokuussa, jolloin en tehnyt päivääkään töitä. Heinäkuussa minulla oli hyvin alhaiset tulot alle 1500 euroa, ja tämä provisio maksettiin minulle elokuussa eli käytännössä sairaslomani aikana. Eli vaikka olin työkyvytön, enkä pystynyt tuottamaan itselleni työtuloja elokuussa, olenko kokonaan ilman oikeutta Kelan peruspäivärahaan elokuun ajalta? Karenssi on jo 9 arkipäivää, jolta ei saa mitään.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa työntekijä joutuu vastoin lääkärin ohjeistusta olemaan töissä sairaana.
Provisiopalkkausta saavalla pitäisi olla yhtälainen oikeus olla lääkärin määräyksestä sairaana ja oikeutettu kelan sairaspäivärahaan ajalta, jolloin on työkyvytön.
Katsooko Kela ainoastaan sitä päivämäärää, jolloin provisiopalkka maksetaan vaikka tulo olisi tehty aikaisempina kuukausina, jolloin on ollut työkykyinen?
Yrittäjämallin sairasloma
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
En tiedä mitä Kela tuossa tapauksessa katsoo mutta sillä on tapana katsoa asioita asiakasvastaisesti usein leista piittaamatta ja totuudesta välittämättä. Muissakin töissä yleensä palkka maksetaan jälkikäteen paitsi ehkä joissain viroissa saatetaan maksaa aina kuun alussa etukäteen. Tässä "eläketukilaisen virassa" jossa olen nyt neljättä kuukautta maksetaan aina kuukauden 4. päivä, tässä kuussa jo 3. päivä, etukäteen. Joten palkan maksupäivän ei pitäisi olla se merkitsevä asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh412415Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423011994- 211788
- 241585
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘231434- 1001319
- 431318
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391265Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371151- 361036