Astra 1.9 CDTI 88kw vm. 2008 starttaus ongelma

Anonyymi

Hei, Astrani on tehnyt pari kertaa niin, että käynnistäessä lämpimänä startti pyörittää laiskasti ja rämähtää ilkeästi, uusintastartti sama tulos ja kun laittaa kaasupolkimen pohjaan ja starttaa, niin sen rämähdyksen (en osaa paremmin ääntä kuvata) kera lopulta lähtee käyntiin, kylmästartilla ei ole tätä tehnyt, startti/kaksoismassa (ihankuin ääni tulisi kytkinkopan seudulta)/joku muu?, onko kenelläkään mitään neuvoa mistä vikaa etsisi, teki tätä muutaman kerran kesälläkin, mutta nyt pari kertaa viikon sisään, jotenkin tuntuu, että kun auto on sellaisessa asennossa, jossa etupää on ylempänä, mäki/ramppi tai vastaava, niin silloin se esiintyisi.
Tietysti kun olen yrittänyt vartavasten mennä testaamaan mäkeen, niin kyseistä ongelmaa ei ole esiintynyt, eli on ihan satunnaista.
Akku on 3 vuotta vanha, startti vaihdettu edellisen omistajan toimesta 4 vuotta sitten (täydellinen huoltokirja ja kuitit töistä), eli ei luulisi niissä olevan vikaa.
Lisäksi jos autolla ei ajeta vaikka kolmeen päivään, niin tuntuu että strartti pyörittää laiskasti, hmm.. akku?, mutta jokapäiväisessä ajossa ei kylmästarttauksessa ole ongelmia.
Hankalahan toi vika on, mutta kun auto on näinkin vanha, niin ei viitsisi heti merkkikorjaamoon viedä ihmeteltäväksi, saattaa auton hinta palaa "etsintätyö tunteihin"
Neuvoja otetaan mielellään vastaan, autolla ajettu 196tkm.

5

181

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rupiset akunavat syynä huonoon kontaktiin, ne kannattaa siivota!

    • Anonyymi

      Startti vaihtoiässä.

    • Anonyymi

      Oli Astra päivän korjaamolla vianetsinnässä, ei ns. tulosta tullut, koska eivät saaneet "vikaa kuuluville", akku näytti olevan kunnossa ja starttikaan ei (tietenkään) temppuillut, kertomani oirekuvauksen perusteella epäilivät kaksoismassa "hässäkkää" (vaihtoarvio n. 1500€), mutta minun käsittääkseni, jos siinä on vikaa, niin oireilee kokoajan, kolinaa ja rymistelyä jatkuvasti, se on kuitenkin ihan mekaaninen laite, joten jos viallinen, niin pitäisi kuulemma kolista/naputtaa jatkuvasti.
      Nyt ei ole taas "rymistellyt" ollenkaan, elikkäs meinaan ajaa niin kauan, että joku osa hajoaa, niin näkisi missä se vika on.
      Työpaikalla on tätä yritetty ihmetellä ja arvuutella mistä voisi johtua ja yksi heitti "villin" arvauksen startin maadoitusvikaan?, mutta milläs sen selvität, kun ei vika ole päällä kuin satunnaisesti, on tämä auvoista autoilijan elämää.
      Olisko jollain tuohon maadoitushommaan jotain reseptiä?, miten sitä voisi itse tutkia.

    • Anonyymi

      Korjaantuu vain merkkiä vaihtamalla....

    • Anonyymi

      Mää kyl epäilen tota noin laturin vapaakytkin rullalaakeria tuohon räminään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe