Ristikoiden kuvitus

Sanariksen tuottamissa ristikoissa on yleensä varsin laadukas kuvitus. Kuvittajista mielestäni vain P. J. Manninen ansaitsee hieman arvostelua, koska kuvat ja tekstit ovat toisinaan epäselviä eikä mielestäni kuvituksen taso ole aina 9-10 luokkaa. Näin on kyse varsinkin Metro-ristikoiden kohdalla.

Jotkut Sanariksen laatijat kuvittavat ristikkonsa itse, jolloin laatu ei aina yllä sellaisten ristikoiden tasolle, joilla on omat kuvittajat.

Jos ajatellaan vain piirrosten ja valokuvien teknistä laatua, ehkä laadukkain kuvitus on Apu-lehdessä. Markku Mäkelän kuvituksen ohella myös Pertti Mäkelän kuvitus on hyvin laadukasta.

Kuvitus on melkein aina poikkeuksetta kiitettävällä tasolla. P. A. Mannisen värillinen kuvituskin on yleensä kiitettävää tasoa.

IS ristikoiden ET-lehden kuvitus jää reilusti Apu-lehden tasosta.

Muutamia Kari Päivärinnan kuvittamia ristikoita olen ratkonut. Kuvitus on varsin laadukasta. Eräässä oli erittäin laadukas pääkuvan piirros. Mutta pientä epäyhtenäisyyden vaikutelmaa ristikoissa oli. Siksi kuvitus jää minusta hieman jälkeen esim. Petri Kuhnon kuvituksesta. Kuvitus on minun mielestäni kuitenkin kivemman näköistä kuin ratkomissani ET-lehden ristikoissa.

Huonon erottuvuuden jälkeen sekalainen ja epäyhtenäinen ”kuvitussilppu” ei innosta ratkomaan.

Helsingin sanomien kuvitus on todella kaukana Apu-lehden ristikoiden kuvituksen tasosta – siinä on huonoin kuvitus, jonka tiedän. Apu ja HS edustavat siten minun mielestäni kuvituksen yleisessä laatutasossa kahta ääripäätä.

Kuvitus ei kuitenkaan ole koko totuus, jos arvioidaan ratkonnan kokonaismiellyttävyyttä.

Apu on kohtalaisen hyvä ristikoiden ratkontaan myös paperin laadun suhteen, joskin paperi saisi olla aavistuksen karheampaa. Ristikoiden ratkonnan kannalta paras paperilaatu on ET-lehdessä ja ylivoimaisesti huonoin Suomen Kuvalehdessä, jonka ristikoita en itse lehteen suoraan lyijykynällä ratkoisi, vaikka saisin lehden ilmaiseksi kotiin.

Kokonaismiellyttävyydessäkin Apu on siten kärkeä. HS:n Suomen Kuvalehteä parempi paperin laatu hieman nostaa sijoitusta, mutta silti HS on minun arvioinnissani huonoin lehti kuvituksen ja ratkonnan kokonaismiellyttävyyden suhteen.

Mikäli ratkoo piirrosohjelmalla, paperin laadulla ei ole merkitystä. Piirrosohjelmalla ratkottaessa Suomen Kuvalehti ja IS:n Sanariksen tuottamat ristikot nostavat reilusti sijoitustaan ja nousevat aika lähellä Avun tasoa. Avun ristikot ovat kuitenkin kuvituksen laadun osalta aina tasaisen laadukkaita kun Sanariksen omassa tuotannossa on kuvituksen laatutasossa heittoa. Kuvitus on kuitenkin Sanariksen tuotannossa monipuolisempaa kuin Avussa, koska on enemmän eri kuvittajia.

_________________________

Huomautan, että itselleni kuvitus on kuitenkin vain osatekijä. Vaikka joissakin Sanariksen julkaisemissa ristikoissa on melko vaatimaton kuvitus, ristikot ovat laadinnan kannalta hyviä. Ratkon vaatimattoman kuvituksen omaavia ristikoita mielelläni, jos ne ovat laadinnallisesti mielenkiintoisia ja sopivan haastavia. Kuvitukseltaan huippulaadukas, mutta turhan helppo ristikko jää minulta ratkomatta.

Apu Ristikot 7/2019 skannasin mieluisimmat ja annoin lehden ratkomattomana tuttavaperheelle. Ratkoin muutamat valikoidut ristikot tablet-laitteella piirrosohjelmalla.

15

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmeissäni olen, joku muukin uskaltaa olla samaa mieltä. Mannisen tekeleissä aikaa palaa, miettiessä mitä suttuinen piirros oikein tarkoittaa.
      Heli Kärkkäisen vika taas on aivan liian pieni vihjekuva. Tekee helponkin ristikon
      ratkomisen vaikeaksi.

    • Mannisen kuvituksesta on tosiaan toisinaan vaikea ottaa selvää.

      Mielestäni Helin liian pieniyksityiskohtaiset kuvat ovat satunnaisia, eivät minusta mikään yleinen ongelma. Pari kertaa IS:n kuvista ei ole saanut selvää paperilehdestä. Suurennetuista digikuvasta sai näistä kuvista juuri ja juuri selvän.

      Helin ongelma on se, että käyttää samoja kuvia sekä isoina että pieninä. Helin pitäisi tehdä samasta kuvasta vähintään useita versioita. Jos joutuu pienentämään kovasti, pitäisi olla yksinkertaistettu versio.

    • Se, minkä kokee liian pienipiirteiseksi kuvitukseksi, on jossakin määrin yksilökohtaista. Kun alun perin isoksi kuvaksi luotua kuvaa pienennetään rajusti, ongelmia toki aina tulee. Minä en siis suuremmin ole kokenut Heli Kärkkäisen piirroksia liian yksityiskohtaisiksi.

      Jotta tilanne parantuisi, suosittelisin laittamaan s-postin, jossa mainitaan yksittäinen kuva, josta on ollut vaikea saada selvää. Näin piirtäjä voisi kiinnittää asiaan huomioita. Rakentava palaute kuvittajalle on minusta kaikkia hyödyntävää.

    • Voisin itse ajatella tekeväni hieman ristikkokuvitusta. Minulla sivuillani siihen liittyen ajatuksia " Ristikon tekemisestä tietokoneella".

      Kuvitan myös jonkin verran itse sivujani.

      Kuvittamista minun pitäisi harrastaa enemmänkin.

    • Kun arvostelen toisten kuvitusta, ajattelin, että teen itse demokuvituksen. Tarkoitus on vain näyttää ihan konkreettisesti, mitä pidä hyvänä peruskuvituksena.

      En yritä olla Markku Mäkelä tai joku muu, joka pyrkii humoristiseen kuvitukseen. Yritän mahdollisessa demoristikokssa olla ensiluokkaisen hyvä peruskuvittaja.

    • Toivoisin demoristikkokuvituksestani palautetta:
      https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/wp-content/uploads/demoristikko.png

      Esittelin tuon Hesarillekin, mutta eivät kyllä vastanneet. Jos olen jonkun kuvan kohdalla sortunut Helin tavoin liian pienipiirteisen kuvan käyttöön, siitä toivon palautetta. Olen testannut tuota ristikko HD-tablet-laitteellani, jossa ruutukoko on 1x1cm. Pienimmät yksityiskohdat erottuvat, joskin vaivoin.

    • Anonyymi

      Ruokavihjeet eivät toimi mustavalkokuvia.
      Lihahyydyke näyttää lähinnä suklaakeksiltä ja lettu meteoriitilta.

      • Anonyymi

        Suklaakeksejä ja lettuja - NAM & MAISKIS

        Missä on bileet? Pukukoodi?


    • Tuskin näin korona-aikana missään. Kotona ehkä täytyy tyytyä tytinään ja kivikoviin homeisiin lettuihin.

    • Mirja Pihlajamäki on kuvituksen puolesta voimakkaasti mielipiteitä jakava. Itse pidän hänen kuvistaan.

      Hän saa syystä arvostelua ärsyttävän runsaista alkupiiloista, joita hänelle sallitaan. Niistä on muutaman kerran tullut ongelmia.

      Muutenkin vihjeiden asettelu on erittäin rikkoinaista ja toisinaan on vaikea tajuta, mikä vihje liittyy mihinkin. Vihjeiden asettelun taso on varsin heikko.

      Vaikka vihjeiden asettelun taso on aina ollut heikkoa, silti pidän hänen ristikoistaan. Syy on itse vihjeiden sisältöä. Erinomaisia hoksausvihjeitä ja vähän kirjainjekkuja.

      Vaikka Pihlajamäkeä syystä kristisoidaan, toivon jokaisen huomioivan myös ansiot. Toisaalta heikkouksia ei tule vähätellä. Jos joku oikeasti ei pidä Pihlajamäen ristikoista niiden heikkouksien vuoksi, ei tällaisen henkilön mielipiteitä pidä yrittää nollata. Nollausyrityksiä nimittäin aina esiintyy.

    • Juha Leinonen menee ristikoiden kuvien pienuudessa joskus liiallisuuksiin.

      Leinosen kuvitus on pääosin selkeää mustavalkokuvitusta. Hän kuitenkin käyttää tyylikeinona pienentää kuvat mahdollisimman pieneksi. 1x1cm kokoisessa alassa tämä on mielestäni huonoa asia.

      Eräässä vihjekuvassa oli objekti, jossa oli mustia pieniä läiskiä. Ratkaisusanaksi tuli RUVET. En kuvasta suoraan hahmottanut, että kyseessä oli rupinen peruna. Vasta kun sain ratkaisusanan, aloin hahmottaa, että mustat pienet läikät tarkoittavat rupia. Muumaman millin korkuinen ja muutaman millin levyinen kuva on kyllä ristikkokuvaksi liian pieni.

      Olisi toivottavaa, että laatija ei käyttäisi aivan niin miniatyyrikokoisia kuvia kuin hän nykyisin käyttää.

      Lähetin palautteen käyttämällä IS:n palautelomaketta.

    • Otin malliksi esimerkin yhdestä Leinosen miatyyrikuvasta täällä:
      https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/topic/is-ristikot/#post-18116

      Sen perunan koko paperilla oli arviolta 0,4x03cm. Koska hävitin ristikon, koko on karkea arvio.

      Kuten noista luvuista käy ilmi, paljon suurempikin kuva olisi mahtunut. Ratkoin ristikon kuvaruutukopiosta digitaalisesti, jolloin oletuksena kuva oli tuotakin pienempi. Kuvaa piti suurentaa. Paperistikkoa ratkova olisi kaiketi turvautunut suurennuslasiin, jos siitäkään olisi ollut apua.

      Lähtökohtaisesti selkeä kuva muuttuu vaikeasti hahmotettavaksi jos sitä pienentää liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7372
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4719
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3215
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3087
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      75
      1995
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      218
      1824
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1468
    Aihe