Minulla on noin 17.000,- ylimääräisenä tilillä. Mitä Suomalaisia osakkeita kannattaisi osataa Helsingin pörssistä?
Mihin pörssi yhtiöihin kannattaisi sijoittaa?
Anonyymi
1142478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Sampoa, Nordeaa, KoneTTA, UPM kymppiä, Wärtsilää, Nokian renkaita. Siinä sopiva sijoitus paketti.
Olisiko mitään perusteluja että miksi juuri nämä on valittu?
No minäpäs kerron. 1. Sampo on ollut jo pitkään 40 € molemmin puolin kurssiltaan, ei ole odotettavissa mitään lasku suhdannetta joten sijoitus ei ainaskaa tule menemään miinukselle. 2. Nordea noin 7€ kurssi (tämän hetkinen) on halpaa tällä hetkellä, pitkällä sijoituksella kun osake alkaa nousta silloin tehdään tiliä!. Joten halpaa pankki osaketta kannattaa ostaa. 3. Hissiyhtiö Kone - kone on tällä hetkellä kallis noin 60€ osakkeeltaan, laskua ei ole tulossa mutta koska kurssi korkea mitään isoa voittoa ole lyhyemmällä tähtäimellä tulossa. Pitkän ajan sijoitus, varmasti arvo säilyy. Ps: ostin konetta vuonna 2005, 9000,€ myin osan osakkeista viime vuonna. 4. UPM kymmene kurssi noin 30€ ja laskua ei luvassa joten potentiaalinen valinta jossa tasaisasta ainaskin osakkeen omistajille. 5. Nokian Renkaat kurssi nyt noin 26€ ja tulee kyllä tuosta ajan kanssa nousemaan korkeammalle joten arvo ei ainaskaan romahda. Itsellä nokian renkaita noin 11000€ edestä. Motto jos tarpeetonta rahaa tilille niin vakavaraisiin osakkeisiin. Jos haluat pitkällä ajalla tehdä rahaa osta halpaa osaketta esm nyt nokia oyj ja nordeaa. Voihan tietysti vähän muitakin halpoja ostaa. Mutta pääasiassa nordeaa ja nokiaa.
"1.+Sampo+on+ollut+jo+pitkään+40+€+molemmin+puolin+kurssiltaan,+ei+ole+odotettavissa+mitään+lasku+suhdannetta+joten+sijoitus+ei+ainaskaa+tule+menemään+miinukselle."
Mielestäni+sijoittamisessa+tulisi+hakea+sellaisia+osakkeita+(tai+muita+sijoituselementtejä),+jotka+tuottavat+mahdollisimman+paljon+voittoa+omistajalleen.+Sen+vuoksi+hieman+vierastan+ostoperusteluna+selitystä+"tämä+ei+mene+miinukselle".
Kun+vielä+yrityksen+voitto+on+pienentynyt+kahdessa+vuodessa+54%,+näkisin+sen+kurssilaskunkin+aivan+potentiaaliseksi+mahdollisuudeksi.+
"2.+Nordea+noin+7€+kurssi+(tämän+hetkinen)+on+halpaa+tällä+hetkellä,+pitkällä+sijoituksella+kun+osake+alkaa+nousta+silloin+tehdään+tiliä!.+Joten+halpaa+pankki+osaketta+kannattaa+ostaa."
Niin,+on+siihen+syykin+miksi+kyseinen+osake+on+nyt+edullisesti+hinnoiteltu.+Se+on+menettänyt+kahdessa+vuodessa+tuloksestaan+61%.
Osakkeen+kurssi+nousee+tai+laskee+aika+pitkälti+sen+mukaan,+pystyykö+yhtiö+tekemään+omistajilleen+rahaa.+Ja+jos+tuo+kyky+pienenee,+pienenee+myös+osakkeen+kurssi.+
Kun+mitään+vinkkiä+ei+ole+pankkien+paremmista+ajoista+(korkotason+nouseminen),+voi+olla+että+näiden+pankkiosakkeiden+kurssinousujen+odottajilla+tulee+aika+pitkäksi.
"3.+Hissiyhtiö+Kone+-+kone+on+tällä+hetkellä+kallis+noin+60€+osakkeeltaan,+laskua+ei+ole+tulossa+mutta+koska+kurssi+korkea+mitään+isoa+voittoa+ole+lyhyemmällä+tähtäimellä+tulossa.+Pitkän+ajan+sijoitus,+varmasti+arvo+säilyy.+Ps:+ostin+konetta+vuonna+2005,+9000,€+myin+osan+osakkeista+viime+vuonna."
Ilmeisesti+osake+olisi+halpa+jos+se+splitattaisiin+kolmella,+jolloin+sitä+saisi+20+eurolla?+
No,+leikki+sikseen.+Kone+on+polkenut+paikallaan+tuloksensa+kanssa+(vaikka+se+ihan+hyvä+onkin)+viimeiset+kolme+vuotta.+Jos+tuo+jatkuu,+on+turha+odotella+ainakaan+mitään+suurempaa+kurssinousua.+Ehdottomasti+parempi+valinta+kuin+nuo+pankkiosakkeet,+minäkin+voisin+tätä+ostaa.
"4.+UPM+kymmene+kurssi+noin+30€+ja+laskua+ei+luvassa+joten+potentiaalinen+valinta+jossa+tasaisasta+++ainaskin+osakkeen+omistajille."
UPM+oli+nousevassa+tuloksentekokyvyssä+ainakin+viisi+vuotta+putkeen+mutta+nyt+on+ajauduttu+siihen+tilanteeseen+missä+Konekin+on,+että+kasvu+on+taittunut.+Joten+tuskin+kovinkaan+suuria+kurssinousuja+on+tiedossa,+voi+jopa+laskea+jos+näyttää+sille+että+koko+ala+heikkenee.+Voisin+kyllä+ostaa+itsellenikin,+ei+niin+huono+valinta.
"5.+Nokian+Renkaat+kurssi+nyt+noin+26€+ja+tulee+kyllä+tuosta+ajan+kanssa+nousemaan+korkeammalle+joten+arvo+ei+ainaskaan+romahda.+Itsellä+nokian+renkaita+noin+11000€+edestä."
Nokian+renkailla+oli+parempi+kausi+menossa+kasvun+kanssa+vuoden+päivät,+mutta+nyt+on+ajauduttu+siihen+tilanteeseen+missä+kaksi+edellistäkin+osaketta+on,+eli+kasvu+on+taittunut,+tulos+ei+näyttäisi+pysyvän+edes+samana+vaan+laskee,+joten+ei+tällä+nyt+ihan+heti+mitään+suuria+voittoja+tehtäne.+Vielä+kun+uutisointi+on+sitä+luokkaa+että+lauha+talvi+tappoi+rengasmyynniin+niin+en+ostaisi.
Ehkä+se+ajan+kanssa+tulee+nousemaan,+mutta+tuo+sama+kommenttihan+pätee+ihan+jokaiseen+osakkeeseen.+Kurssista+on+kahdessa+vuodessa+kadonnut+kolmannes,+eikä+ole+mitään+erityistä+syytä+miksi+se+nyt+lähtisi+nousuun.+USA:n+tehdas+ei+neljän+miljoonan+renkaan+vuosivalmistuksella+tule+paljon+tilannetta+muuttamaan,+kukaan+ei+ole+sanonut+että+renkaat+menisivät+kaupaksi+siellä+kun+merkki+on+täysin+tuntematon+jne.
"Motto+jos+tarpeetonta+rahaa+tilille+niin+vakavaraisiin+osakkeisiin.+Jos+haluat+pitkällä+ajalla+tehdä+rahaa+osta+halpaa+osaketta+esm+nyt+nokia+oyj+ja+nordeaa."
Ensin+puhut+vakavaraisista+yhtiöistä+ja+sen+jälkeen+mainitset+nokian+ja+nordean.+Nokia+on+supistunut+"pieneksi"+yritykseksi+kovasti+kilpaillulla+alalla.+Sen+kyky+tehdä+voittoa+on+huono+ja+sen+kyky+maksaa+osinkoa+on+huono.+En+kutsuisi+sitä+kovin+vakavaraaksi+yhtiöksi+tällä+hetkellä.+5G+on+se+mitä+odotetaan+kuin+kuuta+nousevaa+ja+senkin+kanssa+Nokialla+on+ongelmia.+Mitään+positiivista+käännettä+ei+ole+vielä+nokian+suhteen+tapahtunut,+jos+sitä+ei+tule,+kurssi+ei+nouse.
Nordeaan+en+ole+yhtiönä+niin+tutustunut+(syystä+että+ei+ole+ollut+tarvetta),+mutta+näen+mitä+sen+tulokselle+on+tapahtunut.+Jos+käännettä+ei+tule+tapahtumaan,+tuo+7+euron+hinta+tulee+muuttumaan+2+-+3+euron+kurssiksi,+aivan+kuten+on+käynyt+stockmannille,+outokummulle,+nokialle,+SSAB:lle+ja+telialle.+Syynä+tietysti+se,+että+kun+ei+yritys+tee+rahaa+omistajilleen,+osakkeista+hankkiudutaan+eroon+ja+kurssi+senkun+laskee+laskemistaan.
Jos+nordean+ensi+kuussa+julkistavassa+tilinpäätöksessä+on+loppuvuosi+edelleenkin+tehty+tappiota,+veikkaan+kurssin+menevän+viiteen+euroon.
"+Voihan+tietysti+vähän+muitakin+halpoja+ostaa.+Mutta+pääasiassa+nordeaa+ja+nokiaa"
Voihan+sitä+lototakin.+Mutta+noiden+halpojen+osakkeiden+hintaan+on+olemassa+syynsä.+Jotkut+niistä+ehkä+toipuvat,+jotkut+eivät+koskaan.+En+ole+tehnyt+ihan+viimeisen+päälle+tarkkoja+laskelmia+(hieman+epätarkkoja+laskelmia+olen+tehnyt),+mutta+uskallan+väittää+että+ostamalla+kymmentä+laatuosaketta+ja+kymmentä+halpaa+osaketta,+olet+10+vuoden+päästä+tehnyt+noilla+laatuosakkeilla+merkittävästi+paremman+tuloksen+itsellesi.
Olen kyllä samaa mieltä että laatuosakkeilla pääsee hyvälle tulokselle (10-vuodessa) kuin tämän hetkisten halpojen osakkeiden kanssa. Otetaan nyt tapetille aloittajan 17.000EUR makaa nyt tyhjän päälle tilillä. Pahinta olisi se että makuttaisi sitä vain tilillään tai että ostaisi 10-vuotta vanhan bemarin sillä. Aloittelija on pointti mielessä ""Minulla on noin 17.000,- ylimääräisenä tilillä"" Hyvä! hän ei ainaskaan halua haaskaa tätä maagista 17.000EUR summaa turhakkeisiin. Hän haluaa sijoittaa hyvä! Aloittajan kirjotuksesta ei saa selvää haluaako hän sijoittaa siten että tuottavat mahdollisemman paljon voittoa sijoituksellaan vai haluaako hän vain "varman" niin "varman" ja "varman" päälle sijoittaa hyviin osakkeisiin.
Jos kirjotetaan nyt laatuosakkeista niin kannattaa tietysti ostaa suuremmilla summilla ostaa laatuosakkeita esm: KONE, UPM KYMMENE, ELISA. ja sitten pienemmillä summilla huononpia osakkeita esm: Nordeaa ja Nokiaa.
Tärkeintä on hajauttaa jonka suurin osa tietääkin
Nyt kirjoitan ihan ylellisesti, Suomalaiset kotitaloudet ovat laiskimpia sijoittajia verrattuna muihin maihin. Syitä on monia suurimmalle osalle koko sijoittaminen on täysin vierasta. se saattaa johtua että perheessä vanhemmat eivät ole koskaan sijoittaneet mihinkään osakkeisiin, rahastoihin tms.. joten se sijoittaminen ei periydy lapsille. odotetaan vain että palkka tulee kuun alussa ja sitten jo kuun lopussa odotetaan seuraavan kuun palkkaa PA:aana. Monille ei edes jää mitään säästöön eletään vain "Tili tuli tili meni" ja tämä on erittäin huolestuttavaa. Mottona pitäisin että vähintään 2-3kk palkan verran pitäisi olla säästössä sellaisella tilillä mihin ei kosketa kun vasta jos on hätä tarve sille.
Näille "tili tuli tili meni" kehottaisin eka säästämään 2kk palkan verran, kun tämä on kunnossa alottaisin kehottamaan heitä perustamaan tämän uuden osakesäästötilin. sen jälkeen vaikka 10EUR kuussa siirtäisin tänne osakesäästötiliin, kasvattaisin rauhassa summaa ostaisin edullisia osakkeita ja lisäisin aina säännöllisesti sinne rahaa 10EUR - 100EUR on hyvä alku!
ja miettisin tarviinko ostaa nyt tätä turhaketta tai tätä turhaketta LAITA MIELUMMIN SEKIN RAHA SINNE OSAKESÄÄSTÖTILLE.
Kirjotetaan nyt henkilöistä jolla on tilillä vaikka huomattavia summia turhan panttina säästössä normaalilla käyttötililla. Osta laatuosakkeita vaikka tähän osakesäästötilille. osakesäästötili on loistava siinä kun veroja ei tarvitsi maksaa ellei nosta varoja tililtä ulos tulllaan juuri tähän "Korkoa korolle"
Voihan tietysti lottoakin tai eurojackpotata mitä suurin osa Suomalaisista tekee. He joka viikko viimeistään perjantaina ostavat tämän tavan haaveilla miljoonista jolloin he voisivat olla taloudellisia riippumattomia henkilöitä. Surullista on vain siinä että vastassa on järkyttävät kertoimet vastassa. Monen lottoajan motto perustuu lähinnä "Jos ei laita rivia/rivejä sisään ei ainaskaan voita silloin mitään. Onhan sekin totta mutta voittokertoimet ei siitä paljoa pienene, laitatko 10Eurolla vai 80Eurolla veikkauksen rivejä sisään. Mutta ne tulevat silti veikkauksen pelejä pelaamaan.
Annan pienen vinkin innokkaile loton ja eurojackpotin pelaajille.
Aloittakaa vaikka heti sunnuntaina tekemään porukkapelejä jakakaa osuus siten että yksi osuus maksaa 1EUR ja maksa peli. Esimerkkinä perusta porukkapeli tee 20riviä lottoa jaa osuus 20 hengelle jolloin oma osuus maksaa 1EUR maksa peli ja odota että muut veikkauksen pelaajat ostavat 19 osuutta sinun porukkapelistä jolloin saat takaisin 19EUR pelitililesi. tee näitä porukkapelejä useita ja pitkin viikkoa niin sinulla on sitten lauantaina iso kasa porukkalottoo vetämässä. Näin sinulla on olemattoman vähän parempi mahdollisuus voittaa 19 muun hengen kanssa täysosuma. Mutta silti aivan järkyttävät kertoimet vastassa joten todellisuudessa et luultavasti tule voittamaan kuin jotakin pieniä summia. Mutta porukka on tietysti vähän kannatavempaa kuin että viet 10EUR maksavan rivit kioskille ja odotat sitten lauantaina jännityynenä jos mä nyt voittaisinkin?. toki jos tulee täysosuma jaat sen useamman pelaajan kanssa jos voitto on tullut porukka pelissä.
Myönnän olen nuorempana pelannut lottoa paljonkin ja näin jälkikäteen nekin rahat olisin voinnut käyttään johonkin muuhun. ostin ajatuksella "lupa haaveilla miljoonista"
Tulin sitten alle kolmekymppisenä yrittäjäksi alku oli vaikeaa mutta siitä selvittiin kiinnostuin sijoittamisesta jne..
En toki kiellä sitä ettenkö laita joskus rivejä sisään veikkaukseen vaikka tiedän hyvin mitkä kertoimet ovat vastassa. Se asia siitä.
Mutta Suomalaiset pitäisi saada kiinnostumaan jollain muulla tapaa vaurastua kun pelkästään veikkauksen peleillä. Sijoittaminen on yks hyvä vaihtoehto. tutustuu ja perhetyy sijoittamisen asioihin ja kehittyä siinä ja luoda sitä vaurautta aluksi vaikka ihan pienillä summilla kyllä se sitten siitä lähtee kun jaksaa omassa suunitelmassa pysyä kiini.
Pahinta on se että ei edes aloita!!
Nyt pistit pahan, kun ehdotit vakaita osinkoja maksavia suuria yhtiöitä!!! - Täällä kuuluu yrittää vedättää tappiota tekeviä toivefirmoja!
Oma Suomi-salkkuni (tämä ei suositus):
Capman
Fortum
Garcotec
Huhtamäki
Kemira
Metso
Olvi
Valmet
Wärtsilä
Onnea sijoutuksiin, äläkä hyvä ihminen lue tätä palstaa!
Puhut asiaa! Mutta alkavan sijoittajan kandee ostaa vain edullisia osakkeita.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Olipa kovan luokan perustelut.
Hyviä huomioita!
Jos nimenomaan suomalaisista yrityksistä puhutaan niin miettisin aloittajana myös rahastoja, sillä esimerkiksi Nordetin Superrahasto Suomi sijoittaa Helsingin pörssin 25 suurimpaan yhtiöön ja tämä on kuluton oston, myynnin ja hallinnoinnin osalta rahasto-omistajalle. Tämän lisäksi voisit ostaa sitten keskisuuria ja pieniä yhtiöitä suoraan. Nordnetistä löytyy paljon ulkomaisia vähäkuluisia rahastoja, mutta ei 17 k€ myöskään liiaksi kannata sijoittaa joka paikkaan. Hajauttaa kannattaa, mutta ei huono vaikka laittaisi kaikki tuohon Suomi-rahastoon, ei ehkä kerralla kuitenkaan vaan pienemmissä osissa. Siinähän sitä tulee hajautusta eri yhtiöihin, eri toimialoille, on kotimaista ja globaalia, vakaata ja riskisempää.
lajijasuris
"Otetaan nyt tapetille aloittajan 17.000EUR makaa nyt tyhjän päälle tilillä. Pahinta olisi se
että makuttaisi sitä vain tilillään tai että ostaisi 10-vuotta vanhan bemarin sillä."
Varmaan se onkin pahinta, sinänsä. Jos vaikka haluaa ostaa työmatka-ajoihin 10 vuotta vanhan Bemarin, niin sehän on ihan varmasti hirveää tuhlausta. Koska 10 vuotta vanha BMW on muka niin törkeän kallis sijoitus, että eihän siihen kukaan työssäkäyvä ihminen pysty ilman että tuhlaa tulevaisuuden säästönsä ja sijoituksensa?
"sen jälkeen vaikka 10EUR kuussa siirtäisin tänne osakesäästötiliin, kasvattaisin rauhassa summaa ostaisin edullisia osakkeita ja lisäisin aina säännöllisesti sinne rahaa 10EUR - 100EUR on hyvä alku! "
toki, hyvä alku. 120-1200 euroa vuodessa on "hyvä alku", jos esim. on suht järkevältä pohjalta ostettu asunto ja kenties 2-3 kuukausipalkan verran säästöjä. Tosi hyvä idea. Varmaan 120 euroa pystyy melkein kuka tahansa pistämään säästöön vuodessa. Sillähän voi ostaa jopa ehkä muutaman kappaleen laatuosakkeita. Ja tienata ehkä jopa muutaman euron osakesäästötilillä. Onhan sekin tietysti jotain, parempi kuin ei mitään.
Vaurastuminen ei ole monille mikään vaihtoehto, vaan omillaan pysyminen. Vaurastuminen on jotain ihan muuta kuin kymppi kuussa osakesäästötilille.
"Sijoittaminen on yks hyvä vaihtoehto. tutustuu ja perhetyy sijoittamisen asioihin ja kehittyä siinä ja luoda sitä vaurautta aluksi vaikka ihan pienillä summilla kyllä se sitten siitä lähtee kun jaksaa omassa suunitelmassa pysyä kiini. "
Siis oikeasti luoda vaurautta? Mulla on onneksi ollut mahdollisuus sijoittaa muutamia kymmeniä tuhansia. Ei siitä vielä mitään vaurautta kerää, vaan pääsee omilleen ja saa pientä voittoa järkevästi. Vauraus on jotain ihan muuta. Jos Suomessa asunnon vuokraaminen/omistaminen olisi halvempaa, niin meillä olisi paljon vauraampi kansa. Koska nykyään asuminen on jo pelkästään niin kallista, että ihmisten kaikki rahat menee siihen. Se on ihan hyvin pitkälti sama, vaikka sijoittaa 200-300 euroa vuodessa sijoituksiin. Ei siitä nyt vaan mitään vaurautta tule. Ihmisillä ei ole niin paljon ylimääräistä rahaa, jota voisi pistää osakkeisiin. Se on oma ongelmansa, mutta sitä ei ratkaista laittamalla osakesäästötilille pari kymppiä kuukaudessa.
"Ahkeruus, säästäväisyys ja itsehillintä eivät ole tavoittelemisen arvoisia siksi että niillä saavutetaan vaurautta vaan siksi että ne kehittävät luonnetta."
Auto on huonoin sijoitus mitä voi tehdä. Esimerkkinä kymmenen vuotta vanha BMW ajettuna 180 000tkm tai enemmän, menet ostamaan tälläisen liikkeestä 17.000€ tuossa hinnassa on ilmaa 3000 - 4000€ ajat toiselle puolelle katua ja kysyt paljonko hyvitätte tästä BMWeestä he sanovat 12.500 - 13.000€ menetit siinä välissä noin 4000€ tai sitten ajat kolmisen vuotta autolla ja menet liikkeeseen siitä ei hyvitetä enää kuin 4900€- 5900€
Auton arvo tippuu nopeammin kun pörssikauppa ja tuollaisen premium auton arvo lähtee nopeasti aina laskuun se ei nouse koskaan.
Itse aloitin säästämisen 12-vuotiaana säästin ensinmmäisen summan joka oli 50mk laitoin sen sillloiseen postipankin säästöpossuun. kesät olin kesätöissä ja säästin jopa ajokortti rahat itse. Sitä mukaan kun säästöpossu täytty vein possun säästöpankkiin tyhjenettväksi. Parhaat rahat tuli kesätöissä Ala aste koulussa oli vähän hapuilua mutta ylä asteella zemppasin itseni. 9lk todistuksessa oli 8 - 9 numeroita sieltä lukioon lopuksi kävin Helsingin kauppakorkeakoulun. Sieltä päästyäni aloitin työt tuttava perheen firmassa, tienasin hyvin vuosien saatossa laitoin aina säästöön joka kuukauden palkasta vaimoni kanssa säästötilille, osuudet olivat luokkaa 250 - 400€ molemmilla.
Säästettiin huomattava summa. Asuimme aluksi Helsingin ulkopuolella ja säästimme vuokrassa, Ennen omistusasuntoa.
2007 aloin yrittäjäksi. 2008 finanssikriisin aikaan aloitin pörssikaupan, sijoitimme noin puolet säästöistä pörssiin, nykyisin meillä molemmilla on kattava osakesalkku.
Olen useamman vuoden nostanut vuosipalkkaa firmasta ja laittanut osan säästöön ja osan osakkeisiin/rahastoihin.
Helsingissä ja Helsingin yhdin keskustassa vuokrat ovat noussut pilviin että monella työssäkäyvällä ei ole varaa asua Helsingin ydinkeskustassa vaikka työt olisivat siellä, he tulevat pitkin uuttamaata Helsinkiin töihin. Monet asuvat ratavarsien kaupungeissa ja jotkut tulevat autolla kauempaa jopa Lahdesta.
Sama juttu on esimerkkinä Lontoossa ihmiset tulevat pitkin maaseutua Lontooseen töihin koska Lontoon ydin alueella on mahdoton asua verrattuna mitä palkkaa saa.
Tämä on niin yleistä monissa maissa ja niin on myös Suomessa.
Hinnat nousee asumisessa mutta palkat eivät nouse.
Nykyistä asuntovelkaa on vielä minulla mutta senkin olemme maksanut pois ennen 45 ikää.
Miljoona euron summakin lähtee 1centistä. Se miten saavutat 1.000.000€ onkin jo toinen juttu.
Pointti on se jokaisella on mahdollisuus alkaa säästämään ja sitä myöden vaurastua. Aloitatko 10€ 20€ 50€ 100€ 200€ se on ihan sinusta kiini millä summalla aloitat Minä aloitin säästämisen 12-vuotiaana ja lähtö summa oli 50 markkaa. Minä olen saannut omaisuutta kerättyä yrittäjänä ja säästämisellä ja se on vaatinut paljon töitä.
Ja olen sijoittanut huomattavia summia.
Kysymys kuuluukin mitä olet itse valmis muuttamaan elämässäsi jotta voit aloittaa säästämisen jos et ole vielä säästänyt mitään. Oletko valmis luopumaan jostain jotta voit enemmän säästää itsellesi kuukaudessa? Se on ihan sinusta kiini mitä muutoksia olet valmis tekemään.
Jos sinulla on kiinnostusta sijoittamiseen tutustu asiaan ja opi miten kaupankäynti toimii ennen kuin edes olet aloittanut sijottaimsen, näin se tulee sinulle helpommaksi kun tiedät miten systeemi toimii.
"Auto on huonoin sijoitus mitä voi tehdä."
Niin onkin, mutta todella monille välttämätön sijoitus.
Ihan oma mielipiteeni vaan on, että 10 vuotta vanha bemari ei ole premium-auto.
"Monet asuvat ratavarsien kaupungeissa ja jotkut tulevat autolla kauempaa jopa Lahdesta. Sama juttu on esimerkkinä Lontoossa..."
Kommenttisi ongelmallisuutta kuvaa juuri "jopa Lahdesta". Ehkä tunti tai tunti kymmenen minuuttia työmatkaa. Junalla tunnissa Stadiin. Lontoossa ei mikään matka, mutta Helsinki ei ole Lontoo. Lontoo on on metropoli ja siinä liepeillä asuu monta kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Joku on mennyt pieleen meillä, ja se näkyy myös säästämisen ja osakesijoittamisen vähäisyydessä.
Tietysti olisi aivan ihanaa, että kaikki muuttaisivat "jopa Lahteen" ja ostaisivat sieltä suht halvalla asunnon tai maksaisivat halvahkoa vuokraa, ja sijoittaisivat osakkeisiin kaikki likenevät rahat. Koska sehän olisi rationaalinen valinta ja "vaurastumisen väylä". Jostain syystä näin ei ole tapahtunut. Koska jokainen voi ajella Lahteen 100 kilsaa, ja siinä 70 kilsaa metsiä katsellessa alkaa miettiä, että "eikö mulla muka ole oikeasti varaa asua lähempänä". Koska Suomi, eikä Lontoo tai New York.
Hieno homma että, sulla on mennyt asiat hyvin. Niin varmaan minullakin, ainakin keskivertoon verrattuna. Itse vaan sanoisin, että jos pystyy hankkimaan asunnon vaikka "jopa Järvenpäästä"ja ostamaan sen 10 vuotta vanhan Bemarin tai Mersun, ja rahaa ei jää juurikaan säästöön, niin siinä on aika lailla perustaso, jolla työssäkäyvä ihminen elää oikeasti.
Eli tavallaan aika falskia tulla tarjoamaan vaihtoehdoksi sitä, että 10 euroa kuukaudessa osakkeisiin säästävä voi vaurastua.
"Pointti on se jokaisella on mahdollisuus alkaa säästämään ja sitä myöden vaurastua. Aloitatko 10€ 20€ 50€ 100€ 200€ se on ihan sinusta kiini millä summalla aloitat "
Ei se nyt ihan oma valinta ole, vaan riippuu politiikasta ja yhteiskuntarakenteesta. Kuinka moni oikeasti on aloittanut sen miljoonan tienaamisen 10 eurosta. Ei kovinkaan moni, eikä sen pidä niin mennäkään. Keskiluokka voi säästää satasen kuussa, mutta ei siitä juuri koskaan seuraa oikeaa vaurastumista, se on ihan haihattelua. Koska kaikki ei voi vaurastua. Pienet säästöt, asunto ja vähän osakkeita 2020-luvulla on jotain ihan muuta kuin unelma oikeasta vaurastumisesta. Toiset pärjää paremmin, eikä siinä mitään.
Vähän voi tienata osakkeilla, ja se on ihan järkevää säästämistä. Mutta se siitä. Harvempi hankkii sillä uuden premium-bemarin, muut sitten säästää ja hankkii työmatkoja/lasten harrastuksiin kuljettamista varten sen sun mielestä 10 vuotta vanhan, edelleen premium-Bemarin. Hirveää tuhlausta, vai onko!
, mutta melkeinpä sanoisin että vain joku iso sijoittaja, joka kahmii tyhmien rahat taskuunsa, sanoo ja innostaa nykyään tuollaiseen
No jos vähäsen auto autofriikkinä jatkaisi tätä BMW aihetta.
Työt kun aikoinaan tuttava perheen firmassa aloitin niin löysin ilmaislehdestä nimi taisi olla auto pokkari jota sai ruokakaupan aulasta ottaa ilmaiseksi. Sieltä sitten kävi silmään 90-luvun puolenvälin mallia oleva Saksalainen "edustusluokan" lippulaiva, Siinä oli nahkapenkkiä, aurinkoverhoa, autopuhelin, kaikki toiminnot sähköllä, ja tietenkin black edition.
Auto tuusulassa, liikkeessä ja ampasin sinne seuraavana päivänä. Auto oli tuotu kaksi vuotta aikaisemmin Suomeen Saksasta ja ollut vanhemmalla herras henkilöllä tuon kaksi vuotta Suomessa. Ostin auton, tai no hankin sen rahoituksella. Auto lähti matkaan. Sillä minä sitten tyytyväisesti ajelin harrastuksiin, töihin, kotio, vanhempien mökille jne... Auton vanhoja papereita oli kiva lukea kansiosta, muistan vielä että se oli uutena ollut Saksassa Ruhrin alueen jonkun teollisuus pohatan auto.
Sillä autolla minä sitten yritin niin kuin vähän huijata itseäni että minäkin ajaisin tässä "uudehkolla" edustusluokan premium autolla. Vaikka se oli siihen aikaan 10-11 vuotta vanha auto. No asiaan kymmenen vuotta vanha BMW "premium" auto on mielestäni silloin kymmenen vuotta vanha premium BMW merkkinen... kulunut paljon ajettu ja vanha malliltaan. Eli vanha auto, mutta hyvin pidettynä varmasti kelpo ajettava.
Monet ovat tietysti muuttaneet edullisemman hinnan vuoksi vähän kauemmaksi pääkaupunkiseudulta, esimerkkinä asunnon hinta edullisempi tai vuokra edullisempi.
Sitten on myös tapauksia jotka ovat kauemmaksi muuttanut jotta olisi mahdollisuus asua vähän isommassa neliömäärässä, sitten on myös tapauksia jotka haluavat asua omakotitalossa niin se on sitten pitänyt hankkia jostain muualta kun helsngistä hinnan vuoksi, syitä on monia.
Nuorena kun minä säästin enkä tajunnut sijoittamisesta mitään, säästin vain että sitä rahaa kerty säästöön ja sitähän kerty.
Siihen aikaan omaksuin sanan sijoittamisen että se kuuluu noille tyypeille jotka asuvat Espoon suvisaaristossa, tai näille Suomalaisille virvoitusjuoma suvuille, tai entisille mahtaville Suomalaisille aatelissuvuille, pidin asiaa niin että noi sijoitushommat kuuluvat vaan eliitti joukoille. Elokuvatkin tarjosivat mallia ketkä ovat "sijoittajia" (1987 Wall Street Rahan Ja Vallan Katu - Michael Douglas)
Ja monet Suomalaiset omaksuvat edelleen tuon saman tavan mitä minkäkin joskus aikoinaan ajattelin.
Mun asia mitä yritän sanoa EI ole se että nyt kun sijoitat joka kuukausi 10€ osakesäästötilille vuosia, niin sinulla olisi jonain päivänä sijoituksista ostaa talo Espoon Westendissä ja hankkia 100,000€ arvoinen amg Mersu..
Mun asia oli sellaiselle henkilöille jotka elävät kädestä suuhun jolla ei ole mitään säästöjä kertynyt ja nämä henkilöt todennäköisesti ajelevat nyt tällä "kymmenen vuotta vanhalla BMW:eellä.
Entäpäs jos joku kaunis aamu tämä 10-vuotiaan BMW vaihdelaatikko menee vikatilaan? auto ei liiku ja töihin pitäis mennä. Viet sen korjaamolle sieltä tulee kustannusarvio tuomio joka on 3000 € - 5000 € sitä sitten päässä miettiin että ei ole tuollaisia summia varaa laittaa autoon kun kaikki tulot on se että ne tulee ja menee... tälläisiä tapauksia on Suomessa kuin muuallakin tuhansia tapauksia. No mietit siinä että täytyypä ottaa joku laina tai jotain?
Sitten takaisin siihen asiaan kannustan ehdottomasti ihmisiä säästämään oli autoa tai ei koska pahan päivän varalle on hyvä olla säästössä 2kk palkka ainakin.
10€ on hyvä aloittaa vaikka säästäminen tähän uuteen osakesäästötiliin jos sijoittaminen kiinnostaa. Vauraudella tarkoitan sitä että sillä omalla säästämisellä jota kerrytät ajan kanssa niin pidemmän päälle se luo sinulle itsellesi sitä vaurautta että on sitä rahaa takana joko säästöissä tai osa sijoitettuna osakkeissa. Sinä luot itse sen vaurauden sillä omalla säästämisellä etkä niillä pienellä kurssien nousuilla/osingoilla.
ps: jos nyt ette aloittasi sitä säästämistä 10€ aloittakaa mielummin 40€ kiitos :)
...mutta jos ette pysty aloittaa sillä 40€ niin aloittakaa nyt sitten sillä kuuluisalla 10€ kiitos.
---- Mun asia mitä yritän sanoa EI ole se että nyt kun sijoitat joka kuukausi 10€ osakesäästötilille vuosia, niin sinulla olisi jonain päivänä sijoituksista ostaa talo Espoon Westendissä ja hankkia 100,000€ arvoinen amg Mersu..
Mun asia oli sellaiselle henkilöille jotka elävät kädestä suuhun jolla ei ole mitään säästöjä kertynyt ja nämä henkilöt todennäköisesti ajelevat nyt tällä "kymmenen vuotta vanhalla BMW:eellä.
Ok, tajusin kyllä mitä tarkoitit. Juuri siksi "jopa Lahti " tyyliset kommenttini. Kädestä suuhun -periaate on oma juttunsa, mutta siinä on niin paljon eroja: työtulot, asumisen hinta, autohankinta, julkiset kulkuvälineet jne kaikki vaikuttaa. Enkä myöskään ole tavannut ihmistä, joka elää kädestä suuhun ja ostaa 10-vuotta vanhan bemarin. Varmaan jokunen tapaus löytyy, mutta ei se ole mitään valtavirtaa. Se ei ole ongelma, vaan se, että oikeasti tavis-keskiluokkaisen ihmisen pitäisi pystyä ostamaan 10-vuotta vanha bemari tai mese.
----- Sitten takaisin siihen asiaan kannustan ehdottomasti ihmisiä säästämään oli autoa tai ei koska pahan päivän varalle on hyvä olla säästössä 2kk palkka ainakin.
Tottakai, aina pitää säästää. Itselläni on asunto, josta kävelen tai pyöräilen noin 2 km töihin. Toiset ajaa 50-100 kilometriä suuntaansa. Molemmat ovat laskelmoineet omia hyötyjään ja sijoituksiaan. Kumpi on järkevämpää? Ei varmastikaan voi sanoa totuutta, koska muuttajia on niin monia.
Siinä onkin eroja, kuten juuri mainitsemasi työtulot, asumisen hinnat, autonhankinta.
Mitä etelämpänä asut ja lähempänä kaupunkien ydin keskustaa niin vaikka esimerkkinä nuoret jotka ovat ostaneet ensiasunnon se on yleensä kerrostalo kaksio kun taas mennää pohjoisemmaksi Suomea niin pikku paikkakunnilla nuoret parit ostavat 70- 80-luvun vanhoja pankinjohtajien tiilitaloja.
Nuoret parit ostavat joko uudemman Volkswagenin tai sitten sen 10-vuotta vanhan BMW.
Se on ihan hyvä ostaa vaikka vähän vanhempi laatuauto, ovathan ne turvallisempia kun että ostaisi jonkun 80-luvun corollan.
Maailma muuttuu kovaa vauhtia, sen perässä on vain yritettävä pysyä kiini, koska maailman muutos ei odota jos matkasta tippuu pois.
"Se on ihan hyvä ostaa vaikka vähän vanhempi laatuauto, ovathan ne turvallisempia "
Auton turvallisuudella ei ihmisen elämänhallinnassa ole juurikaan merkitystä. Ei ainakaan niin paljoa, että siihen kannattaisi sijoittaa tuhansia euroja.
Tarkoitan siis sitä, että toinen auto maksaa 2000 euroa ja se "turvallinen" maksaa 10.000 euroa., niin tuota eroa ei kannata maksaa, turvallisuuden nimissä.
--- Maailma muuttuu kovaa vauhtia, sen perässä on vain yritettävä pysyä kiini, koska maailman muutos ei odota jos matkasta tippuu pois.
Niinpä. Valitettavasti näyttää olevan niin, että matkasta tippuu pois tosi monet järkevästi elävät keskiluokkaisetkin ihmiset.
Jos tarjoaa neuvoa, että kannattaa säästää edes muutama kymppi kuussa ja siitä oikeasti aukeaa vaurastumisen tie merkittävälle joukolle ihmisiä, niin kenties elät itsekin vähän menneisyydessä.
Mutta ehkä toi mistä lähdettiin liikkeelle on aika hyvä kuva nykymaailmasta: kymmenen vuotta vanhan laatuauton ostaminen on jotenkin epäilyttävää. Ennen se oli normi, että keskiluokalla juuri on tuollaisia autoja ja sitten vuosien varrella yhä parempia kun tekee töitä ja säästää.
En valita, talous menee niin kuin menee. Politiikalla voi vaikuttaa siihen aika vähän. Käytännössä kai asumisen hintaa pitäisi yrittää alentaa etelässä ja lisätä työvoiman mahdollisuutta liikkua. Tosi monet järkevät kirjoittajat puhuvat nykyään siitä, että asumistuki pitäisi lakkauttaa portaittain. se voisi auttaa, mutta kukaan ei uskalla ajaa sitä tosissaan koska lyhyellä aikavälillä tulee tuomio politiikassa ja toisaalta varakkaammille ihmisille se tekisi sijoitusasunnoista vähemmän houkuttelevia sijoituskohteita.
Tilanne on uusi ja voi muuttua hyvinkin paljon seuraavan 10-20 vuoden aikana. Myllerrystä on varmasti odotettavissa.
Niinpä. Tosin "Sijoittajan" mielestä 80-luvun Corollan ostaminen voisi muka olla jollekin vuonna 2020 ajankohtaista, ja sitä voi verrata 10 vuotta vanhan auton ostamiseen.
Kuka vertailee 1987 Corollaa ja 2007 Volvoa toisiinsa ja miettii, että nythän pitäisi satsata turvallisuuteen ja sen takia Volvo. Ei sellaista ihmistä ole olemassa, joka tuollaista vertailua tekee. "Sijoittajalla" on ihan fiksuja kommentteja välillä, mutta myös outoja gäppejä tietämyksessä nykymaailman suhteen.
"Sijoittajankin" kannattaisi laskea autoilun kokonaiskustannukset, eikä keskittyä ostohintaan. Ostohinnan merkityshän on monelle liian suuri, eikä kokonaisuutta (kokonaiskustannuksia) hahmoteta.
Uskallan väittää että järkevimmät kilometrit saadaan aikaiseksi kun ostaa noin 10 vuotiaan auton ja ajaa sillä niin kauan kuin se on luotettava, eikä vaadi aivan mahdottoman kalliita korjauksia.
Uutisissa oli hiljattain kerrotu, minkälainen on suomalaisen keskimäärin omistama auto: 12 vuotta ikää ja arvo 3500 euroa. Joten jos haluat näyttää että rahaa löytyy niin ostat sitten vaikkapa 7000 euron auton, jolla on ikää 8 vuotta.
Uuden auton ostamisessa ei ole oikeastaan koskaan taloudellisesti järkeä, mutta jonkunhan se pitää niitäkin ostaa että me köyhät/sijoittajat niitä saadaan.
---- Uuden auton ostamisessa ei ole oikeastaan koskaan taloudellisesti järkeä, mutta jonkunhan se pitää niitäkin ostaa että me köyhät/sijoittajat niitä saadaan.
Ei olekaan, mutta tässä alkujaan puhuttiin 10 vuotta vanhan laatuauton ostamisesta, joka oli hänen mukaansa pahin vaihtoehto sen kanssa, että "makuuttaa rahoja tilillä".
Auto kuitenkin ostetaan tarpeeseen eikä sijoituskohteeksi, jonka voisi myydä kadun toisella puolella voitolla. Aika harva haluaa sinänsä autoilla ja kokee sen jotenkin hienoksi, koska todellisuus on kehäteiden ruuhkia tai 50-100 km työmatkoja suuntaansa. Autoharrastajat on erikseen. Varovaisesti veikaten 90 prossaa ihmisistä ei ole sinänsä työmatka-autoilun tai lapset harrastuksiin -ajelun ystäviä.
Jos se on pakollista, niin varmaan kannattaa ostaa vähän parempi auto, jos rahaa on. Koska siinä viettää aika ison osan päivästä. Huono sijoitus? Varmasti, mutta ei kukaan ole tähänkään asti kuvitellut auton olevan sijoitus.
Älä osta oprosaketta, jos haluat pitää rahasi.
Kiitos vaan sille joka turhaan tämän kolmen vuoden takaisen ketjun nosti ylös, mutta täällä oli mielenkiintoisia näkemyksiä ja ennustuksia. Tartun tähän kommenttiin:
"Sampoa, Nordeaa, KoneTTA, UPM kymppiä, Wärtsilää, Nokian renkaita. Siinä sopiva sijoitus paketti."
Ihan sen vuoksi, että suhtauduin kaikkiin noihin valintoihin kovin negatiivisesti, tuo pitkä kirjoitus jossa noista marmatetaan, on minun kirjoittamani.
Mutta, kuinkas sitten kävikään. Kolme vuotta sitten ei ollut koronnaa, ei ollut sotaa eikä ollut sähkökriisiä.
Nordea olisi ollut hyvä sijoitus +47%. Sampo ja UPM olisi olleet ihan ookoo, +17%.
Kone, Wärtsilä ja Nokian renkaat olisi olleet tosi huonoja -15 - 52 %.
Osakepoimintani on toiminut hienosti, omistan kaikkia noita ensinmainittuja osakkeita ja noita jälkimmäisiä en.
Nokianrenkaiden Venäjän keissi ei ole vielä ohi ekä maksettu ! siitä voi tulla vielä isot laskut / sinne sijoitetut rahat on jo varmuudella menettetty !
Joten sitä ei kovin monen euron hintaan kannata ostaa.
Nuo on kaikki muutkin aika kovassa hinnassa nyt vaikka onhan nuo noita perus osinko yhtiöitä mutta esim. Kone on aina ollut liian kallis tulokseen ja osinkoon nähden siksi ei oikein osinko yhtiöksi voi sanoa Kone supistaa tuotantoa nyt rajusti juuri sanottiin uutisessa irtisanomisista... yhtiö kun supistuu osake laskee yhtiö kun kasvaa osake nousee.. eikö se niin mene.
Eiköhän ne Kiinalaiset ole jo oppineet itse Hissejä tekemään ei se mitään raketti tiedettä ole.
Mutta Hinta on murto osan Kiinalaisten tekemänä.
Kaikki arviot on mennyt aivan päin persettä :)
Aivan kuin Fortumin Talousjohtajan puhetta :)
Toivottavasti et ole sijoitus neuvoja , muuten on vihaisia asiakkaita ja sinä ex sijoitus neuvoja.
Joo ja vielä kun Toyotan ontaa niin on kaikista halvimmat kilometrit hinta ei tipi ei sitten millään...
Esim- 2016 uutena ostetun Avensiksen hinnasta ei ole tippunut vasta kuin 20 %
Mersuista,Bemareista Audeista ja volvoista on tippunut 70 %
Kun ottaa huomioon että saman kokoinen avensin oli yli puolet halvempi uutena niin rahassa arvon menetys on vielä tuplaten isompi mitä prosentit näytää !
No jos noita autoja meinaa pitää vielä toiset 6 vuotta niin kalliimmissa autoiss aalkaa helevtin kallis remontti rumba ja merkkivalojen jatkuva sammuttelu rulianssi joka maksaa maltaita.... Toyotalla voi ajaa huoletta 20 v. pelkkien kulutus osien vaihdolla.
Sittenkin sillä saa vielä paljon paremman hinnan kuin näillä ns. laatuautoilla koska vanhat Toyotat menee afrikkaan Taksi käyttöön 20-30 iässä kun laatu autot on paalattu jo vuosia sitten.
Nämä säästyneet rahat kun panee osakkeisiin pörssiin niin ennen eläke ikää on miljonääri ! Miljoonia voi saada usemmankin kun ei polta tupakkia ja juo viinaa eikä maksa kirkollisveroa eikä ammattiyhdistys maksuja... (Vinkkinä nuorille)
EI OLE PAKKO OLLA TYHMÄ JA KÖYHÄ JA KIPEÄ !
Tyhmyydestä sakotetaan !
"Kaikki arviot on mennyt aivan päin persettä :)"
Ei ne nyt ihan kaikki pieleen menneet. Ongelma noissa on se, että tilanteet elää ja kolme vuotta on jo sellainen aika, että takkia pitää kääntää pariin kertaan.
Nokian renkaat oli huono jo silloin, nyt se on vieläkin huonompi, samaten Kone. Nordea ja Sampo kääntyi todellakin hyvään jamaan tuona aikana, kolme vuotta sitten tilanne oli ihan eri.
"Toivottavasti et ole sijoitus neuvoja , muuten on vihaisia asiakkaita ja sinä ex sijoitus neuvoja."
En ole. Mutta ei ne sijoitusneuvojat tuon kummempia ohjeistuksia anna. Siinä vaiheessa kun asiakas on laittanut rahansa likoon, vastuu on nolla. Ja kun asiakas on laittanut rahansa likoon, tilanteet elää. Niitä pitäisi seurata aktiivisesti, mutta kuinka moni niin tekee? Sijoittaja kun osti Nokian varmaa osaketta vuonna 2005 ja menee katsomaan tiliä nyt niin havaitsee että arvosta on kadonnut 95%.
Sampo Neste
Pörssilistan+kolme+pienintä+yhtiötä,+jotka+julkaisevat+kvartaaliraporttinsa+4x+vuodessa,+ovat+markkina-arvoltaan:
Trainers'+House+9,0+me+(0,418+e)
Tulikivi+9,6+me+(0,16+e)
Valoe+9,9+me+(0,0806+e)
Q3/2019+liikevaihto+(suluissa+muutos+v/v)
Trainers'+House+1,8+me+(-8,6%)
Tulikivi+6,6+me+(+3,2%)
Valoe+0,1+me+(-81%)
Q3/2019+liiketulos,+katsauskauden+tulos
Trainers'+House+-0,3+me,+-0,2+me+
Tulikivi++0,1+me,+-0,1+me
Valoe+-0,7+me,+-1,4+me
Yhden+yllä+olevan+yrityksen+liikevaihto+on+kääntynyt+kasvuun+ja+liiketuloskin+kääntynyt+voitolliseksi.
Tässä on hyvä muistilista kolmesta yhtiöstä, joihin ei kannata sijoittaa
Q3/2019+-raportti+oli+Tulikiveltä+jo+kelpo+suoritus:
++liikevaihto+kasvoi+3,4+%
++käyttökate+edellisenä+12+kuukautena++1,9+miljoonaa+euroa
++hinnankorotukset+menneet+läpi,+mikä+näkyy+myös+jatkossa
++ostovelat+pienentyneet+vuodessa+1,2+miljoonaa+euroa+(Q3/2018+->+Q3/2019)
++Tulikiven+suurimman+vientimaan+(Venäjä)+rupla+on+vahvistunut+erittäin+voimakkaasti.+Ruplan+vahvistuminen+sataa+suoraan+Tulikiven+laariin,+mikä+tulee+näkymään+Q4/2019.
++konsernin+rahavarat+ja+muut+likvidit+varat+olivat+1,0+(0,7)+miljoonaa+euroa.
+++Suomussalmen+talkkivarantojen+myynti+lähestyy
Helsingin+pörssistä+löytyy+parempiakin+sijoituskohteita.+Tulikiven+velkaantumisaste+hipoo+200%,+rahatkin+näyttää+olevan+loppu.+Osinkoa+ei+ole+jaettu+10+vuoteen,+ja+näyttää+ettei+sitä+olla+ainakaan+seuraavaan+10+vuoteen+jakamassa
niimut niimut kun niillä on se talkkikaivos joka on ainakin 300 miljoonan arvoinen !!
Tietääkö kukaan? kannataako ostaa sotkamo silver osakkeita tuntuu olla aika halpaa tällä hetkllä kurssi
Uskoisin+että+niiden+nettisivulta+löytyy+viimeisimmät+osavuosikatsaukset,+sieltä+jos+lukaset+niin+saat+jo+yli+50%+siitä+tiedosta+jota+tarvitset.
7.8.19 Tulikivi Oyj:n lähipiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet Jaakko Aspara, Markku Rönkkö, Reijo Svanborg ja Jyrki Tähtinen solmivat Tulikiven kanssa 200000 euron lainasopimuksen talkkiprojektiin liittyen. Tulikiven hallituksen puheenjohtajana on sama Jyrki Tähtinen, joka aikoinaan neuvotteli PKC Groupin myynnin intialaiselle miljardöörille 571 miljoonalla eurolla. Sama Tähtinen neuvotteli Gasum-kaupan (510 miljoonaa euroa) ja Fingrid-kaupan (650 miljoonaa euroa). Nyt Tähtinen neuvottelee Tulikiven talkkiesiintymän (pohjoismaiden suurin) myyntiä. Tähtinen on satojen miljoonien eurojen mies, joten saa nähdä, millainen potti talkkiesiintymästä on tulossa.
Tulikivi joutui lainaamaan hallituksen jäseniltä kun mikään rahalaitos ei enää rahaa Tulikivelle lainaa...ja miksi lainaisi, Tulikivi on niin syvällä suossa velkoineen, että konkurssi alkaa olla aika lähellä
Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me). Mondon kaivosten talkkimalmin määrä on yhteensäkin pienempi kuin Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän talkkimalmin määrä yksin. Tulikiven talkkivarantojen arvioidaan olevan Euroopan laajimmat ja alueelle on suunnitteilla 50 miljoonan euron investoinnit. Nopealla laskutoimituksella Tulikiven talkkiesiintymän arvo on noin 400 miljoonaa euroa. Tulikiven markkina-arvo on nyt vain 9,6 miljoonaa euroa, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.
https://www.suomussalmi.fi/fi/2019/08/06/20421/
Nykyiset talkkivarannot riittää niin moneksi vuodeksi eteenpäin, ettei millään yhtiöllä ole tarvetta uusia ostaa. Ja miksi esim. Elementis maksais melkein konkurssissa olevalle takkavalmistajalle satoja miljoonia esiintymästä, joka on keskellä korpea ilman kulkuyhteyksiä ja infraa, kun esiintymän voi hankkia Tulikiven konkurssin jälkeen murto-osalla esiintymän hinnasta?
No sähän olet jo varmaan kolme vuotta täälläkin kirjoitellut, että esiintymä tullaan myymään lähiaikoina, eipä ole vieläkään myyty.
Siksi, koska Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me). Mondon kaivosten talkkimalmin määrä on yhteensäkin pienempi kuin Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän talkkimalmin määrä yksin.
Vnenjä jnjauttaa.
Ei+välttämättä+mitään.
Vähintään+20%+kurssilasku+on+ajoitettu+seuraavan+6+kuukauden+aikajanalle.
Miksi pitäisi tärvellä rahansa nimenomaan _suomalaisissa_ osakkeissa?
Varmaa kyytiä "ylimääräisille" rahoille. Onhan se hauskaa esiintyä täällä rikkaana.
Jos 17 tonnia tekee ihmisen mielestäsi rikkaaksi, olet kyllä pirun köyhä.
Suurelle osalle ihmisiä, 17t euroa pankkitilillä, saa elämän menemään sekaisin.
Tulee kaikenlaista tarvetta ostaa sitä tätä tuota ja ajella taksilla, tarjota kavereille juomia baarissa ym merkillistä.
Kunnes kahden kuukauden päästä sitä rahaa ei taas olekaan.
Tuon takia köyhillä ei olekaan rahaa. Rahan puute on köyhyyden oire, ei sairaus itse.
Köyhät senkun valittaa jostai 17 donasta ja ostaa jotai kaikkee kulutustuotteita. Fiksut tyypit sijoittaa rahojaan ja laittaa dollarit tekemään rahaa hänelleen.............
Outokumpua täällä jo ehdittiin haukkua jämähtäneeksi, mutta jos olisit pohtiessasi sijoituksiasi heittänyt asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta kaikki Outokumpuun, olisi sinulla nyt 20 000.
Sellaista tämä pörssisählinki on. Vaatii lehmän hermoja toisinaan. ; )
Outokumpuhan on jämähtänyt, ei yhden päivän kurssimuutos yrityksen tilaa muuta.
Tästähän oli kysymys:
"Tulosparannus johtuu pääasiassa raaka-aineisiin liittyvistä positiivisista vaikutuksista, mukaan lukien raaka-ainetehokkuus ja suojaustoimenpiteet"
Eli suomennettuna, outokummun ansiota ei ole juurikaan se, että he parantavat tulostaan vaan kyse on raaka-aineisiin liittyvistä muutoksista. Ihan rehellisesti sen tuossa kertovat.
Tässä tulee käymään aivan kuin stockmannillekin, pieni pomppaus ja paluu arkeen.
Tuollaista+muistuttavassa+tilanteessa+vuoden+ekaan+pörssipäivään+varauduin+lukemalla+Inderesin+ja+Evlin+suosituksia.
4½+%+ne+osakesäästötilillä+olivat+alle+3+viikossa+kasvaneet
kesko
fortum
metso
cargotec
valmet
orion
kone
neste
ei:
nokia
outokumpu
stockmann
wärtsilä
Miksi et suosittele wärreä?
Laskeva kehitys, eikä paremmasta suunnasta havaintoja, ei sen kummempi selitys.
Tietysti jos käänne tapahtuu, voi hypätä kyytiin, mutta se pätee ihan jokaiselle osakkeelle.
Wärre itellä nyt 140 prossaa plussalla moista päivistä
Ei:
Tulikivi
Sotkamo Silver
Stockmann
Trainerin huussi
Valoe
Ovaro
Ap.lle vinkiksi että kannattaa ostaa isoja ja hyviä yrityksiä. Kone &Wärtsilä. Huippuyritykset. Sampo on aina kelpo ostos. Tulos on toki laskenut mutta eipä se ole mihinkään konkurssiin menossa. UPM. Metsäsektorin aatelia. Tällä sellun hinnan kehityksellä saattaa ulkomaisia kilpailijoita alkaa tippumaan pelistä? Neste. Biodieselin teknologiajohtaja. Kasvupotentiaali aika valtava.
Toinen vaihtoehto. Luultavasti se järkevämpi. Osta indeksiosuutta.
"+Sampo+on+aina+kelpo+ostos.+Tulos+on+toki+laskenut+mutta+eipä+se+ole+mihinkään+konkurssiin+menossa.+"
Aika+moni+pörssiyritys+ei+ole+menossa+konkurssiin,+jos+tuo+on+niinkuin+se+syy+ostaa.
Omistin+sampoa+viisi+vuotta+ja+keskimääräinen+tuotto+per+vuosi+oli+jotakin+2%.+Myin+lopulta+pois.
Kun+vielä+firma+on+menettänyt,+paljonko?+40+-+50%+tuloksestaan+niin+miksi+sitä+pitäisi+ostaa,+parempiakin+on+tarjolla.
---- Aika moni pörssiyritys ei ole menossa konkurssiin, jos tuo on niinkuin se syy ostaa.
Niinpä. Yllä vinkatuissa osakkeissa on pitkältä niitä "perusosakkeita", joihin suurimman osan kannattaa säästää. Riippuen ajasta, niin tosi monet niistä on toistaiseksi hyviä sijoituksia. Ei suurta voittoa, mutta säästäjälle (kuten minulle) ihan ok.
Katoin vielä niitä mainittuja ja muut onkin mielestäni ihan okei, mutta tuota sampoa ihmettelen, kun tulos vaan pienenee ja ainakaan viiteen vuoteen sillä ei ole saanut muuta kuin sen että "ehkä tämä ei mene konkurssiin".
Onko sammon maine jäänyt päälle, vähän kuin se slogan "on lottovoitto syntyä suomeen".
Onhan sammolla menneisyyttä ja varmasti tulevaisuutta, mutta onko potentiaalia mihinkään merkittävään kymmenen vuoden sisällä? Jos koko pörssi tulee jossakin vaiheessa ryminällä alas, niin onko sampo enää mikään turvasatama, ei välttämättä.
Parempiakin on tarjolla mielestäni. No nämä on mielipide ja näkemyseroja jotka johtuu varmaan erilaisista tavotteista, minä haluan vähän tuottoakin sijoituksilleni.
Kannattaa+poimia+pieniä+käänneyhtiöitä.
Q3/2019+-raportti+oli+Tulikiveltä+jo+kelpo+suoritus:
++liikevaihto+kasvoi+3,4+%
++käyttökate+edellisenä+12+kuukautena++1,9+miljoonaa+euroa
++hinnankorotukset+menneet+läpi,+mikä+näkyy+myös+jatkossa
++ostovelat+pienentyneet+vuodessa+1,2+miljoonaa+euroa+(Q3/2018+->+Q3/2019)
++Tulikiven+suurimman+vientimaan+(Venäjä)+rupla+on+vahvistunut+erittäin+voimakkaasti.+Ruplan+vahvistuminen+sataa+suoraan+Tulikiven+laariin,+mikä+tulee+näkymään+Q4/2019.
++konsernin+rahavarat+ja+muut+likvidit+varat+olivat+1,0+(0,7)+miljoonaa+euroa.
+++Suomussalmen+talkkivarantojen+myynti+lähestyy
No jos niitä kannattaa poimia niin minkälaisiin voittoihin olet päässyt vaikkapa viimeisen viiden vuoden sisällä?
Kun lasket voitto/sijoitettu pääoma niin saamme tietää voittoprosentin.
Saa olla aika hyvä tulos, pörssi on viimeisen viiden vuoden aikana tahkonnut aika hyvin rahaa.
Mondo+Mineralsin+kahdesta+kaivoksesta+Elementis+maksoi+vähän+yli+vuosi+sitten+(23.10.2018)+yhteensä+553+m$+(486+m€).+Tulikiven+markkina-arvo+on+nyt+9,7+miljoonaa+euroa+(0,1625€/osake),+joten+mielenkiintoinen+kevät+alkamassa+takkiesiintymän+myynnin+näkökulmasta:
Talkkiesiintymästä+10+miljoonaa+euroa+->+osake+n.++100%+(osake+0,33€)
Talkkiesiintymästä+30+miljoonaa+euroa+->+osake+n.++300%+(osake+0,65€)
Talkkiesiintymästä+50+miljoonaa+euroa+->+osake+n.++500%+(osake+0,98€)
Talkkiesiintymästä+100+miljoonaa+euroa+->+osake+n.++1000%+(osake+1,79€)
Ei Tulikivestä mitään käänneyhtiötä saa muuten kuin yhtiön johtoa vaihtamalla. Nykyinen toimari on näyttänyt, ettei hänestä ole yhtiötä johtamaan, niin surkeaan jamaan on Tulikiven ajanut. Kaikissa asiallisissa yhtiössä noin huonon toimarin olis hallitus potkinut pellolle jo 10 vuotta sitten, mutta toimarin kasaama nukkehallitus ei Tulikivellä.
Eli et ole siis tehnyt käänneyhtiöillä voittoja, vaan haaveilet vaan.
Sammolla+vakuutusyhtiöt+Suomessa+ja+Tanskassa+vakauttavat+menoa.
Osinkoa+alensi+mutta+on+yhä+5½+%
Siirsin+vanhat+ja+ostin+uusia+osakesäästötilille
Sampo+tarkastaa+osinkopolitiikkaansa+seuraavan+kerran+helmikuussa+2020,+eli+vuodelle+2019+tuo+noin+5,5%+tulee+toteutumaan,+mutta+jos+ja+kun+tuo+tarkastaminen+tarkoittaa+osingon+pienentämistä,+tarkoittaa+se+samalla+osakurssin+alenemista.
https://www.sampo.com/globalassets/arkisto/taloudelliset-raportit/2019/sampo_q3_2019_fi.pdf
Tuota+kun+hetken+katselee+ja+lukee+kertaeristä+ym.+niin+voi+huomata+että+tulos+on+pienentynyt+merkittävästi,+eikä+tule+ainakaan+noilla+eväillä,+mitä+nyt+sammolla+on+käytettävissä,+palaamaan+samaan+suuruusluokkaan+missä+on+aiemmin+oltu.
Nordeahan+se+on+pääasiassa+syyllinen+tapahtuneeseen.
> talkkikiinteistöstä viisi (5) miljoonaa euroa niin
> kurssi tuplaa
> ...onko viiden tarjouksia ja jos on, myydäänkö sillä
Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me). Mondon kaivosten talkkimalmin määrä on yhteensäkin pienempi kuin Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän talkkimalmin määrä yksin. Tulikiven talkkivarantojen arvioidaan olevan Euroopan laajimmat ja alueelle on suunnitteilla 50 miljoonan euron investoinnit. Tulikiven markkina-arvo on vain 9,0 miljoonaa euroa, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.
https://www.suomussalmi.fi/fi/2019/08/06/20421/
Miten Tulikiven tammikuuilmiö?:D
Sanoin "pitkälti". Kyseinen osake, josta sanoit, niin ööh, olet ehkä oikeassa. Parempia on ehkä tarjolla siihen samaan mitä itse teen, eli pitkäaikaiseen säästämiseen.
En jaa mitään sijoitusneuvoja, satunnaisesti kommentoin. Ammattineuvojat on jossain ihan muulla kuin täällä. Hyviä, järkeviä osakkeita on mainittu, jokaisen pitää harkita itse.
Saksassa+puun+polttaminen+on+ympäristöteko.+Jos+suomessa+luovuttaisiin+kokonaan+puulämmityksestä+nousisi+sähkön+tuonti+41%.
Vanhan+tulisijan+vaihtaminen+uuteen+laskee+merkittävästi+hiukkaspäästöjä.
https://rakennusmaailma.fi/saksassa-puun-polttaminen-on-ymparistoteko/
Jos jotain osakkeita olet ostamassa joista suurin osa on nyt liian kaalliita niin osta vasta osingon irtoamisen jäljeen keväällä. Ei ainakaan ennen sitä. Ja jos ostat niin älä sitten myy niitä jos kurssit laskee pidä ne sellaiset 20 vuotta. Sellaisella horisontilla puuha on kannattavaa. Ei jos tarvitsee rahaa vuoden tai parin päästä.
Jos ostaa 20 vuoden omistukseen jotakin osaketta, on aikalailla sama että ostatko tänään aamupäivällä tai huomenna iltapäivällä tai ostatko ennen osingon irtoamista vaiko jälkeen.
Ihan huomio viime vuoden osingonmaksusta, suurin osa osakkeista olisi kannattanut myydä pois ennen osingon maksua ja ostaa takaisin pari päivää osingon maksamisen jälkeen.
Kuuluisa osinkodippi. Se on kyllä aika samantekevää, jos pitää niitä osakkeita 20 vuotta, että ostaako jotain laatuosaketta nyt vai toukokuussa. Samat dipit tulee joka vuosi. Päiväkauppaa tekeville toi tarjoaa mahdollisuuksia, mutta perus 10-20 v. perspektiivillä toimiva osakesäästäjä ei tuollaisesta hyödy oikein mitään.
Tulikivi on ehdottomasti meikäläisen näkemyksen mukaan 2020 vuoden TOP 3 suurimmissa nousijoissa Helsingin pörssistä. Ihmettelen, jos maaliskuun alkuun mennessä (eli viimeistään kun Q4 raportoitu) ei ole noussut jo kymmeniä prosentteja kurssi. Tulikivellä oli hyvä Q3, Uskoisin olleen Superhyvä Q4, josta alkaisi hyvä käänne yhtiössä. Ja kirsikkana kakun päälle todella hyviä uutisia tullut Suomussalmen talkkihankkeen suhteen ja niimpä esiintymän myyntiprosessi onkin siirtynyt jo seuraavaan vaiheeseen. Ja kyllä, olen ostanut tätä osaketta salkkuuni omasta mielestäni reilulla kädellä. Ja kyllä, aion ostaa vielä lisääkin.
Paljonko euroissa tarkoittaa "reilullä kädellä" tuon osakkeen hankkiminen?
Kysyn sen vuoksi, että jos satut omistamaan tuota vaikkapa 100t eurolla, niin jos koetat myydä nuo osakkeesti jossakin vaiheessa pois, tapahtuu seuraavaa:
-myymisessä menee vähintään puoli vuotta
-kurssi tulee laskemaan kymmeniä prosentteja sen vuoksi että tuot omat osakkeesi markkinoille
Edellisistä seikoista johtuen, minä ainakin jätän nämä nappikauppojen osakkeet ostamatta.
Tässä minun osakelista josta valitsen ostoni. Oikeastaan siinä on kaksi listaa limittäin, vakavaraiset ja hyvät osingon maksajat.
Orion B
Nokian renkaat
UPM
Kone
Neste
Raute
Ponssse
Marimekko
Elisa
Tieto
Valmet
Metso
Nordea
Sampo
Seuraan vaan "isoja" suomalaisia yhtiöitä ja tuosta listasta kun ne poimii, niin siellähän on:
Orion B
Nokian renkaat
UPM
Kone
Neste
Elisa
Tieto
Valmet
Metso
Nordea
Sampo
Lista näyttää melkein samalta kuin tieteellisen tarkasti itselleni valitsemani lista. Pienin poikkeuksin:
Jättäisin nokian renkaat pois, syynä se, että tulos laskee, yleensä se tarkoittaa myös laskevaa arvoa osakkeelle, tieto on pienentänyt tulostaan saman verran, joten sama syy ja selitys. Voihan näissä olla potentiaalia, mutta se ei ole vielä tuloksessa nähtävissä.
Nordea ja sampo on sitten pienentäneet sitä tulostaan oikein reippaasti, ja osinkoa tullaan pienentämään myös, joten... en ostaisi missään tapauksessa tässä vaiheessa, kun näyttää ainakin toistaiseksi että ollaan menossa vielä vauhdikkaasti alamäkeen.
Mutta, kaikki muut.. Erittäin mielenkiintoista huomata että joku muu on samoilla ajatuksilla liikkeellä kuin mitä itse on.
Tilinpäätökset tulee ensi kuussa joten sitten ollaan taas viisaampia.
Eihän se ollut kuin eilen kun kirjoitin tuon
"Jättäisin nokian renkaat pois, syynä se, että tulos laskee, yleensä se tarkoittaa myös laskevaa arvoa osakkeelle"
Ja tänään sitten:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/voihan-venaja-ja-leuto-talvi-nokian-renkaat/fdd1034b-6c58-4ec7-bc22-d7531997a217
Mielenkiintoinen tuo väite että ns. analyytikotkaan eivät huomanneet tuloksen laskevan.
Hups,+tuli+väärä+sivu+linkitettyä,+tämä+piti+olla:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nokian-renkaiden-tulosvaroitus-tuli-analyytikoille-jarkytyksena/14843a19-e3db-41e3-b6a1-84839eb8e0e0
Tällä+hetkellä+kurssi+-8,47+%
Tulosvaroituksia tulee ja menee, tuskin renkaat taukoaa pyörimästä.
Kyllä kyllä, mutta ns. analyytikot odottivat jopa nousevaa tulosta, joka ei minun käsitykseeni tilanteesta satu mitenkään.
Tulosvaroituksella ei sinänsä ole merkitystä, sillähän vain kerrotaan, että se mitä on aiemmin kerrottu odotuksista, ei pidäkään paikkaansa.
Tulosvaroitus voitaisiin siis antaa, vaikka tulos olisi kasvava. Enemmän tartun tuohon laskevaan tulokseen joka tarkoittaa laskevaa osakkeen hintaa.
Niin kauan kuin tuloksentekokykyä ei saada kuntoon, tähän osakkeeseen ei kannata koskea, tämä on oma mielipiteeni, joku muu voi olla eri mieltä.
Jos tulos laskee riittävän pitkään ja/tai menee miinukselle, päästään sinne kahden euron hintaluokkaan. Nokian renkailla on sinne toki matkaa, mutta alamäessä mennään kuin laskiaisena pulkkamäessä. Alamäessä on vauhtia hankala pysäyttää.
Ihmettelen kiinnostusta Valoeen, sillä pienissä pörssilistan yrityksissä on oikeasti helmiäkin. Tästä listasta löydät pörssilistan kaikki yritykset, joiden markkina-arvo on alle 10 miljoonaa euroa (huomioin reaaliaikaiset osakekurssit ja -määrät):
Yritys, markkina-arvo, liikevaihto 2018
1. Valoe 5,1 me, 1,3 me
2. Soprano 5,3 me, 15,5 me
3. Trainers House 8,2 me (saneerauksessa), 10,7 me
4. Tulikivi 9,0 me, 28,6 me
5. Tecnotree 9,2 me (saneerauksessa), 41,9 me
Mielenkiintoisin yllä olevassa listassa on Tulikivi. Tulikivi tiedotti 28.6.2019 "Talkkiesiintymän JORC-raportin (talkin tonni- ja euromäärä) arvioidaan valmistuvan elokuussa 2019". Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me), joten 1-22 pörssipäivän sisällä suuri yleisökin tulee ymmärtämään Tulikiven arvon.
Miksi sijoittaa osakkeesen, jossa rahojen menetys on lähes satavarmaa(tulikivi), kun pörssistä löytyy osakkeita, joilla voi myös tehdä rahaa?
Q3/2019+-raportti+oli+Tulikiveltä+jo+kelpo+suoritus:
++liikevaihto+kasvoi+3,4+%
++käyttökate+edellisenä+12+kuukautena++1,9+miljoonaa+euroa
++hinnankorotukset+menneet+läpi,+mikä+näkyy+myös+jatkossa
++ostovelat+pienentyneet+vuodessa+1,2+miljoonaa+euroa+(Q3/2018+->+Q3/2019)
++Tulikiven+suurimman+vientimaan+(Venäjä)+rupla+on+vahvistunut+erittäin+voimakkaasti.+Ruplan+vahvistuminen+sataa+suoraan+Tulikiven+laariin,+mikä+tulee+näkymään+Q4/2019.
++konsernin+rahavarat+ja+muut+likvidit+varat+olivat+1,0+(0,7)+miljoonaa+euroa.
+++Suomussalmen+talkkivarantojen+myynti+lähestyy
-Ei+osinkoa
-Velkaa+aivan+hel**tisti+liikaa+(nettovelkaantumisaste+lähes+200%
-Liikevaihto+hetkellisesti+kasvanut,+keväällää+taas+lähtee+laskuun
-Ruplan+vahvistuminen+ei+tätä+puljua+pelasta,+kotimaan+myynti+kyykkää+samalla+kun+rakentaminen+vähenee
-Rahaa+ei+ole,+konkurssiuhka
Vahva+vältä+tälle+osakkeelle,+aivan+liian+iso+riski+menettää+kaikki+sijoitetut+rahat.
Vuosi+sitten+(24.1.19)+Tecnotreen+osakekurssi+oli+0,06e+ja+markkina-arvo+14,9+me.+Nyt+Tecnotreen+osakekurssi+on+0,253+e+ja+markkina-arvo+62,6+me,+joten+osakekurssi+on+noussut+vuodessa+350+%:a.+Pienten+firmojen+osakekurssit+tapaavat+nousta+jyrkimmin+käänteen+tapahduttua.+Tällä+hetkellä+pörssin+päälistalla+alle+15+me:n+firmoja+on+kuusi,+joten+siitä+joukosta+löytyy+mahdollisesti+seuraava+moninkertaistuja:
Martela+13,4+me
Wulff+Yhtiot+12,7+me
Tulikivi+9,8+me
Valoe+9,7+me
Trainers'+House+9,2+me
Soprano+5,3+me
Yllä+olevasta+listasta+oma+suosikkini+on+Tulikivi,+sillä+se+on+käänneyhtiö,+eli+liikevaihto+on+kasvanut+ja+liiketulos+kääntynyt+voitolliseksi+Q2/19+ja+Q3/19.
Miksei+ETF:iä+?+
Eräällä+suunnalla+on+hoettu+että+jokaiseen+salkkuun+kuuluu+S&P500
Vuosi+sitten+ostinkin,+tuottanut+kai+jotain+20%
Samalla+ilmansuunnalla+viimeksi+sijoitin+Nasdaq100:aan
Maantieteen+vuoksi+on+Eurostoxx50+ja+DAX.+Ihan+kivat+tuoot
Jos haluat pikavoittoja nopesti niin osta koko rahalla konkurssi osakkeita !
Lehto, Toivo, Afrak. lafaair, srv ym. niitä on kymmeniä ja ulkomailta saa lisää tonnilla kun jokaista ostaa niin ei haittaa vaikka muutama menee konkurssiin kun osa kuitenkin nousee.
Wetteriä älä osta nyt ! (SILLÄ PALAA NÄPIT 100 % VARMUUDELLA) sen osake on 0,82 tuntumassa helmi-Maaliskuun ajan oikeuden päätöksen takia ja sitten vasta romahtaa luultavasti tavoite hinnan (0,45) alapuoelle .
Jos ostat kaikkia halpoja niin todennäköisesti edes yksi niistä osoittautuu lopulta hyväksi sijoitukseksi.
Jokainen päättää itse mihin sijoittaa. Lifa Air on ostopaperia. En sano sijoita siihen. Mutta halvalla lähtee.
Remedy on yksi aliarvostetuimpia osakkeita. Loistavassa taloudellisessa kunnossa oleva yhtiö. Uusia pelejä tulossa ja rojaltien määrän yhteistyöpeleistä odotetaan kasvavan roimasti viim. 2025 aikana. Puhtaasti omat pelit jatko-osia ja Maxpaynet 1 ja 2 uusiksi Remedyn tekemänä. Lisäksi AMC:llä Alan Wake tv-sarja oikeudet. Vielä ei tiedossa, milloin sarjaa aletaan tehdä.
Osingon määränkin pitäisi myös lisääntyä. Liikevoittoa toki laskeneet investoinnit peleihin ja Tukholman studioon.
Aliarvostuksesta ja myös tietämättömyydestä kertoo Inderesin raportit Remdyä kohtaan. Kun osake huiteli 20€ alapuolella, Inderes käski myydä ja iso riski. No riskiä ja epävarmuutta toki, mutta jos tuntisi remedyä ja pelialaa yleensäkin paremmin, olisi laittanut ehdottomasti OSTA ja kohtalainen riski (ei missään nimessä iso riski), mitä sitten voi pienentää sitä mukaa kun tuloksia paremmasta alkaa tipahdella remedyn suunnalta. Nyt sentään jos antavat jonkinlaisen ostosuosituksen. Monikaan ei osaa analysoida tällaisia pelifirmoja, jos ei ole pelialaan myös hyvin perehtynyt.
Jossain esille nostettu Remedya oltaisiin myymässä. Itse en usko siihen, mutta mehustellaan kuitenkin.
Remedy on sen kokoluokan tekijä ja omaa brändejä sekä rautaista osaamista, jotka ovat haluttuja. Muun muassa Supercellin omistava Tecnet Holding, omistaa muutaman prosentin Remedyä. Tätä joku on veikkaillut, et ostais Remedyn. Jos kyseinen toimija tai joku muu ostaisi, puhuttaisiin huomattavasti isommista summista kuin Rovion ostotarjousten kohdalla. Sellaisista summista puhuttaisiin, jolla osakkeen omistajatkin tienaisivat mukavasti ja Remedyn nykyisistä pääomistajista tulisi miljonäärejä. Kaikki, jotka tuntevat alaa ja remedyä eivät ole kovinkaan erimieltä kanssani.
Lisättäköön. Remedy on edelleen kohtalaisen halpaa ja ollut 40+ euron osake. Enkä näe mitään syytä etteikö voisi sinne kivuta takaisin 3-5v sisällä. Ensimmäinen mahdollisuus tämän vuoden lopulla kun vähintäään Alan Wake2 tulee ja ehkä se Tencentin kanssa työstetty peli Vanguard.
Vähäjärkisten ketju, suurimmat osat vastauksista, kun kysymys on:
"Minulla on noin 17.000,- ylimääräisenä tilillä. Mitä Suomalaisia osakkeita kannattaisi osataa Helsingin pörssistä?"
Nim. alkujaan persaukinen
Seisooko sulla ede päässä?
Aivan! Kiitos!
Laskinkin milloin tullaan Tulikiviin - mutta nyt tuli myös jotain autonrotteloita!
Joo - tuli pää kipeäksi noita lukiessa.
Sattuvasti sanottua.
Jollakin on pudonnut Tulikivi päähän.
Nintendo Co. Ltd. (Japanin pörssistä)
Tulikivellä on tapana nousta Harvian vanavedessä kertoimella 2-3 ja Harvia on tänään +9,28%.
Timon Listan keulilla keikkuu Tulikivi:
https://piksu.net/timon-lista/
Kiva että vihdoinkin kuullaan Tulikivestä!
Tulikivi vie kohta järjen
Fortum
Mandatum
Renkaat
17000€ ylimääräistä? paljonkohan ollut yhteensä, jos 17 on ylimääräistä.
Minulla on nyt 9/24 yhteensä aika tarkkaan 10 000€ ja siitä on rahastossa vajaa 9000€ enkä koe, että minulla olisi yhtään ylimääräistä. Ei sellaista summaa ole, että olisi ylimääräistä. Tiedän itse paljonko minulla pitäisi olla, että olisin oikeasti vapaa. Vasta kun minulla on se summa tässä vaiheessa elämää voisin sanoa sen yli menevän osan olevan ylimääräistä.... 17 000€ on ihan hyvä summa ihan sukanvarressa. Itselläni se olsi yhden vuoden budjetti tai kolmen vuoden ajalle 90% asumiskuluista.
Marimekon nousua uottelen, paljon käy jaapanilaisia Herttoniemen tehasmyymälässä kassit täynnä.
Jos kassit on täynnä niin sehän on selvää että mekot nousee.
Timon Lista päivittyi tänään ja Tulikivi nousi jo sijalle 9. Tulikivi on kymmenen potentiaalisimman nousijan joukossa Helsingin pörssissä.
Kertomasi pitää paikkansa, mutta mitä se sitten tarkoittaa?
Jos otetaan vuoden takainen Timon lista ja otetaan sieltä listan 9. firma, UPM, niin mitä sille tapahtui vuoden aikana?
Kurssimuutos vuodessa : miinus 7 prosenttia.
Timon Lista (löytyy googlaamalla) on tuottanut keskimäärin +6,66% ylituottoa verrattuna indeksiin, kun esim. Inderesin mallisalkku on tuottanut viimeisen 3v aikana yhteensä -25%.
" +6,66% ylituottoa verrattuna indeksiin"
kannattaa myös kertoa mihin indeksiin, niitä on aika monta
myöskään menneisyys ei ole tae tulevasta
"Timon listan laskennallinen mallisalkku verrattuna OMXH25-indeksiin"
https://piksu.net/timon-lista/
Timon Listalla Tulikivellä on Helsingin pörssin 9. paras tuottopotentiaali ja tuohon päälle tulee vielä optiona Tulikiven omistama Nordic Talc Oy.
"Timon Listalla Tulikivellä on Helsingin pörssin 9. paras tuottopotentiaali"
No eihän ole.
Kannattaa lukea sieltä sivulta mitä se lista tarkoittaa.