Jyväskylään valmistuva avovankila sekä suunnitteilla oleva tappitehdas pitää ehdottomasti saada saman katon alle. Tässä tarjoutuu oivallinen mahdollisuus kehittää uutta liiketoimintamallia siten, että valmistuva avovankila ja siihen yhteyteen liitettävä tappitehdas muodostetaan valtion tuella omaksi täysin yksityiseksi osakeyhtiöksi ja sitten se pörssitettään. Voidaan valmistaa kaikenlaisia ja muotoisia tappeja kaikista materiaaleista ja markkinoida ympäri maailmaa. Kaikki riittävät resurssit löytyy lähiseuduilta kuten esimerkiksi jo valmiiksi aktivoitu työvoima ja sitä riittää. Jyväskylän suurmies Mauri voisi viedä asiaa eteenpäin siellä eu:ssa kun se siellä kerran on.
Tappitehdas ja avovankila yhteen
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kuinka noiden tappien laadun tarkkailu? Vaaditaan jo vangilta kokemusta jos pyrkii tappitehtaan laadun tarkkailuun ja tappien kehitys- ja testaus työhön?
Höh! no eihän siihen tarvita muuta kun sopivia reikiä
Sukevalaisilla on kokemusta kaikenlaisesta. Tuhopoltosta kioskikeikkaan, pöllimisestä narcotic smuggling. Tuttua on myös rektaalipuolen case, in and exit so to speak.
Sinähän sen tiedät kun olet koplan jäsen.
Ja ihan tappiin asti
Ei se niitä vaativimpia tehtäviä olekaan eikä siihen niitä parhaimpia miehiä laitetakkaan
Sinähän se tiedät tuonkin
Ja sinä tunnut tietävän aina sen , mitä muut tietävät.
Se on eräänlainen saavutus sekin.
Tieto ja osaaminen yhdistettynä on tietotaito ja juuri sitä tarvitaan.
Työn oppii kun tekee.
Joo,noin minullekin sanottiin puuhevostehtaalla,kun laittoivat aanus-reikiä poraamaan.
Minkä kokoisella poralla muuten nuo kyseiset reiät porataan?
Testasitko kertaakaan vai miten oli laadun tarkkailu järjestetty.
riippuu reiän tilanneesta asiakkaasta
En usko että reikää voi omistaa.
Onko siellä oma ruokala vai pelkkä mikro yhteiskeittiössä
Eikös se ole tappi varasto ? Eri rooleissa toimiva henkilökuntahan on tuota tappiainesta .
löytyy sopiva tappi joka rooliin
Late-lammas olisi kokenut laadun tarkkailija tappitehtaaseen mutta taitaa nykyään olla niin että on kuuliainen kansalainen ja kirjoittaa kirjaa miltä ajoilta kun tappien kanssa pelasi linnassa.
tappitehtaalle tarvitaan tarkkailija
silimät tapillaan kahtelloo
Miksi tätä loistavaa idea ei ole jo toteutettu?
Aion varastaa eukon veneen kun ei vuollut tappia vaikka kävin kurkkuun kiinni.
Minä olin Ruotsissa tappitehtaalla laaduntarkkailijana/koekäyttäjänä 18 vuotta.
Ammataudin takia jouduin lopettamaan, nyt olen toipunut ammattitaidosta joten voisin ottaa pestin vastaan Jyväskylän tappitehtaalla.
Valitettavasti Jyväskylän tehdas on myyty Orklalle ja siirretty Latviaan.
On se hieno tuo ehdollinen. Ei tarvi ottaa mitään vastuuta. Eräässäkin kaupunginosassa ei koskaan poliisiauto käynyt ennen kuin minä päissäni pistin eukkoa turpaan.
Olet siis eräänlaisen ennätyksen haltija.
Olet siis oikea toivetappi.