Olen töissä espanjassa ja minulla on tili nordeassa. Muutin puolivuotta sitten. Nyt on jo kaksi kertaa tullut kysely paperilapulla muuttuneet tiedot minkä maan kansalainen olet? Mistä verotus ?mistä tuloja?
Minulla on työnantaja suomalainen tytäryhtö espanjassa ja säännöllistä palkkatuloa.
Eilen kun kävin ostamassa vaatetta yhtäkkiä mastercard ei toiminutkaan. Kirjauduin verkkopankkiin. Nyt siellä oli täytettävä pakollinen kysely. Onko munulla tilisiirtoja maiden välillä.
Olenko minä tai lähipiirini mukana poliittisessa toiminnassa (muuten millä oikeudella tällaista kysellään kuka on antanut valtuudet tämmäiseen siellä oli pitkä lista mm oletko valtion päänies ministeri)
Sitten. Kun kysyttiin kansalaisuutta alasvetotaulukosta piti valita maa jun vastasin suomi tuli seuraava kysymys missä olet verotettu siinäkin alasvetovalikko mutta ei suomea mukana ja kun yritin kirjoittaa suomi ei se hyväksynyt. Ajattelin tähänkö tämä jää yritin 5 kertaabn täyttää että pääsisin eteenpäinlopulta kun se aina vaan herjas. Lähdin pois ja menin uudestaan kas kummaa siellä olikin muuttuneet tiedot.
Monien ponnistelujen jälkeen lopulta..
Ensi töikseni kun pääsen suomeen käymään lopetan kaikki pankkisuhteen nordeaan. Tämä riitti. Nyt.
Nordea pankki
10
139
Vastaukset
- Anonyymi
Väärässä paikassa koska tämä suomi24 ei hyväksynyt tätä kirjoitusta oikeaan paikkaan. Ei ole parantunut tämä toiminta yhtään
- Anonyymi
Ei vika välttämättä ole nordean. Tai perimmäinen syy ainankaan, minulla oli aktiassa parisen vuotta sitten samanlainen kysyvä vaikka pysyvästi työtön täällä. Tilillä oli tosin pätäkkää aika tavalla.
EU vaatii pankeilta asiakkaidensa "tuntemista" ja kyselyjä tulee, millä kriteereillä en tiedä. - Anonyymi
Ota selvää. Kaikilla pankeilla on pakollinen selvitys tehtävänä rahanpesun estämisesksi. Kaikkien se on tehtävä Eu.ssa, joten et vain ole nettiosnkissa castannut muuramasn kysymtksren ja kuitannut sitä. Missä pankissa sitä muka ei kysytä? S-marketin bonustilikin on selvitettävä.
Kun kirjauduin S-pankin verkkopankkiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna niin siellä oli myös pakollinen kysely.
Kysymykset:
Etunimet
Sukunimi
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Maa
Kansalaisuus
Syntymämaa
Asuinmaa
Missä ammatissa työskentelet? Jos et ole tällä hetkellä päätoimisesti töissä, kirjoita seuraavista tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto: opiskelija, yrittäjä, eläkeläinen, työtön, alle 18-vuotias.
Sähköpostiosoite
Sähköpostiini saa lähettää uutis- ja kampanjaviestejä S-ryhmältä (osuuskaupat ja SOK-yhtymä tytäryhtiöineen) ja sen yhteistyökumppaneilta.
Matkapuhelinnumero
Matkapuhelimeeni saa lähettää uutis- ja kampanjaviestejä S-ryhmältä (osuuskaupat ja SOK-yhtymä tytäryhtiöineen) ja sen yhteistyökumppaneilta.
Minne haluat vastaanottaa erilliset ilmoitukset?
Poliittinen vaikutusvalta
Tietojemme mukaan et ole poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yhtiökumppani.
Verotustiedot
Verotusmaa
Oletko verovelvollinen Yhdysvaltoihin?
Maksuliikenne S-Pankissa
Onko S-Pankki pääasiallinen pankkisi?
Mikä on S-Pankin tileillesi tulevien rahojen alkuperä? (pirusti vaihtoehtoja muu)
Paljonko arvioit S-Pankin tileillesi tulevan säännöllisiä tuloja?
Paljonko arvioit S-Pankin tileiltäsi lähtevän säännöllisiä menoja?
Saatko säännöllisesti rahaa ulkomailta S-Pankin tileillesi?
Maksatko S-Pankin tileiltäsi säännöllisesti ulkomaille?
Talletatko säännöllisesti S-Pankin tileillesi käteistä?
Nostatko säännöllisesti S-Pankin tileiltäsi käteistä?
Jos Kyllä niin
Kuinka usein nostat S-Pankin tileiltäsi käteistä?
Paljonko yhteensä nostat S-Pankin tileiltäsi käteistä?
Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja sitoudun päivittämään tietoni 30 päivän kuluessa niiden muuttumisesta.
Ymmärrän, että S-Pankki voi luovuttaa tässä lomakkeessa annettuja tietoja tietosuojaselosteen mukaisesti kolmansille osapuolille kuten Suomen Verohallinnolle.
Ymmärrän, että henkilötietojani voidaan käyttää
FATCA- ja CRS/DAC2 -velvoitteiden mukaisiin raportointitarkoituksiin
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen
rikoksen, jolla kohteena oleva omaisuus tai rikoshyöty on saatu, tutkintaan saattamista varten.
Vastasin noihin kysmyksiin niin pääsin maksamaan laskun verkkopankissa. Kysmykset ei olleet kovin vaikeita mutta jos joka kerta kysysivät noita niin saattasi harmittaa ja jopa ärsyttää. Taitavat noin kerran vuodessa kysellä noita kun rahanpesulaki velvoittaa niin tekemään. Mulla on nykyisin riittävästi aikaa ja sähkötupakkia vastailla kysymyksiin 😁- Anonyymi
Typerä EU, minä pesen hikiset eläkerahani pesukoneessa. En pankissa. Jos vain joku tulisi auttamaan pesukoneen asentamisessa. Väitän etten osaa tehdä niin itse.
- Anonyymi
Niin pankkien kyselyton typeriä!!
Tavalliselta tallaajalta. Johan sen näkee Erkkikin että ei ole rahanpesijästä kysymys.
Todelliset keinottelijat ja rahanpesijt ovat toisaallaa mm veroparatiiseissa!!
Miten pankille kuuluu poliittinen toiminta???
Kansalaisten tulisi ryhtyä vaatimaan pankeilta enemmän.
Minusta nyt jos koskaan pitää perustaa rehellinen pankki joka onbrakennettu kansalaisia varten eikä päinvastoi!!! - Anonyymi
Niin pankkien kyselyton typeriä!!
Tavalliselta tallaajalta. Johan sen näkee Erkkikin että ei ole rahanpesijästä kysymys.
Todelliset keinottelijat ja rahanpesijt ovat toisaallaa mm veroparatiiseissa!!
Miten pankille kuuluu poliittinen toiminta???
Kansalaisten tulisi ryhtyä vaatimaan pankeilta enemmän.
Minusta nyt jos koskaan pitää perustaa rehellinen pankki joka onbrakennettu kansalaisia varten eikä päinvastoi!!!
- Anonyymi
Tervettä järkeä tulis käyttää kyllähän ne rahan pesijät on jossain muualla kuin tavallinen tallaaja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 906352
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283170Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859