Matkailumessut

Miksi kaupunkimme valtuuston ja hallituksen pj:t molemmat itkee facebookissa ettei kaupungillamme ollut osastoa messuilla vaikka piti olla. Luulin et oli hoidossa toitottaa molemmat Sarit. Miten voi olla kaks noin onnetonta puheenjohtajaa yht.aikaa luottamustoimissa. EROON molemmista ja pian.
2765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Helpommalla tulee hynät kuukausipalkkalaiselle hengailemalla toikin messuaika vaikka baareissa. Ei siellä messuilla nyt niin kivaa ole pönöttää selvin päin jollain osastolla ja mainostaa Hämeenlinnaa. Menkää itse kokeilemaan, minäkin lähden nyt baariin siemailemaan muutaman viinilasillisen mukavassa seurassa.

Äänestä
  • Aivan samaa mietin, että kuka kehtaisi naamaansa siellä näyttää Tavastehusin nimissä kaiken perseilyn jälkeen. Ja kun paikkakunnalla ei ole oikeastaan enää mitään mainostettavaa, aivan kuollut keskikaupunki ei varsinaisesti turisteja saati bisnisväkeä houkuta. Käkösen Messujen organisaatiosta saamat potkut lienevät edelleen arka asia, eikä tyyli ole unohtunut sielläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan samaa mietin, että kuka kehtaisi naamaansa siellä näyttää Tavastehusin nimissä kaiken perseilyn jälkeen. Ja kun paikkakunnalla ei ole oikeastaan enää mitään mainostettavaa, aivan kuollut keskikaupunki ei varsinaisesti turisteja saati bisnisväkeä houkuta. Käkösen Messujen organisaatiosta saamat potkut lienevät edelleen arka asia, eikä tyyli ole unohtunut sielläkään.

    Piti olla mutta ei ollut? Kaupunkimme näyttäisi olevan oikein luotettavien henkilöiden käsissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piti olla mutta ei ollut? Kaupunkimme näyttäisi olevan oikein luotettavien henkilöiden käsissä.

    Pikkuinen Loppikin oli isommalla osastolla siinä lähellä. Nyt on kyllä syytä kaupungin päättäjien hävetä, jälleen kerran. Tai ehkä tänne ei sitten tosissaan haluta matkailijoita, joista voisi tulla vakituisia asukkaita vaikka.

    Äänestä

Matkailumessuille voi jokainen toimija yritys osallistua. Taas sama valittaja kun tulisi osallistua messuille veronmaksajien rahoille. Se kuppaus on lopullisesti loppu. !!!!!

Äänestä
  • Ehdottomasti pitää järjestää omat messut kamppiin vuokrata oma lava ja jakaa siellä ohikulkijoille tietoa Hämeenlinnan uudesta oranssiväristä. Ehdottomasti on halvempaa ja stadilaisten yleistietoa nostattavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdottomasti pitää järjestää omat messut kamppiin vuokrata oma lava ja jakaa siellä ohikulkijoille tietoa Hämeenlinnan uudesta oranssiväristä. Ehdottomasti on halvempaa ja stadilaisten yleistietoa nostattavaa.

    Unohtamatta ohikulkijoille tarjottuja ilmaisia tutustumismatkoja tilausbussilla HML:aan. Näiden tämänvuotisten Mutkamessujen osalta voisi kuvitella käyneen esim. niin, että on varattu/maksettu jonninlainen esittelypaikka mutta toteutus on sitten erinäisistä syistä unhoittunut. Vähän kuin Jennan tapahtumatiedoittamisen kanssa. Ehkä 2021 onnistuu?

    Hämeenlinnassa voi kaupungissa vuoden aikana vierailevat muutamat turistit ottaa kaupungin esitteitä niistä keskustan oranssi-valkoisista roskiksista. Ja palauttaa ne sinne takaisin sitten hanurin tai nenän niihin pyyhittyään. Kierrätyskin on nyt hallinnon uusi ideointi kaupungin elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman edistämiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohtamatta ohikulkijoille tarjottuja ilmaisia tutustumismatkoja tilausbussilla HML:aan. Näiden tämänvuotisten Mutkamessujen osalta voisi kuvitella käyneen esim. niin, että on varattu/maksettu jonninlainen esittelypaikka mutta toteutus on sitten erinäisistä syistä unhoittunut. Vähän kuin Jennan tapahtumatiedoittamisen kanssa. Ehkä 2021 onnistuu?

    Mitäköhän kuuluu uuden sairaalan lähipubille onko se nykyään jukolan jussi

    Äänestä

Me matkaamme vain Leville. Siellä aivomme pumpataan täyteen skeidaa. Siten olemme aivan juoksutettavissa. Onkohan se Lapin taikaa.
Matkustakaa vain Lappiin😄.

Äänestä
  • Sinä niin monesti olet ollut siellä😄. Onko se ihan jokavuotinen perinne🌚

    Äänestä

Teemana oli ekologinen matkustaminen maata pitkin. Mikäs sen paremmin olisi siihen sopinut kuin junareissu Hämeenlinnaan. Lähellä viikonloppumatkailua varten.

Äänestä
  • Stop nappi ei hämiksen kohdalla välttämättä toimi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stop nappi ei hämiksen kohdalla välttämättä toimi

    Kukapa hourulaan haluaisi??

    Äänestä

Hämeenlinnassa on valtavasti kaikkea, markkinointi vain ontuu. Ja pahasti.

Äänestä
  • Painetaan nyt vaan reilusti kaasua kun kerran ollaan jo ihan rotkon reunalla. Miksi kannattaisi mainostaa tyhjää ja kituvaa kaupunkia kun edes mitään kaupungin nousun aihioitakaan routarajan yläpuolelle ei ole edelleenkään näkyvissä.

    Äänestä

  • Reskallakin miljuuna kävijää.

    Äänestä

  • Joo matkailumarkkinointikin on kehityksen jossa väkeä kuin pipoa hartioilla. Silti yrittäjät joutuu ite perustaan jotain jutskia että joku huomais. Ja lisäksi on näitä projekteja kun satatonnia saa joku tosta vaan ties mihin matkailunedistämiseen. Kyllä aivan varmasti kunnolla hoidetut matkailumessut silti toisivat muutaman karavaanarin enemmän kun nämä suurhankkeet ikinä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo matkailumarkkinointikin on kehityksen jossa väkeä kuin pipoa hartioilla. Silti yrittäjät joutuu ite perustaan jotain jutskia että joku huomais. Ja lisäksi on näitä projekteja kun satatonnia saa joku tosta vaan ties mihin matkailunedistämiseen. Kyllä aivan varmasti kunnolla hoidetut matkailumessut silti toisivat muutaman karavaanarin enemmän kun nämä suurhankkeet ikinä

    Jos tulee matkailijoita yrittäjät asialle messuille mutta ei veronmaksajien varoilla vaan omilla. Sinne päätyy myös voitot matkailijoiden suhteen.

    Äänestä

  • Niin, joku maanisesti huudattaa kaikkea. Odotan sitä depressiivistä vaihetta. Koko Hml rauhoittuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo matkailumarkkinointikin on kehityksen jossa väkeä kuin pipoa hartioilla. Silti yrittäjät joutuu ite perustaan jotain jutskia että joku huomais. Ja lisäksi on näitä projekteja kun satatonnia saa joku tosta vaan ties mihin matkailunedistämiseen. Kyllä aivan varmasti kunnolla hoidetut matkailumessut silti toisivat muutaman karavaanarin enemmän kun nämä suurhankkeet ikinä

    Mutkamessuilla tutustuin karavaanarikalustoon.

    Äänestä

Osallistutaan sitten, kun on jotain houkutuksia tarjolla. Kun saamme toriparkin valmiiksi, niin sitten on jo jotain esiteltävää. Ei kai kukaan nyt luule, että ketään turistia tällainen tuppukylä kiinnostaa, jossa autot vielä pysäköidään kadunvarsille. Areenan ja Assi-sairaalan valmistutua meillä on sitten lisääkin keskitettyä parkkilaitosta esiteltäväksi, joten sitten kannattaa jo ottaa ihan kunnon kokoinen standi messuilta. Tosin voi olla, että valtio on ottanut kaupungin ja sen romahtaneen talouden jo siihen mennessä haltuunsa ja hoitonsa, mutta sitten käytetään salaa vaikka niitä sähkölaitoksen myynnistä saatuja rahoja ja mällätään nillä.

Äänestä
  • Ihanasti arkaan aiheeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanasti arkaan aiheeseen.

    osui taas kyllä oikein napakasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    osui taas kyllä oikein napakasti

    Persuun on helppo osua.

    Äänestä

Onko joku kieltänyt matkailu yrittäjiä osallistumasta messuille? Sinne vaan messuille jos on rahaa osallistua. Ei kuulu kaupungin toimenkuvaan.

Äänestä
  • Ei paitsi että mitä nyt muuten vaan maksellaan miljoonan verran ihmisille palkkoja asian hoitamisesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi kaupunkimme valtuuston ja hallituksen pj:t molemmat itkee facebookissa ettei kaupungillamme ollut osastoa messuilla vaikka piti olla. Luulin et oli hoidossa toitottaa molemmat Sarit. Miten voi olla kaks noin onnetonta puheenjohtajaa yht.aikaa luottamustoimissa. EROON molemmista ja pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu