Osa - aikatyö

Osaisiko joku asiaan perehtynyt kertoa miksi työnantaja antaa yhden henkilön tehdä vain neljä tuntia päivässä vaikka työtä on koko päiväksi. Eli yksi tekee neljä tuntia ja toinen tulee jatkamaan neljä tuntia. Työtä siis tehdään kahdeksan tuntia päivässä mutta molempien annetaan tehdä vain neljä tuntia päivässä. Onko tästä järjestelystä työnantajalle joku etu kun ei yksi saa tehdä täyttä päivää vaan roikutetaan kahta osa - aikatyössä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Enemmän tehokasta työaikaa.

Äänestä

Tuo voisi pitää paikkansa jos kyse olisi ylitöistä.

Äänestä

Juuri niin, enemmän tehokasta työaikaa. Tauot lyhyempiä; sairauslomalla mahdollisesti vain toinen; työajan voi rytmittää aamuksi ja illaksi jne.

Äänestä

Onko työnantaja kysynyt, haluavatko työntekijät mieluummin tehdä kaksi ja puoli päivää viikossa kuin tulla neljäksi tunniksi joka päivä? Matkakustannukset nousevat kohtuuttomiksi, kun työtunnit jäävät vajaiksi.

Se on kyllä totta, että virkeänä jaksaa paremmin, eikä tarvitse maksaa ruokatauoista, mutta tosiaan ne matkakulut... Ja siinä sitten on joka päivä varattu, vaikka tulot sitten kuitenkin jäävät melkein työmarkkinatuen tasolle. Monella tavalla huono työntekijälle, vaikka hyvä työnantajalle ja ehkä myös asiakkaille.

Äänestä

Useinhan se on tehtävä tunnit silloin kun työnantaja käskee, ei valinnanvaraa. Monelle käynyt, että tunnit loppuu kokonaan jos alat sanomaan vastaan.

Äänestä

Tasoittaa kuormitusta. Voi työllistää useampia. Voi tarjota lisätyötä, jos tehtävää tulee lisää, eli on olemassa työvoimareservi.
Saatte kumpikin soviteltua työttömyysturvaa, oikeastaan ette häviä paljoa. Nauttikaa kun työnantajanne on noin viksu, ettei polta yhtä loppuun nopeasti.
Itse teen täysiä päiviä osan viikkoa. Nyt kun tuli lisätyötä, teen sen toisena ylimääräisenä vp, joten hommahan toimii, enkä ole ihan lopussa, kuten silloin jos tekisin 6 päiväistä työviikkoa.
Hyvinkin hommassa on työnantajankin näkökulmasta järki.

Äänestä

Josko työnantaja saa palkkatukea 2 henkilöstä, kun ovat osa-aikaisia?

Äänestä

Saattaa siinä olla olla työnantajan näkökulmasta järkeä mutta ei työntekijän. Jos työnantaja ei anna tehdä kuin 4 tuntia päivässä palkka jää tosi pieneksi, että tukia hakemaan vaan lisäksi. Onko järkee vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Osaisiko joku asiaan perehtynyt kertoa miksi työnantaja antaa yhden henkilön tehdä vain neljä tuntia päivässä vaikka työtä on koko päiväksi. Eli yksi tekee neljä tuntia ja toinen tulee jatkamaan neljä tuntia. Työtä siis tehdään kahdeksan tuntia päivässä mutta molempien annetaan tehdä vain neljä tuntia päivässä. Onko tästä järjestelystä työnantajalle joku etu kun ei yksi saa tehdä täyttä päivää vaan roikutetaan kahta osa - aikatyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu