Mitä teen tälle vitutuksen määrälle? Olen nainen joka on lapsensa elättänyt (on aviomieskin ja hänellä ollut nimellinen työkin, mistä saanut ruokapalkan.....päällepäin "hyvä mies" siis työpaikka ja kaikki) Totuus kuitenki se, että kolmilapsisen perheen olen minä elättänyt koska palkkani on ollut normaali toki olen lisätöitä saanut paiskia pitkin elämää, alusta asti siitä saakka kun olen mieheni tavannut. En ymmärrä miten olen hänen antanut elää niin siivellä...on hän innokas remontoija ja autonkorjaaja mutta tavallaan ollut vain renki minulle. Nyt vituttaa vietävästi miten olen tämän sallinut. Yhtäkään autoa hän ei ole talouteen tietenkään voinut palkallaan ostaaa eikä mitään isoa kaikki isot jutut olen hankkinut. Miksi olen tuommoisen miehen huolinut joka ei ole hankkinut kunnon työtä, voisiko joku kertoa? Nyt kun olen eron kannalla, hänen vanhemmat puolustavat poikaansa ja pitävät minua kauheana kun olen kiittämätön ym. He eivät ole ikinä poikaansa patistaneet työhakuun vaikka ovat nähneet kuinka miniä parka on saanut mennä töihin yleensä jo ennen äitiysloman loppua. Heille poikansa on sankari kun hänellä on silti nimellinen työpaikka (palkasta viis) ja kova remonttimies (miniä maksaa) Olenpas ollutkin tyhmä!
Ikävä anoppila
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeasti, kommentoikaa edes jotain. Hajoan tämän vitutuksen määrän kans. Auttakaa!
Selvennyksenä, en tajunnut asiaa nuorena vaikka neljä vuotta elätin häntä täysin. Hänellä kuitenkin hyvä koulutus mihin opiskeli minun elättäeasä häntä (ei tarvinnut ottaa opintolainaa). Asia avautui pikku hiljaa kun kaikki oli jo myöhäistä ja lapsikin syntynyt. Tämä kyvyttömyys työhakuun tuli minulle täysin puskista. Hän todella on älykäs toki jollain tapaa sulkeutunut ja aina ollut etäiset välit kotiinsa. Kotoa hän ei ole saanut minkäänlaista tukea, toki remonttiapua kun rahoillani aikoinaan laitettiin talo pystyyn. Ja nyt saa tukea kun mietin eroa, huolehtimassa että renki saa osansa. Sääliksi minua lähinnä hänen kotiväkensä homma käy...kovin on selkärangatonta touhua. Naurattaakin kaiken keskellä. Itseäni tietenkin surkoan kun tuollaisen miehen aikoinani otin. En ymmärrä vieläkään miten en hoitanut asiaa aiemmin, jotenkin vain ajattelin, että mies järkiintyy. No, ei järkiintynyt.
Hitto, koita kestää. Ole iloinen ku itselläsi on hyvät arvot. Olet varmasti hyvä ihminen, luottanut ihmisiin. Toivon sinulle kaikkea hyvää loppuelämälle. Jos kuitenkin olet hyvät lapset saanut nii mitä muulla on väliä. Teit aikoinaan suuren virheen mutta ehkä se oli sen arvoista jos sait hyvät lapset. Toivottavasti miehesi perhe tulisi järkiinsä ja ymmärtäisi pyytää sinulta anteeksi. MUTTA, syynsä heilläkin varmaan etäiseen ja selkärangattomaan käytökseen on...mikä tietää millaisessa kodissa ovat itse kasvaneet "hyljättyinä" jätä heidät omaan arvoonsa ja nauti siitä että sinä itse olet saanut kuitenkin paljon rakkautta ja hyvää kun olet tämän kaiken jaksanut, Aamen.