Meillä on 5-vuotias brittiläinen lyhytkarva tyttökissa, joka on sterilisoitu n. 3-vuotiaana. Jo pennusta asti on kytännyt ruokaa suorastaan pakkomielteisesti, mutta tilanne kääntyi vielä järkyttävämmäksi sterilisoinnin jälkeen. Nykyään kissa herättää maukumalla ja raapimalla koko talon klo 6 aamulla että saa aamuruuan eikä tosiaan lopeta ennen kuin sen ruuan saa, ja jo klo 15 aloittaa pakkomielteisesti kiertämään taloa ruokaa etsiessään, maukumaan ihan järkyttävää sävelmää ja seuraamaan juoksemalla jos uskallatkin liikkua mihinkään, että saisi iltaruuan. Hän on astmaatikko (lääkkeet on) joten väsyy nopeasti kun leikitään mutta häntä leikitetään 5-10 minuutin mittaisia leikkijaksoja muutaman kerran päivässä kissan oman jaksamisen mukaan, mutta tämä ei ole helpottanut tilannetta vaikka leikkimistä on nyt huomattavasti lisätty että kissa väsyisi eikä jaksaisi vahtia ruokaa. Nyt koko huusholli on alkanut vihaamaan koko kissaa ja tässä aletaan miettiä jo kissasta luopumista, mutta haluan vielä kysyä vinkkejä että osaisiko joku kertoa mitä tälle kissalle voi tehdä ja että miten tilanteen voisi pelastaa.
Kissan ruoka-addiktio, menee hermot
Anonyymi
0173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.