Parisuhteesta: missä pystyt joustamaan ja missä et?

Kykenetkö joustamaan parisuhteessa ja millä alueilla?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pitäisi ensin päästä suhteeseen, että voisi miettiä näitä. Mulla ei ole isompia vaatimuksia. Jotain omia kaavoja on tullut elämän varrella.

Äänestä

Minulle puhuminen ja keskustelu on kaikkein tärkein asia parisuhteessa ja muissakin ihmissuhteissa, siinä en kykene joustamaan paljon yhtään, en ajankohdassa, enkä määrässä. Minä olen puhelias ja vapaa-aikana haluan puhua mahdollisimman paljon, kun minulla on semmoinen työ, missä pääsee puhumaan tosi vähän.

Oikeastaan kaikilla muilla alueilla minä kykenen joustamaan enemmän tai vähemmän. Tietysti joustan puhumisessakin, jos on pakko, mutta minä en tykkää semmoisesta yhtään.

Äänestä

Mielestäni kykenen joustamaan monessakin asiassa. Olen nuorempana ollut hyvinkin ehdoton joidenkin asioiden suhteen, mutta nyt vanhempana (~40) ajattelen ihan eri tavalla. Parisuhdehan perustuu vapaaehtoisuuteen. Vaatiminen ja pakottaminen eivät kuulu onnelliseen parisuhteeseen. Koen, että terve, onnellinen parisuhde on sellainen, jossa kummallakin on tarpeeksi tilaa, "lieka on siis tarpeeksi pitkä", kaikki perustuu luottamukseen ja toisen kunnioittamiseen. Hyvä ohjesääntö on se, ettei itsekään tee sellaista mitä ei haluaisi toisenkaan tekevän.

Meni hiukan sivuraiteille, mutta siis joustaminen on epäitsekkyyttä ja valmiutta luopua jostain omasta edustaan toisen/parisuhteen hyväksi. Näihin omalla kohdallani kuuluvat mm. raha-asiat, vapaa-ajan vietto, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, asuinpaikka. Vain joitain mainitakseni. Jos kumpikin on valmis joustamaan tarpeen tullen, uskon että se on avain tasapainoiseen parisuhteeseen.

Itse olen sinkku, mutta vastasin silti kun oli kiinnostava kysymys. 😊

Äänestä
  • Kirjoititpa ihanasti... noin juuri minäkin ajattelen... suhde on aina kahden kauppa, luottamus ja keskinäinen kunnioitus on vaalimisen arvoista....ja edellytys suhteen onnistumiselle...

    Äänestä

  • TuikiTuntematon kirjoitti:

    Kirjoititpa ihanasti... noin juuri minäkin ajattelen... suhde on aina kahden kauppa, luottamus ja keskinäinen kunnioitus on vaalimisen arvoista....ja edellytys suhteen onnistumiselle...

    Kiitos. 😊

    Äänestä

Parisuhde on joustamista ja halua tehdä hyvää toiselle ja tulla itse myös huomioiduksi. Se on luottamusta, keskustelua, omaa tilaa ja läheisyyttä, yhdessä sovittuja pelisääntöjä ja rakkautta. Läheisinihmissuhde jossa on hyvä ja turvallinen olla ja vetovoimaa.

Äänestä

Ap: Itselläni on parisuhteissa ollut hienoisena ongelmana oman tilan ja ajan tarve. Onko muilla tästä kokemusta?

Vaadin melko paljon omaa aikaa ja rauhaa, saatan vaikuttaa välillä hieman etäiseltä ja hajamieliseltäkin. Ilmeisesti tämän kaltainen käytös aiheuttaa joillekin epävarmuuden tunnetta. En mielelläni jousta oman ajan ja tilan tarpeestani, koska muutun ärtyisäksi, mikäli on kroonisesti oltava toisessa kiinni tai tehtävä kaikki asiat yhdessä. Toki suon myös toiselle omaa tilaa ja aikaa, mutta kaikki eivät sitä tunnu haluavan.

Muutoin käsittääkseni olen varsin joustava kumppani.

Äänestä
  • Joo ei tarvitse kokoajan roikkua yhdessä ja tehdä kaikki yhdessä, mutta huomiota täytyy saada riittävästi ja säännöllisesti. Voi olla omia menoja, mutta myös tarpeeksi läheisyyttä ja yhteistä aikaa. Kaipaan ajoittain tai itseasiassa säännöllisesti mutten kokoajan keskustelua ja syliä. Jos ei näitä saa tarpeeksi usein, muutun äreäksi. Tarvitsen myös sitä, että voin tavoittaa toisen kohtuullisella aikavälillä, jos on hankala olo tai ikävä. Tarvitsen sitä, että toisella on silloin aikaa kohdata ja halua työntää silloin hetkeksi omat tarpeensa syrjään. Teen itse myös näin toista kohtaan. Muttei mulla jokapäivä ja kokoajan ole tarvetta olla yhtä kaikessa ja kaikenaikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ei tarvitse kokoajan roikkua yhdessä ja tehdä kaikki yhdessä, mutta huomiota täytyy saada riittävästi ja säännöllisesti. Voi olla omia menoja, mutta myös tarpeeksi läheisyyttä ja yhteistä aikaa. Kaipaan ajoittain tai itseasiassa säännöllisesti mutten kokoajan keskustelua ja syliä. Jos ei näitä saa tarpeeksi usein, muutun äreäksi. Tarvitsen myös sitä, että voin tavoittaa toisen kohtuullisella aikavälillä, jos on hankala olo tai ikävä. Tarvitsen sitä, että toisella on silloin aikaa kohdata ja halua työntää silloin hetkeksi omat tarpeensa syrjään. Teen itse myös näin toista kohtaan. Muttei mulla jokapäivä ja kokoajan ole tarvetta olla yhtä kaikessa ja kaikenaikaa.

    Ap: Itse voin odottaa useita päiviä kontaktia, jos toisella ei ole aikaa. Varsinkaan fyysiseen läheisyyteen en tunne välttämätöntä tarvetta kovin usein. Käytännössä on osoittautunut, että itselleni soveltuu parhaiten suhde jossa molemmat osapuolet ovat melko itsenäisiä. Mielestäni on hyvä säilyttää osittain erilliset ystävyyssuhteet ja harrastukset. Kaikille tämän kaltainen järjestely ei sovi, mistä on aiheutunut skismaa parisuhteissani.

    Sanoisin olevani myös melko itseriittoinen siinä mielessä, että en tarvitse kumppanin tukevaa olkapäätä kuin suurempien ongelmien kohdatessa. Olen kuitenkin itse valmis tukemaan kumppaniani vaikeina hetkinä ja keskustelen mielelläni kaikesta, olen kuulemma hyvä kuuntelija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ap: Itse voin odottaa useita päiviä kontaktia, jos toisella ei ole aikaa. Varsinkaan fyysiseen läheisyyteen en tunne välttämätöntä tarvetta kovin usein. Käytännössä on osoittautunut, että itselleni soveltuu parhaiten suhde jossa molemmat osapuolet ovat melko itsenäisiä. Mielestäni on hyvä säilyttää osittain erilliset ystävyyssuhteet ja harrastukset. Kaikille tämän kaltainen järjestely ei sovi, mistä on aiheutunut skismaa parisuhteissani.

    Sanoisin olevani myös melko itseriittoinen siinä mielessä, että en tarvitse kumppanin tukevaa olkapäätä kuin suurempien ongelmien kohdatessa. Olen kuitenkin itse valmis tukemaan kumppaniani vaikeina hetkinä ja keskustelen mielelläni kaikesta, olen kuulemma hyvä kuuntelija.

    Kuunnella osaan minäkin ja ymmärtää monenmoista. Moni kertookin minulle murheitaan ja uskoutuu. Pystyn olemaan ilman päivittäistä kontaktia, mutta se on liikaa, jos tarvittaessa en saa toista kiinni. Olisihan voinut esim sattua jotakin, joutua sairaalaan tms...
    Halaus, suukko, kainaloon ottaminen silloin kuin ollaan yhdessä on mulle tärkeitä. On vaikea kuvitella olevan samankatonalla ilman pientä päivittäistä hellyyden osoitusta esim aamuhalia ja iltahalia...

    Äänestä

Liiallinen alkoholin tai muiden päihteiden käyttö.

Äänestä

Ap: Onko muilla ajatuksia joustamisesta?

Äänestä

Jassoo, jos ensin mennään siihen, missä kykenen joustamaan. Fyysisessä läheisyydessä mukaan lukien seksi, en ole vaativa ollenkaan ja voin sillä alueella joustaa kumppanin mielenkiinnon mukaan laidasta laitaan. Toisen ei tarvitse olla ns. hyvä sängyssä eikä koskettelijakaan.

Muut elämänalueet ovatkin vähän toinen tarina. Rehellisesti kerrottuna olen taipuvainen vetämään oman suuntaani, niin suuremmissa linjoissa kuin arkiasioissakin. Asuminen, sisustaminen, ajankäyttö, mitä tehdään yhdessä, rytmit, lomat ym. Näistä kaikista on jonkinasteista konfliktia saatu joskus aikaan, yleensä kun molemmat vie omaan suuntaansa asiaa ja odottaa toiselta myötäilemistä.

Äänestä

Jos olisi suhteessa, voin joustaa toisen alkoholin käytössä. Kunhan on kohtuullista. Tupakoijan kanssa en eläisi.
Pystyisin helposti joustamaan yhteisestä ajasta ja antamaan tilaa toiselle. Sitä haluan itellenikin. Voin myös antaa paljon huomiota.
Seksistä voin joustaa ettei sitä olisi vaikka vuosiin mutta myös toiseen suuntaan, peuhata useasti viikossa.
Voin joustaa käymällä yhdessä toisen sukulaisilla kissanristiäisissä vaikka ajatus ei ole houkutteleva.
Voin joustaa maksamalla välillä kahden edestä.
Voin hyväksyä sen ettei toinen ymmärrä mitään pelaamisen maailmasta.

Äänestä
  • Minustakin tuommoisissa pienemmissä asioissa, niin kuin kissanristiäiset, seksi ja raha-asiat on kaikkein helpoin joustaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kykenetkö joustamaan parisuhteessa ja millä alueilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu