Tapasimme toisemme yhtiömme pikkujoulujen jälkeen tanssiravintolassa. Olin pukeutunut mustaan pukuun, valkoiseen paitaan ja hauskaan, jouluaiheiseen solmioon. Nainen oli minulle tuttu jo entuudestaan, Tanja nimeltään. Hän työskenteli kilpailevassa yrityksessä samoissa tehtävissä mitä minäkin. Mukavassa nousuhumalassa hain häntä tanssimaan ja siitä eteenpäin vietinkin iltaa hänen kanssa. Kuten pikkujouluihin kuuluu jutut siirtyivät jossain vaiheessa navan alle. Tanja kertoi asuvansa yksin. Minä tietysti tulkitsin tämän vihreän valon näyttämiseksi. Pikkutunneille päästyämme ehdotin Tanjalle lähtöä hänen luokseen. Tanja suostui, tosin sillä ehdolla että antaudun täysin toteuttamaan hänen toiveensa. En silloin ymmärtänyt mihin lupauduin.
Saavuimme taksilla pienen omakotitalon pihaan. Taksimatkan aikana tuli selväksi mihin ilta johtaisi. Lämpimät sormet olivat koko ajomatkan ajan housuissani ja pitkät kynnet painautuivat leikkisästi nipistellen kaluni ihoon. Maksettuani taksin astuimme sisään. Sovimme yhteen ääneen menevämme heti suihkuun.
Katselin kuinka riisuuduit estottomasti. Musta juhlapukusi löysi puolihuolimattoman näköisesti paikan tuolin selkänojalta. Pyörähdit keimaillen ympäri ja kysyit:
”Kelpaako?”
Vastasin sinun olevan erittäin kaunis ja että vartalosi on kuin teinitytön. Naureskellen kerroit käyväsi kuntosalilla. Katselit minun riisuutumista ja sanoi minun kelpaavan hyvin tarkoituksiisi. Rullasit musta sukkahousut alas, käännyit ja pyysit avaamaan rintaliivisi. Tulin aivan taaksesi ja varovasti avasin hakaset. Siirsin käteni etupuolelle ja puristelin pehmeästi rintojasi. Tunsin kuinka nännisi kovettuivat sormieni välissä.
”Puristele hieman lujempaa, pidän hieman kovemmista otteista”
Tein työtä käskettyä. Tunsin pehmeät pakarat kovettuneen kaluni edessä. Hieroin lujempaa ja otin nännit sormieni väliin. Pyörittelin niitä hetken ja varovasti aloitin venyttämään niitä. Tyytyväinen mumina voimistui. Kohotin melko kiinteitä rintoja nänneistä venytellen. Vääntelin koko ajan voimistuen samalla vuorotellen ylös ja alas venytellen.
”Etenet oikeaan suuntaan.”, Tanja sanoi.
Hän kääntyi ympäri, otti niskastani kiinni ja painoi päätäni rinnoilleen. Pyörittelin kieltäni nännin ympärillä ja tunsin kuinka se kiinteytyi huulieni välissä. Otin kevyesti kiinni hampaillani. Kieleni lirputtaessa tätä ihanaa nisää, varovasti lisäsin hampaitteni puristusta. Puristit päätäni voimakkaasti rintaasi vasten ja voihkit äänekkäästi. Siirsin käteni häpykummullesi. Lyhyet karvat tuntuivat kivalta sormissani. Ennen kuin ehdin kosteaan keitaaseen irtauduit minusta ja vedit suihkun suuntaan.
Avasit suihkun ja pyysit saada pestä minut. Suostuin tietysti. Tunsin lämpimän veden vartalollani. Toisella kädellä suihkuttelit vartaloani toisen liikkuessa kehollani. Hyväilit niskaa, selkää, pakaroitani. käänsit minut ympäri ja suihkuttelit etupuolta. Kätesi pyöri rinnallani ja puristelit nännejäni. Määrätietoinen kätesi tuntui hyvältä. Liikuit alemmas ja tunsin sormesi puristuksen kaluni juuressa. Vääntelit sitä ja suihkuttelit huolellisesti. Venyttelit kevyesti pussejani ja polvistuit eteeni. Tunsin kuumat huulesi terskani ympärillä ja suljin silmäni. Hitaasti annoit kyrpäni lipua syvälle kurkkuusi. Samalla kätesi eksyi kuin vahingossa pusseiltani kohti peppureikääni. Suihkuttelit alhaaltapäin persettäni ja sormesi hieroivat anaaliani. Kieputtelit sormiasi reikäni ympärillä kuitenkaan työntämättä niitä sisään. Yritin liikutella kyrpääni suussasi ja samalla painaa anustani sormiasi vasten mutta huonolla menestyksellä.
”Olet jo puhdas ja valmis seuraavaan vaiheeseen. Mene hakemaan molemmille oluet, avaa olohuoneen televisio ja odottele kun huuhtelen vielä itseni.”, Tanja sanoi.
Tein työtä käskettyä. Hieman pettyneenä, jo aivan valmiina nussimaan kuivasin itseni pyyhkeeseen ja siihen kietoutuneena kävelin hakemaan jääkaapilta oluet. Avasin television ja istahdin isolle sohvalle. Nostin jalkani mustan nahkarahin päälle. Tanja tuli pian suihkusta myös pyyhkeeseen pukeutuneena ja kysyi olenko valmis toteuttamaan hänen toiveensa. Vastasin olevani ja hän häipyi makuuhuoneeseensa. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan nilkka- ja ranneremmit.
”Pistä nämä paikoilleen ja mene selälleen matolle makaamaan.” Kiinnitin remmit ja huomasin kuinka kyrpäni kovettui taas. Astuin selälleni valkoiselle karvamatolle. Tanja otti laatikosta valkoista köyttä. Hän veti köydet nilkoistani seinällä oleviin koukkuihin. Tanja ojensi minulle olutpullon ja nousin istuvaan asentoon.
”Nyt juomme oluet ja kun pullosi on tyhjä jatketaan. Minä pidän hieman erikoisemmista leikeistä. Lupasit toteuttaa toiveeni. Tänään olet minun seksileluni ja uskon että myös sinä nautit siitä. Juo nyt olutta ettet lennätä spermaa heti, haluan nauttia pitkään.”
Myöhemmin huomasin ettei tämä ollut perimmäinen tarkoitus. Tarkoitus oli saada tulemaan jotain muuta kuin spermaa. Tanja istui hajareisin takanani lattialla, hieroi itseään selkääni vasten ja yllytti:
”Juo, juo niin jatketaan.”
Siemaisin pulloni tyhjäksi ja Tanja painoi minut selälleni. Käsistäni vedettiin köydet seinälle. Makasin klassisessa x-asennossa selälläni. Kyrpäni seisoi vahvasti miettiessäni mitä tuleman pitää. Tanja haki kaapistaan o-renkaalla varustetun suuremmin. Hän asetti sen paikoilleen, mielestäni turhankin kireälle. Remmi venytti poskiani, renkaan samalla pysyessä hampaitteni takana jättäen suuni ammolleen. Tanja otti oman olutpullonsa ja asetti sen suulleni. Hitaasi valuttaen hän täytti suuni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin niellä varovasti. Jälleen suuni täytettiin. Tätä leikkiä jatkui kunnes pullo oli tyhjä. Tyytyväisen näköinen narttu poisti suukapulani.
Taikakaapista löytyi vappuhuiskun näköinen nahkapiiska. Tanja otti tuolin viereeni ja aloitti ruumiini kurituksen piiskalla. Tai eihän varsinaisesta kurituksesta ollut kyse, vaan lähinnä tuntoaistini herättelystä. Aluksi piiska vain liukui edestakaisin päästä varpaisiin. Lukuisat hapsut kutittivat kainalossa, vatsalla, reisien sisäpinnoilla. Jalkapohjilla. Nahalle tuoksuva piiska tuntui hyvälle rinnoillani sekä kivikovalla vehkeelläni. Tanja aloitti jalkapohjieni käsittelyn. Piiska kutitti melko paljon ja tempoilin jalkojani yrittäen väistellä. Laajalla pyörähdyksellä annettu isku lopetti kutituksen. Vaikka lyönti ei ollut kova, polttava tunne levisi pohkeisiin asti. Uusi lyönti polville. Reisille, vatsalle ja rinnalle. Hetkessä pehmeän kutituksen tuoma tunne oli vaihtunut koko vartalon kuumotukseen. Nautiskellen Tanja katsoi kun kiristelin kasvojani ja yritin olla päästämättä ääntä suustani. Taas tunsin piiskan kutittelevan rintaani ja kasvojani. Se oli niin iso että hapsut peittivät kasvoni. Tunsin hivelyn kaulallani ja rinnoillani. Pyöritellen hän siirtyi vatsalleni. Vatsalta alas reisille ja pusseilleni. Hetkessä pussini kiinteytyivät ja kiimatippa puristui ulos kouristelevasta kyrvästäni. Pisara valui hitaasti vatsaani kohti ja tuntui kylmältä kohdatessa ihoni. Uusi kierros alkoi nilkoistani. Tuntui kuin sadat madot olisivat kiemurrelleet kohti nivusiani. Koska pussini olivat jo kireinä, pääsivät hapsut aina herkälle välilihalle saakka. Hitaasti liike jatkui ylöspäin, jääden pyörimään terskan herkälle alapinnalle. Jälleen hervotonta nytkimistä kyrvässä ja kiimatippoja valui yksi toisensa jälkeen vatsalleni. Tanja pyyhki piiskan varteen limaa. Hän toi varren suulleni ja käski nuolemaan. Tunsin miedon suolaisen maun sekoittuneena nahan makuun. Imaisin varren poskeeni ja otin piiskan hampaideni väliin. Tanja nosti piiskan suoraan pystyyn ja sanoi:
”Kun kerran sen suuhusi halusit, niin pidä siinä sitten. Jos se kaatuu tai putoaa, voit olla varma että rankaisen sinua.”
Makasin siinä karvamatolla kyrpä kilpaa hapsupiiskan kanssa sojottaen. Käteni ja jalkani olivat edelleen levällään ja oloni alkoi tuntua entistä epämukavammalta. Yritin katsella ympärilleni. Seisokkini alkoi laskemaan, tilalle alkoi tulla kusihätä. Illan mittaan juomani oluet sekä pakkojuotetut alkoivat haluamaan ulos. Yritin kertoa asiasta. Piiska suussani esti saamasta aikaan mitään muuta kuin outoa muminaa. Tanja otti piiskan pois. Pyysin päästä vessaan. Naureskellen Tanja kielsi tämän, varoitteli toki likaamasta mattoa. Sain suuhuni piiskan tilalle kirkkaan punaisen pallokapulan. Vasta silloin tajusin että joudun kusemaan päälleni. Olin aivan varma asiasta. Tanjakin huomasi minun tajunneen sen. Vehkeeni ei enää seissyt pakottavasti Tanjan ottaessa sen sormiinsa. Hän istui reisieni väliin ja piteli kaksin käsin pehmeästi heppiäni.
”Voit pitkittää tätä juuri niin kauan kuin haluat. Lopputulos on kuitenkin varma. Sinä kuset itsesi päälle. En rankaise sinua siitä, mutta jos jotain valuu matolleni se on rangaistava asia.”
Hän oli oikeassa. En pystyisi pidättämään enää pitkään. Tätä ajatellessa kyrpäni alkoi kovettumaan kuin itsestään. Katsoin Tanjaa ja näin hänen hymyilevän. Lukeeko tuo narttu ajatuksia?
”Anna tulla vaan, se helpottaa.”
Lopetin pidättämisen. Kuuma suihku levisi rinnalleni Tanjan samaan aikaan nauraessa ääneen. Hän antoi suihkun kastella ylävartaloni kokonaan. Kasvoilleni ja hiuksilleni lensi kuumaa kusta. Vähitellen paine helpotti ja suihku heikkeni. Lopulta se lakkasi. Makasin selälläni kusesta läpimärän maton päällä, Tanjan istuessa reisieni välissä kikatellen.
”Vapautan sinut nyt. Saat mennä suihkuun ja kantaa maton pesukoriin.”
Hän vapautti jalkani ja käteni. Nousin ylös, käärin maton rullalle ja menin häpeillen suihkuun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jouluaiheinen solmio ei ole hauska edes pikkujouluissa. Se on mauton. Tarina olisi voinut olla kelvollinen, mutta perhana kun en saanut enää sitä solmiota mielestäni. Sääli.